Joku kirjoitti aiemmin ettei pienikalberisella ole vaaraa kimmokeesta mutta tuossa paikassa ampu millä tahansa niin roiskeet saattaa tehdä hyvinkin kipeetä.Aikoinaan intissä oli kiertävä vartio RK ja kovat lippaassa niin ohjeistettiin että jos tulee tilanne aseenkäyttöön niin ensin ammutaan...
Ollaanpa sitä nyt tärkeitä ihmisiä täällä itä-ja pohjoissuomessa.Kumpikin puhuu ruuvan tuotannon ja koko suomen asutuksen puolesta.Kokoomus ei ole koskaan pitänyt maaseutuväestön puolta vaan on keskittämispolitiikallaan ajanut ihmiset kasvukeskuksiin.Vihreät taas on omalukunsa.Ajetaan kotimainen...
A-studiossa nyt hyvä keskustelu.Jukka Savolainen sanoo just niinkuin asia pitäisi lähteä selvittämään samoin Kirsti Raik.Kangaspuro taas kertoo jonniinjoutavaa liirum laarumia.
Onhan tuo oikea ehdokas löytynyt tähän asti ilman nuita vaalikoneitakin kunhan vain itse vähän puntaroi eri vaihtoehtoja.Se on helppoa kuin taimikonhoito.Poistaa ensin ne joita ei ainakaan jätetä pystyyn niin karsiutuu jo suurin osa.Itse liputan Rehnin puolesta sillä hän on pätevin ja ei...
Epähän tiiä mihin ketjuun ajatuksen kirjoittasin mutta tänne.Nämä myrskyt Israelissa sekä Ukrainassa ovat niin vakavia että laineet tänne Suomeen vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa aika vakavilta.Olen sen verran tätä maalimaa nähnyt ikänipuolesta ettei tälläisessa tilanteessa olla oltu ennen...
Medialla on paljon valtaa ohjata kansalaisten mielipiteitä sekä käyttäytymistä eri asioihin mutta vastuuta sen ei tarvitse ottaa.Suomessa ollaan oltu huolissaan syntyvyyden vähenemisestä jo pitemmän aikaa niin mikä ihme tuo on jos media sekä politiikot rummuttavat että sukupuolia on...