vlad

Pienistä puroista kasvaa iso joki...

Täällä tehdään vapaaehtoisesti muun työn ohella esim. naamioverkkoja sekä tark'ampujien naamiopukuja pääasiassa vapaaehtoisjoukkojen sotilaille. Ymmärrettävistä syistä johtuen paikkakunta ja muut sijaintitiedot jätän kertomatta, kuvaa on myös rajattu.

Pienistä puroista kasvaa iso joki...
vlad, 07.06.2016
Tetra tykkäsi tästä.
    • Tetra
      Esimerkillisesti EXIFit oli poistettu, tai ainakin sijaintitiedot. Hyvä hyvä.
    • vlad
      @Tetra

      Kuvaa myös rajasin siten, että seinällä ollut materiaali jää näkymättömiin. En nyt usko, että kukaan tällä foorumilla olisi tunnistanut niiden perusteella paikkaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ennen linkitystä tarkastin sen ettei sijaintitietoja pitäisi näkyä, mutta jos joku nyt huomaa, että ne saa jotenkin kaivettua esiin (en ole ammattilainen näissä puuhissa) niin minua voi lähestyä viestillä.
    • Tetra
      @vlad joo, en itsekään ole ammattilainen mutta tarkistin nuo EXIFit juuri siltä varalta että jos sinne olisi jäänyt sijaintitietoja. Moni ei edes noista tiedä. Tämä lienee yksiä harvoja tietoja joista tätä palstaa lukevat pahikset voisivat oikeasti hyötyä.
      vlad tykkäsi tästä.
    Ei kommentteja.
  • Albumi:
    vlad Ukrainassa 2016/mieleen jääneitä hetkiä
    Lisännyt:
    vlad
    Päivämäärä:
    07.06.2016
    Katsottu:
    471
    Kommentoitu:
    3

    EXIF tiedot

    Tiedoston koko:
    1.3 MB
    Mime tyyppi:
    image/jpeg
    Leveys:
    2157px
    Korkeus:
    2129px
    Aperture:
    f/2.0
    Make:
    Sony
    Model:
    E2303
    Date / Time:
    2016:05:24 09:36:03
    Exposure Time:
    1/30 sec
    ISO Speed Rating:
    ISO 315
    Focal Length:
    3.57 mm
     

    Huom: EXIF tiedot tallennetaan tiedoston lähetysvaiheessa, kuvan tiedot ovat voineet muuttua sen jälkeen (kierretty, käännetty, rajattu ym).