Recent content by Haisuli

  1. H

    Erilliskomppanioiden tulevaisuus

    Kysymys kuuluu onko sinulla jotain faktaa SA sissikomppanioiden määrän kehityksestä? Jos ei ole, niin tilannehan voi lähes ennallaankin, koulutuspaikkoja on nykyään vähemmän, mutta ehkä se vähempi aines on tätä nykyä sen tasoista että suurinosa saa sen sijoituksen sissiksi eikä alueellisten...
  2. H

    Erilliskomppanioiden tulevaisuus

    SA-rajavartiolaitoksen vahvuus oli vielä vähän aikaa sitten yli 20 000 miestä josta se putosi melkein 1/3-osaan, saattoi olla kultaisella 90-luvulla vieläkin enemmän, samoin erilliskomppanioiden määrä oli jotain ihan muuta kuin nykyisin. Kyllä tuosta tulee helposti mieleen että noihin porukoihin...
  3. H

    Erilliskomppanioiden tulevaisuus

    Onko varsinaisia kouluttavia sissikomppanioita enää edes olemassa jos unohdetaan rajan porukat?
  4. H

    Erilliskomppanioiden tulevaisuus

    Kyllä, kyllä... mutta entä jos ne Suomen puolustamisen haasteet eivät enää olekkaan siellä perästä tulevien joukkojen häirinnässä/kuluttamisessa. Sissijoukkojahan on yhä edelleen olemassa, mutta määrä on laskenut. Tuskin kyseisiä joukkoja vähennetään ihan fiilis pohjalta, kyllä siellä on joku...
  5. H

    Armeijan kulukuuri jakaa puolueita

    Eihän tässä kenenkään naamalle tarvi alkaa syleksimään, supistaa vain kyseistä touhua johon sisältyy myös kalliiksi ja hyödyttömäksi osoittautuneet EU:n nopeantoiminnanjoukot. Itse käsitän rakennemuutoksen niin isona muutoksena nykyisessä järjestelyssä että se vaikuttaa oleellisesti sen...
  6. H

    Armeijan kulukuuri jakaa puolueita

    Tilannehan vaikuttaa hyvältä jos kerran kaikkien puolueiden mielestä varuskuntien määrää pitää supistaa. Keskustahan oli viimeksi tätä vastaan. Kaiken kaikkiaan näiden artikkeleiden perusteella vaikuttaa siltä että asioista ollaan suht samaa mieltä. Persuille edelleen plussaa siitä että...
  7. H

    Erilliskomppanioiden tulevaisuus

    Ymmärtääkseni prikaatien sissikomppaniat on muutettu tiedusteluyksiköiksi, sitä en osaa sanoa miten niiden tehtävän kuvat ovat SA-tilanteessa muuttuneet? Luultavasti enemmän tiedustelutiedon luomiseksi prikaatille...? Veikkaan että sissitoiminnasta vastaa nykyisin lähinnä rajavartiolaitoksen...
  8. H

    Ilmavoimien tulevaisuus

    Meinasin itsekkin ehdottaa tuota auravaihtoehtoa, mutta aloin miettimään asiaa vähän tarkemmin: Ymmärtääkseni ainakin ajoneuvoja vastaan suunnatut siroitteet kukkuvat myös siitä että niiden lähellä liikkuu joku metallinen härveli. Kuinka pitkälle perus aura-auto pääsee kun pientareelle...
  9. H

    Ilmavoimien tulevaisuus

    Kyllä ne tukialukset jää siihen reiluun 300m kokonaispituudeltaan. Edellisen googletukseni mukaan Hornetit laitetaan taivaalle katapultilla tukialuksilta alle 80m matkalta ja otetaan alas vaijeriin reiluun 60m :salut: Kyseisessä harjoituksessa jota Lusissa seurasin oli muistaakseni...
  10. H

    Siviilipalveluksesta halutaan nykyistä hyödyllisempää

    Siis käsittääkseni suurinosa sivareista suorittaa palveluksensa jossain työpaikassa ja pieni vähemmistö notkuu koko 12kk siellä Lapinjärvellä. Eli porukka on pääsääntöisesti jo nyt kykenevää siviilityötehtäviin, miksei myös varusmiespalveluksen sijaan jatkossa sivarin valitsevat? En...
  11. H

    Siviilipalveluksesta halutaan nykyistä hyödyllisempää

    Otappa huomioon että varusmiespalveluskin on monen mielestä juurikin PASKA, pitkä, hyödytön ja vastenmielinen, mutta silti suurin osa valitsee sen, sivari on jo nyt mielekäs vaihtoehto sellaiselle joka ei tykkää käskyttämisestä + fyysisestä koulutuksesta. Jos ja kun sivarin pituus pidetään...
  12. H

    Ilmavoimien tulevaisuus

    Puhtaassa moottoritie ympäristössä riittänee että valopylväät pistetään nurin, mutta koneita on tosiaan aika hankala saada hajautettua suojaan kun ei ole haarautuvia sivuteitä. Veikkaan että homma menisi ehkä niin jotta tukikohdan saadessa iskun niskaan on aina mahdollisuus saada mahdollisesti...
  13. H

    Ilmavoimien tulevaisuus

    Hornetin siipiväli näyttäisi olevan n.11,5m, veikkaan että kone kyetään tuomaan hyvinkin tuolaiseen ympäristöön jos mahdolliset puut ovat sopivan etäällä tiestä ja pientareet on siistitty pajukoista. No jos kone saadaa ilmaan ja takaisin maahan n.800m matkalta, niin 1000m luulisi ainakin...
  14. H

    Ilmavoimien tulevaisuus

    Kun kävin aikoinaan seuraamassa Lusin maantietukikohdan harjoitusta, niin mieleen hiipi kyllä lähtiessä että kiitotien saadessa lamauttavan iskun niskaansa toiminta siirretään kylmästi kilometri pari johonkin suuntaan ja homma jatkuu siellä. Kummasti näytti maallikon silmiin siltä että riittäviä...
  15. H

    Siviilipalveluksesta halutaan nykyistä hyödyllisempää

    KANNATETAAN! Sivaria vaan reilusti houkuttelevammaksi, torni ei tarvi enää läheskään kaikkia kynnelle kykeneviä huomaansa ja sivaariin hakeutuu joka tapauksessa pääsääntöisesti sen luonteista porukkaa joka on enemmän tai vähemmän kulu ja rasite varusmiespalveluksessa. Sivarin suosion...
Back
Top