612-marssi & anarkistit

Ei tosin sillä että 612-marssilla kaikki olisivat äärioikeistoa, sisulaisia tai edes persuja jotka tapahtuman järjestävät. Yhdistävä tekijä on EU-vastaisuus ja pakolaiskriittisyys.
Mainitsemasi yhdistävät tekijät ei ole esillä näillä sivuilla http://612.fi/ siksi koska kulkue/yhdistys ei ilmoituksensa mukaan edusta mitään poliittista ajattelua.
Eikö se riitä, että ihmiset edes joskus rauhoittuvat yhteisen asian äärelle tällaiseen kunniakulkueeseen ja jatkakoon niitä poliittisia tavoitteitaan sitten muuna aikana joissain toisissa piireissä?
Ei tuossa tunnin kävelyn aikana edes ehdi politiikkaa saarnatakaan. Eikä saarnattu 2015 eikä 2016.

.
 
Itse näen tilanteen niin että poliittisesti sopimattomasta käytöksestä on tullut kansan keino purkaa paineita hallitsevaa eliittiä vastaan.

Väkivaltavasemmiston vaiko natsien piirissä? Liiallinen "poliittinen korrektius" on ongelma sekin.

On paljon turhautuneita kavereita jotka ovat eläneet oppikirjan mukaan. Silti globalisaatio on vienyt työt ja tuonut puoli väkisin kasvukeskukseen.

Tuossa voi olla perää. Maahanmuuton ja maailmanparantamisen ihanuuttahan ovat monesti kehuneet ne samat tahot jotka haluavat keskittää suomalaisia pariin kaupunkiin ja joille ulkomaalainen syrjäytynyt on arvokkaampi kuin suomalainen syrjäytymässä oleva.

Vasemman laitapuolen kulkijoissa taas on enemmän niitä jotka kykenevät käyttämään systeemiä ja globalismia hyväkseen. On ehkä osaamista ja kykyä sopeutua. Monesti akateemisen alan opiskelijoita jotka eivät vielä aikoihin osallistu verojen maksamiseen, ovat nuorina radikaaleja ja haluavat kaataa rajoja. Maailmasta tulee hieno muutaman punaviinipullon ääressä. Ei eroa mitenkään 60-luvun vasemmistolaisista, nyt on vaan aatteena globalismi ja kansallisvaltioiden kaataminen

Mutta onko tuo Suomen kannalta sittenkään huono tilanne

Vasemmisto on suuntautunut noin kuin se nyt on, siis mm. maailmanparantajaksi ja maahanmuuton lisäystä kannattavaksi niin silloin ko. liikkeellä on rajat kannatuksen kasvussa. Samoin äärioikeistolla on rajansa johtuen Kremlistä.

Joten ei noista massojen liikkeitä tule.
 
Viimeksi muokattu:
SVL ja takkulaiset ovat olleet pitkään suurin piirtein samoilla jäsenmäärillä ja hangaroundeilla. Uutta on se, että hiukan metodisemmin lähdetään ujuttamaan agendaa ikään kuin hyvää tarkoittavana kansanliikkeenä, ehkä poliittisesti sitoutumattomana. Ja paskat. Näin ovelaa juttua he eivät itse edes keksisi. Tiedän kyllä, minkälaisissa pajoissa keksitään.

Kun joku sosialidemokraattitäti marssii natseja vastustaen, hän tuskin hyvässä uskossaan edes tietää, että joku kuolemaa Suomelle toivova Varisverkosto (perustettu muuten helmikuussa 2014!) puhaltelee hänen rauhantahtoista habitustaan. En jaksa uskoa, että 612-marssijoista suurin osa miettii kaikkia yhteyksiä myöskään. Nämä tavallisten ihmisten haluamat perinteiset monokulttuuriasiat ja toisten moniarvoisuususkot ovat vain helppo kohde liikutella massoja ja pitää se oma kynsi piilossa.

Media paljastaa kyllä natsit ja leimaa sen toisen mutta anarkistien takana oleva maksaja pidetään näköjään täysin vailla tutkintaa.

Minä olen jo niin paljon paskaa nähnyt, etten jaksa enää innostua tällaisesta hivutuksesta. Symppaan kyllä enemmän monokulttuuriväkeä ja toivon, että heillä on sen verran aitoa isänmaallisuutta huomata kyy povella, jos sellainen siellä luuraa. Ei minusta Suomi kuulu kaikille. Suomi kuuluu suomalaisille. Totta kai tänne jokunen saa tulla sen tarpeen mukaan mikä kulloinkin on, mutta joku tolkku päässä pitää olla. Lisäksi täällä pitää olla maassa maan tavalla.

Mutta tarkkana pitää olla, ei pidä lähteä päin tilanteisiin.
 
Erittäin hyvä huomio, väkimäärä yllätti itsenikin täysin... kaikenlaista porukkaa ilmeisesti ollut mukana, ehkä selvittää sen että jotkut idiootit polttivat soihtunsa loppuun/ tumppasivat ne rauhanturvaajien muistomerkin kivimaljaan (lehdistö: "Nuotio muistomerkissä!!!").
Kaunis ja tärkeä muistomerkki suomalaiselle sotilastyölle, enimmäkseen reserviläisten suorittamana, useiden vuosikymmenten yli.


rauhanturvmuistom_malja_peltokangas3.jpg

Pakostikin tulee mieleen, että nämä "idiootit" ovat olleet anarkisteja, jotka tulivat viimeistelemään tuhotöitään. Helppo nakki. Ja voi vaikka sopia tutun toimittajan kanssa, että osaa tulla kauhistelemaan natsien tekosia.
 
Väkivaltavasemmiston vaiko natsien piirissä? Liiallinen "poliittinen korrektius" on ongelma sekin.



Tuossa voi olla perää. Maahanmuuton ja maailmanparantamisen ihanuuttahan ovat monesti kehuneet ne samat tahot jotka haluavat keskittää suomalaisia pariin kaupunkiin ja joille ulkomaalainen syrjäytynyt on arvokkaampi kuin suomalainen syrjäytymässä oleva.

Vasemman laitapuolen kulkijoissa taas on enemmän niitä jotka kykenevät käyttämään systeemiä ja globalismia hyväkseen. On ehkä osaamista ja kykyä sopeutua. Monesti akateemisen alan opiskelijoita jotka eivät vielä aikoihin osallistu verojen maksamiseen, ovat nuorina radikaaleja ja haluavat kaataa rajoja. Maailmasta tulee hieno muutaman punaviinipullon ääressä. Ei eroa mitenkään 60-luvun vasemmistolaisista, nyt on vaan aatteena globalismi ja kansallisvaltioiden kaataminen

Mutta onko tuo Suomen kannalta sittenkään huono tilanne

Vasemmisto on suuntautunut noin kuin se nyt on, siis mm. maailmanparantajaksi ja maahanmuuton lisäystä kannattavaksi niin silloin ko. liikkeellä on rajat kannatuksen kasvussa. Samoin äärioikeistolla on rajansa johtuen Kremlistä.

Joten ei noista massojen liikkeitä tule.

1. Näiden ihmisten keskuudessa jotka huutavat rajoja kiinni.

2. Oppikirjan mukaan eläneet on käyneet amiksen ja menneet pajalle duuniin. Sitten on perustettu perhe, maksettu lainat. Paja on sitten mennyt nurin tai Kiinaan. Ja samaan joukkoon alkaa jäädä vähitellen ei niin tuottavat asiantuntijaduunit.

Tämä porukka on tulossa epäkorrektin poliittisen mielipiteen ilmaisijoiden joukkoon. Jytky, Trumppi ja Brexit.

Kieliä osaava kaupunkilainen asiantuntija voi vielä pärjätä globalisaation tässä vaiheessa.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
SVL ja takkulaiset ovat olleet pitkään suurin piirtein samoilla jäsenmäärillä ja hangaroundeilla. Uutta on se, että hiukan metodisemmin lähdetään ujuttamaan agendaa ikään kuin hyvää tarkoittavana kansanliikkeenä, ehkä poliittisesti sitoutumattomana. Ja paskat. Näin ovelaa juttua he eivät itse edes keksisi. Tiedän kyllä, minkälaisissa pajoissa keksitään.

Kun joku sosialidemokraattitäti marssii natseja vastustaen, hän tuskin hyvässä uskossaan edes tietää, että joku kuolemaa Suomelle toivova Varisverkosto (perustettu muuten helmikuussa 2014!) puhaltelee hänen rauhantahtoista habitustaan. En jaksa uskoa, että 612-marssijoista suurin osa miettii kaikkia yhteyksiä myöskään. Nämä tavallisten ihmisten haluamat perinteiset monokulttuuriasiat ja toisten moniarvoisuususkot ovat vain helppo kohde liikutella massoja ja pitää se oma kynsi piilossa.

Media paljastaa kyllä natsit ja leimaa sen toisen mutta anarkistien takana oleva maksaja pidetään näköjään täysin vailla tutkintaa.

Minä olen jo niin paljon paskaa nähnyt, etten jaksa enää innostua tällaisesta hivutuksesta. Symppaan kyllä enemmän monokulttuuriväkeä ja toivon, että heillä on sen verran aitoa isänmaallisuutta huomata kyy povella, jos sellainen siellä luuraa. Ei minusta Suomi kuulu kaikille. Suomi kuuluu suomalaisille. Totta kai tänne jokunen saa tulla sen tarpeen mukaan mikä kulloinkin on, mutta joku tolkku päässä pitää olla. Lisäksi täällä pitää olla maassa maan tavalla.

Mutta tarkkana pitää olla, ei pidä lähteä päin tilanteisiin.
Noh kehä 3:lle se ryssäkin pysähtyy, koska minä olen siellä ja on mun huudi. Kaikkensa voi Iivana yrittää näillä kommervenkeillä, mutta viime kädessä sen mek. prikaatin pitää päästä läpi.
Eikä pääse. Tai sitten en ole enää hengissä, toivottavasti pojat sentään ovat.
Kaarti valvoo Stadia, siihen se jää. Ja meidän varaan.
ps. vaikka HämJP:ssä aloitin Parolassa niinpä ensimmäiset varusmieskännit vedin mustilla kauluslaatoilla joissa oranssit reunukset. Iske ja murra!
 
Kieliä osaava kaupunkilainen asiantuntija voi vielä pärjätä globalisaation tässä vaiheessa.

Ja perusduunari jonka duuni on a) huonosti ulkoistettavissa Kiinaan JA b) ei korvattavissa robotilla. Esimerkkinä vaikka bussinkuljettaja. Vaarana on toki vaihtoehto c) työnantaja palkkaa mielummin TES-kuvioita tuntemattoman ulkomaalaisen.
 
Mainitsemasi yhdistävät tekijät ei ole esillä näillä sivuilla http://612.fi/ siksi koska kulkue/yhdistys ei ilmoituksensa mukaan edusta mitään poliittista ajattelua.
Eikö se riitä, että ihmiset edes joskus rauhoittuvat yhteisen asian äärelle tällaiseen kunniakulkueeseen ja jatkakoon niitä poliittisia tavoitteitaan sitten muuna aikana joissain toisissa piireissä?
Ei tuossa tunnin kävelyn aikana edes ehdi politiikkaa saarnatakaan. Eikä saarnattu 2015 eikä 2016.

.

Ei varmasti ole mainitsemani asiat esillä ja yllättävän hyvin on piilotettu ne järjestötkin jotka tuota hommaa vetävät :D

Politikoida voi monella tavalla, on muitakin keinoja kun saarnaaminen. Tuo on erittäin poliittinen tapahtuma ja sitä on kyllä ihan turha peitellä. Tunnusten käyttö on kielletty ja marssille saa osallistua ihan kuka tahansa kunhan ei huutele vääränlaisia iskulauseita, mutta ei se muuta marssin poliittista luonnetta mihinkään suuntaan. Ei muuta sekään että marssilla on ehkä ihmisiä, jotka eivät tilaisuuden poliittista luonnetta ymmärrä tai eivät siitä välitä.
 
Tämän vuotisesta jäi semmoinen fiilis että iso osa osallistujista on kyllästynyt tähän perinteiseen natsi-blaa-blaa-blaaa-ääri-blaa-blaa-blaa-fasismi-blaa-blaa-blaaa-väkivalta-blaa-blaa-blaa-natsi-blaa-blaa-blaa argumentointiin. Ensimmäisenä vuotena taisi olla 300 marssijaa, viime vuonna ne samat 300 plus toinen mokoma joille nuo ensimmäiset ovat kertoneet kuinka hieno tilaisuus oli.
Viimevuotinen anarkokahakka sekä se marssin edelleen rauhallinen ja lumoava fiilis sai taas lisää puolestapuhujia. Ja tuhon natsi-blaa-blaaahan kyllästyneet lähtivät itse mukaan näyttääkseen pitkää nenää kaikille niille jotka oksentaa päivästä päivään tuota natsi-blaa-blaa-blaata. Eli siellä oli kolmisen tuhatta ihmistä joita ei kiinnosta enää vittujakaan jos joku yrittää dissata kyseistä kulkuetta kuluneella natsikortilla.

Jokohan tässä olisi rikottu se kriittinen massa?

Edelleen itse toivon ja uskon että suomalainen on sen verran fiksu että loppupeleissä niille todellisille natseille näytetään ovea "kiitos avusta mutta heippa".
 
1. Näiden ihmisten keskuudessa jotka huutavat rajoja kiinni.

2. Oppikirjan mukaan eläneet on käyneet amiksen ja menneet pajalle duuniin. Sitten on perustettu perhe, maksettu lainat. Paja on sitten mennyt nurin tai Kiinaan. Ja samaan joukkoon alkaa jäädä vähitellen ei niin tuottavat asiantuntijaduunit.

Tämä porukka on tulossa epäkorrektin poliittisen mielipiteen ilmaisijoiden joukkoon. Jytky, Trumppi ja Brexit.

Kieliä osaava kaupunkilainen asiantuntija voi vielä pärjätä globalisaation tässä vaiheessa.


Sinäkin lähdet nyt ajatuksesta että kaikki ajattelevat vain ja ainoastaan omaa napaansa, jos arvomaailma on kansallismielinen niin nykyistä kehitystä ei voi kannattaa vaikka itsellä menisi kuinka hyvin.
Toki yliopistot ja korkeakoulut ovat olleet globalistisen maailmankuvan airuita 60-luvulta lähtien mutta varjoissa on aina ollut AKS:n perusperiaatteet allekirjoittavia joille aivopesu ei uppoa.

Laittomasti lakkautettu järjestö joka olis pitänyt uudelleen perustaa heti Neuvostoliiton hajottua mutta myyrät olivat tehneet työnsä hyvin ja järjestöä säilötään museoissa.

220px-AKS.svg.png


Meidän aikanamme kuolleita tai pian kuolevia itämerensuomalaisia heimoja.

Liiviläiset (viimeinen liiviä äidinkielenään puhunut henkilö kuoli vuonna 2013)
Vatjalaiset (vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 64 henkilöä)
Inkerikot ( joitakin satoja)
Lyydiläiset (joitakin satoja)
Vepsäläiset (joitakin satoja)
Karjalaiset (joitakin tuhansia)





555893308d35be8742f0400d821f7d68.gif



 
AKS:n lisäksi olisi pari muutakin seuraa pitänyt perustaa samantien uudestaan kun rauhasopimuksen kumppani romahti omaan mahdottomuuteensa.
 
kun kerran ollaan vaivauduttu hoodeille niin...

Mites toi katutoiminta noin muuten itsenäisyyspäivänä?

Meinaan että kun ennen esim. Lähiöst linnaan demossa vielä pääs tägäämään paikkoja ja aiheuttaa porvareille laskua, niin esim. viime vuonna tämä puoli toiminnasta jäi hyvin vaisuksi. Vain muutama seinä tägättiin, muttei läheskään mitään niin isoa vahinkoa syntynyt kuin vuonna 2014.

Tottakai natseja vastaan täytyy marssia, mutta mun mielestä se ei sais nyt vaan jäädä siihen että kaikki tulee osoittaa mieltään natseja vastaan ja sitten ei tehdä mitään muuta.

Mun mielestä itsenäisyyspäivänä pitäis kuulua kaikkien unohdettujen ihmisten äänet myös kaikkien kapitalistien yritysten ja pankkien laseja helistelemällä sekä bommaamalla vähän iskulauseita pitkin katuja jotta saadaan paskasysteemille kunnon muistutus siitä ettei meidän kyykyttäminen tule täysin ilmaiseksi.

Jos näistä itsenäisyyspäivistä tulee jatkossa vain tällasia että mennään natseja vastaan demottamaan ja keskitytään vaan siihen, niin se mun mielestä vähän laimenee koko anarkistinen toiminta. Eikö voitais joskus vaikka sen natsien vastustamisen jälkeen mennä porukalla pistään paikkoja remonttiin samalla kun siellä kerta ollaan?

https://takku.net/article.php/20161127111728316
 
AKS:n lisäksi olisi pari muutakin seuraa pitänyt perustaa samantien uudestaan kun rauhasopimuksen kumppani romahti omaan mahdottomuuteensa.

Nyt katsotaan miten käy Venäjän..

Uuden ajan alusta asti nykyisen Venäjän alueella hallinnut moskoviittien imperialistinen roistovaltio on tuhonnut sukupuuttoon erilaisissa kansanmurhissa kansoja ja heimoja enemmän ja nopeammin kuin milloinkaan aikaisemmin historiassa.

Venäjä on imperiumi, ei kansallisvaltio, se on rakennettu entiselle itämerensuomalaiselle ja uralilaiselle maalle ytimeltään Pietarista Moskovaan.
Venäläiset myös kantavat paljon tätä yhteistä perimää veressään mutta henkinen perintö on suoraan Kultaiselta ordalta.


Orda keräsi veroja sen alaisilta väestöiltä - venäläisiltä, armenialaisilta, georgialaisilta ja Krimin kreikkalaisilta. Kristittyjen toiminta alueillaan ei herättänyt kaanien mielenkiintoa kunhan veroa maksettiin. Vasallivaltioita ei koskaan suoraan liitetty Ordaan ja venäläisruhtinaat saivat pian oikeuden kerätä mongoliveron itse. Verot olivat kuitenkin raskaat, niiden laiminlyönnistä rangaistiin ankarasti ja vasallivaltioiden sivistysarvoille ja kehitykselle Ordan aika oli tuhoisa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_orda

Golden_Horde_Uzbek.png
 
kun kerran ollaan vaivauduttu hoodeille niin...



https://takku.net/article.php/20161127111728316

Itse olen aina miettinyt miten "natsien" ja natsien kulkueiden häiritseminen sekä ikkunoiden rikkominen vaikuttaa yhtään mihinkään? Jos "natseilla ja fasisteilla" on kerran niin suuri kannatus, eikö ole olemassa jotain tehokkaampia keinoja vastustaa heitä? Mutta nämä keinot eivät olisi heille yhtä hauskoja kuin päämäärätön riehuminen. Tulee väkisinkin mieleen vanha Fingerpor-strippi:
7c5eb78681b541298014eccd9aeff061.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ei varmasti ole mainitsemani asiat esillä ja yllättävän hyvin on piilotettu ne järjestötkin jotka tuota hommaa vetävät
Näkyvistä siivoaminen juuri on hyvä asia ja seikka joka antaa tilaa monenlaiselle osallistujalle. Myös niille joiota ei paskaakaan kiinnosta yksilöiden taustat. Vain ko kulkueen viesti ja sisältö kiinnostaa, ei muu.
Tuo on erittäin poliittinen tapahtuma ja sitä on kyllä ihan turha peitellä. Tunnusten käyttö on kielletty ja marssille saa osallistua ihan kuka tahansa kunhan ei huutele vääränlaisia iskulauseita, mutta ei se muuta marssin poliittista luonnetta mihinkään suuntaan.
Kulkueella on selkeät säännön ja irtiotto politiikasta. Tämän perusteella se ei ole poliittinen. Toki kulkue ottaa kantaa, se kehottaa ihmisiä tulemaan ulos moititun leijonan viitaan alta ja tunnustamaan isänmaallisuutta sekä kunnioittamaan sodassa kaatuneita sankareita. Tässähän ei ole mitään pahaa. Jonkun tuokin kulkue oli käynnistettävä, eikä sitä tehneet esimerkiksi Stubb, Katainen tai joku muu johtava kokoomuslainen vaikka tilaa oli.


.
 
http://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=351898&start=135

Silmäänammuttu Jari kertoo nimimerkillä Laku, että mitä tapahtui. Harmittelee kun Li Andersson ei enää ole Feisbuuk- kaveri.

Rullatkaa muutama viesti alaspäin niin Laku kertoo mitä siellä maijassa tapahtui.

Osa porukasta on vähän silleen että mitä sä nyt tollai, toiset fanittaa ihan kybällä. Enimmäkseen Lakua pidetään kuitenkin sankarina, koska uskalsi oikeasti tehdä jotain. Katu-uskottavuus pomppasi aika paljon ylöspäin. Tästä kaverista kuullaan vielä.

se raivos siinä jotain kävi kierroksilla mä kysyin ootko natsi ni öris svenskaa,otin pipon siltä päästä ja kuula siellä kiilsi,tein sieg heil tervehdyksen ja natsi innostu heti,sit löin noin 5 kertaa nyrkillä nenään kytät avas oven ja anto mulle etälamautinta se siitä ei mitään isompaa tuskin nasu edes muistaa koko juttua.
mitä maijaan laittamiseen tulee huusin monesti natsit vittuun stadista ja todellakin yritin harata vastaan etten matkusta natsin kanssa.ne ei joko kuunnellut tai halunnut ymmärtää asiaa,noin yleisesti ni väkivaltaisesti käyttäytyviä kuten minä ja herra natsi ni ei ikinä laiteta samaan tilaan,odotetaan toinen partio paikalle tossa niitä oli 30 kilometrin alueella.
 
Viimeksi muokattu:
minkälaisissa pajoissa keksitään

Ja kuuluipa sitten minkä lipun alle tahansa, kannattaisi olla tarkkana, ettei lähde vetämään sellaisia vankkureita, joita ei edes tiedä vetävänsä. Näiden eri seurakuntien nokkamiesten kirjoitukset ja lausumat ovat lähes hiuksia nostattavia. Yllättäen jokainen seurakunta vetää näköjään ainakin jollain tapaa nykyaikaista telega-vaunua. :rolleyes:

Ja aivan tasan tätä mainiota telega-rotlaa vetää rakenteensa ja toimintatapojensa vuoksi myös ylivoimainen pääosa metiaa.

Onneksi suurin osa suomalaisista on vöyhkäämätöntä ja jonkinlaiseen omaan harkintaan ja ajatteluun pystyvää väkeä....muuten tässä piru kyllä perisi aivan armotta.
 
http://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=351898&start=135

Silmäänammuttu Jari kertoo nimimerkillä Laku, että mitä tapahtui. Harmittelee kun Li Andersson ei enää ole Feisbuuk- kaveri.

Rullatkaa muutama viesti alaspäin niin Laku kertoo mitä siellä maijassa tapahtui.

Osa porukasta on vähän silleen että mitä sä nyt tollai, toiset fanittaa ihan kybällä. Enimmäkseen Lakua pidetään kuitenkin sankarina, koska uskalsi oikeasti tehdä jotain. Katu-uskottavuus pomppasi aika paljon ylöspäin. Tästä kaverista kuullaan vielä.

Jaha, siis tämä lakritsihenkilö on lyönyt käsiraudoissa olevaa tyyppiä maijassa... Jahas, että sellainen on lakritsimies, pitää varoa tuollaista tilannetta, että olisin käsiraudoissa ja joku laku tulisi samaan vankkuriin.. Ettei vaan tuu puskettua päällä sitä kaveria sitten vahingossa :D
noh, en taida joutua rautoihin tuollaisissa jutuissa, kun en käy edes tuollaisissa jutuissa, mutta huvittavaa koko tuossa keskustelussa on, että kukaan ei kyseenalaista, että aktivisti lyö vieraskielistä ja raudoitettua henkilöä.. Ettei nyt olisi vaan rassissimista kyse??? :)
 
Sinäkin lähdet nyt ajatuksesta että kaikki ajattelevat vain ja ainoastaan omaa napaansa, jos arvomaailma on kansallismielinen niin nykyistä kehitystä ei voi kannattaa vaikka itsellä menisi kuinka hyvin.
Toki yliopistot ja korkeakoulut ovat olleet globalistisen maailmankuvan airuita 60-luvulta lähtien mutta varjoissa on aina ollut AKS:n perusperiaatteet allekirjoittavia joille aivopesu ei uppoa.

Laittomasti lakkautettu järjestö joka olis pitänyt uudelleen perustaa heti Neuvostoliiton hajottua mutta myyrät olivat tehneet työnsä hyvin ja järjestöä säilötään museoissa.

220px-AKS.svg.png


Meidän aikanamme kuolleita tai pian kuolevia itämerensuomalaisia heimoja.

Liiviläiset (viimeinen liiviä äidinkielenään puhunut henkilö kuoli vuonna 2013)
Vatjalaiset (vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 64 henkilöä)
Inkerikot ( joitakin satoja)
Lyydiläiset (joitakin satoja)
Vepsäläiset (joitakin satoja)
Karjalaiset (joitakin tuhansia)





555893308d35be8742f0400d821f7d68.gif





Nykyistä kehitystä on niin moneen suuntaan.

Tuossa kokeilin tehdä raakalla kädellä yleistystä uusiin häviäjiin yhteiskunnassa. Joilla on syytä herätellä uusin keinoin eliitin toimintaa.


Mutta näissä arvo jutuissa rajat menee miten sattuu.
Pitkä tukkanen hevi-laulaja voi olla RUK:n käynyt kaveri joka kertaa mielellään. Mutta viettää vapaana sivarikaverien kanssa paikallisessa taiteilijayhteisössä.
 
Onneksi suurin osa suomalaisista on vöyhkäämätöntä ja jonkinlaiseen omaan harkintaan ja ajatteluun pystyvää väkeä....muuten tässä piru kyllä perisi aivan armotta.

Suomalaiset eivät höntyile ja siihen voi aina luottaa. Elämme levottomia aikoja ja nyt on sellaiset kokit pelissä, että alkaa paska lentämään ihan kunnolla....mutta, suomalaiset ovat edelleenkin suomalaisia :D

Maailman levottomuudet heijastuvat aina myös Suomeen, mutta en ihan helposti usko että suomalaiset vieläkään höntyilevät.

Kun Suomesta puhutaan niin ei meitä uhkaa kansankiihottajat, natsit, anarkistit, putinistit, suvakit, muslimit, nuivat tai edes globalistit.

Suomella on edelleenkin vain kolme turvallisuuspoliittista haastetta ja ne ovat edelleenkin Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Eikä tämä ollut poliittinen kannanotto kokoomuksen suuntaan.
 
Back
Top