Amerikan vastaisuus ja muita lääketieteellisiä poikkeavuuksia

Jaa, että olisi pitänyt lähettää vielä kymmenen divisioonaa dollarien päälle... Sanonko mitä? :mad: Jos oli päätetty, ettei haluta aloittaa uutta sotaa, niin ehkä turvatakuita ei kannattanut antaa? Ehkä Suomi ei kuitenkaan ole miljoonien amerikkalaissotilaiden arvoinen? Ei Yhdysvallat asettanut Suomea muuta huonompaan asemaan tarjotessaan Marshall-apua, eikä voi olettaa, että joku laittaisi itsensä 100 prosenttisesti likoon meidän puolesta hyvää hyvyyttään.

Edit: Avun vastaanottamisen vaikutuksista on hankalampi sanoa, mutta luulisin Suomen taloudellisen toipumisen olleen vielä voimakkaampi kuin se oli. Tarjoukseksi jääneen Marshall-avun lisäksi Yhdysvalloista tuli kuitenkin myös konkreettista tukea, mm. vaalitukea demareille, tiedustelukalustoa ja tiedustelutietojakin, joista kylläkin voi väittää käydyn kauppaa, kun tietoa liikkui kuitenkin puolin ja toisin.

Avun vastaanottamisen vaikutuksilla tarkoitin, että olisiko NL hyökännyt, jos olisimme ottaneet apua vastaan? Eli oliko tilanne suomettuminen vs. NL:n valloitus ja kaiken yksityisen omaisuuden varastaminen, niin kuin muissa NL:n haltuun ottamissa maissa? Marshall apu olisi varmasti nostanut Suomen elintason muiden pohjoismaiden tasolle jo ennen 80-lukua.

Täytyy joka tapauksessa kerrata mikä tilanne oli 1944-1948.
 
Se on toki totta että Yhdysvaltojen kolttosien kauhistelu usein ylikorostuu muihin verrattuna. Abu Ghraibin kidutusskandaali sai moninkerroin enemmän palstatilaa verrattuna samanaikuiseen tsetseenivankien brutaaliin kohteluun Venäjällä 2. tsetseenisodan aikana. Itseäni myös suuresti ärsyttää että juuri Yhdysvallat on noussut intiaanien sorron & hävityksen symboliksi, kun Yhdysvaltain tekoset tässä suhteessa ovat pientä piiperrystä verrattuna siihen mitä esimerkiksi ranskalaiset, ja etenkin espanjalaiset harrastivat. Aina nostetaan esille joku Wounded Knee jossa kuoli kai jotain 100 intiaania. Espanjalaiset tapattivat Uudessa Maailmassa enemmän ihmisiä kuin Hitler & Stalin yhteensä.
Wounded Knee muistetaan, koska se tapahtui niinkin myöhään kuin 1890, jolloin kehittyneempi tiedonvälitys valokuvineen nosti asian julkisuuteen. Intiaanien kohtelusta oli tuolloin jo pitkään käyty keskustelua niin Yhdysvaltain hallintoelimissä kuin lehdistössäkin ja intiaanisotien uskottiin jo olevan takana päin. Muutoinkin Yhdysvaltojen maine intiaanien kansanmurhaajana johtuu sen tapahtuma-ajankohdasta: Yhdysvalloissa pääasiassa 1800-luvun tunnetussa ja jo suhteellisen modernissa maailmassa versus Espanjan ja kumppaneiden 1500-1700- lukujen historian hämärissä ja usein vielä jossain kaukaisessa Etelä-Amerikan kolkassa.
 
Haluaisin edelleen korostaa myös sitä, että USA:n itselleen julistama rooli vapaan maailman johtajana asettaa myös odotukset hiukan eri tasolle. Jos Venäjä kohtelee vankeja kaltoin, onko joku yllättynyt? Itse en näe, että USA:n tekemisiä pidettäisiin myöskään kohtuuttoman paljoa tapetilla jos huomioidaan USA:n muutenkin näkyvä asema.
 
Uskoakseni tämän päivän antipatiat tulevat aika usein uuslberalismin varjonpuolista. Koetaan maailma yksinapaiseksi. Goldman Sachsin lobbarit pistivät maailman polvilleen jne. Yhdysvalloissa kuitenkin sentään käydään keskustelua asioista eikä mikään ole ikuista. Jos ajattelee nykyisten suurvaltojen (vaikkapa Kiina, Intia, Venäjä ja Yhdysvallat) yhteiskunnallisia ongelmia, ottaisin viimeksi mainitun toki mieluiten asuinpaikakseni. Mutta skandinaavisen sosiaalivaltion kasvattina jonotan paikallisella helkkarin huonolla terveysasemallani sitä lääkitystä.
 
Paljon tunteita kirvoittava aihe, it seems. Eipä vaan taida olla tällä pallolla mitään maata, jolta ei löytyisi erinäisiä luurankoja kaapista, jotka halutaan sopivasti unohtaa erilaisissa yhteyksissä.

Toinen maailmansota ja sen esinäytökset ja jälkimainingit olivat kyllä niin hullua aikaa, ettei sieltä oikein kannata ammentaa mitään käsityksiä, keneen voidaan aina luottaa. Siihen voidaan kyllä luottaa, että kireässä tilanteessa suurvallat toimivat omien tavoitteidensa mukaisesti pienempien valtioiden alueilla päämääriensä saavuttamiseksi. Amerikan ja etenkin Rooseveltin piikkiin voidaan kuienkin laittaa se, että läntisestä Euroopasta tuli demokraattinen.

Ei Yhdysvallat ja varsinkaan sen oikeusjärjestelmä täydellisiä ole, eikä jatkuva sota-sanan käyttö mediassa kaikissa mahdollisissa yhteyksissä kovin tervettä. Jotenkin tuntuu, että jenkeillä ei ole muutenkaan kovin tervettä kuvaa sodasta, kun omat kodit eivät ole koskaan palaneet vieraan vallan sotilaiden marssiessa kaduilla. Siitä huolimatta mielestäni Yhdysvallat on se maa, joka pitää järjestystä yllä ja toimii jokseenkin suurimman osan eduksi ympäri maailmaa. Onneksi toisaalta EU:lla on vähän yllättäenkin aika paljon valtaa, eikä Yhdysvaltojen politiikkaa toisteta täysin yksi yhteen.

Oikeastaan näin syvän rauhan aikana on helppo tarttua kiinni jokaiseen pieneenkin epäkohtaan, jota suurvaltapolitiikassa toteutetaan. Venäjää kauhistellaan kauhean mörkönä, joka on valmis marssimaan Eurooppaan. Todellisuudessa sen talous on aika kärpäsenpaska verrattuna sen ympärillä oleviin suurvaltoihin ja valmiudet pidempään sodankäyntiin heikot. Sillä on muutamia tärkeitä strategisia resursseja, mutta muuten se laahaakin aikalailla perässä. Kiinakin keskittyy pääasiassa kaupanteon ja uusien markkina-alueiden valtaamiseen sekä resurssivirtojen turvaamiseen rauhanomaisesti. Oikeastaan asiat ovat paljon valoisammin, kuin usein halutaan ajatella. On ihan kiva, että voidaan pitää Irakilaisen kurdeja kaasuttelevan diktaattorin poistamista, väärin perustein kauheana vääryytenä.
 
Viimeksi muokattu:

Onhan noin käynyt useassa Amerikan sodassa. Olihan Amerikalla myös asevelvollisuusarmeija läpi maailmansotien, Vietnamin sodan loppuun asti.

Syy minkä takia Amerikassa on esimerkiksi aikuisten oikeasti olemassa kotirauha turvattuna perustuslaissa, löytyy Amerikan syntyhistoriasta vapaussodasta 1770 luvulta. Suomessahan ei periaattessa mitään kotirauhaa sanan merkityksessä ole olemassa. Syy Suomen pakkokeinolaki, josta on myös tullut noottia muiden loukkausten kera Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta. Olenkin aina ihmetellyt asian laitaa Suomessa, miksi Suomessa on mahdollista että tavallinen pakkokeinolaki voi valtuuksillaan ylittää kotirauhan piiriin, peruslakiin kuuluvia asioita, sillä tavalla kuin nykyään on Suomessa (verrattuna Amerikkaan, jossa tietenkin on suurempi ja turvatumpi kotirauha)

- intiaanisodat

- Amerikan vapaussota

- vuoden 1812 sota

- Amerikan sisällissota
 
Viimeksi muokattu:
Ei tiputa leukaa, vaikka olisi totta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014072118508845_ul.shtml
Ihmisoikeusjärjestö: FBI painosti muslimeita terroritekoihin

Maanantai 21.7.2014 klo 22.34

Ihmisoikeusjärjestö Human Right Watch syyttää FBI:ta amerikkalaisten muslimien usuttamisesta terroritekoihin.

Järjestön maanantaina julkaiseman raportin mukaan FBI rohkaisi ja joskus jopa maksoi muslimeille, jotta he syyllistyisivät terroristitekoihin operaatioissa, joilla viranomaiset yrittivät saada kiinni rikollisia. Tapaukset liittyvät aikaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

Yhdessä Columbian yliopiston ihmisoikeusinstituutin kanssa järjestö tutki 27 oikeudessa käsiteltyä tapausta. Niihin liittyen haastateltiin yli 200:aa syytettyä, tuomittua, heidän sukulaistaan ja tuomioistuinten edustajaa. Tutkituista tapauksista puolet tuomioista johtui tällaisesta operaatiosta.

- Joissakin tapauksissa FBI on saattanut luoda lainkuuliaisista ihmisistä terroristeja ehdottamalla terroriteon tekemistä tai rohkaisemalla kohdetta toimimaan, raportissa sanotaan.

STT-AFP
 
Eikös FBI:n Fast & Furious aseenmyynti/vientitouhu Meksikon kartelleille ollut aika ristiriitaista touhua myös?
 
Hallittujen konfliktien ylläpitäminen ei ole maailmassa mikään uusi asia, sitä tapaa historiasta tämän tästä, kun avaa asioita kunnolla. Mekanismit ovat monimutkaisia ja periaatteessa voimallinen painostusryhmä voi saada ihmeitä aikaan. En ole koskaan pitänyt korkeiden sotilasviranomaisten ja Elinkeinoelämän veljeilystä. Ja onhan minua viisaammatkin tästä varoittaneet, mutta melkoisen turhaan.
 
Onkohan tuo toimittaja lukenut tuota raporttia. Tapaukset ovat verrattavissa esim. huumeiden valeostoihin, vaikka osassa tapauksista Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä on itsekin kritisoinut asioiden hoitoa.
Kursorisesti luin tuota raporttia läpi ja ongelmia näyttäisi olevan, mutta ei tämä nyt mitään false flaggia vielä ole.

http://www.hrw.org/reports/2014/07/21/illusion-justice

Ei selvästikään, tai sitten päättänyt vääntää väkisin jutun tuosta asiasta. Ei silti, nuo "entrapment" syytökset on aina hyvä tutkia perusteellisesti, muuten homma voi lähteä käsistä, kun seuraava ylennys tai yleensä työpaikka riippuu pidätysten määrästä. Toisaalta, jos tuossa olisi kyseessä todellinen entrapment, niin toimiihan se aika hyvin pelotteena sekin, mutta kuten sanottua, homma lähtee helposti käsistä.
 
Eikös FBI:n Fast & Furious aseenmyynti/vientitouhu Meksikon kartelleille ollut aika ristiriitaista touhua myös?

Siinä oli epäilys siitä, että aseita annettiin vuotaa meksikon kartelleille, jotta huumesota yltyisi ja opama saisi käyttää takavarikoitujen yhdysvalloista ostettujen aseiden määrää tekosyynä aselakien kiristämiselle. Totta tai ei, niin viranomaiset mokasivat ja nyt piilotellaan urakalla sitä, että kuka oli projektista vastuussa ja kuka antoi käskyt. Opaman hallitus haraa urakalla vastaan.
 
Onkohan tuo toimittaja lukenut tuota raporttia. Tapaukset ovat verrattavissa esim. huumeiden valeostoihin, vaikka osassa tapauksista Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä on itsekin kritisoinut asioiden hoitoa.
Kursorisesti luin tuota raporttia läpi ja ongelmia näyttäisi olevan, mutta ei tämä nyt mitään false flaggia vielä ole
http://www.hrw.org/reports/2014/07/21/illusion-justice

Minulle eräs vasemmistoliittolainen väitti, että sekä Amnesty International että HRW ovat CIA:n työkaluja ja siten perkeleestä (sen jälkeen kun mainitsin HRW:n raportin Ukrainan ihmisoikeusrikkomuksista)... :)

Muistatteko aikaa, kun se oli vielä Helsinki Watch? Se perustettiin aikoinaan tarkkailemaan Neuvostoliiton ihmisoikeustilannetta suhteessa Helsingin sopimukseen. Siitä se kasvoi.
 
Yhdysvaltalainen populäärikulttuuri on melko menestynyttä, eikä ole vaikea ymmärtää miksi niin on. Yhdysvaltalainen musiikki ja tv-ohjelmat miellyttää minuakin, ja tällä varmasti on vaikutuksensa ihmisten mielipiteisiin. 300 miljoonaisesta kansasta löytyy monenlaista vipeltäjää, eikä stereotypiat kansasta päde läheskään kaikkiin yhdysvaltalaisiin. Toisaalta jos mietitään Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa, niin hieman ihmettelen tiettyjä kuvitelmia Yhdysvaltojen vapadesta. Ei vaikuta erityisen vapaalta paikalta, jos on suuri uutinen kun kahdessa osavaltiossa on yksi uhriton rikos laillistettu. Toki sananvapaus ja aselainsäädäntö on siellä liberaalimpi kuin täällä, joskin on erityisen outoa kun Yhdysvaltojen "vapautta" ihannoi samat henkilöt jotka eivät halua tehdä Suomesta yhtään vapaampaa yhteiskuntaa. Yhdysvaltojen ihannointi on monella perustuu varmasti kuvitelmiin ja toisaalta tietyllä porukalla se kuuluu asiaan ryhmäpaineen ja mustavalkoisen maailmankuvan myötä. On helppo luoda mustavalkoinen maailmankuva ja ihannoida fanaattisesti yhtä tahoa ja vihata toista, se lienee enemmän sellasta henkistä larppausta jossa ei paljoa tarvitse miettiä asioita. Onhan sitä kiva fiilistellä jos ei muuta. Hieman samalla tavalla kun tietyissä raamattupiireissä ihannoidaan Israelia ja tietyt vasemman laidan kulkijat ihannoi vieläkin Venäjää, vain koska se on jatkumoa neukkulan ihannoinnille, vaikka tosiasiassa Venäjä ei monelta osin ole heidän unelmavaltio.
 
On eri asia fanittaa Yhdysvaltoja nykymuodossa kuin periaatteita jonka varaan valtio perustettiin aikoinaan. Ei mikään valtio ole täydellinen ja jo perustajaisät tiesivät sen.
 
Back
Top