Armeija tutki reserviläisten kunnon - kolmannes ylipainoisia: Jatkossa sodan ajan sijoitus fysiikan

Hyvä pointti.
En minäkään ajattele että iäkkämpien paikka olisi kärjessä, ei todellakaan. Silti voisi löytyä aseellista tehtävää juurikin tiedustelusta ja paikallisesta puolustuksesta. Jatkakaa....

Paikallispataljoonista ja maakuntakomppanioista varmasti löytyy miehiä tiedusteluhommiin. Kehtaan epäillä, että sieltä löytyy entistä rauhanturvaajaa ja alan koulutuksen jo varusmiehenä saanutta aktiivireserviläistä hommiin. Ei todellakaan tarvitse haalia jotain 90-luvun alkupuolen reserviläisiä joilla ei ole minkäänlaisia näyttöjä 20+ vuoteen.

Hanttihommana pidetty kohteiden suojaaminenkin vaatii omanlaisensa osaamisen ja sen, että yksikkö on harjoitellut sodan ajan kokoonpanossa. Vaikea nähdä, että sinnekkään tarvittaisiin jotain pakaste reserviläistä joukon jatkoksi - varsinkin jos ei ole aiheeseen perehtynyt edes MPK:n kurssin tasolla.

Pelkästään tämän tilaston valossa lukija voi havaita että ressujen omalla aloitteellisuudella asevelvollisuusarmeija tavoittaa vain pienen osan aktiiveja maanpuolustajia.
Tämän takia kysymys siitä "miten PV on aktiivinen ressujen suuntaan" on täysin aiheellinen ja koko kansan asevelvollisuuden kannalta perusteltu kysymys.

Tässä tarvittaisiin enemmän sellaista "Uncle Sam wants YOU" asennetta maanpuolustuksesta vastaavilta johtajilta. Viestin voi kohdistaa ressuihin koko asevelvollisuuden ikähaarukassa ja otsikon mukaisen resreviläisten kunnon voi aivan hyvin selvittää sinne 60 ikävuoteen saakka.
.

Siis mitä ihmettä oikein selität? Eikö tässä juuri puolustusvoimat lähettänyt kaikille reserviläisille reserviläiskirjeen ja antanut vielä ohjeet, miten voi sodan ajan sijoitukseen vaikuttaa, jos kaavailtu tehtävä ei miellyttänyt!

Mitä ihmettä oikein toivot? Veh-kutsujen massapostitusta kokeiltiin 90-luvulla ja silloin homma ei toiminut. Joissakin tapauksissa vain muutaman prosentti kutsutuista tuli paikalle. Foorumin kantahenkilökunta varmaan osaa kertoa kuinka hyödyllistä on pitää komppanian kertausharjoitusta, joihin osallistuu neljä upseeria, kolme aliupseeria ja yksi kk-mies.

Pitäisikö järjestää joku HURU 2018 harjoitus johon kutsuttaisiin vaikka 20 000 yli 40 vuotiasta reserviläistä? Helvetillisen härdellin ja rahanmenon jälkeen olisi sitten löydetty 200 kaappimaanpuolustajaa, jotka eivät muuten jostain syystä kehtaa harjoitella.
 
Tulee tästä uutisesta väkisinkin mieleen kasvavat tappiot ja joukot jotka eivät pysty suorittamaan tehtäväänsä koska kaverit ei tajua kuusta eikä maasta muutaman kilsan hölkän jälkeen.
 
tupla... Ymmärrä miks näitä on nykyään alkanut tulemaan? Palvelin jumissa tai jotain?
 
Ei todellakaan tarvitse haalia jotain 90-luvun alkupuolen reserviläisiä joilla ei ole minkäänlaisia näyttöjä 20+ vuoteen.
Voin hyväksyä ajatuksen jos sen myötä koko paketti olisi selkeämpi. Jos toimitaan sinun mainitsemalla tavalla, niin silloinhan poistuu tarve pitää asevelvollisuus 50 ikävuoteen asti.
Oletko samaa mieltä? Jos et ole, niin miksi asevelvollisuus on olemassa iäkkäille?

Vaikea nähdä, että sinnekkään tarvittaisiin jotain pakastereserviläistä joukon jatkoksi
Tavallaan sama juttu kuten yllä. Jos ei ole edes tarvetta, niin miksi ylläpidetään illusiota asevelvollisuudesta 50 ikävuoteen asti?

Eikö tässä juuri puolustusvoimat lähettänyt kaikille reserviläisille reserviläiskirjeen ja antanut vielä ohjeet, miten voi sodan ajan sijoitukseen vaikuttaa, jos kaavailtu tehtävä ei miellyttänyt!
Kyllä kirje on hyödyllinen niille joilla on sijoitus. Sijoittamattomilla aika hyvin kirje meni ohimennen lukemisella. Miten motivoisit ne jotka saavat PV:ltä kirjeen jossa kerrotaan ettei heille ole tehtävää/tarvita ?

Veh-kutsujen massapostitusta kokeiltiin 90-luvulla ja silloin homma ei toiminut. Joissakin tapauksissa vain muutaman prosentti kutsutuista tuli paikalle.
Veh-kutsuja taidettiin lähettää vain massana niille jotka ovat ressuliiton rekisterissä, mutta ei muille. Näin muistelen koska itsekin sain jotain viikonlopun kutsuja. 90-luvun nousukaudella nuoria perheitä kiinnosti pääosin omaan menestymiseen keskittyminen eikä ilmassa muutenkaan ollut sodan uhkaa. Trendihän alkoi muutenkin olla armeijan alasajoa. Nyt on toisin uhkatilanteen kulmalta. Uskon että nykytilanteessa kannattaisi herätellä yli 40 vuotiaita reserviläisiä testaamaan itseään ja rohkaisemaan aktiiviksi. ........ paitsi jos ei ollenkaan tarvita, niin sitten on eri juttu.

Pitäisikö järjestää joku HURU 2018 harjoitus johon kutsuttaisiin vaikka 20 000 yli 40 vuotiasta reserviläistä?
Minusta ehdotuksesi ei ole loppuun pohdittu. Ensin kannattaisi selvittää millainen motivaatio ao porukalla on ja hakea "yhteistyökuittaus". Muodollisen hyväksymisen jälkeen kutsu porukalle kertausharjoituksiin.
Tällaisella seulalla saisi edes selville kuinka paljon potentiaalia on käytettävissä. .........paitsi jos yli 40 v ei edes tarvita.

Helvetillisen härdellin ja rahanmenon jälkeen olisi sitten löydetty 200 kaappimaanpuolustajaa, jotka eivät muuten jostain syystä kehtaa harjoitella.
Huomaa että miehiä ikäluokassa 40-60 vuotta on Suomessa 700.000. Aika huonoissa kantimissa on maanpuolustustahto, jos vain 200 taisteluharjoituksesta kiinnostunutta löytyy. Asia pitää tutkia, toistaiseksi väitteellesi ei ole perusteita.


.
 
Varmaan trooppisen sään vuoksi intellektuaalinen kyvykkyyteni on poikkeuksellisen alhaisella tasolla, mutta en nyt ymmärrä mikä tässä on ongelmana. Mitä väliä vaikka asevelvollisuus lain mukaan koskettaisi vaikkapa 87 vuotiaaksi asti? PV on yhteyksissä niihin joihin näkee tarvetta olla yhteyksissä ja velvollisuuden hyödyn @baikal jo selittikin.

En nyt osaa olla mitenkään loukkaantunut vaikka ainut juttu minkä takia PV on ollut minuun yhteydessä on ollut ressukirje.
 
PV on yhteyksissä niihin joihin näkee tarvetta olla yhteyksissä ja velvollisuuden hyödyn @baikal jo selittikin.


Komentaja Lindbergin reserviläisiä koskevassa lasunnossa ei käy ilmi ikärasismi ja hän puhuu aivan samasta tarpeen ja tarjonnan kohtaamisen parantamisesta mistä minäkin. Kuvastaa sitä, että PV ei täysin ole vielä yhteydessä niihin joihin on tarvetta, koska vapaaehtoisista ei ole tietoa, koska toimivaa järjestelmää ei ole.
Iltalehti Maanantai 2.3.2015
Puolustusvoimat haluaa hyödyntää vapaaehtoista reserviä. Puolustusvoimien komentajan Jarmo Lindbergin mukaan sodan ajan joukoissa on suuri tarve monenlaiselle osaamiselle, jota reservistä löytyy. Hänen mukaansa tarvitaan järjestelmä, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat aiempaa paremmin.


Baikal mainitsi velvollisuuden hyödystä, hänen jälkeensä Miheikki kertoi velvollisuuden merkityksestä.

.
 
Ihan kuin allekirjoittanut. Ikää on tosin kertynyt tuplasti enemmän.

Juu, hapenotto riittää tohon kategoriaan ja vähän pitää harjoitella lisää niin päästään erikoisjoukkojen kuntotasoon kuten nuorena. Täydennetäänkö nyt sitten operatiivisten joukkojen kapasiteettia alikuntoisilla vai yli-ikäisillä?
 
Tervetuloa seuraamaan yläkoulun uimatunteja.College päällä moni näyttää jäntevältä pojalta.Nuorison fyysisen kunnon lasku ja polarisoituminen on tosiasia,ehkä pikkuvalona nykyinen fitness-buumi,saattaa pelastaa osan.Koskee kylläkin lähinnä tyttöjä,kun perse pitää saada kondikseen.Nuoret miehet lähinnä haluavat olla vaan lihaksikkaita,vaikka sitten sen ihrakerroksen alla.
Huolestuttavaa näin ihan maanpuolustuksellisesti ajatellen. Varusmiessoittajia,CombatCam-kuvaajia tai kirjureita eivät kaikki voi olla.
 
Entisaikaan sitä kuntoa sai maalla ainakin kun talikoi paskaa tai teki muuta vastaavaa jos ei urheilu kiinnostanut.
 
Niin, kauhean paljon ruutia ja bubbista ei kannata tuhlata meihin puoli vuosisataa ja enemmän elämää nähneisiin, jos mieli taistelevien joukkojen suorituskykyä eturivissä lisätä. Osa meistä keikkuu vielä mukana, mutta poistuma on vääjäämätön. Ennen loppusijoitusta maanalaiseen armeijaan palvelemme rollaattoripataljoonassa ja valtaamme taloja takaisin vihollisilta miehittäjiltä ja tervaristeiltä invahissien kautta. Pkrl!

Välimallin jätkistä saadaan tietty prosentti kuranttia tavaraa, mutta aivan mahdottomiin ihmetekoihin en usko ihan äkkiä päästävän. Meillä on ikäluokittain heeboja, joiden vahvimmat lihakset sijaitsevat ns. pleikkarivyöhykkeellä. Niistä ei ole paljoa apua kun möyritään varvikossa tai huttaillaan betoniviidakossa vermeet päällä.

Kuntoasioissa katse tulisi suunnata nousevaan polveen ja erityisesti koulutusputken alkupäähän eli esi- ja perusopetukseen, jossa on hiljattain havahduttu umbroutumiseen ja sen haittoihin siinä määrin, että liikunnasta on tehty valtakunnallinen kärkihanke. Se, mitä tässä välillä menetetään ja on itse asiassa jo vuosikymmenet menetetty, tulee pyrkiä kuromaan takaisin.

Liikunnan kärkihanke ei yksin riitä, vaan tarvitaan maanlaajuinen asennemuutos, jotta poikamme ja tyttömme ja heidän jälkeläisensä pystyvät pitämään sen, minkä esi-isät ovat meille hengellään ja terveydellään ostaneet. Siinä meillä jokaisella on oma pieni osansa. Itsestä on aina paras aloittaa.
 
Ja tässä nähdäkseni tulee ilmi suuren reservin edut. On varaa mistä valita. Ja mikäli lisää ukkoa tarvitaan riviin, niin eikös tuo hapenottokyky parane harjoitellessa? Parhaat laitetaan ekana riviin ja jos aikaa on, niin huonommat harjoittelevat odotellessaan vuoroaan.
Hyväkuntoisia on murto-osa reservistä ja tämä on fakta. 1995-2015 varusmiestenkin kuntokäyrä on suorastaan romahtanut kun Cooper-testin keskiarvo on tippunut 2600 metristä (kohtalainen) 2300 metriin (heikko). Tämä on melkoinen romahdus ja se että näin on käynyt niille nuorille ja vahvimmille ei kyllä lupaa hyvää tulevaisuudessa.

Toisekseen ylipainoisen reservin vuosia rappeutunutta kuntoa ei nosteta edes parissa kuukaudessa kuin korkeintaan kohtalaiseksi ja sekin vaatisi rajusti tekemistä. Samalla, mikäli aikaa ylipäätään olisi tuossa "old school" harmaassa vaiheessa , pitäisi harjoitella kaikkea muutakin. Ei onnistu sanon minä! Pälkkä halu harjoitella nopeasti ei riitä korvaamaan vuosien laiminlyntiä. Samalla riski rasitusvammoihin lisääntyy ja se aiheuttaa hävikkiä.

Tässä pelastaa jonkin verran vain se että reservissä ollaan ilmeisesti jatkossa vain 10 v. mutta huolestuttavinta on jos nuoret jo asepalvelukseen tullessa ovat keskimäärin heikossa kunnossa. 6 kk ei riitä yksin nostamaan heikkoa suoritustasoa ja tekemään elämätapamuutosta nuorelle jos liikunta on laiminlyöty pleikkaria pelaamalla pienestä pitäen. Ei muutama lätkänpelaaja (jotka on harjoitusvapaalla osan ajasta) riitä tuottamaan fyysisesti ja henkisesti kestäviä joukkoja. Eikä ELSO-ja kybermiehiksi voida siirtää kovin montaa kun jonkun pitäisi seisoa ihan oikeasti pyssy kädessä rajalla.

Kun tämä kehitys jatkaa vääjäämätöntä kulkuaan samaan suuntaan voidaan kysyä, missä kohtaa nykymuotoinen asevelvollisuus voi vastata huutoon? Jos joka kahdeksas on pystyvä fysiikaltaan liikkuvaan sodankäyntiin, niin eihän joukkotuotanto ole enää mikään "halpa ratkaisu" mihinkään. Jos sadan miehen joukko tuottaa 14 riittävän pystyvää taistelijaa, niin onhan tuossa turhaa tuhtaa jo kysta kyllin....ei ainakaan halpaa kuin makkara. Vastaus malliin ne 86 muuta tekee jotain yhtä tärkeää ei vakuuta ainakaan minua.
Juuri näin! Olen tästä fysiikka-asiasta puhunut jo vuosia sitten kun kehitys oli nähtävillä. Tämä on se seikka joka erottaa ammattisotilaan ehkä selvimmin reserviläisestä näin keskimäärin.
Vaikka varusmiehissä ja ressuissa löytyy hyväkuntoisia, on ääripäät lisääntyneet ja ikävä kyllä niin että se heikkokuntoinen aines on määräävässä asemassa. Ei auta vaikka ressu olisi kuinka nokkela jos potku ei riitä tetsaamaan kun pelkällä joystickilla ei sotia nykyäänkään voiteta....
Nykyisillä joukkomäärillä tarvitaan noin 10 ikäluokkaa jotta nuo kovimmat vaateet omaavat sijoitukset saadaan täytettyä. Toistaiseksi homma toimii eikä prosentti käsittääkseni ole nykyisestä laskemassa. Kovakuntoisten määrä ei ole menossa nollaan.
Melko optimistinen luulo minusta. Todellisuus kertoo toista ja sitä on toitotettu valtakunnan medioissa jo vuosia. Hallituskin yrittää lisätä koululiikuntaa koska sillä voidaan vaikuttaa jonkin verran lapsesta saakka. Ei homma toimi niin että kun kaveri tulee Inttiin, sille lyödään kauhea rääkki päälle jotta se saadaan johonkin kuntoon puolen vuoden jälkeen! Sen kaverin pitää olla iskussa jo silloin 18-20 v. kun siitä leivotaan mies ja valtakunnan puolustajien eliittiä eikä jossain vaiheessa senjälkeen! Hyviä on vaan aivan liian vähän nykyään.

Tämäkin perusasia on valmiuden kanssa niitä suurimpia heikkouksia minusta meillä eikä suinkaan kalusto. Ei rapakuntoiselle ja heikkopäiselle porukalle kannata hankkia miljoonilla uusimpia härveleitä jos ukot romahtavat ensikosketuksessa fyysisesti ja henkisesti. Heikommallakin tavaralla pärjää kun psyyke ja fysiikka on kunnossa ja tahtoa riittävästi.
 
Aika helposti kuka tahansa pystyy täyttämään puolustusvoimien vaatimukset

Sopiva reserviläinen on 24 vuotias erävalvoja, joka on luonteeltaan hyvin itsenäinen ja sokean tottelevainen. Luonnollisesti ongelmanratkaisukyky on huippuluokkaa ja vanhuuden viisaus on jo asettunut mieheen. Vastuullisuus on huippuluokkaa mutta mies on täysin suruton eikä huoli huomista.

Harrastukset ovat triathlon, SRA, parkour ja erilaiset luottamustoimet (ns. hyvissä järjestöissä, mihinkään ay-hömpötyksiin ei tietenkään osallistu). Mies tuntee itä-suomen perinpohjin mutta on kotonaan myös betoniviidakossa.

Luonnollisesti itseluottamus on 110 %, mutta luonne on sellainen ettei tuo itseään ollenkaan esille ja tyytyy vähään ja kuittaa esimiesten hölmöilyt ja loukkaukset mojovalla vitsillä, joka ei loukkaa ketään, mutta naurattaa kaikkia.

;)
Lisätään positiivisuus niin tuloksena on Stubukka....
 
Kyse ei ole aineksen laadusta vaan aineksen soveltamisen taidosta. Toki mieluummin hyväkuntoinen kuin huonokuntoinen. Huonokuntoiset laitetaan kytikseen tai koulutetaan lennokkien operoijiksi, ja sitä ennen tilataan tai valmistetaan runsaasti lennokkeja ja asianmukaisia panoksia. Ei yritetä tehdä lihapataa jos aineksina on vain vihanneksia. Onko tämä maalaisjärkeä vai riman alittamista? Minä en aina erota niitä toisistaan...
 
Kyse ei ole aineksen laadusta vaan aineksen soveltamisen taidosta. Toki mieluummin hyväkuntoinen kuin huonokuntoinen. Huonokuntoiset laitetaan kytikseen tai koulutetaan lennokkien operoijiksi, ja sitä ennen tilataan tai valmistetaan runsaasti lennokkeja ja asianmukaisia panoksia. Ei yritetä tehdä lihapataa jos aineksina on vain vihanneksia. Onko tämä maalaisjärkeä vai riman alittamista? Minä en aina erota niitä toisistaan...
Ja tilataan pitsaa kaikille mielummin kuin syödään niitä "paskoja" vihanneksia? Söisivät edes niitä vihanneksia......;)
 
Osaako muuten kukaan sanoa, että jos kerta ylipainoisuus on ongelma, niin voisiko tilannetta auttaa millään vippaskonsteilla? Olisiko esim. rasvanimusta mitään hyötyä? Tietenkään tuo ei ole yksinään mikään ratkaisu, mutta olisiko siitä apua?
 
Osaako muuten kukaan sanoa, että jos kerta ylipainoisuus on ongelma, niin voisiko tilannetta auttaa millään vippaskonsteilla? Olisiko esim. rasvanimusta mitään hyötyä? Tietenkään tuo ei ole yksinään mikään ratkaisu, mutta olisiko siitä apua?
USA:ssa missä on BMI käytössä, niin on tukikohtien liepeillä "kauneusklinikoita" missä suoritetaan rasvaimuja. Tosin se on kiellettyä.
 
USA:ssa missä on BMI käytössä, niin on tukikohtien liepeillä "kauneusklinikoita" missä suoritetaan rasvaimuja. Tosin se on kiellettyä.

Siitä en tiedä miksi se on kiellettyä, mutta tuossa tapauksessa tuo rasvanimu on lähinnä kikkailua tuon BMI:n kanssa, eikä mielestäni vastaa kysymykseeni.
 
Rasvaimulla ei voida poistaa kuin 2-5kg turvallisesti. Tiukka dieetti ja kuntoilu on yhtä tehokasta.
Tiukalla dieetillä saa helposti 4-6kg eka viikkona pois, kun lähtee nestettä yms. Siitä sit 1-2kg per viikko, jos ei lipsu.
 
Rasvaimulla ei voida poistaa kuin 2-5kg turvallisesti. Tiukka dieetti ja kuntoilu on yhtä tehokasta.
Tiukalla dieetillä saa helposti 4-6kg eka viikkona pois, kun lähtee nestettä yms. Siitä sit 1-2kg per viikko, jos ei lipsu.

Tämä dieetti pitäisi jotenkin sovittaa koulutuksen lomaan, joten mikä olisi kätevin ajoitus tuolle rasvaimulle? Olisiko tuo nesteiden poisto ja sitten rasvanimu? Jos sillä saisi 10kg hyvin nopeasti, niin se olisi vähintäänkin kk säästettyä aikaa ja olettaisin, että rasitusvammojen vaara vähenee ainakin painon takia huomattavasti.

Ja kun sanotaan "turvallisesti", niin mitä siinä tarkoitetaan? Jos otetaan enemmän, niin mitä tapahtuu?
 
Back
Top