Armeija varautuu hybridisotaan: Varusmiehiä houkutellaan uusiin valmiusjoukkoihin

Tässähän ollaan paljon arvailujen varassa.

Teksteissähän on puhuttu valmiuden nostosta ja siitä että saadaan kutsua nopeastikkin kertaamaan ns. pakolla.

Vaikka esimerkit ovat vaarallisia, niin otetaan riski.

Tiedustelukeskuksen operatiivisen tilannekuvan saaman tiedon mukaan Alakurtissa ja Pihkovassa on käynnistymässä harjoitus kahden viikon sisällä. Harjoituksen aiheeksi arvellaan puolueettoman lähialueen kaappaus ja varmistaminen Napapiirillä.

Tämän tiedon jälkeen aloitetaan valmiuden joustava nostaminen.

Vaihtoehto 1. Kuten monet täällä ovat ehdottamassa koko Suomen poliittinen arki laitetaan sekaisin ja maahan julistetaan puolustustilalaki jne.

Vaihtoehto 2. Puolustusvoimat järjestää normaalin toimintansa osana valmiusharjoituksen. Tällöin kutsutaan kertaamaan ne kaverit jotka saahaan tässä ajassa. Sitoutuneet kaverit kututaan Sodankylän ja Rovaniemen varuskuntien suojiksi. Ilman mitään jumalatonta meteliä. Mutta tässä harjoitellaankin vain valmiuden nostoa ihan rutiinina.

Joukot perustetaan varuskuntien tiloissa jne. Ilman mitään kohua.

Kannatan itse vaihtoehtoa 2.

Reserviläisten (vaikka pelkkien Nasams ryhmien tai apumekaanikkojen ilmavoimille) kutsuminen ylimääräiseen palvelukseen HETI ei edelleenkään vaadi minkäänlaisen "tilan" julistamista (jolloin myös eri lait astuvat voimaan) maahan eduskunnan tms. kautta. Onnistuu presidentin myöntämällä päätöksellä vaikka huomenna. Luonnollisesti kyseessä olisi joku normaalista radikaalisti poikkeava tilanne/tapahtumien sarja jollaista ei ole sotien jälkeen nähty.

Se että PV saa nyt sitten tarvittaessa samaan tapaan heti pienen osan reserviä riviin kertausharjoitus termin alla ei muuta asiassa käytännössä muuta kuin sen termin osalta (presidentin virallista päätöstä ei myöskään tarvita, mutta tasanvarmasti ylipäälikön kanssa asiasta keskustellaan) . En näe asialle muuta selitystä kuin sen, että kertausharjoitus on terminä sellainen että sen käytön kynnys on huomattavasti matalammalla kuin ylimääräisen palveluksen -> ihan sen takia että ylimääräistä palvelusta ei liene sotien jälkeen reserville käytetty, mutta kertaus on jatkuvaa peruskauraa.
Keltainen lehdistö tosin tulee joka tapauksessa repimään sellaiset otsikot asiasta että homma nimetään siellä ylimääräisiksi harjoituksiksi ja viitataan talvisotaa edeltäviin tapahtumiin yms... Riittävän pienessä mittakaavassa asia ei tosin välttämättä edes leviä julkisuuteen! Ja vaikka leviäisikin, niin kiperät kysymykset on helppo kuitata "kertaus" termillä :)

PS. Ja ei tässä paletissa varmaan kannata unohtaa sitäkään että tavallaan laskemme omaa kynnystä jonkunlaiselle voimannäytölle myös ulospäin... Ilmavoimien ja vaikkapa IT-järjestelmien tehostetun 24/7 päivystyksen pystyyn polkaiseminen ns. epäsuoran painostuksen/ uhkaavan aktiivisuuden alaisena onnistuu reservin apukäsien avulla helpommin ja varmaan vähän näyttävämminkin kuin ilman...
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy sanoa että harvinaisen vähän faktoja sisältävä keskustelu! Meni tämäkin ketju tämmöseksi "musta tuntuu" ja "mun mielestä" -tyyppiseksi. MAAKK:n makkaratkin tuli taas paisteltua edellisellä sivulla.

Tyypit jotka tietää, pitää suunsa kiinni ja loput päristelee parrastaan kaikenlaisia satuja ja tornareita.

Kerronko itse fakaa? -En. Kerron vaan että olette monissa spekulaatioissanne ihan metsässä. Piste.

No metässähän se on reserviläisen hyvä olla.

No kerro sie millanen on mielestäs sodan kuva huomenna
 
Näinhän se menee.

Mitä pienemmällä huomiolla jne
 
Miten tää nyt lopulta eroaa MAAKK:ista?

Tuskin kysyt tosissasi?

Veikkaan ettei näille järjestetä mitään koulutusta tai henkilökohtaista varustusta kuten MAAKK:ille. Ovat lupautuneet tulemaan esim 24h sisällä tekstarista santahaminaan missä pv varustaa? Sopimus voimassa vuoden kaksi ja uudet kotiutuneet täyttää rivit.

Veikkauksen pelit löydät vaikka R-kioskilta.

Täytyy sanoa että harvinaisen vähän faktoja sisältävä keskustelu! Meni tämäkin ketju tämmöseksi "musta tuntuu" ja "mun mielestä" -tyyppiseksi. MAAKK:n makkaratkin tuli taas paisteltua edellisellä sivulla.

Tyypit jotka tietää, pitää suunsa kiinni ja loput päristelee parrastaan kaikenlaisia satuja ja tornareita.

Kerronko itse fakaa? -En. Kerron vaan että olette monissa spekulaatioissanne ihan metsässä. Piste.

Tuskin kertoo kukaan muukaan :D

Onpahan taas kahvipöydässä naureskeltavaa, kun katsoo parhaat "vitsit" täältä :D
 
Viimeksi muokattu:
Tarkistin eräältä just kotiutuneelta tutulta että miten asia siellä esitettiin? Hän ei tehnyt sopimusta. Oli kuulemma painotettu kertausten nopeuden mahdollisuutta. Tämä "erikoisvalmiudessa" oleminen oli jäänyt mainitsematta ja ei monelle mitenkään selvinnyt ja siksi sellaiset eivät kuitanneet sopimustakaan. PV voisi ehkä hieman terävöittää viestiään kotiutettaville varusmiehille, että mikä oikeastaan onkaan kupletin juoni.

On täysin eri asia kertoa siitä että kertaukset saattavat tulla nopeamminkin tai kertoa lisäksi siitä, minkä takia tällainen hanke on edes vireillä.

Uskon, että hänelle pidettiin sama esitys, kuin itselleni ja siinä kyllä kerrottiin suoraan selkeästi kaikki tarpeellinen. Ukraina mainittiin joo, itsestään selvyys, ei ne vihreät miehet ole ainoa tarve.

Kertauksen nopeuden mahdollisuus varmasti jäi päähän hirvittämään kun reservin aurinko pilkotti jo. Mutta ei kukaan ihmetellyt mikä juttu se nyt oli. Kyllä se tietty porukka sinne nimensä laittoi ja painotettiin että tästä asiasta ei saa hiiskua muille. Kaikkia halukkaita joukkoihin ei välttämättä edes oteta.
 
Back
Top