Armeijan ruokalista muuttuu, mutta yhdestä ei luovuta

Tvälups

Ylipäällikkö
yle 15.2.2014 klo 10:20
Armeijan ruokalista muuttuu, mutta yhdestä ei luovuta
Puolustusvoimien ravitsemisesta huolehtiva Leijona Catering selkiyttää ja pelkistää ruokalistaansa varusmiehiltä saadun palautteen mukaan. Varusmiehet syövät samoilla ohjeilla tehtyä ruokaa koko Suomessa.

Pannaria ja hernekeittoa. Armeijassa on torstai. Kuva: Yle
Mistä on kyse?
  • Leijona Catering ottaa varuskunnissa uudet ruokalistat käyttöön pääsiäisen jälkeen.
  • Listaa selkiytetään ja pelkistetään kodinomaisen ruoan suuntaan.
  • Varusmiehet haluavat syödä tavallista, suomalaista kotiruokaa.
Asepalveluksen aikana syödään neljä kertaa päivässä. Torstaisin ei tarvitse varuskunnassa miettiä mitä on ruokana, koska hernekeiton suosiota ei syrjäytä mikään. Sitä tarjotaankin joka viikko joko lounaaksi tai päivälliseksi.

– Hernekeitto ei kyllästytä, sehän on viikon kohokohta, sanoo Kainuun Prikaatissa palveleva upseerikokelas Taneli Laukkanen.

Laukkanen ei ole kuullut, että ruokalistaa ollaan uudistamassa, vaikka varusmiehet ovatkin saaneet vaikuttaa uuteen ruokalistaan sekä kyselyn että maistiaisten muodossa. Leijona Cateringin asiakastyytyväisyyskyselyjä tehdään puolen vuoden välein.

– Tuotekehityskokki on suunnitellut Kuopion koekeittiössä tuotteet, ja ne on täällä yksikössä isossa mittasuhteessa kokeiltu ja maistatettu pojilla. Ruoat on pisteytetty, ja hyvää palautetta saaneet tuotteet ovat päätyneet uudelle listalle, kertoo Leijona Cateringin ravintolapäällikkö Jani Nevalainen Kainuun Prikaatilta.

Hernekeitto ei kyllästytä, sehän on viikon kohokohta.

- Taneli Laukkanen

Nykyinen ruokalista on yhtä vanha kuin kaksi vuotta sitten yhtiöitetty Leijona Catering.

– Pieniä muutoksia siihen on tehty, mutta isompia päivityksiä on tulossa keväällä. Pääsiäisen jälkeen otetaan käyttöön uusi lista, jota on viimeiset puoli vuotta työstetty, sanoo Nevalainen.

Kotimaista ruokaa, ei nimikikkailua
Kebab on tullut viime vuosina niin koulujen kuin puolustusvoimienkin ruokalistalle. Vaikka varusmiehet haluavat syödä tavallista kotiruokaa, on kebab tullut osaksi suomalaista ravintoympyrää.

– Kebab on sellainen, joka tulee uudella listallakin esiintymään ja lisääntymään. Toisaalta aika selkeät, pelkistetyt, klassiset tuotteet tulevat uudelle listalle, kertoo ravintolapäällikkö Jani Nevalainen.

Klassiset kaalilaatikot ja jopa kalaseljanka ovat sellaisia, jotka eivät ehkä ole tykättyjä, mutta on myös hyvä opettaa varusmiehet tällaisiin.

- Jani Nevalainen

– Paljon olemme saaneet palautetta, että halutaan syödä tavallista, suomalaista, kodinomaista ruokaa. Emme lähde kikkailemaan ulkomaalaisilla nimillä tai tuotteilla, vaan teemme lihakastikkeita, lihapullia, pastaruokia, ihan sitä samaa mitä äitikin tekee kotona.

Kyselyissä varusmiesten lempiruoat ovat osoittautuneet juuri lihapulliksi sekä kana- ja pastaruuiksi. Lihapullat ovat tosin varuskuntaravintoloissa eineksiä, koska niin valtavaa määrää ei ehtisi mitenkään varusmiehille valmistamaan. Pelkkiä lempiruokia ei listalle päädy, koska ravinnon on oltava monipuolista ja jopa kasvatuksellista.

– Koemme, että meillä on myös velvollisuus opettaa asiakkaille. Klassiset kaalilaatikot ja jopa kalaseljanka ovat sellaisia, jotka eivät ehkä ole tykättyjä, mutta on myös hyvä opettaa varusmiehet tällaisiin, sanoo Jani Nevalainen.

Upseerikokelas Taneli Laukkaselle maistuu kaalilaatikko, mutta parhaaksi ruoaksi se ei yllä.

– Kalapullat ja kermaviilitillikastike sekä perunat, toteaa Laukkanen lempiruoakseen.
 
Pahaa se on joka tapauksessa, maultaan lähes syömäkelvotonta. Ensi kuussa pääsee taas maistamaan valtion herkkuja :(
 
Back
Top