Asiantuntijan lausunto aselain muutoksesta

Jos ne poliitikot öklöttää niin tsekatkaa ihailemanne Paateron CV ja punnitkaa sitten uudestaan hänen tekemisiään ja puhumisiaan sekä kykyä/halua pysyä objektiivisena. Omaan laariin kuseva niljakas kiipijä.

Todellisuudessa suurin osa "kadonneista" aseista on tulosta aserekisterin totaali remontista. En jaksa alkaa ruotimaan kuinka monta rouninkia on perikunnilta kateissa. Melkein jokaisella vaari vainajalla sellainen oli luvilla 30-luvulla ja sitten ne joutui jonnekin. Sodassa hankeen, vaaran vuosina hirren koloon, leski heitti kaivoon jne. Nyt näiden pahvilupa-aseiden perään kysellään ja katoamiset kirjataan eli ts ase päätyy pimeille markkinoille. Ja katoaminen kirjataan vuodelle 2010.
Piipun vaihto kivääriin ja siihen uusi sarja numero. Kivääri myydään, poliisi lukee uuden numeron ja kyselee myös missä se vanha joka lukee pahviluvassa. Ei tietoa eli kirjataan kadonneeksi ja suoraan rikolliselle

Rinnakkaisluvalla hyvin usein "toinen" luvallinen ase "katoaa" jne. . Ja tätä rataa kun paateroidaan saadaan satoja, jopa tuhansia hengenriistovälineitä itseään aseistaville heimokansalaisille ja muille metsästäjille. Tuhansia ja tuhansia aseita luvallisista pimeyteen vuosittain?????!!! Haloo. :a-lipsrsealed: :a-laugh:

Hirven lihan syöttäminen kodittomille alkoholisteille ei auta hevonpaskaa pistoolin omistajia. On ihan oikein että ne jotka haluavat aina myötäillä yleisen mielipiteen virtauksia todellakin luopuvat kiireen vilkkaa niistä pyssyistään ja siirtyvät sinne laumaeläinten kuoroon. Pahimpia ovat aina olleet omaan puuroon kusijat. On naivia kuvitella, että jollain fiilis jutuilla AbuHannat ja muut enemmistön edustajat alkavat asiallisen dialogin. Se meni jo. Varmaan on yhtä naivia luottaa Suomen perustuslakiin, mutta se on ainoa aseen omistajien mahdollisuus. Sen muuttamiseen kuitenkin periaatteessa tarvitaan muutakin kuin lauma lampaita ja kiljuvia ämmiä. 5/6:stako se oli?
 
chigeen kirjoitti:

Minua kiinostaa vain ja ainoastaan faktat. Ja sellaisia ovat mm aikanaan uutisoitu juttu että joku 600-700 asetta varastetaan vuosittain, suurin osa keäsmökeiltä. Vai olikohan tämäkin joku kaljaan kusijan kirjoitus???
 
Minua suoraan sanoen ihmetyttää tuo Chigeenan asenne...toisaalta hän haluaa niputtaa aselupaongelmat siten, että ne ovat yhteisiä kaikille aseharrastajille....toisaalta minun on parasta luopua kokonaan aseista, kun meinaan jatkaa harrastuksiani, vaikka vihoviimeinenkin ruutiase vietäisiin nurkista???? Kamoon, mulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia saada lupaa mihin vain kanuunaan, jota olen älynnyt vain hakea. Se, että olen luopunut pistooli- ja ressuasekannasta, johtuu siitä, että en halua nurkissa pyöritellä rojua, jota en kertakaikkiaan tarvi. Aseet eivät edusta minulle mitään muuta kuin työkaluja johonkin hommaan...minun naponpää ei kostu vaikka pitäisin minkälaista torrakkoa nurkkakaapissa esillä lasioven takana. Aseilla on ihan sama arvo mulle kuin saksalaisella työkalusarjalla pihasaunan varastossa tai Black-Dekkerillä samassa tilassa. Vai meinaatko, että hävitin kamat siksi, että Suomen yleinen mielipide niin tuntuisi vaativan???Hhhhah. Vai vituttaako sinua se, että mm. minun puurokattilassani ei porise pistooleja ja ressukiväärejä...joten ovatko nykyiset lupaongelmat oikeastaan edes minun ongelmiani? Näinköhän pistooliharrastajat nostaisivat älämölöä, jos kieltolistalla olisi kaksipiippuiset haulikot ja rihlakot? Kenties, mutta eppäillä soppii. Voit vapaasti syyttää vaikka puurokattilaan paskantajaksi, mutta tuo kattila ei ole yhteinen...minä en syö paskapuurokattilasta.
 
Vähän off topic:ia..

Olen muuten sitä mieltä, että Suomalaisilta täytyy uiminen järvissä julistaa laittomaksi!

Kuolleita tulee liikaa.
 
Niin tämähän on niitä aseharrastajien bravuuriargumentteja mitä nettikin on pullollaan.

Veikkaan että suurta massaa näillä ei voiteta puolelleen ja itseasiassa sitä suurta massaa jopa aliarvioidaan aika rankasti. Kyllähän se toki kuulostaa nokkelalle, aivan kuten aseiden vastustajien "aseet pois niin ei tule ruumiita" argumentitkin.

Että tämmöisellä tasolla sitä mennään puolin ja toisin...
 
Tarkoituksella heitin...

Kaikki puolesta ja vastaan väitteet ovat yhtä oikeassa, mutta tätä asiaa täytyy nähdä myös toisessakin valossa.

Jos joku on ostanut jotain laillisesti (olkoon ase tai jotain muuta..) ei ole sitä laittomassa tarkoituksessa käyttänyt. Eikä ole aikomuskaan. Valtio kieltää omistuksen tai käyttämisen. Maksakoon (valtio) täyden korvauksen jos omaisuutta pois keräävät.

Mutta nyt hieman mietityttää edessä oleva myllytyksen tulos, varsinkin kun tiedämme mikä on Onnelan taloustilanne! Haiskahtaa hieman siltä, että mutkat pois rehelliseltä kansalta valtiolle korvauksetta keinolla millä hyvänsä.

On muistettava myös, että kyseessä on YKSITYINEN OMAISUUS (juu-u kapitalismia)!!! Keskustelu on politisoitunut, hyvä vai huono asia.. sen päättäköön jokainen itsessään.

Puolestani torrakot voisivat pois viedä, mutta sitä fyffee sitten korvaukseksi!
 
baikal kirjoitti:
Minua suoraan sanoen ihmetyttää tuo Chigeenan asenne...toisaalta hän haluaa niputtaa aselupaongelmat siten, että ne ovat yhteisiä kaikille aseharrastajille....toisaalta minun on parasta luopua kokonaan aseista, kun meinaan jatkaa harrastuksiani, vaikka vihoviimeinenkin ruutiase vietäisiin nurkista???? Kamoon, mulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia saada lupaa mihin vain kanuunaan, jota olen älynnyt vain hakea. Se, että olen luopunut pistooli- ja ressuasekannasta, johtuu siitä, että en halua nurkissa pyöritellä rojua, jota en kertakaikkiaan tarvi. Aseet eivät edusta minulle mitään muuta kuin työkaluja johonkin hommaan...minun naponpää ei kostu vaikka pitäisin minkälaista torrakkoa nurkkakaapissa esillä lasioven takana. Aseilla on ihan sama arvo mulle kuin saksalaisella työkalusarjalla pihasaunan varastossa tai Black-Dekkerillä samassa tilassa. Vai meinaatko, että hävitin kamat siksi, että Suomen yleinen mielipide niin tuntuisi vaativan???Hhhhah. Vai vituttaako sinua se, että mm. minun puurokattilassani ei porise pistooleja ja ressukiväärejä...joten ovatko nykyiset lupaongelmat oikeastaan edes minun ongelmiani? Näinköhän pistooliharrastajat nostaisivat älämölöä, jos kieltolistalla olisi kaksipiippuiset haulikot ja rihlakot? Kenties, mutta eppäillä soppii. Voit vapaasti syyttää vaikka puurokattilaan paskantajaksi, mutta tuo kattila ei ole yhteinen...minä en syö paskapuurokattilasta.

Mä luin nyt tän jo parikin kertaa enkä saa tästä kyllä mitään tolkkua joten.... :salut:
 
AKE-ukki kirjoitti:
Puolestani torrakot voisivat pois viedä, mutta sitä fyffee sitten korvaukseksi!

No eikös ne kannattaisi nyt sitten jo kiirenvilkkaa myydä, kun niistä todennäköisesti vielä saa tuntuvasti enemmän kun sitten pakko-oton yhteydessä? Meinaan kun se tärkein askel on jo otettu. Valmius/halu luopua aseista. Ei kait vain yleinen mielipide vaikuta asiaan. Raha pulasta ei ole kysymys koska muutenhan ne torrakot olisi jo kaupan.

Ja lauma kasvaa.
 
Mikä ihmeen lauma? Jos sinulla on jotain tietoa siitä, että valtiovalta valmistelee massiivista aseenkeruutalkoota niin paljastappas sitten....osataan me lampaatkin valmistautua tähän operaatioon...myymällä ruutiaseet äkkiä pois.

Ja paljastappas samaan henkäisyyn sekin, mitä lammaslauman pitäisi tehdä? Luottaa perustuslakiin, kuten alfamegaurokset? Koroittaa äänensä jyrinäksi? Allekirjoittaa joku valovoimainen manifesti päättäjille luettavaksi/naurettavaksi? Pitäisikö lammaslauman ryhtyä vittuilemaan vertaisilleen, kuten alfamegaurokki-lauma? Kertoa väestölle ympärillään, että 87 hukkui, 42 tukehtui vanukkaaseen ja 0 kuoli aseisiin?

Vittuile toki chigeena muille, mutta tehoa olisi enemmän, kun panisit jotain konkreettista tiskiin itsekin. Olen taatusti mukana TORJUNTATAISTELUSSA, kunhan keinot ovat mielestäni suunnilleen tolkulliset....tämä homma ei ole mikään armeija, joka käskee toimittamaan vaikka puurokattilan pesua haluttomalle.

Jos asekeskustelun helmiä on se, että aletaan toisessa virkkeessä vittuilu toisille, niin eipä ole paljon odotettavissa tuloksia siinä valtakunnallisessakaan mittelössä.
 
Viime aikoina käyty aseistuskeskustelu on ollut ainakin siinä mielessä virkistävä kokemus, että omat silmäni ovat auenneet. Pipertäjien olemassaolo ei ole minua yllättänyt, mutta kotimaisen NRA-henkisen porukan yllättävän suuri määrä kylläkin.

Julkisuudessa on ollut niin paljon hurmoshenkisiä rynkkyrunkkareita, että lupamenettelyn tiukentaminen näyttää sittenkin olevan paikallaan, vaikka aiemmin olin melko jyrkästi sitä vastaan. Amerikkalaistyyppinen likasankokampanja ja omassa maailmankatsomuksessani vähintäänkin erikoinen käsitys aseenkannosta kansalaisen perusoikeutena toisinaan hieman oudoksuttavat.
 
No jopas. Osui sitten noin arkaan ja kosteaan. Yritän vastailla näihin tuohtuneisiin "kysymyksiisi".

Lauma? Mieleen tulee Orwell & Animal Farm.

...valtiovalta valmistelee...? Valtiovalta eli tässä tarkoitan lainsäätäjää, on tehnyt monia aivan hyväksyttäviä päivityksiä aseasioissa ja jopa hiukan jarruttaa "suuren, äänekkään yleisön" vaatimusta kajota yksityiseen omaisuuteen . Ongelma on, kuten aina, ihminen. Virkamies ei noudata ohjeita, aseen omistaja ei noudata lakia ja molemmat pääasiallisesti siitä syystä että uusien ohjeiden omaksuminen ei onnistu käden käänteessä. Esim. kypärä pakko mopoilijoille koettiin aikanaan aivan älyttömäksi eikä edes poliisi ensimmäisinä vuosina jaksanut puuttua asiaan. Nykyään vain muutamat juopot huristelee ilman pottaa eli henkilöt jotka eivät muutenkaan paljon piittaa sanktioista. Tämän mopoilijan törttöily jos aiheuttaisi halun luopua omasta menopelistä koska yleisönosasto kirjoittelu tuomitsee mopoilun yleisesti,..no aletaan olemaan lauman ytimessä.

Itse välineen vertaaminen muihin hengenvaarallisiin kapistuksiin on mielestäni juurikin hölmöä tunteisiin vetoamistaktiikkaa. Joka ikinen viime vuosien sensaatio joukko tappo on suoritettu välineellä joka olisi lakia ja asetusta noudattamalla tehty jollakin muulla kapistuksella tai jäänyt kokonaan tekemättä. Tämä on älytty jopa siellä vastapuolella ja siksi on vedetty hatusta uskomaton ajatuspolku jossa tuhannet lainkuuliaiset aseet päätyvät mielisairaiden käsiin vuosittain. Se jolle aseiden lainmukainen säilyttäminen tuottaa tuskaa myyköön ne nyt. Valitettavasti tämä yleinen joukko hysteria on pistänyt monet lamm..... varman päälle pelaajat jo hyvissä ajoin luopumaan aseistaan joten markkinat ei toimi ja parhaan hinnan saa kun ottaa viilan käteen ja myyt pyssyn pussihousulle raveissa.

...mitä lammaslauman pitäisi tehdä? Vajoamatta sen enempää urosfantasioihisi totean että lauman kannattaa noudattaa aina sydämensä ääntä.

Jos tosiaan kuvittelet että aseettomassa Suomessa joku saisi harrastaa metsästystä, niin kauniita päiväunia sitten vaan. Kuitenkin olet oivaltanut mikä on näiden fanaatikkojen seuraava kohde kun aseet on saatu kerättyä pois. Ja vaikka kovin monella reservinveteraanilla tuntuu olevan jokin outo käsitys aseista jonain alfamegaurokkitaikasauvana voin vakuuttaa, että ainakin metsästäjille kyseessä on vain äärimmäisen tärkeä työkalu.

"Jos paha tulee ja vievät pyssyt pois nurkista niin viekööt... tai .. Puolestani torrakot voisivat pois viedä,.. "
Sori pojat jos en ihan kärkeen teitä asettaisi "TORJUNTATAISTELUSSA". Vittu silti tuntuu olevan mielessä joten eiköhän se urostelu onnistu ihan ilman pyssyjäkin. Ei muuta kuin kovalla sykkeellä vaan. :shy:
 
Minulla ei ainakaan ole yhtään sellaista asetta josta luopuisin korvauksetta. Mikäli saisin uuden ja paremman aseen tilalle niin voisin vaikka jostain luopuakin. Pistoolia nyt ei ainakaan kannata myydä kun sellaisen osto voi olla aika vaikeeta parin vuoden päästä jos sattuu taas innostumaan enemmän lajista.

PS! Kas kun kukaan viherpiiperontaaperonpaatero ei ole käynyt mun mäkihyppysuksia hakemassa pois kun mä en oo niillä hypännyt kahteen kymmeneen vuoteen.
 
Hösseli kirjoitti:
Viime aikoina käyty aseistuskeskustelu on ollut ainakin siinä mielessä virkistävä kokemus, että omat silmäni ovat auenneet. Pipertäjien olemassaolo ei ole minua yllättänyt, mutta kotimaisen NRA-henkisen porukan yllättävän suuri määrä kylläkin.

Julkisuudessa on ollut niin paljon hurmoshenkisiä rynkkyrunkkareita, että lupamenettelyn tiukentaminen näyttää sittenkin olevan paikallaan, vaikka aiemmin olin melko jyrkästi sitä vastaan. Amerikkalaistyyppinen likasankokampanja ja omassa maailmankatsomuksessani vähintäänkin erikoinen käsitys aseenkannosta kansalaisen perusoikeutena toisinaan hieman oudoksuttavat.

Samaa mieltä. Olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä etteivät aseenkantoa perusoikeutenaan pitävät kaverit tunnu yleisesti ottaen politiikasta mitään ymmärtävän: hehän omalla toiminnallaan suorastaan marginalisoivat itse itsensä. Ei voi kun tuntea myötähäpeää. Kyllä mielestäni aseharrastajien toivo on pitkäjännitteisessä työssä metsästyksen, ampumaurheilun ja asekeräilyn kehittämiseksi. Ei saa provosoitua, pahimmat asiavirheet tulee korjata ja muuten pidetään matalaa profiilia ja jatketaan ruohonjuuritason hommia kulloisenkin lainsäädännön rajoissa.
 
chigeen kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Mikä ihmeen lauma? Jos sinulla on jotain tietoa siitä, että valtiovalta valmistelee massiivista aseenkeruutalkoota niin paljastappas sitten....osataan me lampaatkin valmistautua tähän operaatioon...myymällä ruutiaseet äkkiä pois.

Ja paljastappas samaan henkäisyyn sekin, mitä lammaslauman pitäisi tehdä? Luottaa perustuslakiin, kuten alfamegaurokset? Koroittaa äänensä jyrinäksi? Allekirjoittaa joku valovoimainen manifesti päättäjille luettavaksi/naurettavaksi? Pitäisikö lammaslauman ryhtyä vittuilemaan vertaisilleen, kuten alfamegaurokki-lauma? Kertoa väestölle ympärillään, että 87 hukkui, 42 tukehtui vanukkaaseen ja 0 kuoli aseisiin?

Vittuile toki chigeena muille, mutta tehoa olisi enemmän, kun panisit jotain konkreettista tiskiin itsekin. Olen taatusti mukana TORJUNTATAISTELUSSA, kunhan keinot ovat mielestäni suunnilleen tolkulliset....tämä homma ei ole mikään armeija, joka käskee toimittamaan vaikka puurokattilan pesua haluttomalle.

Jos asekeskustelun helmiä on se, että aletaan toisessa virkkeessä vittuilu toisille, niin eipä ole paljon odotettavissa tuloksia siinä valtakunnallisessakaan mittelössä.
No jopas. Osui sitten noin arkaan ja kosteaan. Yritän vastailla näihin tuohtuneisiin "kysymyksiisi".

Lauma? Mieleen tulee Orwell & Animal Farm.

...valtiovalta valmistelee...? Valtiovalta eli tässä tarkoitan lainsäätäjää, on tehnyt monia aivan hyväksyttäviä päivityksiä aseasioissa ja jopa hiukan jarruttaa "suuren, äänekkään yleisön" vaatimusta kajota yksityiseen omaisuuteen . Ongelma on, kuten aina, ihminen. Virkamies ei noudata ohjeita, aseen omistaja ei noudata lakia ja molemmat pääasiallisesti siitä syystä että uusien ohjeiden omaksuminen ei onnistu käden käänteessä. Esim. kypärä pakko mopoilijoille koettiin aikanaan aivan älyttömäksi eikä edes poliisi ensimmäisinä vuosina jaksanut puuttua asiaan. Nykyään vain muutamat juopot huristelee ilman pottaa eli henkilöt jotka eivät muutenkaan paljon piittaa sanktioista. Tämän mopoilijan törttöily jos aiheuttaisi halun luopua omasta menopelistä koska yleisönosasto kirjoittelu tuomitsee mopoilun yleisesti,..no aletaan olemaan lauman ytimessä.

Itse välineen vertaaminen muihin hengenvaarallisiin kapistuksiin on mielestäni juurikin hölmöä tunteisiin vetoamistaktiikkaa. Joka ikinen viime vuosien sensaatio joukko tappo on suoritettu välineellä joka olisi lakia ja asetusta noudattamalla tehty jollakin muulla kapistuksella tai jäänyt kokonaan tekemättä. Tämä on älytty jopa siellä vastapuolella ja siksi on vedetty hatusta uskomaton ajatuspolku jossa tuhannet lainkuuliaiset aseet päätyvät mielisairaiden käsiin vuosittain. Se jolle aseiden lainmukainen säilyttäminen tuottaa tuskaa myyköön ne nyt. Valitettavasti tämä yleinen joukko hysteria on pistänyt monet lamm..... varman päälle pelaajat jo hyvissä ajoin luopumaan aseistaan joten markkinat ei toimi ja parhaan hinnan saa kun ottaa viilan käteen ja myyt pyssyn pussihousulle raveissa.

...mitä lammaslauman pitäisi tehdä? Vajoamatta sen enempää urosfantasioihisi totean että lauman kannattaa noudattaa aina sydämensä ääntä.

Jos tosiaan kuvittelet että aseettomassa Suomessa joku saisi harrastaa metsästystä, niin kauniita päiväunia sitten vaan. Kuitenkin olet oivaltanut mikä on näiden fanaatikkojen seuraava kohde kun aseet on saatu kerättyä pois. Ja vaikka kovin monella reservinveteraanilla tuntuu olevan jokin outo käsitys aseista jonain alfamegaurokkitaikasauvana voin vakuuttaa, että ainakin metsästäjille kyseessä on vain äärimmäisen tärkeä työkalu.

"Jos paha tulee ja vievät pyssyt pois nurkista niin viekööt... tai .. Puolestani torrakot voisivat pois viedä,.. "
Sori pojat jos en ihan kärkeen teitä asettaisi "TORJUNTATAISTELUSSA". Vittu silti tuntuu olevan mielessä joten eiköhän se urostelu onnistu ihan ilman pyssyjäkin. Ei muuta kuin kovalla sykkeellä vaan. :shy:

höpö höpö. Eipä viitsi jatkaa tätä tauhtaamista.
 
Museo kirjoitti:
Hösseli kirjoitti:
Viime aikoina käyty aseistuskeskustelu on ollut ainakin siinä mielessä virkistävä kokemus, että omat silmäni ovat auenneet. Pipertäjien olemassaolo ei ole minua yllättänyt, mutta kotimaisen NRA-henkisen porukan yllättävän suuri määrä kylläkin.

Julkisuudessa on ollut niin paljon hurmoshenkisiä rynkkyrunkkareita, että lupamenettelyn tiukentaminen näyttää sittenkin olevan paikallaan, vaikka aiemmin olin melko jyrkästi sitä vastaan. Amerikkalaistyyppinen likasankokampanja ja omassa maailmankatsomuksessani vähintäänkin erikoinen käsitys aseenkannosta kansalaisen perusoikeutena toisinaan hieman oudoksuttavat.

Samaa mieltä. Olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä etteivät aseenkantoa perusoikeutenaan pitävät kaverit tunnu yleisesti ottaen politiikasta mitään ymmärtävän: hehän omalla toiminnallaan suorastaan marginalisoivat itse itsensä. Ei voi kun tuntea myötähäpeää. Kyllä mielestäni aseharrastajien toivo on pitkäjännitteisessä työssä metsästyksen, ampumaurheilun ja asekeräilyn kehittämiseksi. Ei saa provosoitua, pahimmat asiavirheet tulee korjata ja muuten pidetään matalaa profiilia ja jatketaan ruohonjuuritason hommia kulloisenkin lainsäädännön rajoissa.

Samma här!
 
4kk sitten tuli lupa 9mm pistooliin. Ei ihmeellisempiä ongelmia, kaipa nuo aiemmat tussarit, .22, .223, 308, 2x 12cal ja metsästyskortti & jäsenyys olivat riittävät suositukset. Lähteehän se henki niilläkin jos päässä naksahtaa. Ei siinä enää yksi pistooli missään tunnu.

Jos asiat ovat kunnossa ja henkilö muuten "vastuuntuntoinen" ja on osoittaa käyttö, vaikkapa sitten ampumaurheilu/metsästys omilla mailla niin helposti ne luvat tulevat. Ensimmäiseksi aseeksi en minäkään omaa pistoolia suosittelisi, mukaan pääsee isommilla paikkakunnilla vaikka ampumakerhon kautta ilman omaa asetta. Vasta kun on hieman pidempään ollut mukana niin sen luvan antaisin, olettaen että muuten on henkilöllä järki päässä.

Tietenkin mukaan mahtuu kaikenlaisia idiootteja jotka ampuvat vaikka liikennemerkkejä, onhan heillä lupa aseeseen. Tällaiset ja ne rynkkyrunkkarit ja muut asehullut jotka pitävät aseita esillä,saatavilla (mökit) ja jokaisen oikeutena pitäisi saada pois. No, esittelenhän minäkin omiani, ampumaradalla, muuten ovat lukitussa kaapissa, lukot ja muut tarpeelliset välineet ml. patruunat sen sisällä toisessa lukitussa lippaassa.
Kun on taloudessa joka toinen viikko sellainen 9v pojanvesseli niin niistä aseista pitää huolta. Kyllä minä oman nuoruuteni vielä muistan...

Ja en minä nyt aivan oikeasti olisi sitä pistoolia tarvinnut, kunhan halusin...
 
Lunnin kanssa hyvin pitkälle samaa mieltä. Tuo minusta olisi järkevin malli.

Suurin asia mistä minä olen huolissani on alle 18-vuotiaiden aseen omistamisen kieltäminen.

Esim alle 18-vuotiaiden aseen omistuksen kieltämistä vastaan puhuu sellainen käytännön seikka että valtava määrä metsästäjistä tulee tuosta ikäluokasta, täysi-ikäisenä alkaa olla jo muut kiireet ja metsästäjäntutkinto voi jäädä suorittamatta iäksi. Itse olen iloinen poikkeus, mutta ei meitä kai ole kuin 10% vuositasolla jotka suorittaa tutkinnun aikuisiällä.

Pahin on toki totaalikielto, eli nuoret saavat olla metsästysreissuilla lähinnä repunkantajina. Parempi homma olisi jos heille sallittaisiin rinnakkaislupa. Sekään ei kyllä mahdottoman mukava juttu ole. Nimittäin:

Jos sallittaisiin rinnakkaislupa niin joidenkin kavereiden elämää se helpottaisi, nimittäin niiden joiden perheessä muutkin metästävät, käytännössä tämä kai tarkoittaa maanomistajia. Eli se maattomien metsästys loppuisi pahimmassa tapauksessa kokonaan: ei ole nuoria -> muutaman vuosikymmenen päästä ei ole ketään. Tässähän ei mitään väärää ole ja metsästys ei missään nimessä ole tasaarvoista hommaa tänäkään päivänä. Eikä sen toki sitä ole tarkoitus ollakaan... Toisaalta itse en suuremmasta tasa-arvon pilkahduksessa näe mitään väärää ja suorastaan kammoan sitä että se lopullinenkin tasa-arvo tässä hommassa häviää.

Itse en niin millään jaksa uskoa mihinkään salaiseen agendaan siitä että metsästys ja aseenomistaminen ajetaan täysin alas. Mutta vaaroja on näkyvillä siitä että pienillä lain muutoksilla voidaan saada suurta pahaa aikaan.

Toki eihän sitä tiedä vaikka metsästyskulttuuri selviäisi tuostakin vahvana ja tästä lähtien tutkintoja suorittaa 20-30 vuotiaat yhä enenevissä määrin... Ja onko se niin vahva jos se kärsii tuntuvasti siitä että tuollaisen pikkujutut on haitolla?
 
Ilmeisesti on niin, että jo nykyinen laki antaa täysin riittävät mahdollisuudet aselupien hallintaan. Lain noudattamiseen pitäisi vain saada yhtenäinen linja.
 
Hösseli kirjoitti:
Ilmeisesti on niin, että jo nykyinen laki antaa täysin riittävät mahdollisuudet aselupien hallintaan. Lain noudattamiseen pitäisi vain saada yhtenäinen linja.

Siinäpä se. On ihan selvää, että lupa-asioissa on harrastettu mielivaltaa iät ja ajat, ihan vallesmannista riippuen. Jossain päin Suomea on ollut ja on edelleen aika erikoisiakin "luvanmyöntäjiä".... ja toisaalta luvan perujiakin.

Mutta alamaisen on parasta vain bää-ä-ä-ä, bää-ää-ä....
 
Back
Top