Avaruus

Beerfect kirjoitti:
Miten lie kasvitkin kasvavat 0.3g:ssä?
Klikkaa laajentaaksesi...

Puista tulee pitempiä ja luultavasti hiukka honteloita, kun ei ole painovoimaa jarruttamassa kehitystä taikka sitä kuinka korkealle kasvi voi pumpata vettä runkonsa kautta. Ainakin teoriassa, mutta mikä se on käytännössä on eri asia. Vettä löytyy jäätyneenä pinnan alta ihan riittävästi ja suljetussa systeemissä se ei pääse karkuun. Ainakaan kovin helposti.
 
Dokkari amerikkalaisten 60-luvun MOL-suunnitelmista, eli sotilaallisesta avaruusasemasta kiertoradalla. Tehtäväksi kaavailtiin mm. tiedustelukuvausta ja sotatilanteessa neukkusatelliittien sabotoimista. Juttua myös venäläisten sotilaskäytössä olleista Almaz -avaruusasemista.

 
ExoMars project Mars laskeutuminen live-lähetys menossa, RosCosmos/ESA joint operation...

 
Viimeksi muokattu:
Mars-laskeutuja tuhoutui törmäyksessä punaisen planeetan pintaan
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001936010.html

Marsia tutkimaan lähtenyt Schiaparelli-laskeutuja tuhoutui törmäyksessä planeetan pintaan, kertoo Euroopan avaruusjärjestö Esa.
...
Esan mukaan laskeutuminen oli paljon suunniteltua rajumpi.


Laskeutujan kyydissä oli mm tutkimuslaitteisto, jonka osana ovat Ilmatieteen laitoksen kehittämät kaasukehän painetta ja kosteutta mittaavat laitteet.
Paine- ja kosteusinstrumenttien sisällä Marsiin lensi myös suomalaisen Vaisalan anturiteknologiaa.
======================================================================
Ikävä setback, mutta osoittaa puutteellisen (avaruus)tekniikkamme riskit.

Seuraavalla kerralla menee paremmin...
 
Viimeksi muokattu:
Tässä selitetään Soyuzin laukaisu. Kohdasta 4.15 eteenpäin mielenkiintoinen pätkä epäonnistuneesta Soyuz T10a:n laukaisuyrityksestä 26.9.1983. Kantoraketti syttyy tuleen ja pelastusraketti laukaistaan kaksi sekuntia ennen raketin räjähtämistä. Miehistö koki enimmillään päälle 14 g:n kiihtyvyyden. Selvisivät hengissä ja kosmonauteille tarjottiin rajun kyydin jälkeen tuhdit vodkapaukut.


https://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz_7K-ST_No._16L
 
Vuoden 2015 kauneimmat maapallokuvat NASA:lta... neloskuvassa näkyy Helsinki oikeassa yläkulmassa - mars torille...!

https://www.nasa.gov/feature/top-15-earth-images-of-2015

EDIT: Ei perkele, se Tukholmasta itään eka pikkupilkku olikin Turku, ja toka oli stadi... perhana veikkasin suurinta valotäplää eli Pietaria valtakunnan pääkaupungiksi, pahoittelut!

EHKÄ JONAIN PÄIVÄNÄ...
 
Viimeksi muokattu:
In the decade to come Russia will face strong competition from China for the commercial launch of satellites for developing countries, according to Ivan Moiseev, director of the Institute of Space Policy."China is trying to expand its space launching services, developing new boosters for different segments of the market," Moiseev told RIA Novosti.

"It has constructed a new spacecraft launch site and is busy searching for business contracts in the segment where Russia is currently active, the segment of commercial launch of satellites for developing countries. In other words, it has become Russia's direct competitor," the expert added.

He noted that there is already competition in the space launch market between the two countries, however it will get much stronger in the years ahead.

"It takes about three years from the date of signing a contract to the actual launch of a space vehicle. In two or three such cycles, or in five to ten years the two countries will face-off in the market," said the head of the institute.

Moiseev however noted that Russia has already responded to China's developing space industry. "Russia has lowered prices for the launch of its Proton rockets (the most recognizable of Russia's rockets) and is developing new, more cross functional boosters on the basis of Proton.

In other words, it is doing what should be done in this situation," he said. Earlier in September, Khrunichev and International Launch Services (ILS), the team behind Russia's Proton rocket, announced that they are developing two scaled-down versions of the booster in a bid to capture a wider share of the commercial launch market.

Stephen Clark from Spaceflight Now, the source for online space news, took a closer look at some of the details of the smaller Proton rockets being offered.

"The new configurations are "right-sized" for the current launch market, as some commercial communications satellites are getting smaller with the introduction of innovations like all-electric propulsion, which does away with the need to put hefty liquid fuel loads on spacecraft," said the analyst.

"The basic Proton booster comes in three stages. For commercial missions, the Proton is topped by a payload shroud containing the mission's satellite payload and a Breeze M upper stage that conducts multiple engine firings to place spacecraft into their proper orbits."There has been some significant reengineering in respect to the actual propulsion process too.

"The new versions unveiled by ILS and Khrunichev both do away with the second stage and its four engines. The new designs have the Proton's third stage, powered by a single main engine and four steering thrusters, mounted directly on top of the first stage," said Clark.

"Currently, Proton is focused strictly on the heavy-lift market, where we are highly competitive," Kirk Pysher, the president of ILS said at the time.

"The Proton variants will provide a diverse launch capability for the customer with a two-stage launch vehicle that provides a very elegant solution to diversifying our capability across the small and medium-class payload mass," he added.

China's space program is not limited to providing services to third countries. Last Monday, China launched two men into space from the Jiuquan Satellite Launch Centre in northern China using the Shenzhou-11 spacecraft.

They have already docked with the experimental Tiangong 2 space lab and will spend 30 days there, the longest stay in space by Chinese astronauts.
Klikkaa laajentaaksesi...
http://www.spacedaily.com/reports/R...on_from_China_in_space_launch_market_999.html
 
Alien-uutisointi on taas pinnalla. Joku psykologi voisi kertoa mistä tämä viestii ihmiskunnan kriisiytymisen tilasta. Siksi että toimittaja ja tutkijan tekstin logiikka ei avaudu minulle:
Vastaanotettiin nopeita valopulsseja (onko muunlaisiakin?)
Emme pysty tulkitsemaan niitä (mutta ne ovat alieneilta...)
Viesti varoittaa meitä alieneista (no jos niitä ei osata lukea niin onko siis esim kantoaallon reuna "uhkaavan jyrkkä"?)

http://m.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-saimme-viestin-muukalaisilta-avaruudesta/7N2djUD2

Muoks x2. Logiikka näyttää olevan se että tulee alltomuotoa/modulaatiota erään aurinkokunnan keskiosista vaan ei mistään muualta -> elämää -> vihamielistä -> tarkoituksellista varoittamista.
En löytänyt heti sellaista kiinnostavaa tietoa että kuinkahan monen valovuoden päästä tuo tulee. No, selittänee siis area 51:n, Palmen murhan ja von Dänikenin kiitoradat.
 
Viimeksi muokattu:
Conspiracy theorists can stop looking for a grassy knoll near SpaceX's Cape Canaveral launch complex: the company reckons it's close to explaining why its September launch failed so spectacularly.

The explosion destroyed a Falcon 9 rocket, roughly US$200 million of Facebook satellite payload, and extensively damaged the launch pad.

On Friday, SpaceX published this update about the subsequent investigation.

The statement confirms previous suspicions that there was a breach in the cryogenic helium system of the stage two liquid oxygen (LOX) tank, with a focus on one of the three “composite overwrapped pressure vessels (COPVs)” in the LOX tank.

The statement says: “Through extensive testing in Texas, SpaceX has shown that it can re-create a COPV failure entirely through helium loading conditions. These conditions are mainly affected by the temperature and pressure of the helium being loaded.”

From here, the joint investigation with the Federal Aviation Administration, the US Air Force, NASA, and industry experts will focus on identifying the root cause, and improving the helium loading processes.
Klikkaa laajentaaksesi...
http://www.theregister.co.uk/2016/10/30/spacex_explostion_investigation/
 
Jenkkien avaruushävittäjä: Boeing X-20 Dyna-Soar. (Mig 105 päätyi vähän väärään ketjuun)

80-1.jpg




Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Boeing_X-20_Dyna-Soar

Boeing X-20 Dyna-Soar
X-20 Dyna-Soar (”Dynamic Soarer”, suom. voimaliitäjä) oli Yhdysvaltain ilmavoimien ohjelma jonka päämäärä oli kehittää avaruuslentokone, jota voitaisiin käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin kuten tunnistamiseen, pommittamiseen, pelastamistehtäviin avaruudessa, satelliittien viemiseen kiertoradalle ja vihollisen satelliittien vioittamiseen. Ohjelma käynnistettiin vuonna 1957 24. lokakuutaja lakkautettiin 10. joulukuuta, 1963, juuri kun aluksen rakentaminen täytyi aloittaa. Hinta oli 660 miljoonaa dollaria.

Samanaikaisesti kehitteillä olleet alukset kuten Mercury ja Vostok, perustuivat avaruuskapseliin joka palasi maahan laskuvarjon avulla. Dyna-Soar muistutti enemmän nykyisiä avaruussukkuloita paluun tapahtuessa lentäjän ohjauksessa. Alus pystyttiin laukaisemaan kiertoradalle, kuten Mercury ja Gemini, ja laskeutumaan lentokentälle.

Alus oli paljon kehittyneempi kuin sen aikaiset avaruusmatkaan käytetyt laitteet. Ohjelmasta saatiin paljon tietoa, jota myöhemmin käytettiin kehitettäessä avaruussukkuloita. Myöhemmin sukkulat laukaistiin ohjelman suunnitelmien mukaisesti ulkoisen kantoraketin turvin ja hyödynsi laskeutumisessaan deltasiipiä hallitun laskeutumisen aikaansaamiseksi. Kuitenkaan ohjelman suunnitelmia ei käytetty, samoin kuin neuvostoliittolaisten Spiralia, käytännössä avaruuteen menossa ja sieltä palaamisessa vuosikymmeniin ennen nykyisiä avaruussukkuloita.

Ohjelman tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dyno-Soarin kehitystyö juontaa juurensa Eugen Sängerin Silbervogeliin, saksalaisten toisen maailmansodan aikaiseen kiertoratapommikonehankkeeseen. Ajatus oli rakentaa rakettimoottoreilla matkaava pommikone, joka voisi saavuttaa valtavan pitkän toimintasäteen liitämällä kohteeseensa 5,5 kilometrin sekuntivauhdilla 50-150 kilometrin korkeudessa A-4 tai A-9 rakettimoottoreiden (katso aggregate-rakettisarja) avulla.

Pääasiallisesti nämä rakettimoottorit pystyivät kuljettamaan aluksen eksotermiselle radalle mannertenvälisten ohjusten tavoin ja tämänjälkeen irtautua. Vaikka alus ei olisikaan pystynyt pysyttelemään kiertoradalla nopeuden menetyksen seurauksena, se olisi voinut siipiensä ja jäljellä olevan nopeutensa turvin tuottaa nostetta, joka olisi palauttanut aluksen takasin kiertoradalle. Tätä olisi voitu jatkaa siihen asti, kunnes nopeus olisi hidatunut tarpeeksi ja lentäjä olisi valinnut sopivan laskeutumispaikan. Tämä yliääninen kiertoradan nosteen hyödyntäminen merkitsi, että alus saattoi matkata yhtä pikälle kuin mannertenvälinen ohjus käyttäen vähemmän polttoainetta.

Tämänkaltaisella työntö- ja liito-ominaisuudella käyttävällä aluksella, niin kutsutulla antipodi-pommittajalla, olisi voitu iskeä mihin tahansa maailmassa äänennopeudella - ilman että alusta olisi voitu häiritä tai torjua, jolloin sen kokoa ja puolustusta olisi voitu vähentää verrattuna raskaisiin pommikoneisiin. Lisäksi työntöliitäjäkone olisi voinut korvata useasti käytettävät miehitetyt pommikoneet ja kertakäyttöiset miehittämättömät ohjukset.

Toisen maailmansodan jälkeen Amerikan sotilastiedustelupalvelu OSS toi Amerikkaan operaatio Paperclipissä saksalaisia tiedemiehiä, näiden joukossaan Tohtori Walter Dornbergerin, Saksan sodanajan rakettiohjelman johtajan. Hänellä oli yksityiskohtaisia tietoja Silbervogel-ohjelmasta ja Bellin alaisuudessa hän koetti saada Yhdysvaltojen ilmavoimat, USAF:n ja muut tahot kiinnostumaan työntöliitokoneesta. Tämän tuloksena USAF teetti useita soveltuvuus- ja suunnittelutöitä työntöliitokoneesta Bellillä, Boeingilla, Convairilla, Douglasilla, Martinilla, North Americanilla, Republicilla ja Lockheedilla 1950-luvun alussa.

Tuloksena syntyi eri suunnitelmia:

  • Bomi (bomber missile, suom. pommittaja ohjus)
  • Hywards (Hypersonic Weapons Research and Development Supporting system, suom. Ääntänopeamman Aseen Tutkimusta ja Kehitystä Tukeva järjestelmä)
  • The Brass Bell tiedustelualus
  • Rocket Bomber (suom. Raketti Pommittaja) "Robo".
Kehitystyö
24. lokakuuta vuonna 1957, Yhdysvaltojen ilmavoimien tutkimus- ja kehitysosasto julkaisi ehdotuksensa ääntä nopeammasta liito raketti asejärjestelemästä ( Asejärjestelmä 464L): Dyna-Soar. Ilmavoimat uskoivat että yksi kone voitaisiin rakentaa hoitamaan sekä pommitus että tiedustelutoimintaa, joten kaikki olemassa olleet suunnitelmat moottorilla toimivista liitokoneista yhdistettiin ja valmistuneen koneen toimivat yhtä hyvin kuin X-15 tutkimusta seuranneet koneet. Dyna-Soar ohjelma suunniteltiin suoritettavan kolmessa vaiheessa jossa ensin rakennettiin tutkimuskone Dyna-Soar I, toisessa vaiheessa tiedustelukone Dyna-Soar II (aiemmin Brass Bell) ja kolmannessa vaiheessa strategisen pommituskyvyn omaava Dyno-Soar III (aiemmin Robo). Ensimmäiset liitotestit Dyna-Soar I suunniteltiin toteutettavaksi vuoden 1963 aikana ja niitä seuraisivat moottoroidut lennot joilla tultaisiin saavuttamaan 18 machin nopeus tulevina vuosina. Robotisoidun liito-ohjuksen suunniteltiin olevan valmis vuoteen 1968 ja täysin toimintakykyisen asejärjestelmän omaavana (Dyna-Soar III) odotettiin olevan valmis vuoteen 1974 mennessä.

Maaliskuussa 1958, Dyna-Soar sopimus kilpailutettuun yhdeksän yhdysvaltalaisen ilmailuyrityksen kesken, ja näistä ehdotuksista keskityttiin Bellin ja Boeingin suunnitelmaan. Vaikka Bellillä oli kuuden vuoden etumatka tutkimus- ja tuotekehittelyssä, sopimus avaruuslentokoneesta tehtiin Boeingin kanssa kesällä 1959. Kilpailun aikana Boeing oli muuttanut omaa alkuperäistä suunnitelmaansa merkittävästi jolloin se alkoi enemmän muistuttaa Bellin suunnitelmaa. Vuoden 1961 lopussa Titan III valittiin laukaisualukseksi ja Dyna-Soar suunniteltiin laukaistavaksi Cape Canaveralin avaruustukikohdasta Floridasta. Huhtikuussa 1960 seitsemän astronauttia valittiin salaisesti Dyna-Soar ohjelmaan ja näistä kaksi, Neil Armstrong ja Bill Dana jättivät ohjelman kesällä 1962. Syyskuun 19. 1963 Albert Crews liitettiin Dyna-Soar ohjelmaan ja kuuden muun Dyna-Soar astronautin nimet julkaistiin. He olivat:

    • Albert H. Crews, Jr. (USAF) 1962–1963
    • Bill Dana (NASA) 1960–1962
    • Pete Knight (USAF) 1960–1963
    • Russell L. Rogers (USAF) 1960–1963
    • Milt Thompson (NASA) 1960–1963
    • James W. Wood (USAF) 1960–1963
Vuoden 1962 loppuun mennessä Dyna-Soar nimettiin X-20, Dyna-Soar I kokeissa oli onnistuneesti testattu aluksen moottoreita ja Yhdysvaltain ilmavoimat oli pitänyt X-20:n julkaisutilaisuuden Las Vagasissa.

Ongelmat
Tutkimustyöhön vaikuttaneiden rahoitusongelmien lisäksi Dyna-Soar ohjelma kärsi kahdesta merkittävästä ongelmasta, mitä rakettia tultaisiin käyttämään aluksen viemiseksi kiertoradalle ja selkeän päämäärän asettamisesta ohjelmalle.

Useita eri malleja esitettiin Dyna-Soarin kantoraketeiksi. Alkuperäinen Yhdysvaltojen ilmavoimien ehdotus oli LOX/JP-4, fluori-ammoniakki, fluori-hydraksiini tai X-15 käyttämä RMI moottori. Pääurakoitsija Boeing suosi Atlas-Centaur yhdistelmää, mutta lopulta ilmavoimat vaativat käyttämään hävinneen kilpailijan Martinin Titan-kantorakettia, vaikka Titan I ei ollut tarpeeksi voimakas nostamaan viiden tonnin X-20 kiertoradalle. Titan II ja Titan III kantoraketit pystyivät kuljettamaan Dyna-Soarin kiertoradalle, kuten myös Saturn C-1 joka myöhemmin nimettiin Saturn I. Kaikki näihin ehdotuksiin sisältyi eri moottori ja kärki vaihtoehtoja. Lopulta kantoraketiksi valittiin Titan IIIC, mutta ongelmat laukaisujärjestelmän kanssa monimutkaistivat ja myöhästyttivät projektia. Pois luettuna asejärjestelmä 464L, alkuperäinen kiinnostus Dyna-Soarin kohtaan projektina jossa yhdistyi astronominen tutkimus ja asejärjestelmä, sai monet kyseenalaistamaan tulisiko Yhdysvaltojen ilmavoimilla olla miehitetty avaruusohjelma kun miehitetyt avaruuslennot oli keskitetty NASA:n vastuualueeksi. Ilmavoimat kuitenkin vetosi siihen, että toisin kuin NASA:n avaruusohjelmassa, Dyna-Soar mahdollisti hallitun alastulon avaruudesta jota pidettiin ohjelman päätavoitteena. Tammikuun 19. päivänä vuonna 1963 puolustusministeri Robert McNamara määräsi ilmavoimia tutkimaan oliko Gemini vai Dyna-Soar ohjelma parempi pohja avaruudessa olevalle asejärjestelmälle. Maaliskuussa 1963 puolustusministeri sai selvityksen ohjelmista ja määräsi sen perusteella, että ilmavoimat olivat keskittyneet liikaa hallittuun alastuloon avaruudesta sen sijaan kun sillä ei ollut kunnollisia syitä kiertoradalla tapahtuviin lentoihin. Tämä määräys koettiin olevan aivan eri kuin ministerin aikaisempi suhtautuminen ohjelmaa kohtaan. Dyna-Soar oli kallis ohjelma jolla ei kyetty miehitettyihin lentoihin ennen 60-luvun puoltaväliä. Hankkeen korkea hinta ja epävarmuus käyttötarkoituksesta vaikeuttivat ilmavoimia jatkamaan ohjelmaa ja se lakkautettiin joulukuun 10. 1963. X-20 lopettamis päivänä ilmavoimat ilmoitti aloittavansa uuden ohjelman miehitetyn kiertoradalla toimivan laboratorion rakentamiseksi joka kumpusi Gemini ohjelmasta, mutta tämäkin ohjelma lopetettiin lopulta.
 
Viimeksi muokattu:
Mikoyan kirjoitti:
Jenkkien avaruushävittäjä: Boeing X-20 Dyna-Soar. (Mig 105 päätyi vähän väärään ketjuun)

80-1.jpg




Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Boeing_X-20_Dyna-Soar

Boeing X-20 Dyna-Soar
X-20 Dyna-Soar (”Dynamic Soarer”, suom. voimaliitäjä) oli Yhdysvaltain ilmavoimien ohjelma jonka päämäärä oli kehittää avaruuslentokone, jota voitaisiin käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin kuten tunnistamiseen, pommittamiseen, pelastamistehtäviin avaruudessa, satelliittien viemiseen kiertoradalle ja vihollisen satelliittien vioittamiseen. Ohjelma käynnistettiin vuonna 1957 24. lokakuutaja lakkautettiin 10. joulukuuta, 1963, juuri kun aluksen rakentaminen täytyi aloittaa. Hinta oli 660 miljoonaa dollaria.

Samanaikaisesti kehitteillä olleet alukset kuten Mercury ja Vostok, perustuivat avaruuskapseliin joka palasi maahan laskuvarjon avulla. Dyna-Soar muistutti enemmän nykyisiä avaruussukkuloita paluun tapahtuessa lentäjän ohjauksessa. Alus pystyttiin laukaisemaan kiertoradalle, kuten Mercury ja Gemini, ja laskeutumaan lentokentälle.

Alus oli paljon kehittyneempi kuin sen aikaiset avaruusmatkaan käytetyt laitteet. Ohjelmasta saatiin paljon tietoa, jota myöhemmin käytettiin kehitettäessä avaruussukkuloita. Myöhemmin sukkulat laukaistiin ohjelman suunnitelmien mukaisesti ulkoisen kantoraketin turvin ja hyödynsi laskeutumisessaan deltasiipiä hallitun laskeutumisen aikaansaamiseksi. Kuitenkaan ohjelman suunnitelmia ei käytetty, samoin kuin neuvostoliittolaisten Spiralia, käytännössä avaruuteen menossa ja sieltä palaamisessa vuosikymmeniin ennen nykyisiä avaruussukkuloita.

Ohjelman tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dyno-Soarin kehitystyö juontaa juurensa Eugen Sängerin Silbervogeliin, saksalaisten toisen maailmansodan aikaiseen kiertoratapommikonehankkeeseen. Ajatus oli rakentaa rakettimoottoreilla matkaava pommikone, joka voisi saavuttaa valtavan pitkän toimintasäteen liitämällä kohteeseensa 5,5 kilometrin sekuntivauhdilla 50-150 kilometrin korkeudessa A-4 tai A-9 rakettimoottoreiden (katso aggregate-rakettisarja) avulla.

Pääasiallisesti nämä rakettimoottorit pystyivät kuljettamaan aluksen eksotermiselle radalle mannertenvälisten ohjusten tavoin ja tämänjälkeen irtautua. Vaikka alus ei olisikaan pystynyt pysyttelemään kiertoradalla nopeuden menetyksen seurauksena, se olisi voinut siipiensä ja jäljellä olevan nopeutensa turvin tuottaa nostetta, joka olisi palauttanut aluksen takasin kiertoradalle. Tätä olisi voitu jatkaa siihen asti, kunnes nopeus olisi hidatunut tarpeeksi ja lentäjä olisi valinnut sopivan laskeutumispaikan. Tämä yliääninen kiertoradan nosteen hyödyntäminen merkitsi, että alus saattoi matkata yhtä pikälle kuin mannertenvälinen ohjus käyttäen vähemmän polttoainetta.

Tämänkaltaisella työntö- ja liito-ominaisuudella käyttävällä aluksella, niin kutsutulla antipodi-pommittajalla, olisi voitu iskeä mihin tahansa maailmassa äänennopeudella - ilman että alusta olisi voitu häiritä tai torjua, jolloin sen kokoa ja puolustusta olisi voitu vähentää verrattuna raskaisiin pommikoneisiin. Lisäksi työntöliitäjäkone olisi voinut korvata useasti käytettävät miehitetyt pommikoneet ja kertakäyttöiset miehittämättömät ohjukset.

Toisen maailmansodan jälkeen Amerikan sotilastiedustelupalvelu OSS toi Amerikkaan operaatio Paperclipissä saksalaisia tiedemiehiä, näiden joukossaan Tohtori Walter Dornbergerin, Saksan sodanajan rakettiohjelman johtajan. Hänellä oli yksityiskohtaisia tietoja Silbervogel-ohjelmasta ja Bellin alaisuudessa hän koetti saada Yhdysvaltojen ilmavoimat, USAF:n ja muut tahot kiinnostumaan työntöliitokoneesta. Tämän tuloksena USAF teetti useita soveltuvuus- ja suunnittelutöitä työntöliitokoneesta Bellillä, Boeingilla, Convairilla, Douglasilla, Martinilla, North Americanilla, Republicilla ja Lockheedilla 1950-luvun alussa.

Tuloksena syntyi eri suunnitelmia:

  • Bomi (bomber missile, suom. pommittaja ohjus)
  • Hywards (Hypersonic Weapons Research and Development Supporting system, suom. Ääntänopeamman Aseen Tutkimusta ja Kehitystä Tukeva järjestelmä)
  • The Brass Bell tiedustelualus
  • Rocket Bomber (suom. Raketti Pommittaja) "Robo".
Kehitystyö
24. lokakuuta vuonna 1957, Yhdysvaltojen ilmavoimien tutkimus- ja kehitysosasto julkaisi ehdotuksensa ääntä nopeammasta liito raketti asejärjestelemästä ( Asejärjestelmä 464L): Dyna-Soar. Ilmavoimat uskoivat että yksi kone voitaisiin rakentaa hoitamaan sekä pommitus että tiedustelutoimintaa, joten kaikki olemassa olleet suunnitelmat moottorilla toimivista liitokoneista yhdistettiin ja valmistuneen koneen toimivat yhtä hyvin kuin X-15 tutkimusta seuranneet koneet. Dyna-Soar ohjelma suunniteltiin suoritettavan kolmessa vaiheessa jossa ensin rakennettiin tutkimuskone Dyna-Soar I, toisessa vaiheessa tiedustelukone Dyna-Soar II (aiemmin Brass Bell) ja kolmannessa vaiheessa strategisen pommituskyvyn omaava Dyno-Soar III (aiemmin Robo). Ensimmäiset liitotestit Dyna-Soar I suunniteltiin toteutettavaksi vuoden 1963 aikana ja niitä seuraisivat moottoroidut lennot joilla tultaisiin saavuttamaan 18 machin nopeus tulevina vuosina. Robotisoidun liito-ohjuksen suunniteltiin olevan valmis vuoteen 1968 ja täysin toimintakykyisen asejärjestelmän omaavana (Dyna-Soar III) odotettiin olevan valmis vuoteen 1974 mennessä.

Maaliskuussa 1958, Dyna-Soar sopimus kilpailutettuun yhdeksän yhdysvaltalaisen ilmailuyrityksen kesken, ja näistä ehdotuksista keskityttiin Bellin ja Boeingin suunnitelmaan. Vaikka Bellillä oli kuuden vuoden etumatka tutkimus- ja tuotekehittelyssä, sopimus avaruuslentokoneesta tehtiin Boeingin kanssa kesällä 1959. Kilpailun aikana Boeing oli muuttanut omaa alkuperäistä suunnitelmaansa merkittävästi jolloin se alkoi enemmän muistuttaa Bellin suunnitelmaa. Vuoden 1961 lopussa Titan III valittiin laukaisualukseksi ja Dyna-Soar suunniteltiin laukaistavaksi Cape Canaveralin avaruustukikohdasta Floridasta. Huhtikuussa 1960 seitsemän astronauttia valittiin salaisesti Dyna-Soar ohjelmaan ja näistä kaksi, Neil Armstrong ja Bill Dana jättivät ohjelman kesällä 1962. Syyskuun 19. 1963 Albert Crews liitettiin Dyna-Soar ohjelmaan ja kuuden muun Dyna-Soar astronautin nimet julkaistiin. He olivat:




    • Albert H. Crews, Jr. (USAF) 1962–1963
    • Bill Dana (NASA) 1960–1962
    • Pete Knight (USAF) 1960–1963
    • Russell L. Rogers (USAF) 1960–1963
    • Milt Thompson (NASA) 1960–1963
    • James W. Wood (USAF) 1960–1963
Vuoden 1962 loppuun mennessä Dyna-Soar nimettiin X-20, Dyna-Soar I kokeissa oli onnistuneesti testattu aluksen moottoreita ja Yhdysvaltain ilmavoimat oli pitänyt X-20:n julkaisutilaisuuden Las Vagasissa.

Ongelmat
Tutkimustyöhön vaikuttaneiden rahoitusongelmien lisäksi Dyna-Soar ohjelma kärsi kahdesta merkittävästä ongelmasta, mitä rakettia tultaisiin käyttämään aluksen viemiseksi kiertoradalle ja selkeän päämäärän asettamisesta ohjelmalle.

Useita eri malleja esitettiin Dyna-Soarin kantoraketeiksi. Alkuperäinen Yhdysvaltojen ilmavoimien ehdotus oli LOX/JP-4, fluori-ammoniakki, fluori-hydraksiini tai X-15 käyttämä RMI moottori. Pääurakoitsija Boeing suosi Atlas-Centaur yhdistelmää, mutta lopulta ilmavoimat vaativat käyttämään hävinneen kilpailijan Martinin Titan-kantorakettia, vaikka Titan I ei ollut tarpeeksi voimakas nostamaan viiden tonnin X-20 kiertoradalle. Titan II ja Titan III kantoraketit pystyivät kuljettamaan Dyna-Soarin kiertoradalle, kuten myös Saturn C-1 joka myöhemmin nimettiin Saturn I. Kaikki näihin ehdotuksiin sisältyi eri moottori ja kärki vaihtoehtoja. Lopulta kantoraketiksi valittiin Titan IIIC, mutta ongelmat laukaisujärjestelmän kanssa monimutkaistivat ja myöhästyttivät projektia. Pois luettuna asejärjestelmä 464L, alkuperäinen kiinnostus Dyna-Soarin kohtaan projektina jossa yhdistyi astronominen tutkimus ja asejärjestelmä, sai monet kyseenalaistamaan tulisiko Yhdysvaltojen ilmavoimilla olla miehitetty avaruusohjelma kun miehitetyt avaruuslennot oli keskitetty NASA:n vastuualueeksi. Ilmavoimat kuitenkin vetosi siihen, että toisin kuin NASA:n avaruusohjelmassa, Dyna-Soar mahdollisti hallitun alastulon avaruudesta jota pidettiin ohjelman päätavoitteena. Tammikuun 19. päivänä vuonna 1963 puolustusministeri Robert McNamara määräsi ilmavoimia tutkimaan oliko Gemini vai Dyna-Soar ohjelma parempi pohja avaruudessa olevalle asejärjestelmälle. Maaliskuussa 1963 puolustusministeri sai selvityksen ohjelmista ja määräsi sen perusteella, että ilmavoimat olivat keskittyneet liikaa hallittuun alastuloon avaruudesta sen sijaan kun sillä ei ollut kunnollisia syitä kiertoradalla tapahtuviin lentoihin. Tämä määräys koettiin olevan aivan eri kuin ministerin aikaisempi suhtautuminen ohjelmaa kohtaan. Dyna-Soar oli kallis ohjelma jolla ei kyetty miehitettyihin lentoihin ennen 60-luvun puoltaväliä. Hankkeen korkea hinta ja epävarmuus käyttötarkoituksesta vaikeuttivat ilmavoimia jatkamaan ohjelmaa ja se lakkautettiin joulukuun 10. 1963. X-20 lopettamis päivänä ilmavoimat ilmoitti aloittavansa uuden ohjelman miehitetyn kiertoradalla toimivan laboratorion rakentamiseksi joka kumpusi Gemini ohjelmasta, mutta tämäkin ohjelma lopetettiin lopulta.
Klikkaa laajentaaksesi...

Söpö Amy tiivistää ohjelman pääkohdat.

 
An annual assessment of the security of outer space warns that a crisis is looming if we do not constrain the use of force in outer space. Space Security Index 2016 tracks developments and activities in 2015 related to four indicators of the security of outer space - environmental sustainability, access to and use of space, technologies for space security, and space governance - to capture long-term changes.

According to project manager Jessica West of the Canadian peace-and-security think tank Project Ploughshares, the newly released 13th volume of the report is striking for its illustration of the growing emphasis on space as a domain of warfare.

Key findings in this year's report:

+ Key states continue to develop and demonstrate anti-satellite capabilities;

+ Military tensions grow in outer space, linked to terrestrial hotspots such as the South China Sea and Eastern Europe;

+ Military strategies in some states shift to a more aggressive use of outer space as a domain of warfare;

+ Few mechanisms are being developed to restrict the use of force in outer space;

+ The international community has so far failed to agree to the most basic guidelines on space activities.

A longtime advisor to the project, Theresa Hitchens of the Center for International and Security Studies at the University of Maryland argues that this shift from an assumption of stability in outer space to active preparations for instability and conflict is the most significant in the 13 years of SSI reporting.

In the included Global Assessment, Dr. Jana Robinson of the Prague Security Studies Institute argues that traditional threats stemming from the space environment-such as the growth of harmful debris, competition for radiofrequencies, signal interference, and space weather-persist, but that operators are now faced with "a growing array of multidimensional threats" from both "state and non-state actors, that are designed to deny or otherwise compromise space-related benefits."

Reflecting on the potential for terrestrial military confrontations to spill over into outer space, Robinson questions whether the global community is prepared to manage an active counterspace situation and likely denial of service. Her answer is "almost certainly no."

Actions to deny the use of outer space could have cascading consequences-for example, if they produced debris. An anti-satellite demonstration by China in 2007 created the largest ever debris cloud, which circled Earth and eventually spread throughout heavily congested space in Low Earth Orbit.

And it's not clear if and how a confrontation in outer space could be contained. Dr. Laura Grego of Union of Concerned Scientists points out that in war games, attacks on satellites can escalate a conflict in serious and unpredictable ways.

But space is not of importance only to the military. As the SSI report indicates, industry, human development and security, environmental monitoring, disaster response, and economic growth everywhere in the world depend on space-based services and information. In 2015 there were

+ 1,419 active satellites

+ 70 civil space programs

+ 87 attempted satellite launches by 7 states

+ 190 individual spacecraft launched

+ 56 states owning satellites

+ more than 2,000 lives saved because of Cospas-Sarsat

+ new space venture investments valued at $1.5-billion

+ satellite industry revenues of $208-billion.

Maintaining a safe and stable operating environment in outer space is critical for everyone.

Space Security Index 2016 is produced by a group of international organizations led by the Canadian nonprofit organization Project Ploughshares. Other partners include The Simons Foundation in British Columbia; the Institute of Air and Space Law at McGill University in Montreal; the Space Policy Institute at The George Washington University in Washington, DC; the University of Adelaide Law School Research Unit on Military Law and Ethics in Australia, and the School of Law at Xi'an Jiaotong University in China.
Klikkaa laajentaaksesi...
http://www.spacedaily.com/reports/Ready_for_crisis_in_outer_space_999.html
 
Vaihdoimme viestejä Yhdysvalloissa asuvan ystäväni kanssa, hän työskentelee Cal Techillä osana NASA:n projetia, jolle Obaman hallinto on myöntänyt rahoitusta vuoteen 2017 saakka. Trumpin valinnan myötä he suhtautuvat epäillen siihen, että kyseinen projekti saisi enää jatkorahoitusta ns. välikaudelle, kunnes uusi satelliitti laukaistaan vuosikymmenen lopulla.

Yleisestikin hän on hiukan epävarma siitä, että mikä Trumpin suhtautuminen NASA:an tulee olemaan. Mitkä ovat tuolloin NASA:n tärkeimmät prioriteetit, mitkä ohjelmat jatkuvat ja mitkä kokevat päätöksensä? Heidän kannalta Clintonin valinta olisi merkinnyt jatkuvuutta, ennustettavaa tulevaisuutta. Trumpin valinta tuo muassaan ennustamattomuutta siksi kunnes selkeitä linjanvetoja on tehty. Heidän kannalta edessä voi olla kiinnostavat ajat, sellaiset, joita harva on epävarmuuden osalta työssään aiemmin vastaavalla tapaa kokenut.

vlad
 
vlad kirjoitti:
Vaihdoimme viestejä Yhdysvalloissa asuvan ystäväni kanssa, hän työskentelee Cal Techillä osana NASA:n projetia, jolle Obaman hallinto on myöntänyt rahoitusta vuoteen 2017 saakka. Trumpin valinnan myötä he suhtautuvat epäillen siihen, että kyseinen projekti saisi enää jatkorahoitusta ns. välikaudelle, kunnes uusi satelliitti laukaistaan vuosikymmenen lopulla.

Yleisestikin hän on hiukan epävarma siitä, että mikä Trumpin suhtautuminen NASA:an tulee olemaan. Mitkä ovat tuolloin NASA:n tärkeimmät prioriteetit, mitkä ohjelmat jatkuvat ja mitkä kokevat päätöksensä? Heidän kannalta Clintonin valinta olisi merkinnyt jatkuvuutta, ennustettavaa tulevaisuutta. Trumpin valinta tuo muassaan ennustamattomuutta siksi kunnes selkeitä linjanvetoja on tehty. Heidän kannalta edessä voi olla kiinnostavat ajat, sellaiset, joita harva on epävarmuuden osalta työssään aiemmin vastaavalla tapaa kokenut.

vlad
Klikkaa laajentaaksesi...

Täältä avaruusnörttien foorumilta löytyy keskustelua aiheesta.

http://www.collectspace.com/ubb/Forum3/HTML/005095.html
 
Fremen kirjoitti:
Vuoden 2015 kauneimmat maapallokuvat NASA:lta... neloskuvassa näkyy Helsinki oikeassa yläkulmassa - mars torille...!

https://www.nasa.gov/feature/top-15-earth-images-of-2015

EDIT: Ei perkele, se Tukholmasta itään eka pikkupilkku olikin Turku, ja toka oli stadi... perhana veikkasin suurinta valotäplää eli Pietaria valtakunnan pääkaupungiksi, pahoittelut!

EHKÄ JONAIN PÄIVÄNÄ...
Klikkaa laajentaaksesi...
No hö, nyt @Fremen maantiedon peruskurssille! Neloskuvassa keskellä näkyy Tanskaksi kutsuttu valtio ja kaksi valopilkkua oikealla ovat Kööpenhaminaksi ja Malmöksi kutsutut kaupungit... Itämertahan tuossa ei näy nimeksi kuvan oikeassa alareunassa.
 
Malmönkin kirkkaus tod.näk. johtuu paikallisten rikastuttajien sytyttämistä autoista... :D

Perhana kun noiden Skånelaisten ruottistakaan ymmärrä mitään..ainakaan jos ei asu siellä. :D
 
Hanski kirjoitti:
No hö, nyt @Fremen maantiedon peruskurssille! Neloskuvassa keskellä näkyy Tanskaksi kutsuttu valtio ja kaksi valopilkkua oikealla ovat Kööpenhaminaksi ja Malmöksi kutsutut kaupungit... Itämertahan tuossa ei näy nimeksi kuvan oikeassa alareunassa.
Klikkaa laajentaaksesi...
"Aim small, miss small".... aim big, miss big :)!
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top