Britannia yksityistää poliisin

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
Brittihallitus haluaa yksityistää poliisin – miljardien tarjouskilpailu jo käynnissä

Brittihallitus haluaa yksityistää maan poliisivoimat. Tarjouskilpailu kahden suurimpiin kuuluvan poliisipiirin toiminnasta on jo käynnissä, ja yksityistämissopimukset ovat miljardien arvoisia.

Britannian oikeistohallituksen suunnitelmissa on yksityistää West Midlandsin ja Surreyn alueiden poliisitoiminnasta kaikki, mikä lain mukaan voidaan yksityistää, arvostettu brittiläinen Guardian-lehti kertoo.

Lehti perustaa tietonsa sille vuodettuun 26 sivun tarjouspyyntöön, jonka viranomaiset ovat lähettäneet yksityisille turvallisuusyrityksille.

Kyseessä olevat poliisipiirit kuuluvat maan suurimpiin. Poliisitoiminnan yksityistämisestä on jo käynnissä tarjouskilpailu, johon odotetaan yksityisten turvallisuusyritysten runsasta osallistumista.

Hallituksen tarjoama sopimus on laajin poliisin yksityistämistoimenpide tähän mennessä. Sen arvo on seitsemän vuoden sopimusjakson aikana yhteensä jopa 1,5 miljardia puntaa eli noin 1,8 miljardia euroa.

Jos yksityistäminen laajennetaan myös muihin viranomaistoimiin, voi sopimusten hinta nousta jopa 3,5 miljardiin puntaan eli noin 4,2 miljardiin euroon.

Britannian sisäministeri Theresa May on vaatinut 20 prosentin leikkauksia poliisin määrärahoihin. Mayn mukaan ensi luokan lainvalvonta voidaan taata käyttämällä yksityissektoria poliisitoiminnassa.

Yksityistettäväksi on tarjolla muun muassa rikostutkintaa, epäiltyjen pidättämistä, oikeusjuttujen rakentamista, uhrien ja todistajien tukemista, partiointia asuinalueilla, tiedonhankintaa ja paljon muita toimia.

West Midlandsin poliisi on ilmoittanut jo aiemmin leikkaavansa 2 764 työpaikkaa poliisivoimista seuraavan kolmen vuoden aikana. Nyt käsillä olevaa yksityistämissuunnitelmaa ei ole tarkoitettu välittömien budjettitoimenpiteiden keinoksi, vaan muutosten on tarkoitus vaikuttaa budjettiin vuoden 2014 jälkeen.

Tarjouskilpailu saataisiin nykyisten suunnitelmien mukaan saatettua loppuun tänä vuonna, ja yksityistämissopimukset tulisivat voimaan ensi vuoden helmikuun alusta.

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/03/03/brittihallitus-haluaa-yksityistaa-poliisin--miljardien-tarjouskilpailu-jo-kaynnissa/201224530/12

Sairasta! Tämä on valitettavasti Euroopan suunta. Dystopia jo meidän aikanamme.

Sota tästä tulee, uskokaa pois. Jossain tulee raja vastaan eliitin perseilyn kanssa ja sitten tapetaan taas miljoonia ihmisiä.
 
Valtiovallan yksityistäminen erottaa kansalaiset valtionomistajista. Minusta Britannian voisi myydä vaikka Gazpromille.
 
Olipa kerran Rautarouva joka tahtoi murskata ammattiliitot, mut sotilasta ei apuun voinut kutsua lailla Jaruselskin kun historiakin velvotti. Kovasti levottamaksi kun sai kiristysote mm. raavaat kaivosmiehet. Eivät poliisitkaan halunneet kovakouraisia olla- tutut miehet jo ala-asteelta asti olivat vastassa. Naapurin John ja serkku Tim. Pirulliseen tilanteeseen joutui hallinto - paratroopperia ei kadulle haluttu ja paskalakki oli solidaarinen känsäkoura hiilikaivosmiehelle. Ongelmaan ratkaisu täytyi löytää ja poliisin palkkoja kovasti nostettiin. Ei ollut poliisi enää solidaarinen vaan parempaan porukkaan ja suurempaan tuloryhmään kuului hän- varsinkin kun ylityökorvaukset juoksi. Ei haitannut naapurin Johnin paha katse paremmassa kaupunginosassa missä yrittäjä ja opettaja naapurista löytyi...

Ongelma tältä osin ratkaistiin ja poliisi parempi palkkoihin jäi. Ei ansaitse Afganistanissa taisteleva paratroopperi ollenkaan samoja summia kuin jalo paskalakki. Yhteiskuntakin muuttui ja poliiseja lisää tarvittiin. Kallis on paskalakki tuumas poliitikko, mutta miestä pampunvarten tarvitaan yhteiskunnassa kun vallitsee välirikko. Ei riitä lisävaltuus eikä asetakavarikko vaan apuun saatava on taas halpa työväenluokan pamppu mikko...

"Kun sananvapaus ja demokratia on uhattuna ne täytyy siirtää turvaan ja kun ne on turvassa voi puuhailla kaikenlaista..."

Rauno Repomies
 
Mielenkiintoista että halutaan yksityistää juuri ne toiminnot jota puhtaat libertaristit ja yövartijavaltion kannattajat juuri ja ainoastaan pitäisivät valtion hallussa. Iso-Britannia on jo menetetty, on aivan sama onko vallassa konservatiivit vai työväenpuolue. Kansa on riisuttu aseista. Tuo paskamaa on varoittava esimerkki kaikille ihmisille jotka arvostavat vapautta.

"Any society that would give up a little liberty to gain a little security will deserve neither and lose both"
- Benjamin Franklin
 
commando kirjoitti:
Iso-Britannia on jo menetetty, on aivan sama onko vallassa konservatiivit vai työväenpuolue. Kansa on riisuttu aseista. Tuo paskamaa on varoittava esimerkki kaikille ihmisille jotka arvostavat vapautta.

Käsittääkseni Britanniassa ei ole juuri koskaan ajateltu, että kansaa olisi varsinaisesti olemassa ollenkaan: on vain loordeja, heidän rinnalleen kavunneita kauppiaita ja merenkulkijoita ja sitten rahvasta, jolle voidaan myöntää oikeuksia, joiden mitätöiminen on keskeistä.

Se, että vihanneskauppiaan tyttärestä, Margareth Thatcheristä, tuli alakeskiluokkaisen, melkein proletaarina itsekin, imperiumin pääministeri, oli jokinlainen uuskokoomuslainen helpotus muuten myös melko siniveriseen puolueeseen. Tyttö oli lahjakas ja ennen politiikkaan ryhtymistään hänellä oli myös tutkinto Oxfordista, joka oli ainoa keino osoittaa, että hän ei ole samaa rahvasta, tosin hyödyllistä ja työtä tekevää, kuin hänen kykynsä.

Jos nyt ajatellaan teollistumista ja sosialidemokratisoitumista yleensä Britanniassa niin jo 1890-luvulla alkoi tasa-arvo olla niin huolestuttavaa luokkaa, että juuri Britanniassa piti ruveta kehittelemään tieteellisiä rotuoppeja, jotta Mahatma Gandhin kaltaiset brittiläisen koulutuksen saaneet alkuasukkaat eivät olisi huomanneet itsekin kykenemään hallitsemaan maita. Nuo rotuopit rantautuivat Ruotsiin 1920-luvulla ja Saksaan 1930-luvulla mystisin ja epätieteellisemmpin argumentein.

Britannialla on sama ongelma kuin Venäjällä: Lontoon ja Moskovan ylläpitäminen edellyttää koordinoivaa keskustahallintoa, joka ei voi aitoa demokratiaa sallia, koska silloin rahvas ja sivistymättöneistö pääsisi edes vaikuttamaan asioihin.

Tosin kansantaloudellisesti thatcherismille oli jo sosiaalinen tilaus Labour-hallituksen ajautuvat niin ahtaalle 1970-luvulla, että "jotain", vaikka karmeaakin, oli tehtävä.

Muistelen, että Britannia joutui jopa 1970-luvun alussa ottamaan käyttöön EFTA/EEC-järjestelylle laittomia tulleja vaihtotaseen oikeaisemiseksi. Älkää nyt suoraan välittäkö eteenpäin. Yritän löytää lähdeviitteen ajan kanssa.
 
Greek police “for hire”
Apr 9, 2012 17:43 Moscow Time

Crisis-hit Greece has found a new way of earning money. Now it will be hiring out its policemen and police vehicles at the rate of 30 euro per hour.

Officers can be hired for a number of different purposes which range from providing security coverage to shooting movies.

The country’s public debt has already exceeded 350 bln euros.

BBC

http://english.ruvr.ru/2012_04_09/71158280/

Elämme mielenkiintoisia aikoja. :dodgy:
 
Britannia voisi vuokrata kreikkalaisia poliiseja. Kaikki voittavat: Kreikka saa rahaa, Britannia saa olympialaisiin riittävästi käsipareja, kulttuurien kohtaaminen tuottaa paljon kauniita lapsia. (Konstantinoksen ja Gwynethin mukula, voi elämä!)
 
Mosuri kirjoitti:
Olipa kerran Rautarouva joka tahtoi murskata ammattiliitot, mut sotilasta ei apuun voinut kutsua lailla Jaruselskin kun historiakin velvotti. Kovasti levottamaksi kun sai kiristysote mm. raavaat kaivosmiehet. Eivät poliisitkaan halunneet kovakouraisia olla- tutut miehet jo ala-asteelta asti olivat vastassa. Naapurin John ja serkku Tim. Pirulliseen tilanteeseen joutui hallinto - paratroopperia ei kadulle haluttu ja paskalakki oli solidaarinen känsäkoura hiilikaivosmiehelle. Ongelmaan ratkaisu täytyi löytää ja poliisin palkkoja kovasti nostettiin. Ei ollut poliisi enää solidaarinen vaan parempaan porukkaan ja suurempaan tuloryhmään kuului hän- varsinkin kun ylityökorvaukset juoksi. Ei haitannut naapurin Johnin paha katse paremmassa kaupunginosassa missä yrittäjä ja opettaja naapurista löytyi...

Ongelma tältä osin ratkaistiin ja poliisi parempi palkkoihin jäi. Ei ansaitse Afganistanissa taisteleva paratroopperi ollenkaan samoja summia kuin jalo paskalakki. Yhteiskuntakin muuttui ja poliiseja lisää tarvittiin. Kallis on paskalakki tuumas poliitikko, mutta miestä pampunvarten tarvitaan yhteiskunnassa kun vallitsee välirikko. Ei riitä lisävaltuus eikä asetakavarikko vaan apuun saatava on taas halpa työväenluokan pamppu mikko...

"Kun sananvapaus ja demokratia on uhattuna ne täytyy siirtää turvaan ja kun ne on turvassa voi puuhailla kaikenlaista..."

Rauno Repomies

Bravo Mosuri! Loistavasti pistelty! Sinulla todellä välillä sykkii runosuoni ja asiaa vielä mukana!

Ahdistavaa on tämä nykymaailman meno. Mitä hyvää vapaa kilpailu ja globalisaatio onkaan meille tuonut, sen hedelmiä korjataan nyt: talouslama ja globaali taantuma jonka ahneus ja piittaamattomuus on luonut eikä mikään sattuma.

Työpaikat karkaavat halpamaihin ja työttömyys lisääntyy länsimaissa. Halpamaissa työvoima on lähes orjuutta tehtaissa jotka tuottavat kulutushyödykkeitä ja päivittäistavaroita länsimaihin satojen prosenttien katteella. Työllisyys lisääntyy tuottajamaissa mutta elintaso ei lisäänny samassa määrin kun sosiaaliturva on olematon, terveydenhuoltoon ei ole varaa kaikilla ja rahaa riittää vaan hengissä pysymiseen ja jonkinlaiseen kattoon pään päällä jos siihenkään.

Kähmintä ja byrokratia lisääntyy julkishallinnossa sekä varsinkin yrityspuolella. Työtekijät nähdään pakollisena pahana ja joskus riippakivenä joiden tehtävänä on vain olla olemassa kuhnureina ja taata ahneelle ja korruptoituneelle konsernijohdolle bonukset ja palkkiot. Jos homma ei kannata, pistetään työntekijät pihalle ja koi pakettiin ja nostetaan loput pää-omat Sveitsiläiselle pankkitilille tms. Kansantaloudesta tai kotimaastaan tai kotimaisesta työvoimasta ei kukaan enää piittaa, pääasia on että kassakone kilisee ja tuottoa tulee jatkuvalla syötöllä lisää.

Kansalaiset pelotellaan kauhukuvin ja apokalyptisin ennustuksin epävarmoiksi ja epäluuloisiksi. Näin saadaan turvattomuuden tunne leviämään koko yhteiskuntaan.
Näitä torjutaan lisäämällä valvontakameroita, satelliittivalvontaa, viranomaisvaltuuksia sekä lähtemällä mukaan "ennalta ehkäiseviin" ristiretkiin maailman toiselle laidalle. Näin ollaan mukana kansainvälisessä ja turvallisuutta lisäävässä operaatiossa joka on "välttämätöntä".

Selkein esimerkki tästä on muoti-ilmiöksi noussut "terrorismin vastainen sota". Kuinka moni meistä kokee että Afganistanin tai Irakin operaatiot ovat tuoneet jotain hyvää maailmaan tai lisänneet maailman tai meidän turvallisuutta? Onko nyt meillä helpompi hengittää kun sotakone on jyllännyt idässä sen 10+ vuotta? Loppuivatko terrori-iskut ja lisääntyikö vakaus kuten on luvattu? Mitä hyvää on tuonut 10-15 000 liitouman sotilaan kuolema, 100 000 + Irakilaisen kuolema, kymmenien tuhansien Afgaanien kuolema ja sadat tuhannet vammautuneet tuona aikana? Aivan. Paskapuhetta jota maailma hotki 2001 ja sen jälkeen kahamalokaupalla ajattelematta vihan ja epäuskon sumentamilla aivoillaan yhtään itse ja laajemmin. Pelokasta ja raivokasta rakkilaumaa on helppo johtaa harhaan kuten toiselle puolen maailmaa sotiin kuolemaan "isänmaan ja vapauden puolesta".

Olen kauhunsekaisin mielikuvin odottanut jotain Britannian kaltaista tapahtuvan ennenpitkää suomessa. Yksityissektorin ottaessa valtaansa viranomaistoiminnan, isännän ääntä käyttää jatkossa sijoitusyhtiöt ja tuo aikamme suurimmat perkele ja saatana, kasvottomat markkinavoimat. Jos yksityissektori alkaa hoitamaan jotain viranomasitoimintaa sehän tarkoittaa markkinatalouden säännöillä sitä että homman täytyy tuottaa enemmän kuin kuluttaa. Viranomaisalalla kun ei tuottoa tavoitella vaan tehtävänä on pitää yhteiskunta raiteillaan, se tarkoittaa uusien tehtävien ja suoritteiden ottamista viranomaisille. Nimenomaan sellaisia joista saa rahaa=laskutetaan. Toinen tapa hoitaa homma tuotteliaaksi on muuttaa lakia ja sallia laskutus olemassa olevista tehtävistä kansalaisilta sekä yrityksiltä.

En olisi kovin hämmästynyt mikäli Brittipoliisi jatkossa lyö laskun emännän kouraan kun on hakenut kotihälytykseltä tämän miehen riehumasta putkaan. Lisäkorvausta vastaan ukko pysyy putkassa 12 h tai päivän pidempään "poikkeustoimenpidettä käyttäen".

Poliisi alkaa mm. hoitamaan liikennevalvontaa painopiste-alueilla eli kylissä ja kaupungessa jotka maksavat siitä. Muille riittää kun partio silloin tällöin ajaa kaupungin läpi.

Poliisi ottaa hoitaakseen rahankuljetuksien suojaamisen vilkkaina myyntiaikoina ja tietty kohtuu korvausta vastaan. Taksa: 100 £ poliisi /päivä ja siitä ylöspäin, partioauto 300£.

Nämä ovat tietysti melko raflaavia hypoteeseja mutta jokainen tietää miten ajankuluessa käy yritysmaailmassa kun nousukausi ja vauhtisokeus jyllää yritysjohdossa ja sijoittajissa. Lupaukset syödään ihan kuten politiikassa ja vieläpä nopeammin.

Ja sitten jotkut eivät vieläkään usko salalittoihin tai uuteen maailman järjestykseen jota Bushit ja Bilderbergit rakentelevat melko avoimesti meidän nenän edessämme. Sitä saatana on jankutettu maailmalla jo vuosikymmenet eikä valta-osa edes ole koskaan kuullut koko sanaa! Hallitsemattomat markkinat ja epärehelliset luottoluokittajat sanelevat meidän yhteiskunnan tulevaisuuden ja se tulevaisuus on synkkä jos ihmiset eivät ala ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan asioita.

Vietnamin sodan aikana Philadelphian Friends Of peace -järjestö kirjoitti julkaisussaan " The Use Of Force in International Affairs" julkaisussaan 1961:

The Use of Force in International Affairs: "If what your country is doing seems to you practically and morally wrong, is dissent the highest form of patriotism?"

Dissent= erimielisyys. Sama sanonta on yhdistetty USA:n presidentti Thomas Jeffersoniin.

Tässä vielä niille jotka eivät ole kuulleetkaan NWO:sta maailman mahtimiesten suusta:

[video=youtube]http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=SISUIhprOa8[/video]

BBC:n dokumentti poliittisesta peloittelusta ja Al-Qaedasta joka on keksitty myytti:
[video=youtube]http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=endscreen&v=sbkvz4hezmU[/video]
Jokainen päätelköön itse mitä NWO pitää sisällään mutta turha sanoa enää ettei tuota fraasia olisi käytetty presidenttien ym. toimesta.
 
Last edited by a moderator:
Mosuri kirjoitti:
Olipa kerran Rautarouva joka tahtoi murskata ammattiliitot, mut sotilasta ei apuun voinut kutsua lailla Jaruselskin kun historiakin velvotti. Kovasti levottamaksi kun sai kiristysote mm. raavaat kaivosmiehet. Eivät poliisitkaan halunneet kovakouraisia olla- tutut miehet jo ala-asteelta asti olivat vastassa. Naapurin John ja serkku Tim. Pirulliseen tilanteeseen joutui hallinto - paratroopperia ei kadulle haluttu ja paskalakki oli solidaarinen känsäkoura hiilikaivosmiehelle. Ongelmaan ratkaisu täytyi löytää ja poliisin palkkoja kovasti nostettiin. Ei ollut poliisi enää solidaarinen vaan parempaan porukkaan ja suurempaan tuloryhmään kuului hän- varsinkin kun ylityökorvaukset juoksi. Ei haitannut naapurin Johnin paha katse paremmassa kaupunginosassa missä yrittäjä ja opettaja naapurista löytyi...

Ongelma tältä osin ratkaistiin ja poliisi parempi palkkoihin jäi. Ei ansaitse Afganistanissa taisteleva paratroopperi ollenkaan samoja summia kuin jalo paskalakki. Yhteiskuntakin muuttui ja poliiseja lisää tarvittiin. Kallis on paskalakki tuumas poliitikko, mutta miestä pampunvarten tarvitaan yhteiskunnassa kun vallitsee välirikko. Ei riitä lisävaltuus eikä asetakavarikko vaan apuun saatava on taas halpa työväenluokan pamppu mikko...

"Kun sananvapaus ja demokratia on uhattuna ne täytyy siirtää turvaan ja kun ne on turvassa voi puuhailla kaikenlaista..."

Rauno Repomies

Vastaava on menossa Suomessa tällä hetkellä. Julkisella puolella ansiot nousevat, yksityisellä puolella laskevat.

Nykyisessä kuluttamisen riemussa valtaosa julkisen puolen työntekijöistä ei ymmärrä edistämänsä yhteiskunnan hajoamisen seurauksia. Väistämättä edessä oleva sisäisen turvallisuuden romahtaminen tulee vaatimaan etuoikeutetulta väestöltä yhä suurempia panostuksia perheensä ja omaisuutensa turvaamiseen. Siten se näennäisesti hyvätuloinen ihminen kärsii myös itse. Ikkunoissa pitää olla kalterit, illalla ei voi liikkua ulkona, kesämökillä on pakko olla vartija, perheenjäsenten kaappausten varalta pitää olla vakuutus, lapset pitää viedä autolla kouluun, jne. Tämä on arkipäivää suuressa osassa maailmaa. Eikä tarvitse mennä Venäjää kauemmaksi. Tällainen yhteiskunta on todella kurja valtaosalle ihmisistä.
 
Tällä välin Saksassa:

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/04/12/virkamies-tunnusti-en-tehnyt-toita-14-vuoteen/201227190/12
Virkamies tunnusti: En tehnyt töitä 14 vuoteen
Taloussanomat
12.4.2012 11:02
 
Entinen virkamies ilmoitti eläkkeelle jäädessään, ettei hänellä ollut virassaan työtehtäviä enää viimeiseen 14 vuoteen, kertoo Die Welt -lehti. Palkkaa miehelle maksettiin leppoisilta vuosilta 745 000 euroa.

Eläkkeelle jäänyt saksalainen virkamies aiheutti kohun hyvästelyviestillään, jossa hän sanoi viettäneensä viimeiset 14 vuotta työpaikallaan tekemättä mitään, kertoo saksalaislehti Die Welt.

Mendenin kaupungilla työskennellyt mies ilmoitti sähköpostiviestissään entisille kollegoilleen, että koska hän on ollut töitä vailla jo vuodesta 1998 lähtien, on hän nyt mitä parhaiten valmistautunut eläkepäiviinsä.

Samalla mies arvosteli jyrkästi hallitusta ja kaupunkia. Hän valitti, että häneltä vietiin työtehtävät järjestelmällisesti, eikä hänelle jäänyt mitään tekemistä organisaatiomuutosten jälkeen. 14 vuodessa mies ehti kuitenkin tienata 745 000 euroa.

Julkisuuteen vuotanut sähköposti on herättänyt Saksassa keskustelua. Mendenin kaupunginjohtaja moitti entisen virkamiehen purkausta hyvien tapojen vastaiseksi ja varsin arveluttavaksi.
 
Suomessa voisi tapahtua vastaavaa, esimerkki on tietysti melko äärimmäinen, mutta osoittaa julkishallinon kyvyttömyyden tehokkuuteen.
 
Tuokin virkamies olisi varmaan saanut aikaan paljon vahingollisia normeja, jos hän olisi niskoitellut esimiehiään vastaan ja ryhtynyt johonkin omavaltaiseen. Suomessakin on monia virkamiehiä ja poliitikkoja, joille olisi parasta olla tekemättä enää mitään enempää yleiseksi vahingoksi.
 
jokiranta kirjoitti:

Joo, valitettavasti vaan jokaisella byrokraatilla on hinku päästä pätemään jossakin tai "jättää merkkinsä". Seurauksena on se ikuinen "muutoksia muutoksien vuoksi" rumba.
 
Tämä on luonnollista hallinnon purkamista markkinarajapinnoiksi tilaaja-tuottaja-menetelmällä. Jotenkin uskon, että Britannian poliisitoimen voisi avata myös Euroopan unionin sisämarkkinoille tai laajemmille markkinoille, joilloin poliisipalvelut voisi tuottaa joku yhdysvaltalainen vartiointiliike tai sitten vaikka Gazprom.

Jotenkin ajattelen, että koska MI5 ja MI6 avataan kilpailulle. Siellä varmaan poliisikustannus viranhaltijaa kohden on suurempi kuin tavallisessa järjestyspoliisissa.

Suomessakin ehkä suojelupoliisinkin voisi korvata Mossadilla tai SVR:llä... Ainakin esitutkinta voisi olla hyvää ja selvittämisprosentit nousta.
 
SJ kirjoitti:
Joo, valitettavasti vaan jokaisella byrokraatilla on hinku päästä pätemään jossakin tai "jättää merkkinsä". Seurauksena on se ikuinen "muutoksia muutoksien vuoksi" rumba.

Onhan näitä:

- Olavi J. Mattilan sokeripala: Enso-Guzeitin pääkonttori Uspenskin katedraalin edessä

- Raaden Hammas: Neste-torni Keilaniemessä

- Jussi Pajusen jääkuutio: Guggenheim-museo
 
Mikä vika Nesteen tornissa on? Kaupungissa on korkeita rakennuksia ja vaikka Espoo on todellisuudessa kaupunkioikeudet saanut moottorien penger, on se kuitenkin kaupunki.:a-rolleyes:
 
Ei mitään. Raaden hammas on riittävän kaukana sivistyksestä päinvastoin kuin Enso-Guzeitin pääkonttori tai Guggenheim tai makkaratalo ja sopii siksi ympäristöönsä.
 
Back
Top