Eero Paloheimo:armeijoiden rahat maapallon pelastamiseen

kaaloppi

Alikersantti
BAN
Eero Paloheimo, TKK:n entinen professori ja entinen kansanedustaja, on käynnistänyt toistaiseksi Suomen sisäisen nimenkeruukampanjan, joka leviää kansainväliseksi. Kampanjassa pyritään nostamaan tietoisuutta ympäristökriisimme syvyydestä ja toisaalta esitetään mahdollinen ratkaisu ongelmaan: Maapallon armeijat ja niiden budjetit. Paloheimo sanoo, että maapallon armeijoiden budjettien yhteenlaskettu summa on 1.500.000.000.000 euroa vuodessa. Tässä olisi Paloheimon mukaan resepti ympäristökriisiin: rahoja pitäisi sijoittaa kaikkiin prosesseihin, mitkä vähentäisivät ihmisten kuormaa maalle: syntyvyys laskuun ja eräiden laskujen mukaan 20% armeijoiden budjetista riittäisi Saharan aavikon muuttamiseksi metsäksi.

Paloheimo ei pidä realistisena, että armeijoiden budjetteja saataisiin lyhyellä tähtäimellä ympäristöprojekteihin, vaan hänen tavoitteenaan on saada kampanjalleen näkyvyyttä, joka johtaisi keskusteluihin päättäjien välillä. USA, Venäjä tai Kiina eivät ala yksin tinkimään armeijoistaan, vaan kaikkien olisi tehtävä se samanaikaisesti yhteisillä sopimuksilla neuvottelujen jälkeen.

tässä tietoa kampanjasta:http://www.eeropaloheimo.fi/asiallinen-tiedote-2/
http://www.eeropaloheimo.fi/oljenkorsi/

Paloheimohan oli vihreiden kansanedustaja, joista sittemmin erosi massamaahanmuuton vastustamisen takia
 
eräiden laskujen mukaan 20% armeijoiden budjetista riittäisi Saharan aavikon muuttamiseksi metsäksi.

Laskelmien tekijä(t) eivät selvästikään ole ottaneet huomioon alueen vallitsevia oloja. Siis niitä alueen asujaimiston aiheuttamia oloja. Alueella sijaitsee muutamia maailman korruptoituneimpia valtioita ja on myös useamman terroristijoukon temmellyskenttä. Tuonne saisi kaadettua vaikka kaikki maailman rahat ja ne silti häviäisivät kuin tuhka tuuleen ja sakki kyselisi lisää.
 
Älä SJ ole noin kyyninen. Kun me kaikki yhdessä (lue: Suomalaiset veronmaksajat ja muutama satunnainen puunhalaaja) pelastamme Afrikan ja luvataan Boko Haramin lapsisotilaille turvapaikat (ne kaikki on syntyneet 1.1.2000, passit vain on hukassa) niin kurjuus poistuu Saharasta tilalle kasvaa ilmastonmuutoksen poistava koivumetsä.
 
Älkäämme siis koskaan koittako ratkaista maapallon kiperimpiä ongelmia koska se on mahdotonta. :)
 
Unelmia toki saa olla, mutta silti kannattaa säilyttää realismi. Jos jonkun afrikkalisen maan oma hallinto ei ole kiinnostunut suojelemaan omaan ympäristöään, ei se vesi tule kannettuna kaivossa pysymään.
Tämä on nähty lukemattomissa kehitysyhteistyö projekteissa. Mikäli haluamme muutosta kannttaisi perustaa paikallisille kouluja joissa koulutettaisiin opettajia.
Sille on syynsä miksi jotkut maat eivät ole kehittyneet ja syy ei ole länsimaissa, vaan löytyy sieltä paikan päältä.
 
Älkäämme siis koskaan koittako ratkaista maapallon kiperimpiä ongelmia koska se on mahdotonta. :)

Syy miksi se on mahdotonta on se, että ratkaisutavaksi on päätetty otta "perse edellä puuhun" -metodi. Eli koetetaan ratkaista se "kiperin" ongelma ja jätetään huomioimatta ne syyt mitkä siihen nivoutuu.
 
Ei tuossa haeta mitään konkreettista ratkaisua vaan kyseessä on enemmänkin teoreettisesta pohdinnasta ja esimerkistä. Ja tämän ketjun viesteistä kyllä huomaa hyvin miksi mitään ongelmia ei voida korjata. Lähtökohtaisesti porukka on jo luovuttanut heti lähtö viivalla.
 
Älä SJ ole noin kyyninen. Kun me kaikki yhdessä (lue: Suomalaiset veronmaksajat ja muutama satunnainen puunhalaaja) pelastamme Afrikan ja luvataan Boko Haramin lapsisotilaille turvapaikat (ne kaikki on syntyneet 1.1.2000, passit vain on hukassa) niin kurjuus poistuu Saharasta tilalle kasvaa ilmastonmuutoksen poistava koivumetsä.
Mikä saa sinut luulemaan, että tämä kampanja koskee erityisesti Suomea tai suomalaisia veronmaksajia? Suomen armeijan budjetti on noin 0,3 promillea maailman armeijoiden budjettien summasta.
 
Viimeksi muokattu:
Добро должно быть с кулаками c) - Hyvyydellä pitää olla nyrkitkin. Muuten kaikki maailman tarvitsijat ja nokkelat syö sitä kuumentamatta.

Paloheimon ajatus on kaunis, mutta mitä se toimi tässä moraalitomassa tai kutsutaan sitä vaikka syntisessä maailmassa?

Päinvastoin, tätä nykyistä menoa katselemalla en voi kun todeta, että ihmisen muisti historiasta on lyhyen lyhyt, pelkuruutta on enemmään kun tarvitaan, omahyväisyys ja tyhmyys ovat suostaan muodissa, minkä takia en uskalla enää katsoa tv:ttakaan, kun välillä tuntuu että eläimet ovat ihmisiä jalompia ja fiksumpia. Rikolliset pääsee rangaistuksesta kokonaan ja muuta kiva. Ja vielä hajoittaa rajat, armejat, ja poliisivoimat..niinpa niin..ei..kyllä kaikilla idealismilla on rajansa. Yksi idealistinen "kehitys" on nähty rajan takaa, kaikkea tuhottu mitä tuhota voi, ja kylvätty rikollisuutta ja sotia ympäri maailmaa, ja vain 100 vuoden aikana. Ja mikähän pikku sarvipäinen hirviö siellä kävelee rinnuksia pullistaen Kremlin punaisia mattoja pitkin? Ei kai se kyynisin neuvostoihmisen luovuuden huipentuma - nykyajan ykkös valehtelija ja sotarikollinen - mr putini?

Armejat lakkautetaan vasta sen jälkeen kun jokainen voi lähteä kotoa lukitsematta ovea. Paloheimo voi näyttää esimerkkia.
 
Mikä saa sinut luulemaan, että tämä kampanja koskee erityisesti Suomea tai suomalaisia veronmaksajia? Suomen armeijan budjetti on noin 0,3 promillea maailman armeijoiden budjettien summasta.

Valitettavasti Suomessa on hyödyllisiä idiootteja, jotka tarttuvat tällaisiin ajattelematta, Venäjän aiheuttamaa uhkaa maallemme. He ovat hanakasti tarttumassa tällaisiin kamppanioihin.
Suuret rauhan ja ihmisyyden ystävät Putin ja Kim Jong-un pitävät huolen siitä, etteivät asevoimiin nyt sijoitetut rahat siirry mihinkään.
 
Luen itseni realistiksi asian suhteen, mutta toivon, että ihmiskunta pystyisi ratkaisemaan sodan dilemman. Älkää ymmärtäkö väärin, olen maanpuolustus henkinen ja kannatan valtion rajoja. Mietin vain, että voiko tulevaisuudessa tällainen nykyinen malli säilyä vai onko maapallolle perustettava scifi mallinen yksittäinen koko planeetan kattava "valtio"?
Jos ihminen haluaa edistyä avaruusmatkailussa ja kehittyä sivilisaationa on keskinäinen sotiminen ja tappaminen saatava loppumaan.

Ja niin kauan kuin Venäjä ei ole luopunut ulkopoliittisesta doktriinistaan on Suomellakin oltava rautaa lahkeessa.

Utopististako? Ehkä hieman, mutta haasteet on tehty voitettaviksi. Ja ei Suomi ei yksin maailmaa muuta.
 
Valitettavasti Suomessa on hyödyllisiä idiootteja, jotka tarttuvat tällaisiin ajattelematta, Venäjän aiheuttamaa uhkaa maallemme. He ovat hanakasti tarttumassa tällaisiin kamppanioihin.
Suuret rauhan ja ihmisyyden ystävät Putin ja Kim Jong-un pitävät huolen siitä, etteivät asevoimiin nyt sijoitetut rahat siirry mihinkään.
Mikä kohta saa sinut luulemaan, että tämä kampanja koskee erityisesti Suomea tai Suomen armeijaa? Suomen armeijan budjetti on noin 0,3 promillea maailman armeijoiden budjettien summasta. Jos kampanjan tarkoituksena on siirtää rahaa armeijoilta muihin tarkoituksiin, niin kohteena ei ole Suomi, vaan sotilaalliset suurvoimat. Vaikka koko Suomen armeija lakkautettaisiin, niin sillä ei olisi merkitystä mihinkään johtuen siitä, että sen koko on yllämainittu alle puoli promillea maailman armeijoiden budjeteista.

Kampanja on tarkoituksena on esittää YK:lle nimenkeruun jälkeen. Tämän jälkeen, jos kampanjalle on kiinnostusta, tavoitteena on suurmaiden välisten neuvotteluiden jälkeen siirtää rahaa armeijoilta ympäristöprojekteihin. Paloheimo ei pidä tätä tavoitetta realistisena lyhyellä aikavälillä, sillä suumaat eivät tingi yksin armeijoidensa budjeteista koska se toisi yhdelle maalle sotilaallista etumatkaa.
 
No Eero Paloheimo on se ensimmäinen kohta. Kuten sanottua, nämä haihattelut lähtevät siitä "meidän tulee näyttää esimerkkiä" ajatuksista. Katso maamiinoja. Eivät Suomen maamiinat aiheuttaneet ikinä vaaraa yhdellekkään sivulliselle varastoissaan, mutta niin vain ne piti poistaa koska Afrikassa joku kylvää miinoja pelloille. Näetkö kuvion.
Siinä olen samaa mieltä, ettei Suomen puolustusbudjetti ole tässä se juttu, vaan kärpäsen paska valtameressä.
 
Eero Paloheimostahan on syytä muistaa myös herran "meriitti": kaveri suunnitteli Martinsillan joka Turussa taannoin romahti. Äijälle sanottiin jo siltaa rakennettaessa, että eivät ne päät kestä kun ne on "tuettu" hyllyvään savipenkkaan kummallakin rannalla - pitäisi olla tukeva kallio tai sitten kunnon perustukset. Ei uskonut. Silta kesti joitakin vuosikymmeniä ja romahti. Paloheimoa ei sitten kutsuttu suunnittelemaan sitä uutta siltaa joka Turkuun tehtiin romahtaneen tilalle, jännä juttu... :)
 
Nyt tuli aikas paljon virheitä ja omia tulkintoja yhteen viestiin.

Eikös notkahtanut silta ollut Myllysilta eikä Martinsilta.

Vanhan sillan suunnitteli Insinööritoimisto Eero Paloheimo & Matti Ollila, suunnittelusta vastasi jälkimmäinen. Silta valmistui 1975 eli n. 35 vuotta se siinä sinnitteli. (LÄhde: Wikipedia)

Ongelma ei suinkaan ollut perustuksissa tai huonossa maaperässä vaan sillan jännevälissä. Eli silta kulki koko joen yli ilman välitukia ja kansi ei sitten vaan kestänyt rasitusta.

Hyvin harvoin ketään suoraan kutsutaan suunnitelemaan mitään vaan kuten uuden sillankin osalla oli niin järjestettiin suunnittelukilpailu. Uudessa sillassa on välituet.

Tässä ketjussa huomaa kyllä hyvin mikä ihmiskunnassa mättää vaikka otanta tietysti ei ole kovinkaan suuri. Lähes jokainen viesti siirtää kokoajan vastuuta jollekin toiselle henkilölle. Yhdellä kertaa se on Putin ja toisella joku muu.

Jokaisen tulisi tajuta että kyseessä on lähes pelkästään esimerkistä ja teoreettisesta pohdinnasta. Tällainen pohdinta tekisi varmasti ihan jokaiselle hyvää ainakin silloin tällöin, eikä aina tuota samaa ei me mitään voida tehdä kun tuo on tota ja tää on tätä. Maailma tarvitsee hyviä esimerkkejä ja jokainen voi sellaisena toimia, liikkeelle voi lähteä ihan siinä omassa lähipiirissä.

Edit: Korjattu jotain ihan ihme foorumisoftan sekoiluja.
 
Kiitän täsmennyksistä. Sen verran puolustan tulkintojani että nimenomaan Paloheimo puolusti julkisuudessa sillan välituetonta rakennetta, ja välitukia ei hänen mukaansa tarvittu nimenomaan siitä syystä että silta oli tehty rakenteeksi jossa päät oli tuettu penkkoihin. Olisi voinut toimiakin jos maaperä penkoissa ei olisi ollut savivelliä.

Partaäijällä riitti vielä pokkaa puolustaa välituetonta rakennetta sen jälkeen kun silta oli jo romahtanut....

No, anteeksi OoTee.
 
No Eero Paloheimo on se ensimmäinen kohta. Kuten sanottua, nämä haihattelut lähtevät siitä "meidän tulee näyttää esimerkkiä" ajatuksista. Katso maamiinoja. Eivät Suomen maamiinat aiheuttaneet ikinä vaaraa yhdellekkään sivulliselle varastoissaan, mutta niin vain ne piti poistaa koska Afrikassa joku kylvää miinoja pelloille. Näetkö kuvion.
Siinä olen samaa mieltä, ettei Suomen puolustusbudjetti ole tässä se juttu, vaan kärpäsen paska valtameressä.
Ei tässä lähdetä siitä, että Suomen pitäisi olla esimerkin näyttäjä. Vaikka projektin vetäjät ovat suomalaisia, on kyse kansainvälisestä kampanjasta, joka on tarkoitus esittää YK:lle. Armeijoiden taloudelliset resurssit ovat suurmailla, kuten USA, Venäjä, Kiina jne.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top