Esitys: Terrorikoulutukseen osallistumisesta rangaistavaa

Jospa minä pääsen sellikaveriksi. Sissikoulutus KaiPr:ssä mukaan luettuna panostuskoulutus ja tilapäisvälineiden rakentaminen. KV-jatkokoulutus Hezbollahin lähiopetuksessa Litani joen laaksossa UNIFIL:in mukana.

Radioamatöörinä sekä häirintä että erilaisten etälaukaisimien rakennus sujuu. Ammattikoulutus koneinsinöörinä sisältää metallintyöstön eri menetelmät eli laittomien aseiden omavalmistus on omissa käsissä, piirustuksia löytyy muuten useampia kappaleita.

20 vuotta jatkunut kamppailulajiharrastus on hyvin epäilyttävää.

Nykyinen ammattikuvan järjestelmäasiantuntijana eli sysadminina tekeen minusta pätevän myös hakkerina ja urani aikana olen tetasutilanteessa harjoittanut usein tietoverkkoihin tunkeutumista.

Mitään näistä en aio lopettaa edes lain voimaan tullessa niin että eiköhän ole syytä marssia suosiolla tunnustamaan.
 
Tällaiset tulkinnanvaraiset blanco-malliset lait antavat lisää toimivaltuuksia ja työkaluja lammaslauman kurissa pitämiseen. Siinä vaiheessa kun talouskehityksen myötä olosuhteiden yhä kurjistuessa lampolasta alkaa kantautumaan BÄÄ vallanpitäjien kannalta turhan kovalla volyymilla, voidaan haitalliseksi tunnistetut henkilöt ja yhteenliittymät laittaa kerralla matalaksi, keräten samalla lammaslaumalta poliittisia irtopisteitä. Onhan lampolassa jälleen hieman turvallisempaa.

Tällaiset eivät ole suomalainen tai Suomessa keksitty hanke, vaan EU- ja YK-tason yleislänsimaista myyräntyötä. Omien poliittisten päättäjien ja virkamiesten tulisi osoittaa vahvaa selkärankaisuutta vastustamalla tällaisia konnankoukkuja toteamalla vain kylmästi, että Suomi ei osallistu.

Sama pätee myös valvonnan lisäämiseen ja kansan aseistariisunnan tavoitteisiin.

Tässä ketjussa esille nostettuun huoleen MPK:n toiminnan tulkinnoista totean, että siihen tämä tuskin vaikuttaa, koska MPK:lla on lakisääteinen asema ja sillä on puolustusvoimien kanssa kumppanuussopimus. Sen sijaan erilaisten reserviläisyhdistysten oma toiminta saattaa ajautua harmaalle vyöhykkeelle - näkökulmasta ja katsojan poliittisista intresseistä riippuen. Se ei välttämättä ole todennäköistä, mutta riskin mahdollisuus on olemassa.
 
Se on hyvä kun valmiit tapaukset tunnustaa ihan itte! :D
 
Pienenä lisäyksenä vielä edelliseen, että esityksen alkuperä on jossain maassa, jossa on ammattiarmeija ja yksityinen aseenomistus on kielletty. Tämän perusteella lakiesityksen henki on se, että kaikki ammattiarmeijan ulkopuolella tapahtuva sotilaskoulutus ja sotilaallinen toiminta tai sellaiseksi luokiteltava on terrorismia. Se on linjaus, joka sopii sellaisenaan moneen EU-maahan.

Tässä(kään) ei tietenkään ole millään tavoin huomioitu syrjäisen Suomen asevelvollisuutta, sen vaikutusta tai muitakaan suomalaiskansallisia erityispiirteitä ja perinteitä. Miksi edes olisi, sillä lakiesityshän on alunperin lähtöisin jostain Suomen ulkopuolelta. Kaikesta huolimatta myös ulkomailla on varmasti tahoja, joiden intressien kannalta olisi edullista, mikäli myös Suomessa luovuttaisiin koko kansan sotilaskoulutuksesta, siirryttäisiin ammattiarmeijaan, kansalaiset riisuttaisiin aseista ja kulttuuri sivilisoitaisiin. Vaikka Suomi onkin vähäväkisenä ja syrjäisenä maana toissijaisessa asemassa ja ikään kuin painopisteen ulkopuolella.

Poliittisten päättäjien tulisi ankarasti vastustaa kaikkia tällaisia ulkomailta tulevia haittavaikutuksia. Tällaisista ei ole Suomessa kenellekään mitään hyötyä, vaan ainoastaan pelkkää haittaa.
 
Hmm... Näinköhän tässä alkaa jossain vaiheessa tuntea sitä paljon puhuttua peenix-kateutta, kun ei olekaan kaikkein pahin tero-valmistautuja? Foorumin lukijoissahan saattaa olla vielä ikävämpiä temppuja suvereenimmin osaavia. Ehkä on syytä paneutua vaikkapa raivoripuliuutteen valmistukseen. CBRN-setistä pitää nyt ainakin alkupuoli osata suvereenisti.
 
Kaikki lait (ja niissä olevat porsaanreiät) joita voidaan väärinkäyttää, ennemmin tai myöhemmin käytetään väärin. Ikävä kyllä.

Ihmisiä ne viranomaisetkin ovat ja siten taipuvaisia myöskin tekemään erheitä. Inhimillistä. Mutta sekin aiheuttaa vaaran huonosti säädetyn* lain väärinkäyökselle.
*tarkoituksella tai vahingossa
 
Tuo laki on tarkoitettu terroristeille, ja se on tärkeä laki. Suomesta liikkuu väkeä ulkomaille tällaiseen koulutukseen eikä heidän vaikuttimensa ole härmäläinen maanpuolustus. Kyse on maassa asuvista arabeista ja afrikkalaisista, joihin ovat äärimuslimien aatteet puraisseet. Nyt saavat mennä ja tulla, jos eivät ole sortuneet muuhun rikokseen tai saada kiinni yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta. Joskus mietin, että kai ne nostavat matkarahatkin meikäläisestä fattasta.

Ei tässä kyse ole MPK:sta tai asevelvollisuuden suorittaneista.

Minun on Eila Kännöä ikävä.
 
Laki on varmaankin tarkoitettu juuri noille,mutta sitä voi olla mahdollista soveltaa myös joskus tulevaisuudessa silloisen politiikan mukaisesti.En kyllä ole mikään juristi mutta eppäillä aina soppii.
 
Lakiesityksen nosteen taustalla saattaa olla monien ensisijainen ajatus siitä, että sen tehtävä on hillitä Euroopasta ulkomaille suuntautuvaa terroristien vaihto-opiskelua. Sellainen toiminta on kuitenkin jo nyt voimassaolevassa lainsäädännössä kielletty, joten taustalla voi olla jokin muu agenda. Joka tapauksessa tällaisten lakiesitysten yhteydessä kannattaa muu yhteiskunnallinen kehitys huomioiden haistaa hieman palaneen käryä.

Tähän ketjuun voisi sopia hyvin kaksi vanhaa sanontaa:

"Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla"

ja

"Toisen vapaustaistelija on toisen terroristi".

Vertailun vuoksi myös Suomen historian arvostetut merkkihenkilöt, kuten Eugen Schauman, aktivistit, jääkärit ja asekätkijät ovat tämän lakiesityksen perusteella luokiteltavissa yksiselitteisesti terroristeiksi.
 
Mites muuten, tulisiko kibbutzilla mahdollisesti saatava puolisotilaallinen koulutus rikosnimikkeen alaiseksi? Vieläkö suomalaiset kommarit käyvät Moskovan puoluekoulussa opettelemassa ammuntaa ja sabotaasia?

Sitten on se epävirallinen yhteistyö jota muutama suomalainen tekee Baltian maiden kodinturvajoukkojen kanssa, heiluuko häkki nyt vai seuraavan hallituksen aikana?
 
Mites muuten, tulisiko kibbutzilla mahdollisesti saatava puolisotilaallinen koulutus rikosnimikkeen alaiseksi? Vieläkö suomalaiset kommarit käyvät Moskovan puoluekoulussa opettelemassa ammuntaa ja sabotaasia?

Sitten on se epävirallinen yhteistyö jota muutama suomalainen tekee Baltian maiden kodinturvajoukkojen kanssa, heiluuko häkki nyt vai seuraavan hallituksen aikana?

Ensiksi pitäisi saada näyttöä terrorismista tai ainakin siihen viittaavista aikeista. Kaipa se on mahdollista, mutta tuskin seuraavan hallituksen aikana.
 
Poliittisten päättäjien tulisi ankarasti vastustaa kaikkia tällaisia ulkomailta tulevia haittavaikutuksia. Tällaisista ei ole Suomessa kenellekään mitään hyötyä, vaan ainoastaan pelkkää haittaa.

Ja kenen nykypoliitikoista ajattelit tähän vastarinteen ryhtyvän? Ehkä tämän hymypoikana tunnetun ministerin joka aikoinaan europarlamentissa ollessaan totesi, että jos on asetettava Suomen ja eurooppalaisen oikeistoryhmittymänn edut vastakkain niin kyllä jälkimmäinen voittaa.
 
Pitkältihän kyseiseen lakiin kohdistuvassa protestoinnissa, ainakin omalta kohdaltani, on kyse siitä, että viime aikoina tehtyjen lakien sananmuodot ovat niin avoimia ja ympäripyöreitä, että ne mahdollistivat vallanpitäjille tulkintamahdollisuuksia, jotka eivät sovi perinteiseen käsitykseen oikeudenmukaisuudesta ja lähestyvät jatkuvasti holhoamisyhteiskuntaa ja orwellilaista dystopiaa.
Taidanpa käydä ennen antautumistani myös vaihtamassa nimeni Tero-Ristoksi, niin selviää jo passista aasialaisillekin millaisesta miehestä on kysymys. Jos sitä siihen suuntaan pääsee koskaan matkustamaan. Saattaahaan tuo jatkua pitkäänkin retki Saramäen sivistyslaitokseen, kun selviää millaisia opintokerhoja me Creidikin kanssa siellä järjestämme iltaisin. Tiivis opintovaihto vanhojen Kakolan korkeakoulun kundien kanssa, kokemusten ja kontaktien kysely ulkomaisilta "opiskelutovereilta" takaavat jatko-opiskeluoikeuden kyseisesä opinahjossa.
 
Back
Top