EU - onko järkee vai ei?

Eli Ruotsin tai Tanskan ei kannata liittyä euroon? Olisiko siitä haittaa heille?

Tanskan kruunun kurssi on sidottu euroon hyvin pienellä vaihteluvälilä. Viiden vuoden kurssikehitystä katsellessa vaihtelu DKK - EUR on ollut eurosentin sisällä 2016 loppuvuodesta näkyvää piikkiä lukuun ottamtta. Ihmeesti ne juutit tuntuvat silti pärjäävän.
 
Mielipidetutkimusyritysten järjestön WIN/Gallup Internationalin tekemässä kansainvälisessä kyselyssä mukana olleista 13 EU-maasta vain Britanniassa ja Kreikassa kansa on EU-kriittisempää kuin Suomessa. Italialaiset ovat suomalaisten kanssa yhtä kielteisiä.

Myönteisimmin EU:hun suhtaudutaan Espanjassa ja Irlannissa, joiden asukkaista vain 20 prosenttia lähtisi EU:sta, jos asiasta järjestettäisiin nyt kansanäänestys. Myös Tanskassa, Belgiassa, Bulgariassa, Itävallassa ja Saksassa selvästi alle 30 prosenttia väestöstä kannattaa eroamista EU:sta.

Enemmistö EU-maiden asukkaista, myös suomalaisista, kuitenkin kannattaa jäsenenä pysymistä. Toisaalta EU:hun kuulumattomassa Islannissa vain 31 prosenttia väestöstä kannattaa liittymistä, ja Norjassa luku on 26 prosenttia.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/taloustutkimus%20eu%20suomi%20kysely-59781


Iso-Britannia on eroamassa, ja Kreikka saisi seurata perässä.
 
Onhan sitä byrokratiaa EU:ssa ihan liiankin kanssa. Toisaalta kova rahan pumppaus avaa pienille ihmisille mahdollisuuksia löytää monilla tavoin menestystä itse kullekin. Tottahan siinä byrokratian pyörityksessä kuluu rahaa ja luvut ovat suuria. Meitä kun on sentään likimain 500 miljoonaa asukasta samassa veneessä. Voin myös kertoa että aktiiviaikoinani olin mukana toteuttamassa monia EU:n rahoittamia hankkeita. Ainoa seikka mikä niiden osalta hieman harmittaa on se etten muilta töiltäni kyennyt vielä enemmän hyödyntämään kaikkia mahdollisuuksia. Rahaa nimittäin jäi ikävä kyllä käyttämättä miljoonatolkulla. Mutta pitää olla nöyrä ja kiitollinen niistäkin projekteista joilla kyettiin uudistamaan ja rakentamaan suomalaista infrastruktuuria. Mitä olen lukenut, niin EU:n rahaa on yhä tarjolla varsin mukavasti ja kaikenlaista projektia sekä hanketta on edelleenkin tulossa..

Suomi on nettomaksaja, homma pahenee liittovaltion tulonsiirroissa ja Suomi on se todellinen periferia.

Kun mukana on kymmeniä maita niin joillekin väistämättä osuu se nettomaksajan rooli. Eikö ole kuitenkin parempi että se on varakkaimpien osana? Mitä siitäkään tulisi jos aina rikkaimmat olisivat suurimpina saajina?

Ymmärränkö oikein? Suomi on EU:ssa nettomaksajana, eli antaa enmmän rahaa kuin saa. Mielestäsi EU rahalla toteutetut projektit ovat hienoja. Eli esimerkiksi hatusta vedetyillä luvuilla, Suomi saisi EU:lta takaisin jokaista maksettua euroa kohden 80 senttiä, jolla toteuttaa projekteja ja tämä on hienoa.

Mainitsit toki muut hyödyt, mutta silti.
 
Last edited by a moderator:
Jostain syystä heitä ei kuitenkaan yhteisvastuu ja tulonsiirrot kiinnosta.

1) Noista ei ollut mitään tietoa siinä vaiheessa, kun Tanska neuvotteli itselleen oman valuutan säilyttämisen. Päinvastoin.
2) Tarkoitatko todella, että "yhteisvastuu" ja "tulonsiirrot" (ilmeisesti tarkoitat esimerkiksi Kreikalle annettuja takuita ja lainoja yms vuodesta 2010 alkaen) ovat olleet ratkaisevassa asemassa Suomen kilpailukyvyn heikentämidessä Tanskaan nähden?
3) Tanskalaisia todella tulonsiirrot kiinnostavat. Tanska on todellinen veroparatiisi - verottajalle. Sikäläisiin veroihin verrattuna Suomessa on kevyet verot (tosin kuulemani mukaan esimerkiksi vastineeksi saatavat palvelut ovat huomattavasti Suomea parempia).
Lisäys tähän: omasta mielestäni Kreikan velkakriisissä olisi heti alusta pitäen ottaa "no bailout" -linja - kuten oli sovittu. Siitä olisi tullut iso rytinä, mutta oletan, että risat rakenteet olisi ehjätty paremmin kuin nykyisessä tilanteessa.
 
1) Noista ei ollut mitään tietoa siinä vaiheessa, kun Tanska neuvotteli itselleen oman valuutan säilyttämisen. Päinvastoin.
2) Tarkoitatko todella, että "yhteisvastuu" ja "tulonsiirrot" (ilmeisesti tarkoitat esimerkiksi Kreikalle annettuja takuita ja lainoja yms vuodesta 2010 alkaen) ovat olleet ratkaisevassa asemassa Suomen kilpailukyvyn heikentämidessä Tanskaan nähden?
3) Tanskalaisia todella tulonsiirrot kiinnostavat. Tanska on todellinen veroparatiisi - verottajalle. Sikäläisiin veroihin verrattuna Suomessa on kevyet verot (tosin kuulemani mukaan esimerkiksi vastineeksi saatavat palvelut ovat huomattavasti Suomea parempia).
Lisäys tähän: omasta mielestäni Kreikan velkakriisissä olisi heti alusta pitäen ottaa "no bailout" -linja - kuten oli sovittu. Siitä olisi tullut iso rytinä, mutta oletan, että risat rakenteet olisi ehjätty paremmin kuin nykyisessä tilanteessa.


En tarkoita ja kannatan kaikkia kiky suunnitelmia Suomessa, haluaisin ajaa alas koko hyvinvointivaltion koska sillä elätetään nykyään enemmän sellaisia joille se ei kuulu kuin todellisia tarvitsijoita.
 
Kummasti vain Ruotsissa oltiin sitä mieltä että euron käyttöönotto on vapaaehtoista, silloin kun liittyivät EU;iin. Muistan sen melko hyvin
koska ihmettelin että miksi sitten Lipposen mielestä euron käyttöönotto oli pakollista.

Ruotsi rikkoo sääntöjä, Tanskalla on oikeuskin pysyä pois.
 
En tarkoita ja kannatan kaikkia kiky suunnitelmia Suomessa, haluaisin ajaa alas koko hyvinvointivaltion koska sillä elätetään nykyään enemmän sellaisia joille se ei kuulu kuin todellisia tarvitsijoita.

Hyvin voivat vain tietty porukka...muilta "ei niin tärkeiltä" ihmisiltä voidaan ottaa etuisuudet ja leikataan niitä niin että ei ole varaa edes lääkkeisiin eikä siihen elintasoon joka on taattu "hyvinvointivaltion" erityis ihmisille ja heidän jälkijasvulleen...
 
Hyvin voivat vain tietty porukka...muilta "ei niin tärkeiltä" ihmisiltä voidaan ottaa etuisuudet ja leikataan niitä niin että ei ole varaa edes lääkkeisiin eikä siihen elintasoon joka on taattu "hyvinvointivaltion" erityis ihmisille ja heidän jälkijasvulleen...

Itseä vituttaa nähdä köyhiä suomalaisia lapsiperheitä joissa vanhemmat eivät ole päihdeongelmaisia mutta kulkevat vanhoissa vaatteissa ja ostavat halvinta mahdollista ruokaa samaan aikaan kun matuilla on merkkivaatteet ja älypuhelimet joka mukulalle.

Mikä moraali oikeuttaa tällasen omien päälle kusemisen?

Itse olen nyt vähän aktivoitunut ja ostanut viimeisenä kahtena jouluna tuplasti lahjoja suomalaisille lapsille jotka elävät köyhyydessä tai huostaanotettuna, suosittelen kaikille, pystyy jopa nauttimaan joulusta kun on tehnyt jotain konkreettista.
Samoin haluaisin ruveta tekemään vapaaehtoistyötä laajemminkin kotimaisten köyhien hyväksi, mietin vielä kanavaa koska melkein kaikki perinteiset järjestöt on miehitetty näillä kansainvaelluksen fanittajilla.
Suomalaisissa köyhissä on sellainen "ongelma" että he eivät aina oikein halua ottaa apua vastaan, meillähän on ihmisiä jotka eivät edes ole hakeneet heille kuuluvia tukia.
Varsinkin vanhemmat eivät halua mitään lastensa ollessa läsnä, ymmärrettävää mutta aika kontrasti tänne vyöryviin jotka vaativat!
 
Itseä vituttaa nähdä köyhiä suomalaisia lapsiperheitä joissa vanhemmat eivät ole päihdeongelmiaisia mutta kulkevat vanhoissa vaatteissa ja ostavat halvinta mahdollista ruokaa samaan aikaan kun matuilla on merkkivaatteet ja älypuhelimet joka mukulalle.

Mikä moraali oikeuttaa tällasen omien päälle kusemisen?

Itse olen nyt vähän aktivoitunut ja ostanut viimeisenä kahtena jouluna tuplasti lahjoja suomalaisille lapsille jotka elävät köyhyydessä tai huostaanotettuna, suosittelen kaikille, pystyy jopa nauttimaan joulusta kun on tehnyt jotain konkreettista.
Samoin haluaisin ruveta tekemään vapaaehtoistyötä laajemminkin kotimaisten köyhien hyväksi, mietin vielä kanavaa koska melkein kaikki perinteiset järjestöt on miehitetty näillä kansainvaelluksen fanittajilla.
Suomalaisissa köyhissä on sellainen "ongelma" että he eivät aina oikein halua ottaa apua vastaan, meillähän on ihmisiä jotka eivät edes ole hakeneet heille kuuluvia tukia.
Varsinkin vanhemmat eivät halua mitään lastensa ollessa läsnä, ymmärrettävää mutta aika kontrasti tänne vyöryviin jotka vaativat!

Tämä kehitys on seurausta täysin idioottimaisen ja aatteellisen unelmapolittikan tekemisestä....

Mitään ei ole opittu menneisyydestä ja ahneus sekä typeryys senkuin vaan kasvaa kuin myös sisällöltään valheellisten että tyhjien ylistävien puheiden pitäminen "arvoyhteisö Eu:n ja itsenäisen hyvinvointio Suomen" erinomaisuudesta :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Germany's Gabriel says EU break-up no longer unthinkable


Asked if he really believed he could win more votes by transferring more German money to other EU countries, Gabriel replied: "I know that this discussion is extremely unpopular."

"But I also know about the state of the EU. It is no longer unthinkable that it breaks apart," he said in the interview, published on Saturday.

"Should that happen, our children and grandchildren would curse us," he added. "Because Germany is the biggest beneficiary of the European community - economically and politically."

http://www.reuters.com/article/us-germany-europe-idUSKBN14R0G8
 
No ehkä Saksan intresseissä olisi sitten hiukan vähentää tuota omaa hyötyä ja antaa muidenkin hyötyä hiukan enemmän jos se pitää EU;n koossa. Jos kerran Saksa olisi suurin häviäjä EU:n lakkautuksessa.
 
No ehkä Saksan intresseissä olisi sitten hiukan vähentää tuota omaa hyötyä ja antaa muidenkin hyötyä hiukan enemmän jos se pitää EU;n koossa. Jos kerran Saksa olisi suurin häviäjä EU:n lakkautuksessa.

Saksalaiset pankit ja yritykset, kansa ei ole kyllä varmaan kovin iloista ollut 2008 jälkeen.
 
Erittäin vaikea yhtälö.
Saksassa on työvoimapula joka ratkaistaan sosiaalituilla elävillä hiekkamatuilla ja Suomessa on työttömyys ongelma jota ratkaistaan sosiaalituella elävillä hiekkamatuilla...? :confused:

Kohti synkkää syksyä

SaksaKansantalous

NqOTr7JWlbFkmKG_H2DbiEYsTKNQXbSd6hEkQYv_lAr1aiaaAoB8t6Nl5Gr0YpyTdWjz-SYP2SHkI8eHEz9URSkV-_Awgv-wG0ABvx8Dn4ikViFbOt_uJWmy5BSLk2Yk55QcfYnm1njqDxLEopjPde8Sc63pAfP9HVj2=s0-d-e1-ft

Saksa on menestynyt, koska suuri enemmistö on uskonut yhteistyöhön ja avoimuuteen. Nyt tätä uskoa horjutetaan väellä ja voimalla. Menestystarinan jatko on uhattuna.


Vielä ei tiedetä, kuka toteutti Berliinin raukkamaisen rekkaiskun. Eikä mikään taho ole ilmoittaunut käsikirjoituksen laatijaksi.

Tragediassa on vastenmielisen tuttuja piirteitä, mutta se ei riitä todistamaan, että vastuussa olisi taas kerran joku pelkoa kylvävä islamistijärjestö.

Vaikka Berliinin iskun tekijät ja heidän motiivinsa ovat sumun peitossa, yksi asia näyttää lähes väistämättömältä: Saksan kahtiajako syvenee ja syksyn liittopäivävaaleissa on tilinteon aika. Kaikki toiveet asiavaaleista voidaan melkein unohtaa.

Verouudistuksilla tai investointilupauksilla saksalaisten sieluja ei tässä tilanteessa voiteta. Kampanjaa käydään pakolaisista ja turvallisuudesta. Avoimuuden ja vapauden kustannuksella.

Tämä näkyi heti, kun iskujen jälkipyykki alkoi. Neljättä kautta tavoitteleva liittokansleri Angela Merkel ei peitellyt järkytystään eikä yrittänyt kierrellä sitä, että epäiltynä oli nimenomaan turvapaikanhakija. Vielä vuosi sitten "avoimien ovien" liittokansleri olisi ollut selvästi varovaisempi sanakäänteissään.

Berliinin synkkä ja surullinen joulu kannattaa pitää mielessä yhtenä virstanpylväänä, jos tai kun Saksa kääntyy vaalien jälkeen entistä enemmän sisäänpäin.

Tämä muutos on huono uutinen kaikille eurooppalaisille. Vientivetoinen vapaaseen ulkomaankauppaan ja vapaaseen liikkuvuuteen luottava menestyvä Saksa on koko EU:lle elintärkeä veturi.

Saksa kärsii itse eniten ja ensimmäisenä, jos rajoja pannaan kiinni ja ulkomaalaiset torjutaan. EU:n suurin kansantalous kärsii työvoimapulasta. Jos sitä kärjistetään entisestään, kasvulta katoaa oleellinen edellytys.

Toivottavasti kukaan ei nyt äidy rukoilemaan, että Berliinin turmarekkaa olisi kuitenkin kuljettanut joku muu kuin turvapaikanhakija.

Oleellisempaa on toivoa, että demokraattinen Saksa pystyy sittenkin käsittelemään uuden turvallisuusuhkan järkevästi ilman ylilyöntejä. Kansainvälisillä parketeilla on ylilyöjiä jo enemmän kuin tarpeeksi.

 
Jos haluat saada varman sijoitusvinkin, niin tässä se tulee.

Kun vihervassarit väittää markkinoiden laskevan, kuten brexitin kohdalla väitettiin, niin todellisuudessa kurssit nousevat, kuten Brexitin kohdalla tapahtuu.

Sama tilanne toteutui Trumpin valinnan kohdalla.....toimi aina toisin kuin vihervassari sanoo ja aina voitat....

Brittiosakkeet taas ennätyslukemiin
PörssiSijoittaminen

4dhHMgcqx5wnTJAAnMrEzRqlTVFZlLPIVT3W087KdxJdz1O4002AlxYTQQ1t1HD8pWbixtiP1PoDIopKf_Vr3GgBeTsaqQj2ESchi_qYFqNNXDlhq61vaKJ57zpplVi6zNHnlmNrjwK6ml1VSgw_bc27QMpS3uKIOrSV=s0-d-e1-ft

KUVA: GETTY IMAGES

Euroopan keskeisimmät indeksit jäivät nollan tuntumaan torstaina.


Lontoon FTSE-indeksi käväisi torstaina jälleen ennätyslukemissa brittiläisten kaivosyhtiöiden johtaessa kurssinousua.

Eurooppalaisosakkeita laajalti tarkasteleva STOXX Europe 600 nousi 0,1 prosenttia ja euroalueen blue chip -indeksi Euro STOXX 50 jäi vaille selvää suuntaa (-0,03%).

Lontoon FTSE 100 –indeksi nousi 0,1 prosenttia 7195,31 pisteeseen. Indeksi rikkoi ennätyksensä myös viime torstaina ja perjantaina. Indeksi kävi tänään korkeimmillaan 7211,96 pisteessä.

Randgold Resourcin osake nousi 3,7 prosenttia 6 639,11 puntaan sekä Fresnillon osake 2,7 prosenttia 1 349,68 puntaan.

BHP Billitonin osake nousi 0,7 prosenttia 1 321,99 puntaan.

Frankfurtin DAX jäi vaille selvää suuntaa (+0,01%), samoin kuin Pariisin CAC 40 –indeksi (+0,03%).

Espanjalaisindeksi IBEX 35 nousi 0,3 prosenttia ja italialaisindeksi FTSE MIB 0,1 prosenttia.

Tilanne klo 20.53

 
Jos haluat saada varman sijoitusvinkin, niin tässä se tulee.

Kun vihervassarit väittää markkinoiden laskevan, kuten brexitin kohdalla väitettiin, niin todellisuudessa kurssit nousevat, kuten Brexitin kohdalla tapahtuu.

Sama tilanne toteutui Trumpin valinnan kohdalla.....toimi aina toisin kuin vihervassari sanoo ja aina voitat....

Tuohan on vanha kikka sijoituksissa. :)
Ei kerrota kavereille, ne voi vielä sijoittaa samoin, kuin me ja pärjätäkkin :D
hyss... :)
 
Erittäin vaikea yhtälö.
Saksassa on työvoimapula joka ratkaistaan sosiaalituilla elävillä hiekkamatuilla ja Suomessa on työttömyys ongelma jota ratkaistaan sosiaalituella elävillä hiekkamatuilla...? :confused:

Tuossa kirjoituksessa lähdetään liikkeelle oletuksesta, että rajat ovat joko kiinni, tai auki. Etelä-Euroopasta tulevat irakilaiset turvapaikanhakijat eivät pääse maahan, kuten eivät myöskään puolalaiset rakennusmiehet Puolasta. Ei rajatarkastukset taida toimia noin. Eikä ainakaan tilastojen valossa humanitaarisesta maahanmuutosta ole työvoimapulaa paikkaamaan. Tapio Nurmisen kirjoitus on hölmö.
 
Isompi syö pienemmän.

FT (11.1.2017): Chinese investors spent four times as much on acquisitions in the EU last year as European companies did in China, according to new figures that will inflame an already heated debate about growing imbalances between the world’s two largest markets.

https://www.ft.com/content/79e3a2b2-d6f7-11e6-944b-e7eb37a6aa8e?desktop=true&segmentId=dd5c99e9-30be-ddd0-c634-ff3a0c2b738f

Suurin kauppa oli suomalaisen Supercellin osto 6.7 miljardilla eurolla Kiinan Tencentille.

Around the same time, Sigmar Gabriel, Germany’s economics minister, pushed for an expansion of the 2009 Foreign Trade Law to give Berlin much greater leeway to block foreign investments. The proposed law would allow ministers to protect companies in strategic sectors from Chinese approaches, especially when the acquirers are linked to the Chinese state and the deal is “driven by industrial policy”.

Protektionismi ja ksenofobia nostavat päätään. Ajoittain aiheestakin.
 
Kuulostaa niin kovasti tutulta ....o_O

Euroopan tulevaisuus - Sotamarsalkka von Ludendorffin arvio kesällä 1928
10.1.2017 09:04 Veikko Huuska
2 kommenttia

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uus...marsalkka-von-ludendorffin-arvio-kesalla-1928

Euroopan tulevaisuus

- Sotamarsalkka von Ludendorffin arvio kesällä 1928

*

Johdanto

Olen onnistunut saamaan käsiini saksalaisen sotamarsalkka von Ludendorffin kesällä 1928 esittämän näkemyksen kysymyksestä, ”millainen Euroopan tulevaisuus on”?

Kun tänään luemme tuota 88 vuotta sitten laadittua tekstiä, tulee meidän huomioida muutama seikka. Kuten esimerkiksi se, että tulevaisuusarvion esittäjä on ensimmäisen maailmansodan häviäjän, Saksan, sotamarsalkka.

Mutta vaikka muistammekin tuon lähtökohdan ja sen mahdollisen vaikutuksen vision sisältöön ja painotuksiin, tuskin voimme kuitenkaan täysin sitä tyrmätä. Tietenkin olemme historian tulevat käänteet tuntevina von Ludendorffia ”edullisemmassa” asemassa, miettiessämme, minkälainen asetelma Euroopassa vallitsi tuolloin 1928, ja ennen kaikkea ”miten kaikki sitten meni”.

Jotenkin kylmäävästi voimme nähdä sotamarsalkan Eurooppa-arviossa vuodelta 1928 merkittäviä yhtäläisyyksiä sille, miten Eurooppa nyt, 2017 alkuvuodesta, ”makaa”.

*

Alkulause

”Mahdottomalta näyttää nykyhetkellä Euroopan tulevaisuuden ennustelu. Eri poliitikot suosittelevat kukin omalta näkökulmaltaan asioita katsoen erilaisia teitä onnellisempiin oloihin pääsemiseksi”

*

von Ludendorffin Eurooppa-näky 1928:

Euroopan menetetty tasapaino

”Euroopan nykyinen lohduton poliittinen ja taloudellinen asema perustuu ulkonaisesti sen rauhan (Versailles 1919, VH) määräyksiin, johon maailmansota päättyi, mutta joka poliittisesti sai aikaan mahdottomat olosuhteet, esimerkiksi Euroopan tasapainon häviämisen. Saksan kansan orjuuttamisen ja alennuksen sekä Saksan valtion puolustamattomuuden.

Lisäksi on tämä tilanne vaikeutunut Venäjän nurjamielisyyden takia Eurooppaa kohtaan sekä Wall Streetin valtapyyteiden vuoksi. Viimeksi mainitun yritykset perustuvat Yhdysvaltain vallantavoitteluun, koko maailman kultavaraston kokoamiseen ja hoitamiseen, ja pyritään niillä Euroopan talouselämän määräämiseen.

*

Pan-Eurooppa ja sen orjakansat

Nämä ulkonaiset toimenpiteet saavat kuitenkin täyden merkityksensä vasta, kun otetaan huomioon se tosiasia, että Wall Streetin takana työskentelevät lisäksi Euroopassa määrätyt erikoisvoimat, jotka uskonnon tai inhimillisen hyvinvoinnin edistämistä tarkottavien yritysten varjolla ovat muodostuneet valtaviksi yhtymiksi. Nämä yhtymät haluavat riistää Euroopan ihmisiltä tietoisuuden veriheimolaisuudestaan sekä heidän poliittisen, sivistyksellisen ja taloudellisen riippumattomuutensa.

Tulisi Kansainliiton valvonnan alaisena muodostettavaksi Pan-Europa, joka valtioiden suvereenisuudella varustettaisiin laajoin hallitusvalloin, omin armeijoin sekä omin poliisein.

Tässä Pan-Europassa tulisivat nykyiset suvereeniset valtiot olemaan ainoastaan itsehallinnollisia, taloudellisia maakuntia. -

(Arvioi, missä määrin Ludendorff näki Pan-Europan totalitaristisena jättinä, liittovaltiona, ja missä määrin 1923 perustetun Pan-Eurooppa -liikkeen hahmottelemana arvoperustaisena valtioliittona, vastavoimana vahvistuvalla Venäjälle, VH; luehttps://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike )

Puhdasverisistä kansoista tulisi muodostettavaksi joukko sekaverisiä orjia. Luonnollisesti nämä voimat menevät vielä pitemmälle; näiltä kansoilta tultaisiin ryöstämään heidän äidinkielensä ja tulisi heille annettavaksi sama usko, mikä perustuu Noakin lakeihin.

*

Politiikan moraalittomuudesta

Ennen (ensimmäistä) maailmansotaa oli jokaisella vastuunalaisuudestaan tietoisella valtiomiehellä epäluuloja n.s. aseistariisumiskonferensseja kohtaan, koska ne kärsivät ilmeisestä vakavuuden puutteesta sekä syvästä moraalittomuudesta.

On moraalitonta määrätä kansalle, mihin se saa ryhtyä puolustautumisekseen; tämän voi ainoastaan kukin kansa itse arvioida.

Aseistuksista ei ole syytä Euroopan rauhattomuuteen etsittävä, vaan politiikan moraalittomuudesta, jonka minä tässä lyhyesti esitän lyhyellä lauseella: politiikan moraalisuus on ensimmäinen ja tärkein ehto Euroopan rauhoittamiselle ja hyvinvoinnille.

*

Alempien voimien nousu

On moraalitonta ryöstää kansoilta heidän erikoisia sisäisiä ominaisuuksiaan, kansallisia piirteitään ja persoonallisuuttaan. Euroopan rauhoittamiselle ja hyvinvoinnille on välttämätöntä kunnioitus rotujen ja kansojen erikoisuuksia kohtaan. Veriheimolaisuuden kutsun tukahduttaminen vie varmasti rauhattomuuteen sekä häviöön.

Wall Stretin pyrkimys, jota ohjaavat ainoastaan taloudelliset olosuhteet, ihmisystävällisten ja jalojen vaikutteiden jäädessä syrjään, johtaa lopuksi siihen, että alemmat rodut hallitsevat ylempiä, korkeasti sivistyneitä ihmisiä, ja täytyy tämmöisen nostattaa vihaa ja katkeraa vastustusta.

*

Venäjän alennustila

Lyhyt katsahdus Euroopan taloudellisiin oloihin tehnee asiat vielä selvemmiksi.

Venäjän kansa on vaipunut haudan lepoon; se ei ole vastuunalainen niiden teoista, joiden vallassa se lepää voimattomana; sen kuohuvat miljoonat ovat vain joukko villeinä eläviä orjia. Se ei tuota mitään Euroopalle, eikä tarvitse mitään siltä.

*

Saksan orjuuttaminen

Saksaa ja sen kanssa Saksa-Itävaltaa on kohdannut samanlainen kohtalo, mutta veretöntä tietä.

Wall Streetin raha ja sen takan olevat miehet yrittivät saada otetta Saksan teollisuusyrityksiin, sen maahan, tulolähteisiin ja kaikenlaatuiseen varallisuuteen; keskiluokka on poishäviämässä ja kaikkien työtätekevien elintaso on laskemassa.

Mutta Saksa silti tekee työtä ja kaipaa vielä jotkin. Marxilaisuus ja kommunismi, horjuva hallitus sekä epäsaksalainen esiintyminen ovat paljon auttaneet orjuuttamistyössä.

*

Euroopan kansojen itsemääräämisoikeudesta

Mitä etuja on kaikesta tästä koituva Euroopan toisille kansoille – esimerkiksi Englannille ja Ranskalle?

Minä uskon, ei mitään.

Myöskin nämä tulevat joko aikaisemmin tai myöhemmin jatkamaan hedelmättömän ”bolshevismin” tietä. On joka tapauksessa selvää, että niin kauan kuin Venäjän ja Saksan kansat elävät sellaisissa olosuhteissa, ei voi olla kysymystä Euroopan hyvinvoinnista.

Tämä voidaan saavuttaa ainoastaan, jos Euroopan kansat uudelleen saavat hallita omaa individualista, taloudellista elämäänsä sekä työskennellä omaksi hyväkseen.

Euroopan taloudellinen hyvinvointi vaatii vapautumista Amerikan liikemenetelmistä – kuten jokainen tulee tunnustamaan, vaikka moni ei ole vielä voinutkaan nähdä niin syvälle tilanteeseen kuin minun elämäni kokemuksin on ollut mahdollista.

*

Onnen esteet

Luja vakaumukseni on senvuoksi, että ne ulkonaiset ja sisäiset voimat, jotka seisovat Euroopan rauhoittamisen tiellä, sellaiset kuin Versailles`in määräykset ja Wall Street`in menettelyt, täytyy työntää syrjään. Halu näiden tekijöiden poistamiseen käy voimakkaammaksi joka hetki. Sitä ei voida tukahduttaa ja tulee se sitä ratkaisevammaksi mitä enemmän kansat kaikissa toimissaan kuulevat verensä ja moraalinsa pyhää kutsua ja tulevat tietoisiksi Kohtalon heille uskomista tehtävistä, kaikella vastuunalaisuudella naapurivaltioita kohtaan.

*

Sivistyksen vaalijat

Ainoastaan tätä tietä kulkien voivat Euroopan kansat vapautua levottomuuden ja taloudellisen hävityksen kaaoksesta pysyväiseen hyvinvointiin, josta eivät pitkään aikaan ole nauttineet

Tällä tavoin tulevat ne uudelleen, niin kuin he olivat tuhansia vuosia sitten, koko maailman sivistyksen vaalijoiksi.

Sotamarsalkka von Ludendorff

*

Väliotsikointi VH:n.

*

Jälkikommentti

Sotamarsalkka von Ludendorffin näkemyksiäarvioidessamme voimme suhteuttaa ne omaan aikaansa ja sen muodostamiin rajoituksiin.

Mutta eikö kuitenkin ole kummallista, miten paljon yhtäläisiä – tai ainakin rinnastettavia – asioita löydämme juuri oman aikamme tilanteesta?

Miten vaikeaa onkaan 2017 ennustaa Euroopan tulevaisuutta?

Miten lohduttomalta Euroopan poliittinen ja taloudellinen tilanne nyt näyttääkään?

Voiko kukaan sanoa, että Eurooppa olisi tasapainoisessa, vakaassa tilassa?

Eikö Venäjän suhde Eurooppaan olekin nurjamielisyydessään yhtäläinen vuoteen 1928 nähden, se on menossa omille teilleen?

Sotamarsalkka korostaa useaan otteeseen Wall Streetin valtapyyteitä; kun ajattelemme nyt 2017 Wall Streetin ja sen kumppanien finanssipeliä, voimmeko päätyä muuhun kuin von Ludendorffin määritelmään: ” Wall Streetin pyrkimys, jota ohjaavat ainoastaan taloudelliset olosuhteet, ihmisystävällisten ja jalojen vaikutteiden jäädessä syrjään..”?

Ainoastaan 1928 Saksan alennustilan ja rauhanehtojen nujertavuus puuttuu tänään: niiden sijaan voimme kääntää tilanteen peilikuvakseen: nythän Saksa Euron mahtimaana nujertaa muita ja kuorii kermat Euroopan taloudesta, ei hyvä sekään?

*

Vaikka von Ludendorffin tilannekuva 1928 ja siihen liittyvä tulevaisuusnäky olikin pessimistinen, hän tuskin uskoi, että Eurooppa tulisi jo kymmenessä vuodessa romahtamaan sotien kurimukseen ja kaikkeen siihen alennukseen, jota uusi suursota tuli merkitsemään?

Tänään kysymys kuuluu:

Minkälaisena itse näemme 2017 Euroopan tilanteen ja siitä ponnistavan tulevaisuuden?

*

 
Back
Top