Finanssivalvonnan käytös epäilyttävää?

Lepukki

Eversti
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_sal...n_royhkeydella_ei_nayta_olevan_rajoja/9171504

Ohessa tutkian journalistin Salla Vuorikoskin juttu pörssirikkeitä valvovan viranomaisen salailusta. Ihan mielenkiintoista luettavaa. Menee melkein samaan kastiin tuon "Poliisi tutkii verohallintoa" ketjun kanssa ja ehkä myös Black Foxin aloittaman ketjun kanssa korruption paljastamisesta. Näistä viranomaisten salailuista ja väärinkäytöksistä alkaa tulla jo arkipäivää.

Muutama poiminto artikkelista:

"Toimittajan näkökulmasta Finanssivalvonta on salailija pahimmasta päästä. Sen tehtävänä on valvoa muun muassa pörssi- ja eläkeyhtiötä. Finanssivalvonnan pitäisi siis tarkkailla muun muassa sitä, että yhtiöt eivät vedätä niille rahojaan antavia sijoittajia.

Vein Finanssivalvonnan oikeuteen vuonna 2013, kun se kieltäytyi antamasta tietoa siitä, millä tavalla se oli valvonut Talvivaaran pörssiyhtiön tiedottamista. Ensin tuli voitto hallinto-oikeudesta, mutta papereita ei saatu, sillä Finanssivalvonta valitti tuomiosta ylempään oikeusasteeseen. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut tuomiota."

Ja tämä oli jännä:

"Sosiaalisessa mediassa on epäilty, että Finanssivalvonta olisi sairastunut jonkinlaiseen Tukholman syndroomaan. Näkeekö se itsensä valvottavien yhtiöiden panttivankina?

Selitys voi olla raadollisempi. Finanssivalvontaa on jo aiemmin syytetty hampaattomaksi. Viitisen vuotta sitten Helsingin Sanomien 15-vuotias TET-harjoittelija löysi vain viikossa julkisesta tietoaineistosta miltei 50 pankkiirien tekemää pörssirikettä. Niistä osa oli jäänyt valvojalta huomaamatta. Poliisissa on puolestaan ihmetelty, miksi Finanssivalvonta ei tarjoa heille enempää tutkittavaa. Tutkintapyynnöt voi vuosittain laskea yhden käden sormilla."

Vaikuttaa melkein siltä, että valvova viranomainen suojelisi finanssialan tekijöitä kun sen pitäisi valvoa niitä. Saa nyt nähdä mitä tämä toimittaja saa aikaiseksi.
 
Back
Top