Gripen E/F

Laitetaanpa jatkoksi yksi kyssäri. Miksi F-15 vakaajat eivät olleet sitten kallistettuja?
 
Rautatiepuolella kotimaisia lempinimiä sitten riittää. Dv12 on deeveri, Dr16 valakko, Dr14 seepra, Dr12 (Hämeen) Huru, Dr13 Kymen Huru tai nakkiputka, Dm6 & 7 Lättähattu, Dm8 & 9 Porkkana, Dm10 Junttilan salama, Sm4 Pupu, Sr1 (Siperian) Susi, Sr2 Marsu. Dieseleiden ilmoille päästävä voimasavu tunnetaan kömynä, ja sen aiheuttama tunne hiivatillisuutena.
Herää epäilys, että @Samovarius vaikuttaa myös rautatieharrastajien foorumeilla, kuten vaunut.org:ssa? Hiivatillisuuteen en ole muualla törmännyt...
 
Laitetaanpa jatkoksi yksi kyssäri. Miksi F-15 vakaajat eivät olleet sitten kallistettuja?
Kiehtova kysymts, mutta puhdas arvaukseni on että silloin keskityttiin enempi siihen energiaan, (aka vauhtiin) sillä taitaa hyvinkin monissa sen ajan koneissa olla lähes suorat imuputket suihkumoottorin turbiinien lapoihin, mitkä kai näkyy tutkassa disco-pallon tavoin.

** Edit
Ja olikohan vielä niin, että F15 koneen kohdalla tietoisesti lähdettiin hakemaan konservatiivisiä ratkaisuja vaikkapa verrattuna F16 koneeseen. Ihan hatusta heitettynä tällaisia voisi olla rungon noste, tai jotain ohjauksen ratkaisuja.
 
Viimeksi muokattu:
Kiehtova kysymts, mutta puhdas arvaukseni on että silloin keskityttiin enempi siihen energiaan, (aka vauhtiin) sillä taitaa hyvinkin monissa sen ajan koneissa olla lähes suorat imuputket suihkumoottorin turbiinien lapoihin, mitkä kai näkyy tutkassa disco-pallon tavoin.

** Edit
Ja olikohan vielä niin, että F15 koneen kohdalla tietoisesti lähdettiin hakemaan konservatiivisiä ratkaisuja vaikkapa verrattuna F16 koneeseen. Ihan hatusta heitettynä tällaisia voisi olla rungon noste, tai jotain ohjauksen ratkaisuja.

Joo, tällaiset kysymykset ovat siitä hauskoja, että niihin ei yleensä löydy vastausta googlettamalla. Koetin itsekin katsoa, mutta ei löytynyt. Eli tämä on vain omaa järkeilyä.

Mutta, sanoisin, että olet hyvin oikeilla jäljillä. Joskus selitin foorumilla, että vaikka F-15, F-16 ja F-18 ovatkin kaikki 4. sukupolven koneita, ja aika lähekkäin suunniteltu, edustavat jälkimmäiset monessa mielessä sukupolvea kehittyneempää teknologiaa. F-15 oli vähän kuin 3.5 sukupolven kone, johon oli laitettu massiivinen tutka, massiiviset siivet ja massiiviset moottorit. Ja niillä tehoilla sitten syntyi kyllä erinomainen kone.

F-15 rcs on ilmeisesti yli 20 neliömetriä. F-16 ja F-18 ovat vain 1/10 osan siitä.

Ja myös aerodynaamisesti on isoja eroja. F-15 leveä lituska runko kyllä luo nostetta, mutta siinä ei ole rungossa nostetta lisääviä elementtejä chinejä ja lerxejä, kuten F-16 ja F-18.

F-18 kallistetut sivuvakaajat auttavat myös aerodynaamisesti korkeilla kohtauskulmilla ja vähentävät tärinää (vaikka niidenkin kanssa oli ongelmia). Kyse ei ole pelkästään stealthista.

Miksi F-15 ei sitten ole kallistettu niitä vakaajia? Oletettavasti syy on se, että se ei ollut fly-by-wire kone (vaikka tiettyä tasauslogiikkaa hydraulipiireissä olikin).

Lentäjän on aika hankala lentää manuaalisesti, jos yhdestä vinosta ohjauspinnasta tapahtuu samaan aikaan kaksi eri asiaa. F-18 f-b-w korjaa sen automaattisesti.

F-15 SE on f-b-w ja kallistetut vakaajat.


silent+eagle.jpg
 
Liittyen enemmän yleisesti Fly-By-Wireen kuin Gripeniin:

Seuratkaapa siiven käytöstä tuon esityksen aikana. Siinä vois II-maailmansodan lentäjäsankarikin olla hetken aikaa ihmeissään, jos liikuttelis nykyisen kaltaisen epästabiilin koneen ohjainpintoja suoraa vaijereilla ;)

Toinen huomio siiven elastisuudesta. Melkoista rääkkiä. Ei ihme, että elinikä on mitä on.

Mustaruudin kirjoitukseen; Jokseenkin hämmästyttävää, että F-15:ssa ei ole FBW:tä. Pistää vähän kyseenalaistamaan kuinka hyvin koneesta on saatu puristettua kaikki irti melkeinpä puhtaasti ihmisvoimin. Jonkinlainen alkeellinen FCS siinäkin toki oli.
 
http://www.thehindubusinessline.com...ansfer-under-make-in-india/article9163758.ece

"Swedish aerospace and defence major Saab Group is planning to introduce its latest fighter radar in India. It is also ready to offer full technology transfer under the Make in India programme."
"Saab is the first company to develop and deploy Gallium Nitride AESA radars in various forms. It has received orders from other fighter programmes around the world for its GaN AESA technology."
 
http://www.business-standard.com/ar...ke-single-engine-fighters-116100800638_1.html

Intia on ilmeisesti enää F-16 (block70) vs Gripen (E lisämausteilla) välinen kilpailu. (siis nyt kun Rafale on saatu alta pois)

Intia on monessa mielessä haastava maa hävittäjäkauppiaille. Rafale toimii aika hyvänä varoittavana esimerkkinä siitä, millaista kaupankäynti intialaisten kanssa voi olla.

Intiassa on ollut oma Tejas, joka ei ole kuitenkaan oikein täyttänyt odotuksia. Kertooko tämä nyt siitä, että on tehty päätös hankkia koneet ulkopuolelta? Ilmeisesti.

Tuo voi olla lukumääräisesti aika isokin hankinta. Helposti puhutaan parista sadasta koneesta ja ylöspäin.
 
Jäin kerran kiinni runkkaamisesta ratapihalla.


Tuostapa tuli mieleen offtopic juttu, kun vanha kuolinvuoteella oleva mies puhui hiljaa papin ja kylänsä miesten kanssa viimeisiä. Kun kuoleva oli tunnettu vannoutunut poikamies, eikä kuulemma ollut naiskokemuksia, saatikka nähnyt sellaista koskaan edes alastomana, miehet päättivät hommata alastoman naisen hänelle, jos vain haluaa.
Varovaisesti sitten kyselivät miehen viimeistä toivetta...mies mietti ja mietti..sai viimein sanottua...kun sais nähdä veturin.
 
Noitahan olisi suomeen pitänyrt hankkia, mutta ei... tunteet vei ja päätös onkin sit jo historiaa...

Blackhawk on kyllä hyvä, muttei se kovin taloudellinen ole. Hinta on samaa luokkaa kuin NH90 ellei isompikin ja kuljetuskyky paljon pienempi.
 
Back
Top