Henkilökohtainen mukaan lähtevä varustus liikekannallepanotilanteessa

Mutta mikään ei kiellä näiden kantamista sirotemiinoja varten.

Minun varmaan pitäisi tarkentaa edellistä viestiäni. Eli mikään ei varsinaisesti kiellä ottamasta noita tavaroita mukaan kun lähdet kotoa, mutta asia muuttuu kun ilmoittaudut palvelukseen. Kun sinä olet palveluksessa ja pidät firman vaatteita, niin sitten sinä et käytä kiellettyjä ammuksia, etkä kanna niitä mukana. Ja vihollinen tuskin rupeaa tekemään tutkimuksia siitä, millä heitä ammutaan. Jos olet jäämässä kiinni, niin se tapahtuu kun vihollinen tutkii sinun taskut, etkä sinä ole silloin selittämässä mitä sinä niillä meinasit tehdä! Ja tällöin vihollinen pääsee leimaamaan kaikki meikäläiset samalla leimalla ja mahdollisesti päättää kostaa aiotut hirmutyöt vangeille.

Joten kehottaisin miettimään.
 
En tiedä onko sillä enää hirveästi merkitystä jos finski "Azovit" ovat jokatapauksessa kauheita fasisteja joista vankeja ei oteta ainakaan pidemmäksi aikaa.
Muuten pitäisiköhän sitten puuttua siihen että Suomi myy näitä kamalia panoksia jo nyt ulkomaille sotilaskäyttöön?
 
En tiedä mistä azoveista sinä puhut. Meinasitko sinä perustaa oman porukan itsellesi sen sijaan, että menisit PV:n joukkoihin?

Siitä huolimatta kysyn sinulta sen saman kysymyksen mitä sinulta kysyttäisiin sotatilanteessa: "Kuka valtuutti sinut säätämään omiasi ja vaarantamaan toisten henki?"

Ja miksi tämä himo rikkoa sääntöjä? Ja muutenkin jos haluat varata mahdollisuuden taistella omilla ammuksillasi, niin miksi ei voi käyttää täysvaippaa? Tai vaikka lock basea?
 
Uskooko joku että tollasia sopimuksia oikeasti täyden rähinän aikana muka noudatettaisiin? Ei takuulla, kyllä siinä oltais niin vittumaisia kuin vain suinkin olla ja voi.
 
En tiedä mistä azoveista sinä puhut. Meinasitko sinä perustaa oman porukan itsellesi sen sijaan, että menisit PV:n joukkoihin?
Puhun venäläisten narratiivista ja jos heidän propagandansa hyötyy siitä että ammutaan näillä panoksilla niin ei muuta kuin kaatuneen taistelijan arsenaaliin lisäys.

Siitä huolimatta kysyn sinulta sen saman kysymyksen mitä sinulta kysyttäisiin sotatilanteessa: "Kuka valtuutti sinut säätämään omiasi ja vaarantamaan toisten henki?"
Eikös vihollisten hengen vaarantaminen ole vähän se mitä haetaan?

Ja miksi tämä himo rikkoa sääntöjä?
Enhän minä edes tiedä että se on sääntöjen vastaista. Kertaalleen otin kyseenalaisen laillisuuden puheeksi skapparin kanssa sen jälkeen kun osoitin että KO panoksilla voi ampua rastasta päähän niin ennen kuin olin saanut lauseen loppuun koko laillisuus kysymys kuitattiin; Älkää valittako.

Ja muutenkin jos haluat varata mahdollisuuden taistella omilla ammuksillasi, niin miksi ei voi käyttää täysvaippaa? Tai vaikka lock basea?
Lockbase on täysvaippa ja kyllä näitä voi käyttää kun on saatavilla mutta entä sitten kun mennään korvike materiaalilla?

Uskooko joku että tollasia sopimuksia oikeasti täyden rähinän aikana muka noudatettaisiin? Ei takuulla, kyllä siinä oltais niin vittumaisia kuin vain suinkin olla ja voi.
The Contracting Parties agree to abstain from the use of bullets which expand or flatten easily in the human body, such as bullets with a hard envelope which does not entirely cover the core, or is pierced with incisions.
Itse näkisin että lyijysydämmen täysin peittävät veneperäluodit ja kokovaippa lyijyluoteja paremman läpäisyn omaavat täyskupari suurriista luodit eivät jää tämän kategorian alle.
 
The Contracting Parties agree to abstain from the use of bullets which expand or flatten easily in the human body, such as bullets with a hard envelope which does not entirely cover the core, or is pierced with incisions.
Täytyy muistaa, että tämä on vuoden 1899 Haagin sopimuksesta, jota Suomi ei ole allekirjoittanut miltään osin.
Siten se ei myöskään sido Venäjää (joka kyllä sopimuksen allekirjoitti), koska sopimus on voimassa vain sopimusosapuolten välisissä sodissa. Suomen pitäisi allekirjoittaa kyseinen sopimus, jotta se sitoisi kumpaakaan maata Suomen ja Venäjän välisessä sodassa.

Suomi sen sijaan on allekirjoittanut 1907 Haagin sopimuksen, joka kieltää ampumatarvikkeista vain "tarpeetonta kärsimystä aiheuttamaan suunnitellut" aseet.
In addition to the prohibitions provided by special Conventions, it is especially forbidden -
--
To employ arms, projectiles, or material calculated to cause unnecessary suffering;
--
Muistaakseni myös jokin toinen sopimus kielsi jalkaväen aseissa räjähtävien luotien käytön jalkaväkeä vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Eikös vihollisten hengen vaarantaminen ole vähän se mitä haetaan?

Ei ole, sotilaallisesta näkokohdasta katsoen vaarantuu ihan tarpeeksi ilmankin. Mistä minä olen huolissani on se, että sinun perseilyllä sinä annat jollekin viholliselle tekosyyn perseillä takaisin ja kostaa vangeille!

Puhun venäläisten narratiivista ja jos heidän propagandansa hyötyy siitä että ammutaan näillä panoksilla niin ei muuta kuin kaatuneen taistelijan arsenaaliin lisäys.

Entä sitten? Antaa niiden sepittää omiaan, ei sinun pidä auttaa heitä! Naapuri on jäänyt niin usein kiinni sepityksestä, koska ovat hutiloineet sen typeryyttään, joten ei sinun kannata lisätä heidän uskottavuuttaan antamalla näiden raportoida jotakin mikä ei ole sepitystä.

Enhän minä edes tiedä että se on sääntöjen vastaista. Kertaalleen otin kyseenalaisen laillisuuden puheeksi skapparin kanssa sen jälkeen kun osoitin että KO panoksilla voi ampua rastasta päähän niin ennen kuin olin saanut lauseen loppuun koko laillisuus kysymys kuitattiin; Älkää valittako.

Nyt tiedät että se ei ole sallittua. Ja nyt tiedät miksi sinun kysymys kuitattiin miten kuitattiin.

Lockbase on täysvaippa ja kyllä näitä voi käyttää kun on saatavilla mutta entä sitten kun mennään korvike materiaalilla?

Ottaen huomioon ketjun aihe ja muutenkin sinä saat kuskattua vain tietyn määrän omia ammuksiasi, niin miksi nuo sinulla jemmassa olleiden ammuksien pitäisi olla mitään muuta kuin laillista patia?
 
JVA 0316 ei tarvitse kuin vähän Leathermania avukseen... Siinähän sitten joku humanistiupseeri tulee tarkastamaan mitä lippaissa on, mikäli upseereita edes etulinjassa tavataan ja mikäli humanismi ei ole kaikonnut sodan myötä.
 
Omalta osaltani tämän otsikon kysymyksen vastaus on pikku hiljaa pelkistynyt. Otan hatkarinkan ja muutaman varusteen joita täytyy joko huollollisista tai normatiivisista syistä säilyttää muualla kuin peruskaapissa. Vartin päästä olen menossa ja kykenen tiedossa olevan tehtäväni mukaiseen toimintaan kohtuullisen pitkään ilman ulkopuolista tukea tai edes huoltoa.
 
JVA 0316 ei tarvitse kuin vähän Leathermania avukseen... Siinähän sitten joku humanistiupseeri tulee tarkastamaan mitä lippaissa on, mikäli upseereita edes etulinjassa tavataan ja mikäli humanismi ei ole kaikonnut sodan myötä.

Tuosta taas sopisi laittaa kyseinen tyyppi syytteeseen sabotaasista, meinaan että nuo ammukset tulisivat olemaan osumatarkkuudeltaan ihan mitä sattuu ja se osuminen on huomattavasti tärkeämpää, kuin se mitä se luoti osuman jälkeen tekee.
 
Suorittamieni käytännön kokeiden mukaan tuo ei vaikuta mitään ainakaan 150 metrin ampumaetäisyydeltä.
 
Eikö kuitenkin olisi parasta pitää omapeli puhtaana vaikka naapuri rikkoiskin? Ns. Pääkylmänä. Yleensä siten saavutetaan parasteho omasta joukosta kun ei kenenkään mieltä jää painamaan että "olisikohan noin saanut tehdä".

Itse ainakin pidän omalta osaltani huolen, että oma ryhmäni ei käytä kuin sopimuksen mukaisia a-tarvikkeita. Ja vanjeja kohdellaan hyvin. Niistä saa kuitenkin tiedustelutietoa aina. Vaikka käskikin viikko sitten poistaa haavoittueelta viholliselta kiristyssiteen ja vaihdoin sen tilapäisvälineeseen...

Tällä toiminnalla toivon voivani vaikuttaa siihen että jos itse tai kaverini jäisi vangiksi ei vihollisella olisi syytä kostaa ainakaan mun toimintaa. Joten jos ette te muutkaan kusisi yhteisiin muroihin?
 
En ole koskaan ymmärtänyt, mitä ihmeen lisäarvoa saavutettaisiin mm. fiksaamalla a-tarvikkeen luoteja? Osuma tai pari ihmiskehossa on riittävän traumaattinen kokemus, jotta objekti poistuu rivistä joko kokonaan tai ainakin pitkäksi aikaa. Jos kuvitellaan, että trauman kasvattaminen kyseenalaisin metodein ja taatusti pv:n ohjeiden ja normien vastaisesti tuo jotain lisäarvoa sankarilliseen torjuntavoiton tavoitteluun niin......ylipäätään kannattaa sisäistää se, että tämäkin asia on osoitus pv:n normien, ohjeiden ja määräysten vastaisesta räpeltämisestä.

Ei Suomen armeija ole mikään faustilais-goetthelais-kafkamainen unilaitos, joka kriisin puhjetessa lakkaa noudattamasta mitään sääntöjä vaan sitävastoin vapauttaisi alaisensa sotilaat tekemään vapaasti mitä mieleen sattuu juohtumaan.
 
Minäpä otan reserviläiskiväärin mukaan lkp tilanteessa. Itselataava sakolainen. Syy oman kiväärin mukaan ottoon on silmissä. Silmäni ei jaksa enää tarkentua avotähtäimille. Omassani on sivukisko ja Aimpoint. Asia on sovittu pataljoonan komentajan ja komppanian päällikön kanssa, jotka ovat kantahenkilöitä. Siinä ei kuulemma ole mitään ongelmaa kun on hyvä mies ja asiallinen peruste. PV lunastaa aseeni siinä tapauksessa jos sitä tarvitaan.

Puukko, termospullo, otsalamppu ja kompassi on myös erittäin tärkeitä mukaan otettavia.
 
JVA 0316 ei tarvitse kuin vähän Leathermania avukseen... Siinähän sitten joku humanistiupseeri tulee tarkastamaan mitä lippaissa on, mikäli upseereita edes etulinjassa tavataan ja mikäli humanismi ei ole kaikonnut sodan myötä.

Aikalailla turhaa touhua.

RK:n luodin teho on sitä luokkaa että vahinko on aina sellainen, ettei se vastustaja paljon vastaan sodi.
Raajarikko taas on huonoa propagandaa viholliselle ja rasittaa huoltoa. Kuollut on ja pyysyy sellaisena, eikä joukkohaudan tekeminen kauan kestä.
 
Back
Top