HS:Puolustuksen tärkeimmät osat turvattava

Creidiki kirjoitti:
Second kirjoitti:
Siis joo, Suomessakin voitaisiin tehdä helvetin paljon enemmän LKP:n tehostamiseksi. Ruotsissakin LKP-systeemit on käsittääkseni aina oleet astetta paremmin tiedotettuja ruohonjuuri tasolle saakka. Miksi ei Suomessa? Kyllä minä ymmärrän että kantahenkilökunta vihaa reserviläisiä niin perispohjin että tämä optio on jätetty käyttämättä ihan vittuilun vuoksi. Mutta jos nyt kuitenkin koitettaisiin löytää joku vähemmän tunteikas vastaus.

Mietitäänpä sitä, VPK, SPR, VAPEPA onnistuvat saamaan porukan kokoon ja kentälle varustettuna, koulutettuna ja vapaaehtoisena. Tottakai siellä on besserwissereitä ja järjestöjyriä, mutta jumalauta mikä siinä on ettei maanpuolustukseen löydy samaa? PAT/RYT/MAAKJ ovat amerikkalaisia lainatakseni Dog & Pony Show joka pannaan pystyyn näön vuoksi.

Matalan valmiustason ressu muuttuu yhdellä allekirjoituksella korkean valmiustason sopimussotilaaksi. Ilmeisesti intin johtajakoulutuksen taso on laskenut viimeiset 30 vuotta koska reserviläiset kelpaaat hädin tuskin ryhmänjohtajiksi jojoksi täytyy jo saada ammattilaisia.

Onko se nyt ressuista kiinni? Mitä me voisimme tehdä että ressut kelpaavat?

Sytyttää sodan. Sitten rupeaa kelpaamaan kyllä. Eivätkä ole niin puntarin kanssa sohimassa eivätkä kysele, että onko suvussa sydäntauteja tai tuberkkelia. Eikä varmaan tarvi viittäkään kymmentä kyykkyä minuutissa puskea eikä punnertaa 75:ttä minuutissa, kelpaat ihan läskeinesi ja pullonpohjalaseinesi.
 
Sanokaa nyt joku, mitä tarkoittaa "puolustuksen tärkeimmät osat on turvattava". Kiinnostaa tietää, miten kukin tuon hahmottaa.
 
baikal kirjoitti:

"No niin no niin, älkää hätäilkö, mitään taisteluja ei ole. Tämä on vain normaali varotoimi. Kiitos kun tulitte paikalle tällä lyhyellä kahden kuukauden varoitusajalla. Aletaanpa ottamaan nimiä sitten tänne lsitaan...jaa jaa, ja vaikuttaapa siltä, että määrävahvuus on täynnä, olkaa hyvä ja poistukaa. Jättäkää ajoneuvonne tänne. Kyllä kyllä, saatte korvauksen, täyttäkää siitä ne laput. Jaa mutta odottakaas.. juuri saamamme tiedon mukaan valtion hallinto on vaihtunut, käykääpäs ennen lähtöänne kiskomassa uusi lippu salkoon. Hyvää päivänjatkoa."
 
baikal kirjoitti:
Sanokaa nyt joku, mitä tarkoittaa "puolustuksen tärkeimmät osat on turvattava". Kiinnostaa tietää, miten kukin tuon hahmottaa.

No minusta se on sama vanha, moneen kertaan toistettu, bisnestermein ydintehtävään ja -osaamiseen keskittyminen eli suurimpaan kotimaahan kohdistuvaan sotilaalliseen uhkaan varautuminen. Klenbergin mukaan SIETOon. Toisaalta kirjoituksesta aistin myös sitä, että maavoimien (=puolustuksen tärkeimmän osan) kehittäminen on laiminlyöty ilma- ja merivoimien saatua suurimmat ponnistukset.
 
Samoilla linjoilla, minusta "tärkein osa" on se osa, joka oikeasti suorittaa tarvittaessa toimenpiteitä, jotka johtavat Suomen kannalta toivottuun lopputulokseen. Tätä ennen pelkkä osan olemassaolo ehkäisee konflikteja. Näin siis teoriassa.
 
Back
Top