Huonoimmat kokemuksesi armeijasta eli armeijan toiminnan epäkohdat

@pstsika Aika heikosti on ollut kouluttajia teillä. Meillä 1 kokelas, 3 RJ:tä joista 2 potkittiin pois tehtävään sopimattomana (en kuulunut joukkoon, ihme kyllä :) ). Poispotkittujen tilalle piti kouluttaa jääkäreistä uudet johtajat E-kauden puolessa välissä. Tästä huolimatta valtakunnan paras PstOhj-joukkue saapumiserässään. Suoranainen ihme ja kertoo että kouluttajat osasivat priorisoida koulutusta.

Kouluttajia tämän poppoon kouluttamiseen oli 1+2. Eli yksi kadettiupseeri jota ei paljoa käytännön koulutuksessa näkynyt. Opisto/toimiupseerit hoitivat käytännön koulutuksen joka etenkin J-kaudella oli aika keskeisessä roolissa ja kaikki uudet asiat koulutettiin ensialkuun noiden herrojen toimesta. Tuo oli kyllä jo varsin toimiva malli. AUK:ssa kouluttajat osallistuivat hyvin vähän koulutukseen, ammunnat ehkä ainoa koulutustilaisuus jossa säännöllisesti oli kouluttajia paikalla.

Eli tuossa suhteessa tuntuisi että teillä on ollut "lievää" kouluttaja pulaa ja koulutettavat kokonaisuudet on "hieman" yksinkertaisempia olleet meillä. Tosin olenkin kuullut että 90-luvulla tilanne ollut erittäin hyvä kouluttajien suhteen (2-3 kouluttajaa per joukkue on ollut sääntö) ja 2000-luvun mittaan 1 kouluttaja per joukkue on alkanut olemaan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Heikoksi on käynyt tilanne.

Juu ja meillä AU:t pysyivät omissa tuvissaan kokelaiden kanssa. Kuulin että Kainuussa oli siirrytty siihen malliin että RJ:t majailivat miehistönsä kanssa. Saatana että kauhistutti ajatus. AU- ja kokelas-pierut ovat paljon paremman hajuisia kuin miehistö-pierut.

Monesti olen miettinyt että kumpi malli on parempi. Alijohtajat voivat kuitenkin tehdä jonkinlaista jälkipuintia ja kehityskeskutelua omassa keskuudessaan omassa tuvassa, joka ei kaikenkarvaisen ja -korvaisen miehistön keskuudessa oikein onnistu. Toisaalta en tiedä miten se vaikuttaisi miehistön ja johtajiston suhteisiin jos oleskelisivat samassa tuvassa. Ensimmäinen miehistön tarjoama aliupseerin joukkoraiskaus varmaan helpottaa simputusperinteen karsimista?
 
second3 kirjoitti:
Kouluttajia tämän poppoon kouluttamiseen oli 1+2. Eli yksi kadettiupseeri jota ei paljoa käytännön koulutuksessa näkynyt. Opisto/toimiupseerit hoitivat käytännön koulutuksen joka etenkin J-kaudella oli aika keskeisessä roolissa ja kaikki uudet asiat koulutettiin ensialkuun noiden herrojen toimesta. Tuo oli kyllä jo varsin toimiva malli. AUK:ssa kouluttajat osallistuivat hyvin vähän koulutukseen, ammunnat ehkä ainoa koulutustilaisuus jossa säännöllisesti oli kouluttajia paikalla.

Eli tuossa suhteessa tuntuisi että teillä on ollut "lievää" kouluttaja pulaa ja koulutettavat kokonaisuudet on "hieman" yksinkertaisempia olleet meillä. Tosin olenkin kuullut että 90-luvulla tilanne ollut erittäin hyvä kouluttajien suhteen (2-3 kouluttajaa per joukkue on ollut sääntö) ja 2000-luvun mittaan 1 kouluttaja per joukkue on alkanut olemaan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Heikoksi on käynyt tilanne.
Klikkaa laajentaaksesi...

No omalla P-kaudellani 30 alokasta varten oli yksi opistoupseeri ja 3 varusmiesaliupseeria, AUK:n aikana oli parillekymmenelle oppilaalle 2-3 kantahenkilökuntaan kuuluvaa kouluttajaa kurssinvaiheesta riippuen ja 2 santsaria, RJ-kaudella omien alokkaiden kanssa yksi kadettiupseeri ja 3 varusmiesaliupseeria 36 alokasta kohden ja J-kaudella/Sotakomppiassa tuo mitä sanoinkin ja silloin joukkueen vahvuus oli 40 varusmiestä.

P-kausi perusjuttuineen oli yksi juttu, kun mitään erityisen vaikeaa ei edes kouluteta, mutta J-kaudella ihan oikeasti RJ:t opettivat ihan liikaa, sillä vaikka ryhmänjohtajat mieskohtaisesti osasivat asian, niin ei se ole sama kuin kouluttaa se.

Esim. AKE/TRA-koulutus oli ihan kokonaan vm-aliupseerien vastuulla J-kaudella, vaikka AUK:ssa kantahenkilökunta koulutti sen oppilaille. Toki harjoitusvetojen jälkeen kouluttaja/t antoivat palautteen, mutta ei tilanteenmukaiseen toimintaan voikaan oikein puuttua ja tekniikoiden ym. harjoittaminen pyöri ryhmänjohtajien harteilla, vaikkei siihen varmaan ollutkaan riittäviä valmiuksia.

Räjäytyskoulutus ja ampumakoulutus oli tiukasti henkilökunnan osana, mutta oikeastaan kaikki muu tuntui jäävän nimenomaan ryhmänjohtajille. Mitäpä BMP-linjalta rukkiin lähtenyt kokelas jv-hommia tietää, joten siellä jääkärien seassa meillä kokelaatkin harjoittelivat ryhmänjohtajien opastuksella siivuttamista ja vyöryttämistä. Aika nurinkurista, sillä ohjesääntöjen mukaanhan joukkueenjohtajan pitäisi pystyä joukkuettaan kouluttamaan. No ei vaunulinjan kokelas kyllä jääkärialikessuja ruohonjuuritason hommissa opeta!

Kadettiupseeri kouluttamassa? Kyllä minä olen oppini saanut yksinomaan opistoupseereilta... Eikun kysyihän komppanianpäällikkö J-kauden alussa jääkäreille pidettävän sinkosimulaattorikoulutuksen valmistavassa vaiheessa minulta, että onko Apilas miten tuttu ja kun sanoin kurssilla kerran ampuneeni, niin oli tyytyväinen. Toisella kertaa taas toimiva päällikkö harjoituksessa tuli kinuamaan paukkupatruunoita, kun ei ollut täyttänyt kaikkia omia lippaitaan ja kuula oli loppu...


Monesti olen miettinyt että kumpi malli on parempi. Alijohtajat voivat kuitenkin tehdä jonkinlaista jälkipuintia ja kehityskeskutelua omassa keskuudessaan omassa tuvassa, joka ei kaikenkarvaisen ja -korvaisen miehistön keskuudessa oikein onnistu. Toisaalta en tiedä miten se vaikuttaisi miehistön ja johtajiston suhteisiin jos oleskelisivat samassa tuvassa. Ensimmäinen miehistön tarjoama aliupseerin joukkoraiskaus varmaan helpottaa simputusperinteen karsimista?
Klikkaa laajentaaksesi...

Sisäkuri romahtaa, mutta ryhmien koheesio kehittyy. Näin se meillä meni. Eipä tarvinnut tosin kulmarautamiesten siivota silloinkaan, mutta aamukahvia ei enää tuvassa saanut.
 
pstsika kirjoitti:
Toisaalta AUK kaikenlaisine extrarunnutuksineen oli parasta mieskohtaista sotilaskoulutusta, jota olen saanut. Ehdottomasti paras vaihe intissä ainakin näin jälkikäteen ajateltuna, vaikka kyllähän jotkut asiat tuli kyseenalaistettua oman pään sisällä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Pöh. Olen aina kyseenalaistanut. Kaiken ja luultavasti siksi mut on pidetty organisaatiossa 30 v
 
Tämä on sellainen mitä olen monesti miettinyt.

PV kun järjestää monesti erinlaisia harjoituksia, missä sitten on pahikset ja hyvikset.
Harvemmin näkee PV henkilökuntaa osallistuvan harjoituksiin varusmiesten kanssa.
Pääasiassa nussivat sumua Hiluxin keulan edessä, vähänkuin tuomarin roolissa.
Omalla varusmies aikanani sattui hyvä onni missä meidän noin 10ukon porukaan tuli yksi kanttis mukaan kuka osallistui harjoitukseen samalla tapaa kuin varusmiehet ja eikä ollut harvinaista että tiedusteluun lähti 1 kanttis ja 1 varusmies kahdestaan. Kouluttaja nukkui samassa teltassa vaikka tukikohdassa olisi ollut parempi majoitus jne Itselläni ainakin tämä kahdenviikon harjoitus opetti aivan hirveästi juuri siksi että meidän porukassa oli kanttiksia vahvennuksena mitkä sitten opettivat siellä ns paikanpäällä eri jippoja. Pääasiallisesti oli vain 1 mutta parhainmillaan operaatioissa oli 3 kanttista samalla tapaa sotimassa ja opettamassa.

Voisiko esim ressuja käyttää harjoituksissa enemmän että niitä olisi siellä varusmiesten mukana, ne voisi siirtää sitä tietoa tehokkaasti nuoremmille ns siellä pelipaikoilla.
Eli siis kokoonpanoihin voisi rohkeammin ottaa ulkopuolisia välillä mukaan.
 
pstsika kirjoitti:
@late347 Sulkeisharjoitukset eivät aina tunnu mielekkäiltä, mutta niille on perustellusti paikkansa P-kaudella. Myös sille on peruste, että pakkastakki, kypärän alushuppu, rukkaset, pakkassaappaat tai vaunumiesten käytössä oleva kasvonsuojus eivät kuulu paraativarustukseen, vaikka se sitten tarkoittaisi pientä palelua. Ja paraatihan on sotilaan juhla! Onhan noita valaparaatejakin ollut, joissa päällä on pakkastakit ja talvikumpparit ja kyllä se aika surullisen kuvan joukosta antaa, mikäli tunnin tai parin jäpittelyä ei pärjätä maastopuvussa ja sen alla olevilla kerroksilla.
Klikkaa laajentaaksesi...


Kyllähän talvisodassa suomalaiset kärsi n 8000 paleltumaa.

Tuossa oli kahden rykmentin verran suomalaisia sotilaita paleltuneena ja heikentyneenä ja poissa linjasta tervehtymässä.

Sitäkin sopii miettiä upseerien että minkä verran uhrataan voimavaroja (omia sotilaita) sään aiheuttamiin vammoihin.

Miesten kunto ja terveys eivät ole ehtymättömiä voimavaroja. Ne ovat rajalliset aivan kuten miesten määrävahvuus.

Tuokin on vähän paskapuhetta väittää että se on aina sotilaan oma vika jos paleltuu. Upseereilla ja johtajilla on tästä myös osavastuu.

Itse puhuin nenän ja korvien paleltumista niin kerrospukeutuminen ei oikeen nenukkaa lämmitä. Kasvosuojus tai kommandopipo pitää sen nenukan melko ok suojattuna.

Samoin huppu vedettynä päähän suojaa niskaa ja päätä jonkun verran tuulelta. Esim lumipuvun huppu justiinsa.
 
Kyllähän paleltumien ehkäisy on suureksi osaksi johtajien vastuulla. Typeriä käskyjä ei pitäisi antaa, mutta niitä nyt sitten aina tulee jossain määrin.

Hieman samaa sivuavasta asiasta 2. MS aikana jenkit talvella 1944-45 koittivat informoida ja käskyttää joukkueenjohtajia, kun ns. "trench foot" saavutti epidemian kaltaisen levinneisyyden. Noloimpana aikana muistaakseni "trench foot" oli 50% yleisempää kuin 1. MS taisteluhaudoissa, joissa oli osittain huomattavasti huonommat olosuhteet.

https://en.wikipedia.org/wiki/Trench_foot

Osaksi kyseessä oli huonosti suunnitellut jalkineet, mutta myös ryhmän- ja joukkueenjohtajien tietämättömyys ja osittain välinpitämättömyys ongelmasta. Eli johtajien tulee pitää jo käytännön syistä huolta alaisten fyysisestä hyvinvoinnista...ei ole oikein järkeä jos osa porukasta on heti kättelyssä pois vahvuudesta laiminlyöntien takia.
 
Beerfect kirjoitti:
Ei varmaan ole intin paikka tarjota eettistä pohdiskelua tappamisen mielekkyydestä tai eettisyydestä. Korkeintaan sotilaspastorin kanssa niitä asioita voi pyöritellä. Jos armeija käsittelisi avoimesti tappamisen (epä)eettisyyttä, meillä olisi syvästi järkyttyneitä alokkaita siitä kuinka viekkaasti armeija yrittää aivopestä nuoria tappamisen makuun, tai sitten väitettäisiin päinvastaisesti "Armeija yrittää lannistaa alokkaiden taistelutahdon". Höpönassut... Ei armeija aivopese tappamaan. Yhteiskunta, kulttuuri, videopelit ja väkivaltaelokuvat sen tekevät. Luonnon epäsuotuisuudellakin on ollut oma osansa. Tappaminen lähtee itsestä. Puolustusvoimat vain tarjoaa käytännön perustaidot. Ratkaisu jää loppukäyttäjälle. Joku upseerikin saattaa ajatella, että tappamisen eettisyyttä pohditaan ihan tarpeeksi yläasteella ja lukiossa, eli ENNEN armeijaa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Olen kyllä aika eri mieltä noista videopeleistä ja väkivaltaelokuvista. Jokainen pikkulapsia lukuunottamatta tietää, ettei niissä ole kyse oikeasta tappamisesta, minkä vuoksi niissä tappamiseen ja tappamisen näkemiseen voi suhtautua lähes täysin välinpitämättömästi. Yksi liikkumaton kuva oikeasti tapetusta ihmisestä (etenkin lapsesta) järkyttää itseäni moninkertaisesti verrattuna siihen, että jossain videopelissä tappaisin tuhansia pikselisotilaita. Samalla tavoin ihmiset ymmärtävät, että oikeasti auto-onnettomuudessa voi kuolla tai vammautua vakavasti, vaikka videopelissä ulosajo 200 km/h tuntinopeudessa tarkoittaa vain jonkinlaista töksähdystä ruudulla ja matka jatkuu taas.

Yhteiskunta ja kulttuuri ovat sitten eri asia ja väittäisin armeijan olevan osansa näitä. Kulttuurissa, jossa tappamiseen suhtaudutaan positiivisesti, kasvavat lapset ovat todennäköisesti tappamisen suhteen positiivisempia kuin väkivaltaan suurella aversiolla suhtautuvissa kulttuureissa. On totta, että tappaminen on ihmisellä luonnostaan, mutta niin on ihmiselämän kunnioituskin. Se, kumpi sitten kenenkin ihmisen kohdalla toteutuu, riippuu juuri pitkälti vallitsevasta kulttuurista. Länsimaissa on pitkällä aikavälillä menty koko ajan vähemmän ja vähemmän väkivaltaiseen suuntaan. Tämä näkyy yhteiskunnan sisällä siellä tapahtuvien murhien vähenemisenä, mutta myös yhteiskunnan ulkopuolella siten, että länsimaisen miehen todennäköisyys kuolla sodassa on alempi kuin varmaan missään yhteisössä koskaan ihmiskunnan historian aikana.

Enemmän haluaisin kiinnittää huomiota tappamattajättämisen eettisyyteen ja sen mahdollisiin seurauksiin. Sekin on kuoleman tietoista sallimista, ja siten tappamista, jos jättää tekemättä osansa hyökkääjän pysäyttämiseksi, harhauttamiseksi, viivyttämiseksi tai sodan ehkäisemiseksi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Omasta mielestäni tuo pätee vain, jos hyökkääjänä on joku kansanmurhaa ajava porukka tai hullu johtaja. Normaaleissa sodissa tappamisesta poisjättäytymisestä seuraa kuin mahdollisesti muita vittumaisia asioita (vapauden menetys, taloudellisia menetyksiä). Sanoisin, että maailmalla tällä hetkellä riehuvista sotajoukoista vain ISIS on sellainen, johon väkivallan kohdistamatta jättäminen johtaa suurempaan uhrilukuun kohdistamiseen verrattuna. En väitä, etteikö tappaminen noiden muiden asioiden puolesta voisi sekin olla moraalisesti perusteltavissa, mutta tämä on joka tapauksessa minusta vähän eri asia kuin "joko sinä tai minä" -skenaariot, jolla sotimista yleensä perustellaan. Suurin osa sotiin lähteneistä sotilaista palaa sieltä elossa takaisin. Näin jopa hävinneiden puolella. Sen sijaan hävinneiden puolella voi hyvinkin olla suurikin joukko sotilaita, jotka antautuvat.

Itse olen miettinyt tätä asiaa suunnilleen siitä lähtien, kun alokkaana ammuttiin niihin ihmisen näköisiin tauluihin: Pystyisinkö vetämään liipasimesta, jos tietäisin, että oikeasti siellä on elävä ihminen eikä taulu. En osaa tähän vastata vieläkään. Siitä olen vakuuttunut, että asia ei ole yleisesti mitenkään triviaali, koska intissä puhutaan "vihollisen tuhoamisesta" eikä ihmisten tappamisesta, vaikkei tietenkään kukaan suoraan väitä, etteivät ne vihollissotilaat olisi ihmisiä. Tuollaisilla sanavalinnoilla on tarkoitus juuri vetää huomio pois siitä eettisestä pohdinnasta, minkä ihmisten tappaminen (vaikka olisi kuinka oikeutettua) aina aiheuttaa terveessä ihmisessä. Olisikin kiinnostavaa kuulla esim. @Rajajääkäri :ltä (liittyen hänen yllä olevaan kommenttin), että onko asia hänestä täysin halki poikki ja pinoon juttu siinä mielessä, että jos sotaan on jouduttu, niin sitten se ihmisten tappaminen on täysin neutraali juttu, joka ei vaadi enää siinä vaiheessa sen kummempaa eettistä pohdiskelua kuin vaikkapa teltan pystytys, radiomaston virittäminen tai muut jutut, mitä sodassa nyt voi sotilas joutua tekemään.
 
adam7 kirjoitti:
Pöh. Olen aina kyseenalaistanut. Kaiken ja luultavasti siksi mut on pidetty organisaatiossa 30 v
Klikkaa laajentaaksesi...

Kertsit ovat täynnä säälittäviä hathat-friikkejä, ylimielisiä osaajia, urputtajia tai tavallisia hiljaisia luotettavia suomalaisia, joita luojan kiitos on enemmistö.
 
Yksi tutkija, jota voisi lukea, on David Kahneman (Nobel-palkittu taloustieteilijä ja sosiopsykologi). Hänellä on psykologin kokemuksia Israelin armeijasta ja hän kehitti käsitteen "pätevyyden harha", joka erityisesti rauhanajan koulutuksessa syntyy mutta korjaantuu sitten sodassa, varsinkin kovassa sodassa, joka "karsii paikat auki" oikeasti päteville.

Tuossa kirjoituksessa on hiukan Kahnemanista. Ja tämä liittyy inttiin, koska huonot kokemukset voivat liittyä siihen, että esiintymistaitoiset bluffaavat mukaosaamisella hiljaisia enemmän. "Dynaamisuudella" voi pettääkin.


http://megasalainen.blogspot.fi/2013/12/miten-ennustetaan-menestys.html
 
Lepard kirjoitti:
Älkää muistelko vanhoja. Ainakin Kaartin jääkärirykmentissä ja Panssariprikaatissa aamu- ja iltatoimet ovat vapaat. Ruokailuihin nyt mennään muodossa ja on syytäkin, että saadaan isot porukat syötettyä pienissä varuskuntaravintoloissa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tätäkin pohdin silloin aikoinaan itse intissä ollessani, että oliko tuo ruokailuihin muodossa meno se fiksuin tapa hoitaa asia. Yleensä touhu meni siis niin, että sinne ruokalan eteen mentiin muodossa, minkä jälkeen odotettiin siinä kolmijonossa sitä, että päästiin sisään jonottamaan. Ja sitten jonotettiin linjastossa. No, menihän se noinkin, mutta siis ennen inttiin tuloa, oltiin kuitenkin lukiossa osattu se siirtyminen luokkahuoneista ruokalan jonoon ihan omin päin tehdä. Mitä intissä olisi tapahtunut, jos ruokalaan olisi saanut mennä omin päin (ihan niin kuin sieltä sai siis palata, joten muodossa liikkuminen ei voinut liittyä mitenkään siihen, että varuskunta-alue ei toimisi ruokalan ja yksikön väliä omin päin lompsivine varusmiehineen)? Todennäköisesti ruokailuun meno olisi ollut joustavampaa siinä mielessä, että aikaa ei olisi hukattu valmistautumiseen, järjestäytymiseen ja ympäriinsä marssimiseen. Menoa olisi myöskin voinut todennäköisesti helpommin porrastaa, kun ne, jotka tietäisivät, että sinne heti mentäessä joutuu vain jonoon, olisivat tarkoituksella myöhäistäneet ruokailuaan ja käyttäneet aikansa johonkin fiksumpaan kuin jonossa seisomiseen.

Oikeastaan ainoa asia, joka muodossa liikkumisen hyvyydestä tulee mieleen on se, että se mahdollisti jonkinlaisen ruokailun porrastamisen, mutta useassa tilanteessa tälle ei ollut edes tarvetta (esim. AuK:ssa kyseisessä ruokalassa ei ruokaillut kukaan muu kuin AuK) ja muutenkin se porrastus tapahtui sitten niin, että sinne ruokalan eteen tultiin samaan aikaan ja ensin meni joku yksikkö ja muut seisoivat sitten siinä kolmijonossa odotellen vuoroaan. Jos jokaisella yksiköllä olisi ollut ruokailuaikansa, jota ennen esim. päivystäjä ei päästäisi lähtemään yksiköstä, niin todennäköisesti tämäkin olisi pystytty järkkäämään ihan hyvin. Mainitsemassani lukiossa porrastus oli tehty niin, että kolmasluokkalaiset pitivät ennen ruokailua olevaa oppituntia lyhyemmän välitunnin ja pääsivät sitten ruokalaan 10 minuuttia ennen muita. Toimi hyvin, eikä vaatinut mitään muodossa liikkumista.

Aamu voisi olla ehkä hieman erilainen siksi, että jos ruokailuun menoajoista ei pidetä kiinni, vaan varusmiesten annettaisiin vaikka nukkua niin pitkään kuin huvittaa, kunhan ovat palveluksessa ajoissa, voisi osalta jäädä aamupala väliin, mikä ei ole oikein hyvä juttu. Herätys siis tarvittaisiin edelleen, mutta tosiaan se voisi hyvin olla tuntia ennen palveluksen aloitusta, jos palveluksessa ei tarvita jotain erityistä valmistautumista. Muut ruokailut olisi vaivattominta porrastaa tuolla päivystäjämenetelmällä ja omin päin ruokailuun menolla.
 
Muodossa liikkuminen on ainoa tapa hallita suurempaa joukkoa. Tämä on totuus jo antiikin ajoilta, eikä se siitä ole muuttunut.

Sillä on myös pieni osuus yhteenkuuluvaisuuden tunteen luomisessa, joka on aina toimivan sotilasosaston bonus ja taistelutilanteessa välttämätön.
 
Vonka kirjoitti:
Yksi tutkija, jota voisi lukea, on David Kahneman (Nobel-palkittu taloustieteilijä ja sosiopsykologi). Hänellä on psykologin kokemuksia Israelin armerijasta ja hän kehitti käsitteen "pätevyyden harha", joka erityisesti rauhanajan koulutuksessa syntyy mutta korjaantuu sitten sodassa, varsinkin kovassa sodassa, joka "karsii paikat auki" oikeasti päteville.

Tuossa kirjoituksessa on hiukan Kahnemanista. Ja tämä liittyy inttiin, koska huonot kokemukset voivat liittyä siihen, että esiintymistaitoiset bluffaavat mukaosaamisella hiljaisia enemmän. "Dynaamisuudella" voi pettääkin.

http://megasalainen.blogspot.fi/2013/12/miten-ennustetaan-menestys.html
Klikkaa laajentaaksesi...

Tämä on kuvattu ainakin Kahnemanin kirjassa Thinking, Fast and Slow. Tykkäsin kirjasta, vaikka olenkin sittemmin suurelta osin unohtanut sisällön. Pitänee lukaista uudelleen.

Tämä pätevyyden harha on keskeinen osa rekrytoinnin ongelmaa tilanteissa, joissa suuresta joukosta halutaan valita parhaat tai paras. Omatkin varusmiespalvelukokemukset ovat antaneet myöhempää elämää varten sellaista evästystä, että huolellisenkin valintaprosessin kykyyn poimia parhaat ihmiset tulee suhtautua skeptisesti.
 
OT, joten spoiler.
s91 kirjoitti:
Olen kyllä aika eri mieltä noista videopeleistä ja väkivaltaelokuvista. Jokainen pikkulapsia lukuunottamatta tietää, ettei niissä ole kyse oikeasta tappamisesta, minkä vuoksi niissä tappamiseen ja tappamisen näkemiseen voi suhtautua lähes täysin välinpitämättömästi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Mies nimeltä Dave Grossman on puolestaan eri mieltä kanssasi. Huolimatta siitä, että erottaako väkivaltaa todistava sen todenmukaisuuden, voi väkivallan todistamisesta muodostua positiivinen kokemus (mielleyhtymä). Etsi YouTubesta "The Bullet Proof Mind: Lt. Col. Dave Grossman Full". Löytyy myös Dokumenttejä-ketjusta, meikäläisen linkittämänä.

s91 kirjoitti:
Länsimaissa on pitkällä aikavälillä menty koko ajan vähemmän ja vähemmän väkivaltaiseen suuntaan. Tämä näkyy yhteiskunnan sisällä siellä tapahtuvien murhien vähenemisenä, mutta myös yhteiskunnan ulkopuolella siten, että länsimaisen miehen todennäköisyys kuolla sodassa on alempi kuin varmaan missään yhteisössä koskaan ihmiskunnan historian aikana.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tästä on Dave Grossman eri mieltä. Grossman sanoo, että murhien toteutunut määrä ei kerro väkivallan vallitsevasta määrästä, vaan pitää tuijottaa törkeiden pahoinpitelyjen ja murhayritysten määrään. Niiden määrä on räjähtänyt. Ihmiskunta on väkivaltaisempi kuin koskaan. Edistykset lääketieteessä ja ensihoitotekniikoissa mahdollistavat paremmat selviämismahdollisuudet kuin esim. 50v sitten, mikä ilmenee kuolemien ja toteuneiden murhien poissaoloina.


s91 kirjoitti:
Itse olen miettinyt tätä asiaa suunnilleen siitä lähtien, kun alokkaana ammuttiin niihin ihmisen näköisiin tauluihin: Pystyisinkö vetämään liipasimesta, jos tietäisin, että oikeasti siellä on elävä ihminen eikä taulu. En osaa tähän vastata vieläkään.
Klikkaa laajentaaksesi...
Riippuu siitä, että löydätkö itsesi tilanteesta, jossa sinulla ja vastapuolella on molemmilla välineet, joilla voi tappaa silmänräpäyksessä. Sinullakin on selviytymisvaisto, mutta niin on myös kyky mennä lukkoonkin, ihan kuten kenellä tahansa muullakin. Ei ole kyse siitä, että kykenetkö vetämään liipasimesta, vaan siitä mitä haluat ja millaisten seurausten kanssa kestät elää. Tiedät suunnilleen mitä seurauksia on sillä jos vedät liipasimesta tai painat nappia. Mutta vedetäänpä homma vaikeammaksi ja ajatellaan mitä kaikkia seurauksia voi olla sillä, jos ET vedä liipasimesta, ja sallit hyökkäävän osapuolen toimia vapaasti päivästä toiseen? Joku toinen saattaakin kuolla, kun sinuun kohdistettu laukaus osuukin johonkin toiseen, vain koska epäröit 2 sekuntia. Tai kun sinua ampunut sotilas osuukin viikkoa myöhemmin lapseen, teki hän sen tahallaan tai ei. Oletko OK sen seurauksen kanssa? Kiinalaisen sananlaskun mukaan olet vastuussa pelastamasi ihmisen myöhemmistä teoista. Minä venytän tuota sananlaskua suuntaan "Olet vastuussa niiden ihmisten teoista, joiden sallit elävän." Kestääkö psyykkeesi, jos koet sisimmässäsi, että olisit voinut osaltasi estää puolustuskyvyttömiä ihmisiä kuolemasta mutta et tehnyt niin? Se ei ole sinun vikasi jos sota leimahtaa, eli siinä mielessä omatunto voi olla puhdas mutta omatunnon puhtautta ei määrittele mikään sinuun kohdistuva teko, vaan se, miten reagoit, tai jätät reagoimatta siihen. Katumus nousee usein siitä kun jätti jotain tekemättä silloin kun olisi pitänyt tehdä. Kuinka paljon tuhoa kestät katsella vierestä? Missä menee rajasi? Onko vastuullasi yrittää muokata itsestäsi kyvykkäämpi tappaja vai kyvykkäämpi aseistakieltäytyjä?

Jos puet maastopuvun ja taisteluvyön päälle, otat tuliaseen ja menet tapahtumapaikalle, niin olisi aika hullua, että näit kaiken sen vaivan vain jotta voisit jättää vetämättä liipasimesta. Jos epäröit ampua, niin älä mene taisteluun. Mutta jos joudut taisteluun vasten tahtoasi, niin epäröinti saattaa koitua omatunnolle raskaaksi, tehden loppuelämästä helvettiä. Teit mitä hyvänsä, eli menit sitten taisteluun tai siviiliin, niin epäröi ja harjoittele ennen kriisiä, älä sen aikana. Epäröinti ja pohdinta on terveellistä mutta niidenkin määrillä on (epä)terveelliset rajat, ja sinä itse vaistoat milloin olet ylittänyt ne. Sinäkin haluat tehdä vain sen, mikä on oikein. Jokainen tekee parhaat valinnat niillä eväillä ja työkaluilla mitä löytyy mielen pakista, siinä aikarajassa minkä käsilläoleva tilanne sallii. Elämä koettelee lopulta jokaista.
 
Sardaukar kirjoitti:
Muodossa liikkuminen on ainoa tapa hallita suurempaa joukkoa. Tämä on totuus jo antiikin ajoilta, eikä se siitä ole muuttunut.

Sillä on myös pieni osuus yhteenkuuluvaisuuden tunteen luomisessa, joka on aina toimivan sotilasosaston bonus ja taistelutilanteessa välttämätön.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kuten sanottua, varusmiehet palaavat ruokailusta yksikköön omin päin ilman tarvetta kävellä muodossa. Eikä tässä ole mitään ongelmaa. Miksi ongelma olisi toiseen suuntaan mentäessä? Tai kysytään näin: Onko asiaa edes kokeiltu ja jos on, mikä oli seuraus? Jäivätkö miehet ilman ruokaa?

Ymmärrän muodossa liikuttelun ylivoiman juuri silloin, kun taistellaan niin kuin antiikin aikana taisteltiin avoimessa maastossa. Silloin se joukko, joka pystyy pitämään suorat rivit, on selvästi ylivoimainen. Mutta tässä on oleellista se, että kyse on erityistilanteesta. Esim. nykyaikaisessa sodankäynnissä muodossa liikkuminen olisi täyttä itsemurhaa. Ja jopa antiikin aikana tuo ei toiminut, jos maasto ei suosinut muodossa taistelua.

Joka lauantai Euroopan jalkapallostadionit, joiden kapasiteetti voi hyvinkin ylittää antiikin ajan koko armeijan koon, täyttyvät jalkapallofaneista ennen peliä ja sitten tyhjentyvät niistä pelin jälkeen. Poliisit ja järjestysmiehet kontrolloivat massan liikkeitä, mutta oikeastaan vain sen osalta, ettei kukaan liiskaannu ihmismassan paineessa eivätkä vastapuolien innokkaimmat fanit pääse toisiinsa käsiksi. Muuten koko liikkuminen toimii puhtaasti sen varassa, että jokainen yksilö tietää itse, mihin on menossa ja mikä on oma tarkoituksensa. Juuri tämä pätee varuskuntaruokalassa ruokailuun. Ihan niin kuin se toimii kouluissakin. Ainoa ylempi kontrolli, mitä hommassa tarvitaan, liittyy ruokailun porrastamiseen, ja tämä voidaan ihan hyvin järkätä sieltä yksiköstä käsin niin, ettei ennen omaa ruoka-aikaa päästetä lähtemään.

Yhteenkuuluvuutta tuppisuuna marssiminen ei juurikaan paranna. Ihminen on sosiaalinen olento, jonka yksi tärkeimmistä sosialisoitumisen muodoista on puhuminen.
 
Hyvä että asioita kyseenalaistetaan mutta joku roti nyt näihin vertauskohtiin. Muonituskeskus on yleensä 2-3kertaa kouluruokalan kokoinen mutta sen on ruokittava 5-20kertainen määrä porukkaa. Jalkapallostadionilla on 1 henkilö jokaista paikkaa kohden kun taas mukessa saattaa yhtä ruokailupaikkaa kohden olla se 5-20 syöjää. Haluaisin myöskin nähdä sen jalkapallostadionin jossa jonotusaika sisään + ulos on yhtä lyhyt kuin varusmiehen jonotusaika mukeen ja ulos...

Meidän perheessä ei tarvinnut kenenkään tulla muodossa keittiön ovelle jonottamaan vaan jokainen osasi tulla itsenäisesti syömään ja pois. Ei siitä silti voi tehdä johtopäätöksiä muke-ruokailun järjestämisen suhteen.
 
CarriE66 kirjoitti:
Hyvä että asioita kyseenalaistetaan mutta joku roti nyt näihin vertauskohtiin. Muonituskeskus on yleensä 2-3kertaa kouluruokalan kokoinen mutta sen on ruokittava 5-20kertainen määrä porukkaa. Jalkapallostadionilla on 1 henkilö jokaista paikkaa kohden kun taas mukessa saattaa yhtä ruokailupaikkaa kohden olla se 5-20 syöjää. Haluaisin myöskin nähdä sen jalkapallostadionin jossa jonotusaika sisään + ulos on yhtä lyhyt kuin varusmiehen jonotusaika mukeen ja ulos...
Klikkaa laajentaaksesi...

Lasketko tuohon jonotusaikaan sen, kun seisotaan muodossa ruokalan edessä odottaen, että päästään oikeasti syömään? Siis isolla jalkapallostadionilla on luokkaa 100 kertaa enemmän väkeä kuin ruokalassa, joten jonotusaikojen vertailu ei millään muotoa ole mielekäs. Kuitenkin stadion toimii esimerkkinä siitä, että isojen joukkojen siirtely toimii ihan hyvin ilman sotilaallista kuria pelkästään sillä, että on joku määrä ihminsiä huolehtimassa muutamasta turvallisuusasiasta. Varusmiesten voi olettaa olevan hieman paremmin käyttäytyviä kuin humalassa olevien jalkapallofanien, joten heidän kohdallaan tämän pitäisi olla aika paljon helpompaa.

Kuten jo kirjoitin, sotilaiden muonituksessa turhan jonottelun välttäminen hoidetaan porrastuksella. Se, että eri yksiköiden ruokailu on porrastettua, on tässä se avainsana, ei se, että ruokailuun saavutaan muodossa ja minusta porrastus on mahdollista hoitaa paljon yksinkertaisimmin keinoin kuin menemällä muodossa ruokailuun.

Meidän perheessä ei tarvinnut kenenkään tulla muodossa keittiön ovelle jonottamaan vaan jokainen osasi tulla itsenäisesti syömään ja pois. Ei siitä silti voi tehdä johtopäätöksiä muke-ruokailun järjestämisen suhteen.
Klikkaa laajentaaksesi...

En verrannut perheruokailuun, vaan kouluruokailuun. Kouluruokailussa joudutaan ihan samanlaisiin ongelmiin kuin sotilasruokailussa, jos eri ryhmien ruokailua ei ole porrastettu.
 
Sardaukar kirjoitti:
Tappamisesta ja sen psykologiasta on myös PV:n yhden lähitaistelukouluttajan artikkeli:

http://potku.net/tappamisen-psykologiasta-miten-sotilas-saadaan-tappamaan-vastustaja-tarvittaessa/

Kannattaa lukea. Komppaa pitkälti Grossmannin juttuja.
Klikkaa laajentaaksesi...

Vonka kirjoitti:
Yksi tutkija, jota voisi lukea, on David Kahneman (Nobel-palkittu taloustieteilijä ja sosiopsykologi). Hänellä on psykologin kokemuksia Israelin armeijasta ja hän kehitti käsitteen "pätevyyden harha", joka erityisesti rauhanajan koulutuksessa syntyy mutta korjaantuu sitten sodassa, varsinkin kovassa sodassa, joka "karsii paikat auki" oikeasti päteville.

Tuossa kirjoituksessa on hiukan Kahnemanista. Ja tämä liittyy inttiin, koska huonot kokemukset voivat liittyä siihen, että esiintymistaitoiset bluffaavat mukaosaamisella hiljaisia enemmän. "Dynaamisuudella" voi pettääkin.


http://megasalainen.blogspot.fi/2013/12/miten-ennustetaan-menestys.html
Klikkaa laajentaaksesi...

Molemmat puhuvat asiaa, esimerkiksi kohdat:

1. Auktoriteetti
Auktoriteetin fyysinen läheisyys
Auktoriteetin legitiimisyys taistelijan silmissä
Kunnioitus tätä auktoriteettia kohtaan
Aggressiivista vastetta aktiivisesti vaativa auktoriteetti

2. Ryhmä
taistelijan samaistuminen kyseiseen ryhmään
ryhmän fyysinen läheisyys
ryhmän laillisuus/oikeutus taistelijan silmissä
ryhmän intensiivinen tuki

Mikään ei oikeasti ole niin " tappavaa" kuin ryhmä joka on hitsaantunut yhteen ja sitä johtaa oikean auktoriteetin omaava henkilö. Ryhmä menee silloin vaikka varmaa kuolemaa kohden koska luottamus ja usko tovereihin ja johtajiin on kova. Nyt tietystikään ei saa sekoittaa sokeaa seuraamista järkevään josta puhun.
Suomessa (taas yllätys yllätys) juostaan se cooper ja ollaan onnellisia. Monissa maissa ne hyvä kuntoiset kääntyvät takaisin ja auttavat heikompi kuntoisia ja juoksu jatkuu. Kun sinun pitää juosta X määrää eikä X määrää Y ajassa, se nopeallakin tavalla tuo esiin johtajia, niitä auttajia ja yhteishenkeä.

Mikä siis saa miehen juoksemaan pallihiki korvista asti valuen hakemaan kentälle jääneen taistelijan. Tarvittaessa koko ryhmä on valmis uhraamaan itsensä yhden takia. Näissä kohdissa tulee sekä se ryhmän samaistuminen, intensiivinen tuki, sekä auktoriteetin kunnioitus esiin. Samalla voi nousta juuri esiin se hiljainen taistelija, joka on aina ollut osa ryhmää, mutta ei ole koskaan tuonut itseään esiin.
Samalla tavalla syntyy niitä sodan ajan sankaruuksia, hyvin usein ne johtuvat tälläisistä asioista.
Yhteenkuuluvuus on sotilaalle joskus se elinehto.

Kun armeijassa mennään enemmän ja enemmän pehmeisiin linjoihin, ne eivät välttämättä enää toimi samalla tavalla yhteenkuuluvuuden tuottajana mitä ennen.
Ja en edelleenkään puhu simputuksesta vaan kouluttamisesta siten että sitä auktoriteettiä olisi. Nythän sitä ei ole samalla tavalla mitä sitä oli ennen.

Ruokalaan marssittiin ja samalla laulettiin. Ruokalan edessa odotettiin komppanioittain, kunnes tuli lupa mennä syömään. Syömään mentiin järjestyksessä ja rauhallisesti, jos ei poistettiin koko komppania ruokailusta odottamaan vuoroaan uudelleen.
Ruokailussa oli käytöstavat. Joka pöydän päässä oli ryhmänjohtaja jonka tehtävänä oli huolehtia pöydän kurista ja tavoista. (ei vieläkään simputusta) Kun oli syöty, pöytä komennettiin ylös, astiat vietiin oikeille paikoille ja keittäjiä kiitettiin ruuasta. Pöydästä tosiaan poistuttiin kun kaikki olivat syöneet. (tapakasvatusta samalla)

Alikessuja ja koksuja kunnioitettiin, ei vain natsojen takia, vaan myös käytöksen ja osallistumisen kautta. Paskoja jätkiä vedettiin turpaan tarvittaessa. Ryhmä henki oli kova ja hyvä. Huutaminen kuului asiaan, pihakolmioiden ja kassujen ympärijuoksu kuului asiaan, ja saippuakotelon unohtaminen oli aina telamiinan painoinen "varakotelo" Mitään ei koettu simputukseksi, vaan se lujitti, niin tahtoa olla parempi kuin auttaa muita.

Punkkien räjäytykset ja kaappien miinoittamiset olivat osa koulutusta, ei niitä kukaan kokenut simputukseksi. Tuvasta aina löytyy se joka ei niitä asioita hallitse, muut opettivat ja auttoivat. Niin se toimi ennen. Toimiiko enää?
Sinulla on kylmä, märkä ja vituttaa, sataa lunta ja paska hätäkin olisi. Sinulle tuo alikessu teltassa keitettyä kahvia ja juttelee. Tai vartiosta tullessa kaminalla tosiaan on sitä kahvia ja makkara kaksi odottamassa. Se on armeijassa parhautta. Toveruus, kaikki mitä sotilas tarvitsee pärjätäkseen siellä mistä kaikki eivät välttämättä tule ehjänä kotiin.

Taisi taas mennä pahasti OT, anteeksi. :oops:
 
Tietysti s91:n mielestä kaikki mikä liittyy sotilaalliseen maanpuolustukseen on väärin. :D

Valitettavasti vain tuhansien vuosien kokemukset puhuvat puolestaan ja juurikin toisin päin. Muonituskeskuksen vertaaminen jalkapallostadioniin ei oikein toimi, sillä väki jalkapallostadionissa ei ole mikään yhtenäinen joukko vaan väkimassa. Se nyt vain on niin, että kautta aikojen muodossa liikkuminen on osoittautunut tehokkaimmaksi tavaksi siirtää lyhyempiä matkoja määrä X paikkaan Y.
 
Viimeksi muokattu:
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top