Huonoimmat kokemuksesi armeijasta eli armeijan toiminnan epäkohdat

[Vonka]

Tuo nyt oli pelkkää päiväkotia verrattuna omiin kokemuksiini UUDJP:n AUK:ssa yli 20 vuotta sitten. Lopussa joku oppilaista valitti eduskunnan oikeusasiamiehelle joka oli tarkastuskäynnillä saarella ja samana päivänä kaikki snatsarit lähti kahdeksi viikoksi putkaan. Yksi paikka missä noita typeriä perinteitä sikisi oli nimenomaan AUK:t. Eipä ole Panssariprikaatissa sellaista ollut vuosiin, ja samalla on tuollaiset typeryydetkin hävinneet. Kaikki kehittyy...

Se on kyllä hyvä se. En pitänyt 1980-luvun HämJP:n alokasilveilyä kovin viisaana touhuna ainakaan välittömänä kokemuksena. AUK:n santsarit taas eivät tehneet mitään ylimääräistä ja kouluttivat muutenkin paremmin. Tyhmyys on siis yksilö- ja ikäluokkakohtaista.

Alokasajan typeryydestä meillä vastasi kaksi alikersanttia, neljän kanssa ei ollut ongelmia ja kaksi heistä neljästä taas oli aivan erinomaisia nuoria miehiä. Toinen palkittiin Panssarijääkäriristillä. Muistan tämän palkitun: aina asiallinen, aina rauhallinen ja harkitseva, metsässä loistava. Kerran umpiväsynyt Jääkärikomppania tuli talvisella suojasäällä Lehijärven yli pilkkopimeässä ja huomasin tämän alikersantin kantavan parin alaisensa reppua.

Minullakin kävi tuuri. Oma alokasryhmänjohtajani oli se toinen hyvä, hiihtäjämestari, jolla oli reipas ja reilu luonne. Kerran kuulin niiden idioottien haukkuvan asiallisia alikersantteja "maitoajiksi", koska he eivät halunneet lähteä kaikkeen hönöilyyn mukaan. Jokainen huomiokykyinen alokas huomasi, kuka kouluttajista osasi oikeasti jotain ja kuka oli kasarmipelle.

Olin itse päättänyt olla esimerkki, mutta ei tullut edes mahdollisuutta tärkeillä, koska minut määrättiin sotajoukkueeseen kokelaaksi. Oli toki mairittelevaa, kun pojat sanoivat myöhemmin että kpääl oli kysynyt heiltä upseerioppilaiden ja komppanian vanhojen yhteisten harjoitusten jälkeen, kenet he haluaisivat. Minä olin toinen ja toinen oli - no, tällä hetkellä hän on jo eversti ja virassa vielä yhtä kauan kuin minulla on reservissä aikaa.

Panssarikoulu oli erinomainen paikka. Kurssinjohtaja, seinäjokelainen pitkän linjan luutnantti, jäi mieleeni kaikkein parhaana kouluttajana minun aikanani. Rauhallisuus, hyvä suunnittelu sekä jämäkät mutta asialliset välit poikiin loivat auktoriteetin, jota ei tarvinnut pönkittää millään ylimääräisellä. Hänellä oli rakkaus ampumiseen ja A-tarvikkeita oli aina varattu riittävästi. Se ei kai ollut yleistä tuohon aikaan, olen kuullut. Me ammuimme kaikilla mahdollisilla aseilla ampumaleirillä ja paljon.

 

[CarriE66]

Varusmiesten voi olettaa olevan hieman paremmin käyttäytyviä kuin humalassa olevien jalkapallofanien, joten heidän kohdallaan tämän pitäisi olla aika paljon helpompaa.

Kuten jo kirjoitin, sotilaiden muonituksessa turhan jonottelun välttäminen hoidetaan porrastuksella. Se, että eri yksiköiden ruokailu on porrastettua, on tässä se avainsana, ei se, että ruokailuun saavutaan muodossa ja minusta porrastus on mahdollista hoitaa paljon yksinkertaisimmin keinoin kuin menemällä muodossa ruokailuun.

En voi puhua kuin omista kokemuksistani varusmiehenä, varusmiesjohtajana ja työntekijänä pv:llä. Niiden kokemusten perusteella jonotusaika muodossa muonituskeskuksen ulkopuolella on pääsääntöisesti 1-3minuuttia. Eli siis se aika mikä päivystäjältä/vahimmalta menee kävellä mukeen sisään, kysyä muken tädiltä että saako yksikkö X tulla syömään, kävellä ulos ja komentaa joukko sisään. P-kauden kaaoksessa tietty välillä odotettiin sitten kymmenkertainen aika. Samasta kokemuksesta tiedän senkin että sinne mukeen on mentävä johdetusti/valvotusti tai muuten muutama tärinäkäsi livahtaa röökille ja saapuu mukeen vasta savujen jälkeen, vain huomatakseen että oho, oman komppanian lisäksi sisään livahti myös KrhK sekä myöhässä mukeen saapunut SpolK. Vaihtoehdot tämän jälkeen onkin sitten että kyseiset taistelijat eivät syö ollenkaan tai saapuvat seuraavaan palvelukseen myöhässä, jolloin koko muu porukka odottaa. Auta armias jos äidin pikku veijaripoika ei saa intissä oman toilailun takia ruokaa, siinä pirisee puhelimet niin yksikössä, esikunnassa kuin iltalehdessäkin kun pieni janipetteri ei ehtinyt syömään hernekeittoa ja sitten tunsi heikotusta iltapäivällä...

Jos se ydinongelma on se miksi siirrytään nimenomaa muodossa eikä häröpallossa niin lähtökohtaisesti en kannata mitään jonka perusteluna ei voida käyttää muuta kuin "niin se vain on/ niin se on aina ollut" -tyylisiä perusteluita. Kuitenkin sulkeisjärjestysten tarkoitus on iskostaa tiettyä joukkotoimintaa yksilöiden takaraivoon jolloin tietyt asiat, esim joukkojen siirtelyt, onnistuvat tarvittaessa. Siirtymiset muodossa mukeen voidaan nähdä vaikka lyhyenä sulkeisharjoituksena jossa hyödynnetään tehokkaasti paikasta A paikkaan B siirtymiseen kuluva aika.

 

[pstsika]

Kyllähän talvisodassa suomalaiset kärsi n 8000 paleltumaa.

Tuossa oli kahden rykmentin verran suomalaisia sotilaita paleltuneena ja heikentyneenä ja poissa linjasta tervehtymässä.

Sitäkin sopii miettiä upseerien että minkä verran uhrataan voimavaroja (omia sotilaita) sään aiheuttamiin vammoihin.

Miesten kunto ja terveys eivät ole ehtymättömiä voimavaroja. Ne ovat rajalliset aivan kuten miesten määrävahvuus.

Tuokin on vähän paskapuhetta väittää että se on aina sotilaan oma vika jos paleltuu. Upseereilla ja johtajilla on tästä myös osavastuu.

Itse puhuin nenän ja korvien paleltumista niin kerrospukeutuminen ei oikeen nenukkaa lämmitä. Kasvosuojus tai kommandopipo pitää sen nenukan melko ok suojattuna.

Samoin huppu vedettynä päähän suojaa niskaa ja päätä jonkun verran tuulelta. Esim lumipuvun huppu justiinsa.

Talvisota on yksi juttu ja kasarminpiha toinen. Jos varusmiehen kunto ja terveys eivät kestä talvista paraattia tai sulkeisharjoitusta, niin eivät ne kestä taistelukenttääkään ja vika on yksinomaan miehissä. Jos se "nenukka" palelee, niin asian voi ottaa karaisevana kokemuksena. Yleensäkin jos sotilas ei paria tuntia pärjää ulkoilmassa, varsinkin ei arktisissa oloissa, niin ehkäpä on hyvä, että vauvanpyllyihosta kärsivän iho vähän ahavoituu ja muuttuu ei-niin-herkäksi.

 

[CarriE66]

Talvisota on yksi juttu ja kasarminpiha toinen. Jos varusmiehen kunto ja terveys eivät kestä talvista paraattia tai sulkeisharjoitusta, niin eivät ne kestä taistelukenttääkään ja vika on yksinomaan miehissä. Jos se "nenukka" palelee, niin asian voi ottaa karaisevana kokemuksena. Yleensäkin jos sotilas ei paria tuntia pärjää ulkoilmassa, varsinkin ei arktisissa oloissa, niin ehkäpä on hyvä, että vauvanpyllyihosta kärsivän iho vähän ahavoituu ja muuttuu ei-niin-herkäksi.

Vähän riippuu tilanteesta. Palelusta ei voi oppia pois, oikeanlaisen pukeutumisen taas voi oppia. En näe mitään iloa siinä että miehiä "karaistaan" seisottamalla kylmässä/sateessa/nälässä/väsyneenä ihan vain karaistamisen takia. Case: Varusmies A ja B saapuvat sinkorastille jossa tarkoituksena on oppia kevyen kertasingon käsittely. Varusmies A on nukkunut viimeyönä 3h, syönyt 9h sitten ja palelee. Varusmies B on nukkunut hyvin, syönyt hyvin ja pukeutunut lämpimästi. Ei tarvitse kahta kertaa miettiä kumpi sisäistää hänelle opetetut asiat tehokkaammin, A vai B.

Kärsimys kuuluu oleellisena osana sotilaskoulutuksen tiettyyn vaiheeseen. Välillä se tietenkin on ihan ympäristön sanelema pakko kun kaikkea ei voi kouluttaa sisällä ja lämpimässä. En kuitenkaan näe että se kuuluu siihen vaiheeseen kun varusmies vasta opettelee, kehittää ja hioo häneltä vaadittavia taitoja. Kun taito on riittävällä tasolla suotuisassa ympäristössä, nostetaan ympäristön vaatimustasoa. Taitaa jokainen varusmies opetella rynnäkkökiväärin käsittelyä ja ampumista ensin kuivaharjotteluna mukavasti sisätiloissa, sitten ampumaradalla ja vasta lopuksi paskassa maastossa.

 

[pstsika]

@CarriE66 Koulutuksen osalta ilman muuta noin, mutta kirjoittamani liittyi tuohon "nenukan" paleluun paraatissa, joka pidettiin joukkoyksikön komentajan vaihtuessa. Sitähän on melkoisen vaikea toteuttaa sisätiloissa ja mikäli kesto ei ollut kuin parituntia, niin sitä ei voi vielä pitää epäinhimillisenä kohteluna.

 

[Pseeri]

Eniten vitutti armeijassa kasarmipäivät ja RUK:sta palaaminen takaisin perusyksikköön. Metsässä harjoituksissa olo oli parasta aikaa. RUK ja joha elämän parhaita kokemuksia.

 

[late347]

@CarriE66 Koulutuksen osalta ilman muuta noin, mutta kirjoittamani liittyi tuohon "nenukan" paleluun paraatissa, joka pidettiin joukkoyksikön komentajan vaihtuessa. Sitähän on melkoisen vaikea toteuttaa sisätiloissa ja mikäli kesto ei ollut kuin parituntia, niin sitä ei voi vielä pitää epäinhimillisenä kohteluna.

"Onni onnettomuudessa"olikin että oli vain lieviä paleltumia.

Ei niitä vakavamman asteen paleltumia kannata ruveta keräilemään. Kyllä jämpti on niin. Siinä taidamme olla kuitenki samaa mieltä.

 

[JR49]

Eniten vitutti armeijassa kasarmipäivät ja RUK:sta palaaminen takaisin perusyksikköön. Metsässä harjoituksissa olo oli parasta aikaa. RUK ja joha elämän parhaita kokemuksia.

Minua vitutti eniten RUK. En pitänyt ilmapiiristä siellä. Liian moni piti itseään ylivertaisena yli-ihmisenä, puhuen halveksivasti "niistä". Ja kaikki vain sen takia, että nämä itsensä yhteiskunnan valioiksi katsovat olivat RUK:ssa, ja enemmistö ei.
Ylpeys omista kyvyistä on jees, sitä pitäisi olla enemmänkin, mutta kun se vaihtuu ylimielisyydeksi ja muiden suoranaiseksi halveksunnaksi, niin silloin kiitos ei. Tällaiset tyypit olivat tietysti vähemmistönä, mutta oli niitä kuitenkin niin paljon, että olin oikein tyytyväinen prikaatiin paluusta.
Liekö johtunut tästä asenteestani, mutta olin alikersanttien mukaan ainut kokelas, joka tuli toimeen heidän kanssaan. Tällähän ei tietenkään ole mitään tekemistä tehokkuuden ja vaativuuden kanssa, sitä se ei vähentänyt kohdallani.

Enkä nyt tarkoita sinua. Tuli vaan kommentistasi mieleen omat kokemukset.

 

[Pseeri]

Minua vitutti eniten RUK. En pitänyt ilmapiiristä siellä. Liian moni piti itseään ylivertaisena yli-ihmisenä, puhuen halveksivasti "niistä". Ja kaikki vain sen takia, että nämä itsensä yhteiskunnan valioiksi katsovat olivat RUK:ssa, ja enemmistö ei.
Ylpeys omista kyvyistä on jees, sitä pitäisi olla enemmänkin, mutta kun se vaihtuu ylimielisyydeksi ja muiden suoranaiseksi halveksunnaksi, niin silloin kiitos ei. Tällaiset tyypit olivat tietysti vähemmistönä, mutta oli niitä kuitenkin niin paljon, että olin oikein tyytyväinen prikaatiin paluusta.
Liekö johtunut tästä asenteestani, mutta olin alikersanttien mukaan ainut kokelas, joka tuli toimeen heidän kanssaan. Tällähän ei tietenkään ole mitään tekemistä tehokkuuden ja vaativuuden kanssa, sitä se ei vähentänyt kohdallani.

Enkä nyt tarkoita sinua. Tuli vaan kommentistasi mieleen omat kokemukset.

Itse en huomannut mitään elitistiasennetta sen kummemmin. Tykkäsin rukin fyysisistä ja henkisistä haasteista. Pääsi ylittämään itseään ja oppimaan itsestään kovan paineen alla. Tykkäsin myös tiukasta sisäkurista ja yhteishengestä. Lähes kaikki yrittivät aina täysillä.

Perusyksikön löysä kuri ja alijohtajien huono motivaatio otti päähän aika usein. Oman joukkueen miehistö oli kyllä komppanian parasta laatua.

 

[JR49]

Itse en huomannut mitään elitistiasennetta sen kummemmin. Tykkäsin rukin fyysisistä ja henkisistä haasteista. Pääsi ylittämään itseään ja oppimaan itsestään kovan paineen alla. Tykkäsin myös tiukasta sisäkurista ja yhteishengestä. Lähes kaikki yrittivät aina täysillä.

Perusyksikön löysä kuri ja alijohtajien huono motivaatio otti päähän aika usein. Oman joukkueen miehistö oli kyllä komppanian parasta laatua.

Joo, tunnistan toki samoja elementtejä Haminasta.
Kuitenkin koin perusyksikön siten, että nyt päästiin oikeisiin töihin. Ja jos alaisella on huono motivaatio ja sitä kautta meinaa mennä hommat käteen (kuten silloin sanottiin), niin siihen kyllä kokelas/res.joht. pystyy vaikuttamaan. Itse tykkäsin siitä puolesta, ja sitähän se on, kaikkia ei kiinnosta, mutta joukon pitää toimia. Minusta se puoli oli kiehtovinta.

Olen vieläkin tyytyväinen, että mm. ainoana varusmiesjohtajana vein erään 17-vee vapaaehtoisen syrjään ja juttelin kanssaan hänen ongelmistaan. Kaverilla oli sellainen luonne, että oli pakko pistää hanttiin, vaikka tiesi joutuvansa hankaluuksiin. Muut kollegat koettivat huutamalla ja käskemällä.
Minulla ei sen jälkeen ollut koskaan mitään hankaluuksia tyypin kanssa. Itse asiassa kaveri pärjäsi eräässä tehtävässä niin hyvin, että sen jälkeen hän oli aina samassa hommassa joukkueessani.
No, nyt meni jo väärään topikkiin viimeinen kappale. Mutta ajattelen, että ei-halveksuva asenne auttoi minua. Olen nimittäin varma, että kaikki tyypit samalta kurssilta eivät asenteestaan päässeet perusyksiköihin palattuaan...

 

[Victor Charlie]

Laitan kevennykseksi. Selkeä epäkohta.

Rouva oli joskus pari kolme vuotta sitten sellaisella naisille suunnatulla jv-kurssilla, olisiko ollut Ilves-harjoitus tjs. Kurssi oli suunnattu vm-palvelusta suunnitteleville tai muuten siitä kiinnostuneille naisille. Vaimo ei siis ole inttiä lusinut, mutta touhujani katseltuaan oli saanut jonkinlaisen tartunnan.

Vaimon kotiuduttua kysyin sitten, että millaista oli? "Ihan kivaa, saatiin uudet maastopuvut, osa ihan käyttämättömiä nollavitosia. Sitten saatiin ne uudet varusteliivit, jossa on ne irrotettavat taskut, ne oli tosi kätevät, nyt mä ymmärrän miks sä välillä pusaat niitä taskuja ees taas siinä liivissä. Se on tosi tarkkaa että kamat on pimeässä oikeissa paikoissa. Ja sitte iltapäivällä, kun meidän piti mennä syömään, niin siihen tuli niitä panssareita, vissiin jotain bemareita, ne kysy et halutaanko me kyytiin, ja sit ne ajelutti meitä vähän ja me saatiin istua siellä takana!"
.........

Iteshän en ollut tuossa vaiheessa A: Saanut 05 pukua, vaan vanhalla ysiykkösellä mentiin kai viimeisenä koko valtakunnassa, B: Nähnyt 05 liiviä muualla kuin kuvissa, C: Nähnyt bemaria muualla kuin panssarimuseossa, kyytiin pääsystä puhumattakaan. "Uraa" oli kuitenkin takana jo vuosikymmen ja kh-päiviäkin kymmeniä.

No naiset on kultia ja pitäähän niille olla vähän extraa...

 

[Reef]

Eniten vitutti oma tahaton perseily ja tunteiden kuohuminen esimiesasemassa. Vaikka joukon tai muiden yksilöiden käyttäytymiseen olisikin vaikeampi vaikuttaa on omaan käyttäytymiseen helppo puuttua. Kokemusta johtamisesta olin hankkinut jo pitkän matkaa erilaisista (nuoriso)järjestöistä, mutta vaatimustaso intissä toki on vielä astetta korkeampi. Paineiden alla tehdyt huonot päätökset jotka siivittivät myös toki oppimiskäyrän eksponentiaaliseen kasvuun ovat jääneet päällimmäisenä huonoista kokemuksista mieleen. Kai se toisaalta on niin, että perfektionisti ruoskii itseään välillä kohtuuttomastikin.

 

[second3]

Eniten vitutti oma tahaton perseily ja tunteiden kuohuminen esimiesasemassa. Vaikka joukon tai muiden yksilöiden käyttäytymiseen olisikin vaikeampi vaikuttaa on omaan käyttäytymiseen helppo puuttua. Kokemusta johtamisesta olin hankkinut jo pitkän matkaa erilaisista (nuoriso)järjestöistä, mutta vaatimustaso intissä toki on vielä astetta korkeampi. Paineiden alla tehdyt huonot päätökset jotka siivittivät myös toki oppimiskäyrän eksponentiaaliseen kasvuun ovat jääneet päällimmäisenä huonoista kokemuksista mieleen. Kai se toisaalta on niin, että perfektionisti ruoskii itseään välillä kohtuuttomastikin.

Ei omaan käytökseen puuttuminen ole helppoa. Ainahan sitä naapurin asiat paremmin tiedetään kuin omat. Samoin mielisairaaloille/psykologeille ei olisi tarvetta jos ihmiset tunnistaisivat omat virheensä saati että kykenisivät niille jotakin tekemään, elämänkumppanin tai anopin virheet/valuviat on kyllä hyvin tiedossa. Helvetin kova työmaa on koittaa muuttaa itseään ihmisenä, toki joskus se onnistuu kuin tuosta vain kun oikea motivaatio sattuu kohdalle. Mutta yleensä se vaatii aika raakaa itseanalyysiä, ei ole helppoa. Se että nuo puutteet tiedostat on merkittävä askel itsessään.

Jos joku väittää että palvelus meni virheettömästi tai ainakin melkein niin voi kysyä että onkohan tuo virheettömyys suhteellista. Itsekin olin aika perfektionistinen kaveri, joka AUK:ssa vielä toimi aika hyvin mutta johtajakausi alkoi sitten syödä egoa ihan tosissaan. Näin jälkikäteen kun miettii niin siksipä tuo johtajakausi oli se parasta aikaa ihmisenä kasvamisen taipaleella, jos AUK:sta olisin kotiutunut vaikka sen 1 vuoden palveluksen jälkeen niin ne tärkeimmät opit olisi jääneet saamatta ilman omia alaisia ja sitä olisi saattanut jopa erehtyä pitämään itseään hyvänä sotilaana ja johtajana. (1 vuoden kokemuksella, ei hyvää päivää mikä ego)

Jaa niin mikä omalla kohdalla oli vittumaisinta palveluksessa... No Talvi ja metsäleirit, sanottakoon että palveluspaikka oli Sodankylä. Muistan miten valamarssilla päivän valoa oli lounastauon molemmin puolin pari tuntia ja kaikki muu tehtiin hämärässä/pimeässä, samoin loppusodassa joulukuussa. Metrinen hanki haittasi kaikkea tekemistä. Kesät oli sitten toisaalta aivan mahtavaa aikaa, AUK:n loppusota kesti viikon ja olisi saanut jatkua vielä pari kolme viikkoa minun puolesta, mutta tärkeimmät sekä vaativimmat harjoitukset sijoittuvat talviseen aikaan.

Itsekin pidin itseäni kylmään ja pimeään sopeutuneena koska olin pohjanmaalainen sekä maaseudun poikia (vaikken erämies ollutkaan), mutta ei helvetin helvetti että tuo talvikaamos ja hanget ja kylmyys rassasi ihan tosissaan. Talvet vitutti palveluksen jälkeen sen about 10 vuotta. Tai no, vituttaa nuo vieläkin.

 

[late347]

Pahin nakki intissä on melkeimpä talvella vartiointi...jonkun siellä pitää olla ulkona hytisemässä silti

Toki jotkut rauhanturvaajan nakit ovat vielä pahimpia jossain ex-siirtomaassa täynnä terroristeja jotka haluu leikata sun kurkun auki...

Marsseilla sentään pysyy lämpimänä

 

[Herman30]

Pahin nakki intissä on melkeimpä talvella vartiointi.

Oi kiesus että oli vilu seistä siellä varuskunnan portilla talvipakkasella.

 

[letkuspede]

Laitan kevennykseksi. Selkeä epäkohta.

Rouva oli joskus pari kolme vuotta sitten sellaisella naisille suunnatulla jv-kurssilla, olisiko ollut Ilves-harjoitus tjs. Kurssi oli suunnattu vm-palvelusta suunnitteleville tai muuten siitä kiinnostuneille naisille. Vaimo ei siis ole inttiä lusinut, mutta touhujani katseltuaan oli saanut jonkinlaisen tartunnan.

Vaimon kotiuduttua kysyin sitten, että millaista oli? "Ihan kivaa, saatiin uudet maastopuvut, osa ihan käyttämättömiä nollavitosia. Sitten saatiin ne uudet varusteliivit, jossa on ne irrotettavat taskut, ne oli tosi kätevät, nyt mä ymmärrän miks sä välillä pusaat niitä taskuja ees taas siinä liivissä. Se on tosi tarkkaa että kamat on pimeässä oikeissa paikoissa. Ja sitte iltapäivällä, kun meidän piti mennä syömään, niin siihen tuli niitä panssareita, vissiin jotain bemareita, ne kysy et halutaanko me kyytiin, ja sit ne ajelutti meitä vähän ja me saatiin istua siellä takana!"
.........

Iteshän en ollut tuossa vaiheessa A: Saanut 05 pukua, vaan vanhalla ysiykkösellä mentiin kai viimeisenä koko valtakunnassa, B: Nähnyt 05 liiviä muualla kuin kuvissa, C: Nähnyt bemaria muualla kuin panssarimuseossa, kyytiin pääsystä puhumattakaan. "Uraa" oli kuitenkin takana jo vuosikymmen ja kh-päiviäkin kymmeniä.

No naiset on kultia ja pitäähän niille olla vähän extraa...

Siellähän on ilves taas kuun lopulla.

 

[koponen]

Vajailla kokoonpanoilla harjoittelu oli joskus hallaa oppimiselle ja mielialalle. Varsinkin johtajakoulutuksiin liittyen saatettiin yrittää hoitaa joukkueen hommat miesmäärällä, joka tykkimieskielellä olisi VIH TUH... Ei muuten, mutta a) resurssien käytön harjoittelu ei onnistu b) vaativaksi suunniteltu harjoitus muuttui unenpuutteesta ja rasituksesta horjuvien zombien selviytymiskamppailuksi. Erilaiset tarkoituksella hajottamaan suunnitellut harjoitukset ovat välttämättömiä itsetuntemuksen lisäämiseksi, henkilöarviointeja varten ja poikkeustilanteiden hallinnan opettelua varten, mutta muissa tilanteissa oppiminen on marginaalista jos väki vetää nollat taulussa joukon johtajan antaessa mikrokäskyjä jotta edes jotain tapahtuisi.

Toisaalta. Sain itse olla useimmiten toimiva johtaja, ja ensimmäiseen SA-tehtävään sijoitettuna resurssihallintaa lukuun ottamatta olin käynyt "kovan mutta hyvän koulun". Sen sijaan moni johtajakoulutuksen aikana pelkästään miehistötehtäviä suorittanut tai muutamaan otteeseen rj-roolissa toiminut oli todella vaikeuksissa perusyksiköihin palattuaan ja saatuaan joukon "kylmänä" näppiin. Pidimme ja pidämme yhteyttä, joten oli helppoa ja hyödyllistä verrata kokemuksia. Muutamien kanssa on myös ollut ilo harjoitella rinnan myöhemmissä harjoituksissa.

Tässä ollaan vähän kiikun kaakun sen angloamerikkalaisen "2nd Lt"-problematiikan kanssa. Se kokenut kersantti olisi kullan arvoinen siirtymävaiheessa.

 

[VUps]

Tässä ollaan vähän kiikun kaakun sen angloamerikkalaisen "2nd Lt"-problematiikan kanssa. Se kokenut kersantti olisi kullan arvoinen siirtymävaiheessa.

Itsellä sattui RUKissa omaan joukkueeseen lähes puolet jälkirukissa olevia sitoumusmiehiä, joten koulutus sai tavallaan vetoapua kymmenen kuukautta palveluksessa olleilta aliupseereilta. Meilläkin koulutus tapahtui vajailla kokoonpanoilla, mutta johtamistilaisuuksia siunaantui jokaiselle maastossa vuorokausi jaosjohtajana, viikko ryhmänjohtajana sekä satunnaisia pätkiä kasarmilla kaikenlaisissa tuvanesimies-, joukkueenjohtaja-, oppilasjohtaja- ja päivystäjävuoroissa.

Reserviupseerikoulutukselle voisi tehdä hyvää, jos palvelusaika kasvatettaisiin 18:sta kuukauteen, jolloin reserviupseereiksi koulutettavat kävisivät aliupseerikoulun kokonaisuudessaan ja valinta reserviupseerikoulutukseen tehtäisiin seuraavan saapumiserän P- tai E-kauden aikana. Näin saataisiin valintojen pohjaksi näyttöjä todellisista johtamistilanteista ja aliupseereilla säilyisi tietty kilpailuasetelma pidempään. RU-kurssi voitaisiin ajoittaa loppumaan vuoden kuluttua upseereiksi koulutettavien palvelukseenastumisesta, jolloin tuoreet kokelaat voisivat ottaa uuden saapumiserän ja uudet alikersantit suoraan otteeseensa. Vastineeksi yhteiskunnan pitäisi kyllä tarjota jotain porkkanoita pidemmästä palvelusajasta.

 

[Fremen]

Itsellä sattui RUKissa omaan joukkueeseen lähes puolet jälkirukissa olevia sitoumusmiehiä, joten koulutus sai tavallaan vetoapua kymmenen kuukautta palveluksessa olleilta aliupseereilta. Meilläkin koulutus tapahtui vajailla kokoonpanoilla, mutta johtamistilaisuuksia siunaantui jokaiselle maastossa vuorokausi jaosjohtajana, viikko ryhmänjohtajana sekä satunnaisia pätkiä kasarmilla kaikenlaisissa tuvanesimies-, joukkueenjohtaja-, oppilasjohtaja- ja päivystäjävuoroissa.

Reserviupseerikoulutukselle voisi tehdä hyvää, jos palvelusaika kasvatettaisiin 18:sta kuukauteen, jolloin reserviupseereiksi koulutettavat kävisivät aliupseerikoulun kokonaisuudessaan ja valinta reserviupseerikoulutukseen tehtäisiin seuraavan saapumiserän P- tai E-kauden aikana. Näin saataisiin valintojen pohjaksi näyttöjä todellisista johtamistilanteista ja aliupseereilla säilyisi tietty kilpailuasetelma pidempään. RU-kurssi voitaisiin ajoittaa loppumaan vuoden kuluttua upseereiksi koulutettavien palvelukseenastumisesta, jolloin tuoreet kokelaat voisivat ottaa uuden saapumiserän ja uudet alikersantit suoraan otteeseensa. Vastineeksi yhteiskunnan pitäisi kyllä tarjota jotain porkkanoita pidemmästä palvelusajasta.

Helvetin hyva idea! Onneksi kukaan ei keksinyt tata 90-luvulla, tosin silloin oli viela ns. "kesa-vanrikki" -jarjestelma jossa uusi vanska olisi voinut jaada kessuna palvelukseen... mutta eipa ollut 1994-kevaalla rahaa tahan Kaartilla, koko Pataljoona palkkasi nolla kpl kesaksi joten piti menna STV:lle ajamaan autopiiria 15 tunnin yovuorossa. Hauskaa oli sekin, vaikka vain 1.6 diiseli alla... mutta kylla sekin kulkee kun ei liikaa jarruttele

 

[vezuri]

Onks mahollista, että aika kultaa muistot kun en muista yhtään varsinaista huonoa kokemusta inttiajalta??