Huonoimmat kokemuksesi armeijasta eli armeijan toiminnan epäkohdat

Huonoin kokemukseni? Ylimpänä lienee Padasjoen syyskuinen sissileiri, missä ylil. X tarkoituksella lähetti minut yksin tiedustelemaan 300 m oikeaan sivustaan, missä joukkueellinen spolleja odotti minua. Kaikki olivat aluksi kovasti kohteliaita, ja koska itsekin ajattelin kolmen vuorokauden ryynäyksen hetkeksi riittävän, ajatus "sotavankeudesta" tuntui houkuttelevalta. Tämä, hyvät ystävät, oli paha virhearviointi. Aluksi en osannut olla huolissani, sillä sillä yksi spollikessu rauhoitteli tilannetta minulle, että "laitetaanpa, nyt ku sä oot vähän niinku meidän vanki, nämä käsiraudat sulle käsiin - ettei tässä mitään sen kummempaa". Luottavaisena hölmönä suostuin. Rautojen jälkeen minut kaadettiin muitta mutkitta vesilätäkköön ja minut tutkittiin muka aseita varten. Barettikin, mikä oli määrätty sissien varusteeksi, viskaistiin halveksuen mutaan, vaikka muka samasta Prikaatista oltiin. Todellista joukko-osastohenkeä! Läpimärkänä minut vietiin sitten heidän leiriinsä, jossa jouduin viettämään syyskuista iltapäivää rekan lavalla reilun parin tunnin ajan.

Kahden tunnin kädet selän takana raudoissa umpi-irtolavalla istuskelun jälkeen kylmyys alkoi jo kohmettaa ruumistani. Muistaakseni ulkolämpötila oli jotain 10 Celsius-asteen paikkeilla, joten jotain piti tehdä. En kuullut pressun ulkopuolelta juuri muuta kuin kauempaa kantautunutta keskustelun ääntä, joten ryhdyin tuumasta toimeen. Ensimmäinen siirtoni oli saada selän taakse kahlehditut käteni eteen, ja koska tuohon aikaan olin paljon nykyistä taipuisampi, sain raudat kroppani eteen siirtämällä käsi kerrallaan jalkani "rautojen yli".

Tämän jälkeen koettelin vetää raudat ranteistani läpi. Koska vasen kämmeneni suostui taipumaan oikeata enemmän "suppuun", sain vasemman käteni lenkistä läpi. Oikea käteni ei moiseen taipunut, vaikka rautojen lenkit olivat molemmat yhtä tiukalle asetetut. Lieni peruja hyvin reenatusta nuoren miehen oikeasta kädestä? Puhun tietysti dominoivasta kirjoituskädestä.

Puolittaisen raudoista vapautumiseni jälkeen aloin sitten tunnustella lavan pressun kumilenksuja pressun alta pakoaikeissa, mutta se suunnitelma tyssäsi nopeasti. Täysin yllättäen minua nimittäin lyötiin melko reippaasti kiväärinperällä sormille vankilani ulkopuolelta. Kipua kiroillessani ulkopuolella vartiossa (tähän asti ääneti) ollut spolli huuteli nyt leiriinsä, että "se on päässyt raudoista". Paikalle tuli sitten lisää porukkaa, joka puheiden perusteella aikoi tulla lavalle ja raudoittaa minut uudelleen. Tähän keskusteluun puutuin kuitenkin lavalta raivoissani huutaen, että ensimmäinen lavallekiipeäjä tulee kuolemaan. Siksi paljon minua vitutti, ja tuohon aikaan minulla oli myös kylliksi voimaa lupausta toteuttamaankin. Ei miestä ilmaiseksi noin paljoa voi nöyryyttää edes armeijassa. Rajani oli ylitetty.

Tilanne kuitenkin laukesi siinä samassa, kun lähistöllä ollut spollien skappari julisti kuuluvasti "harjoituksen päättyneen". Lavan pressu avattiin ja totesin paikalla tosiaankin seisovan virkavastuussa olevan sotilasvirkamiehen, joka ei antaisi tilanteen eskaloitua enää pidemmälle. Noiden sadismiin taipuvaisten varuspoikien kanssa olisin kyllä tapellut pelkästään kunniani vuoksi, mutta nyt tilanne muuttui ja hiljalleen rauhoituin. Lavalle nyt sopuisasti kiivenneet spollit tosin kyselivät minulta tyhmyyttään onko minulla käsirautojen avaimia, kun olin irti päässyt, mutta pelkästään oikeassa ranteessani yhä killuvat "helyt" todistivat heidän mielikuvituksettomuutensa syvyyden.

Lavalta päästyäni em. spolliskappari sanoi minut siirrettävän seuraavaksi "lämpimään ja syömään" ja istuin hänen ohjastaman UAZ:in takapenkille. Tämä lupaus, kuten moni muukin lupaus sinä päivänä, osoittautui kuitenkin taas valheeksi, kun yllättäen parinsadan metrin ajon jälkeen räkäpäiden rätinä pysäytti auton. Sankarillinen ylil. X ja aiemmin mainitsematon kapt. Y "vapauttivat" minut näin "wanhan wainoojan" vallasta ja jouduin suoraan takaisin rotaatioon. Ja kaivamaan repustani jotain kuivaa päälle. Tupakankin vedin.

Sissileiriin päästyäni havaitsin muun osastoni vietäneen kyseisen päivän vapaata teltoissa univelkojaan nukkuen. Että minua vitutti. Olin kylmissäni, nälissäni, nöyryytetty ja simputettu samana päivänä. Simputus vain tehtiin "simulaation" nimissä. Uhri ja metodi oli sovittu selvästi ennakkoon ja toteutus jätettiin toistaitoisten spollien tehtäväksi. Tapasin myöhemmin joitain näitä spolleja kasarmilla tapahtumien jälkeen, tosin heitä tapahtunut tuntui yhä huvittavan, mutta "sotakoiralla on eläimen mieli", ajattelin. Olkoot kuitenkin tänä päivänäkin varmoja siitä, että ensimmäinen uudelleenkahlehtimista yrittävä sille lavalle kipuaja olisi vastaanotettu mojovalla potkulla naamaan. I shit you not.

Ai miksi minua simputettiin? Juttelin asiasta myöhemmin kotiutumiseni jälkeen Panssarikoulun 50-vuotissynttäreillä ja taustat paljastuivat. Sittemmin kapteeniksi ylennetty ylil. X:n kertoi - vissiin pienissä kaljoissa - että olin kuulemma upseerikokelaana puhunut loukkaavasti eräässä aiemmassa sotaharjoituksessa vasta Kadettikoulusta valmistuneelle ylil. H:lle! Tämä oli puolestaan kannellut asiasta eteenpäin. Täysin väärä todistus!, hengähdin X:lle. Minulla ainakaan ei ollut mitään muistikuvaa moisesta silloin, saati nyt 20 vuotta tapahtumien jälkeen.

Uskon kuitenkin nyt tapauksen liittyvän muutamaa viikkoa aiemmin Ilveskalliolla johtamaani koukkaukseen, jossa osastoni saavutti tavoitteen ennen ylil. H:n johtamaa päähyökkäystä panssariuran suuntaisesti. Muistan H:n olleen ajoitukseeni jotenkin tyytymätön, mutten missään nimessä sanonut mitään rumaa takaisin. Olisivatkohan silmäni pyörähtäneet, olihan kohde jo vallattu? Tähän liittyen kapt. Y oli jo huutanut minulle julkisesti Lehijärven rannassa kesken vesistökoulutuksen, että "KUN TEILLE SANOTAAN HYPPÄÄ, TE KYSYTTE KUINKA KORKEALLE!!!" Paljoa muuta en tästä huudosta ymmärtänytkään, saati muista. Meno oli kuitenkin kuin inttianimaatio "PAKA:ssa":


Kapt. X kuitenkin jatkoi, että varusmies ei missään tapauksessa voi saada anteeksi kantahenkilökunnan nolaamista, joten siksi minua simputettiin! Sen jälkeen, tosin luottamuksellisesti, kapt. X totesi minulle ylil. H:n osoittautuneen "aivan paskaksi" - tämä oli kuulemma purskahtanut itkuunkin, kun hänen johtamansa panssaripataljoonan hyökkäys Pohjankankaalla "ei ollut mennyt kuten Strömsöössä". Ja enemmänkin kerrottiin. Vuoden työkokemuksen jälkeen ylil. H olikin jo haudattu esikuntatehtäviin tutkijana ja insinööriupseerina, ja varusmiesten kanssa hän ei enää ollut tekemisissä. Mikä oli kaikille parasta.

Tapaus vissiin maksoi minulle sotilaspassiin yleisarvostelun "tyydyttävä", vaikka olin ollut AUK:n priimus ja RUK:sta sain yleisarvostelun "hyvä" sijoittuen kurssin puoliväliin. Myös palvelustodistuksessani lukee "hyvä" kaikissa kohdissa (johtamistaito, työtaito, ahkeruus ja käytös), joten jotain luovaa tulkintaa kohdallani oli käytetty. Mutta eihän 20-vuotias osaa tuollaisia valittaa, kun on koko vuoden opetettu ottamaan käskyjä vastaan. Kaikki edellä ei kuitenkaan vaikuttanut näköjään reservin ylennyksiin, kun semmoisen myöhemmin sain. Sotilasuraa sen sijaan en enää tapahtuneen jälkeen osannut kuvitella.

Kaikkeen saatanaan sitä ihminen osaakin joutua...
 
Viimeksi muokattu:
Minä jouduin yhden yliluutnantin silmätikuksi aukissa. Palvelukseni ennen aukkia oli sujunut ongelmattomasti yhtä marssimurtumaa lo. Asenteeni palvelusta kohtaan oli hyvä, olin maanpuolustushenkinen ja varusmiespalvelus oli hermolepoa pitkään jatkuneiden opiskelujen jälkeen. Jossakin vaiheessa aukkia eräs yliluutnantti otti minut silmätikuksi ilman mitään aihetta. Syytteli vaikka miksi, vaikka asenteessani ei ollut mitään vikaa. Huusi päin naamaa ja tuli mekastamaan milloin mistäkin virheestä. Epäili jopa huumeiden käyttäjäksi ja käskytti veksiin tarkastuttamaan käsivarteni piikitysten varalta. Kaikki syytökset olivat täysin aiheettomia. En ollut ikinä käyttänyt huimausaineita tms. ennen armeijaa, sen aikana, tai jälkeenkään. Minulla ei ollut mitään lääkitystä päällä. Yliluti nakitti minut päivystäjäksi oppituntien ajan ehkä 5x useammin kuin ketään muuta. Muut istuivat oppitunnilla ja minä päivystin. Muilla skappareilla ei mitään ongelmaa minun kanssa, eikä minulla heidän kanssaan. En tiedä 26 vuoden jälkeenkään mitään syytä miksi tämä yksi yliluti otti minut hampaisiinsa. Aukista palattuani jouduin komppapäällikön puhutteluun miksi aukki meni niin kuin meni. Huonot pisteet aukista koska liikuntasuoritukset puuttuivat (VMTL murtuman vuoksi) ja runsaat poissaolot oppitunneilta päivystämään käskytyksen vuoksi. Jos tämä nyt ehkä 70 ikäinen silloinen yliluutnantti tulisi vastaan, olisin ihan valmis tasaamaan puntit.
 
Viimeksi muokattu:
Itselläni kanssa nämä ikävimmät kokemukset palveluksessa liittyvät vahvasti varusmiesjohtajien toimintaan ja vähän silloisten skappareidenkin.

AUK:n linjalle sattui apukouluttajaksi muutama sellainen kaveri joiden ei todellakaan olisi pitänyt olla siellä. Myöhemmin selvisi että ainakin toinen heistä oli pakotettu jäämään kyseiseen yksikköön kaitsemaan aliupseerioppilaita ja jälki oli sen mukaista. Käytännössä siis tämä parivaljakko vittuili, huusi ja kuittaili pienistäkin virheistä lähes kaikille kurssin aikana ja siksipä motivaatio RUK:n puolelle lähti aika nopeasti laskuun itselläni sinänsä ihan lupaavan alun jäljiltä.

En nyt oikeastaan ikinä tehnyt lupausta itselleni RUK:n puolelle yrittämisestä, sillä kuten olen kirjoittanut muissa aihe-alueissa niin matkat lomille olivat valmiiksi jo pitkät ja Haminaan siirtyminen olisi tehnyt olemattomasta vapaa-ajasta vielä mahdottomampaa kun olisi pitänyt pysyä perässä erinäisissä tenteissä ja kokeissa taas mahdollisen vapaa-ajan kustannuksella. Ilmapiiri aliupseerikurssilla kuitenkin murensi entisestään motivaatiota edes yrittää parastaan RUK:n puolelle.

Toisaalta ajan kanssa nuo kaksi apparia sitten vähän pehmenivät, mutta aikalailla olivat tasaisen vittumaisia koko ajan siinä mielessä ettei sitä sitten napannutkaan enää yrittää ihan kaikkein parastaan joka käänteessä. Toinen näistä tyypeistä toisaalta oikein kunnostautui sillä että haukkui aina muutaman huonosti jonkun tehtävän suorittaneen tyypin kaikkien edessä värikkäin sanankääntein, jonka jäljiltä itselleni iskostui päähän peruuttamattomasti se ettei huonoa palautetta jostakin tekemisestä tule ikinä antaa muiden edessä mutta hyvää kylläkin. Toteutin itse tätä käänteistä järjestystä myöhemmin.

Aliupseerikurssin kantahenkilökunta oli myös oma lukunsa. Olemattomasti paikalla olleen komppapäällikön roolia otti eräs heppu joka myös näytti purkavan jotain omaa henkistä turhautumistaan varusmie.. anteeksi "henkilöihin" ja jatkoi samaa linjaa silloin kun piti yksiköllisesti kohdata kurssilaisia esim. AUK2-valintojen suhteen.

Toisin sanoen kun yritin päästä erääseen minua kiinnostaneeseen jatkokoulutukseen niin tyyppi hyvin tylysti ilmoitti että voin unohtaa sen kun kuulemma pelkällä ylioppilastutkinnolla siihen eivät olisi kyvyt riittäneet. Myöhemmin olen kuullut että kyllä niitä aseseppiä vai mitä TVÄL-AU-kurssilaisia on otettu silläkin taustalla, mutta ilmeisesti naama oli sitten väärä vaikka olin ainut halukas koko koulutukseen siirtymään muistaakseni silloiseen Hämeen rykmenttiin.

Tuossa komppaniassa muutenkin vaikutti muutama ko. joukko-osaston mittapuulla mielipiteitä jakava henkilö. Muistan hyvin sen kuinka eräs heistä pisti meidät kantamaan rankkasateessa niitä Jaster-ampumalaitteita soisella alueella itse vauhtia huutaen kirosanojen siivittämänä mäennyppylän päältä kun emme päässeet tarpeeksi nopeasti sinne minne hän halusi vaan kompuroimme jatkuvasti soisessa maastossa.

Kieltämättä tässäkin topicissa on esitetty rankempia tarinoita ja tiedän etten ole kokenut mitään verrattuna moniin muihin etenkin menneinä vuosikymmeninä palveluksen suorittaneisiin. En osaa sanoa jouduinko itse koskaan silmätikuksi, mutta aika usein jotenkin huokui tietyistä skappareista se että olimme vähintäänkin jonkinlaisia stressileluja heille jos asiat eivät olleet menneet henkilökohtaisella tasolla oikein juuri sinä päivänä tai muutenkaan missään koskaan.
 
Huomasin, että yli viisi vuotta sitten kirjoittamani ”huonoin kokemukseni armeijasta” oli saanut tänään kanssakäyttäjien peukutuksia. Ajattelin vain mainita, että sittemmin minut on käsketty sijoittamattomasta reservistä takaisin rotaatioon tavalla, joka sopii kaltaiselleni setämiehelle. Siis ei varsinaisesti mitään kärkitaistelijahommaa... :) Maanpuolustus on nykyisellään mukavaa puuhaa ja tänään tuli nimikin lehteen. Hain keväällä ensimmäistä kertaa aluetoimistolta otteen asevelvollisuusrekisteristäni ja on muuten ”pikkuriikkisen” erilaiset henkilöarvioinnit minusta reserviläisajaltani, kuin varusmiesaikana sain. Tarinan opetus lienee se, ettei varusmiespalvelus määrittele ihmistä loppuiäkseen.
 
Viimeksi muokattu:
Umkhonto kirjoitti:
o_O Joko tämä on yleinen trendi tai sitten meillä on sama työanantaja ;)
Klikkaa laajentaaksesi...
Minä lienen ollut teidän kanssa samassa työpaikassa. Voi sitä oikeudenmukaisuudesta kumpuavaa iloa ja riemua kun potkujen jakajat pääsevät kokemaan sitä samaa perseilyä, jota ovat itse harjoittaneet vuosikausien ajan. Suomessa on pienet piirit ammattikuntien sisällä. Uutta työpaikkaa hakiessa palaverieläiminä ja joutavien puhujina tunnetuksi tulleilla on taipumus jäädä ilman työpaikkaa. Miehen iän ylityttyä jokainen vuosi vain pahentaa tilannetta työnhaun onnistumisen suhteen.
 
kausaliteetti kirjoitti:
Valtaosa käy intin iässä, jolloin aivot eivät ole biologisesti täysin kehittyneet, tämä tapahtuu miespuolisilla keskimäärin n. 25 v:n iässä.
Se, että asevelvollisuus tapahtuu nimenomaan 18-20 v iässä, ei tietenkään ole sattumaa, vaan tehty täysin tietoisena siitä, että tuon ikäistä populaa on helpompi manipuloida. Aiemminhan täysikäisyyden raja oli 21 v, mutta inttiin pääsi 17 -vuotiaana. Asianajana toimimiseen tai adoptiovanhemmuuteen vaaditaan muistaakseni edelleen 25 v:n ikä ja omasta suvunjatkamiskyvystäänkin saa päättää vasta 30v:na (sterilisaatio). Omalta kohdaltani 1v lisää ikää ja olisin päätynyt tn. täysin saman ratkaisuun kuin Karjalaisen jutun henkilö. 22v:na menin "pienimmän riesan tie asenteella" vaikka juuri nuo propagandapaasaukset ja filmit alokkaana eniten vituttikin koko hommassa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Itse menin inttiin 26-vuotiana ja oli hupaisaa havainnoida kuinka tornarit levisivät nuorempien keskuudessa ja kuinka jännittäjiä nuoremmat olivat esim kun oli kerrottu että alkavalla viikolla lähdetään hälytyksestä yöllä leirille. Osa porukasta jännitti eikä uskaltanut nukkua kun kuuntelivat yöllä joka risausta, odottivat hälytystä ja lähtöä. Itse osasin ottaa rennommin ja nukkua yöni normaalisti.
 
Jokusella ryhmänjohtajalla oli jäänyt käsittämättä, etteivät ne raudat kauluksessa tarkoita ihmisarvon ylennystä, vaan tehtävää. Eikä se tehtävä ole pitää hauskaa alokkaiden kustannuksella. Tästä lähti ne turhat punkkien räjäytykset, lukemattomat järjestäytymiset uudelleen ynnä muut ajoittain liian pitkälle menneet vittuilut. Sama koski myös erästä kokelasta. Silloin 18-vuotiaana näitä ei niin osannut ajatella, pomppi siinä missä muutkin ja sillä selvä. Mutta jälkeenpäin olen ajatellut miten typerästi siihen aikaan moni juttu vielä hoidettiin, tai että miten paljon toisella tavalla sen olisi voinut hoitaa. Joitakin selvästi myös kiusattiin vain siksi, ettei joku ryhmänjohtaja hänestä pitänyt. Mahdollisuudet siihen ovat intissä aika isot ja tiedän ainakin yhden normaalin ja hyvän tyypin pilanneen inttinsä kun sai kokelaan ja alikessun vihat niskoilleen ilman omaa syytään.

Kantahenkilökunnassa oli paljon "vanhaa koulukuntaa", eli joskus koulutus, mutta ennen kaikkea puheet oli sen mukaisia. Nykyään tuskin on paikallaan uhkailla ketään mokannutta ampumisella, munista hirttämisellä tai vastaavalla. Silloin se kuitattiin sellaisena rankempana huumorina, mitä se kai olikin, vaikka niiden viljelijä oli aika punainen siinä karjuessaan. Toki häntä puolusteltiin, että juoppohan se anyway on, krapulassa vaan raivoaa. Niin kuin olikin. Homoista ja neekereistä jauhaminen ei sekään ihan aikuisen puhetta tainnut olla, mutta en minä niistä traumoja saanut, koska se oli jo yläasteella opittu juttu. Korostettakoon, että suurin osa kantahenkilökunnasta oli ihan asiallista, mutta muutamilla lähti joskus lapasesta.

Muuten ei jäänyt mitään traumoja, eikä siis noistakaan. Kunhan mainitsin.
 
Teille olen herra Majuri kirjoitti:
Jokusella ryhmänjohtajalla oli jäänyt käsittämättä, etteivät ne raudat kauluksessa tarkoita ihmisarvon ylennystä, vaan tehtävää. Eikä se tehtävä ole pitää hauskaa alokkaiden kustannuksella. Tästä lähti ne turhat punkkien räjäytykset, lukemattomat järjestäytymiset uudelleen ynnä muut ajoittain liian pitkälle menneet vittuilut. Sama koski myös erästä kokelasta. Silloin 18-vuotiaana näitä ei niin osannut ajatella, pomppi siinä missä muutkin ja sillä selvä. Mutta jälkeenpäin olen ajatellut miten typerästi siihen aikaan moni juttu vielä hoidettiin, tai että miten paljon toisella tavalla sen olisi voinut hoitaa. Joitakin selvästi myös kiusattiin vain siksi, ettei joku ryhmänjohtaja hänestä pitänyt. Mahdollisuudet siihen ovat intissä aika isot ja tiedän ainakin yhden normaalin ja hyvän tyypin pilanneen inttinsä kun sai kokelaan ja alikessun vihat niskoilleen ilman omaa syytään.

Kantahenkilökunnassa oli paljon "vanhaa koulukuntaa", eli joskus koulutus, mutta ennen kaikkea puheet oli sen mukaisia. Nykyään tuskin on paikallaan uhkailla ketään mokannutta ampumisella, munista hirttämisellä tai vastaavalla. Silloin se kuitattiin sellaisena rankempana huumorina, mitä se kai olikin, vaikka niiden viljelijä oli aika punainen siinä karjuessaan. Toki häntä puolusteltiin, että juoppohan se anyway on, krapulassa vaan raivoaa. Niin kuin olikin. Homoista ja neekereistä jauhaminen ei sekään ihan aikuisen puhetta tainnut olla, mutta en minä niistä traumoja saanut, koska se oli jo yläasteella opittu juttu. Korostettakoon, että suurin osa kantahenkilökunnasta oli ihan asiallista, mutta muutamilla lähti joskus lapasesta.

Muuten ei jäänyt mitään traumoja, eikä siis noistakaan. Kunhan mainitsin.
Klikkaa laajentaaksesi...
Meille tuli seuraavassa saapumiserässä lääkäreitä, yksi niistä sanoi jonkun aikaa olleensa, ettei kaikki kapiukot siviilissä saisi täysjärkisen papereita, ehkä siinä oli joidenkin kohdalla perää
 
Teille olen herra Majuri kirjoitti:
Jokusella ryhmänjohtajalla oli jäänyt käsittämättä, etteivät ne raudat kauluksessa tarkoita ihmisarvon ylennystä, vaan tehtävää.
Klikkaa laajentaaksesi...
Alikessut näyttävät saavat aika paljon moitteita. Itsekin pääsin kokemaan kolminumeroisen määrän pinkan räjäytyksiä aukissa ja suoritus noteerattiin kurssijulkaisussa. Silti tämä pinkan räjäyttelijä oli ainoa epäasiallisesti käyttäytynyt alikki 11 kk aikana. Itse alikessuna en simputtanut, enkä nähnyt/kuullut että tupakaveritkaan olisivat moista harrastaneet. Eikä syynä ollut rangaistusten pelko. Kantahenkilökunnan taholta karkea kielenkäyttöä ja nolaamistakin esiintyi. Ajattelin tuolloin että puhetapa kuuluisi asiayhteyteen. Harvoin mistään harjoituksesta sai palautetta normaaleilla äänenpainoilla, paitsi siltä eräältä, joka oli kadiksen ohella suorittanut kasvatustieteen opintoja ja ymmärsi että sanoman voi toimittaa perille myös ilman että huutaa. Tänä pänä kun katsoo telkkarista naissotilaita, kielenkäyttö ja asennoituminen ainakin varusnaisiin näyttää ihan oudolta. Ampumaradalta kun poistuu omaehtoisesti ruokailemaan, skappari vielä sen jälkeekin toimittaa asiansa keskustelemalla normaalein äänenpainoin. Saattaa tietysti olla että kamerahenkilön läsnäololla tilanteessa on kielenkantoja ja äänenpainetta rauhoittamaan pyrkivä vaikutus.
 
Starpom kirjoitti:
Alikessut näyttävät saavat aika paljon moitteita. Itsekin pääsin kokemaan kolminumeroisen määrän pinkan räjäytyksiä aukissa ja suoritus noteerattiin kurssijulkaisussa. Silti tämä pinkan räjäyttelijä oli ainoa epäasiallisesti käyttäytynyt alikki 11 kk aikana. Itse alikessuna en simputtanut, enkä nähnyt/kuullut että tupakaveritkaan olisivat moista harrastaneet. Eikä syynä ollut rangaistusten pelko. Kantahenkilökunnan taholta karkea kielenkäyttöä ja nolaamistakin esiintyi. Ajattelin tuolloin että puhetapa kuuluisi asiayhteyteen. Harvoin mistään harjoituksesta sai palautetta normaaleilla äänenpainoilla, paitsi siltä eräältä, joka oli kadiksen ohella suorittanut kasvatustieteen opintoja ja ymmärsi että sanoman voi toimittaa perille myös ilman että huutaa. Tänä pänä kun katsoo telkkarista naissotilaita, kielenkäyttö ja asennoituminen ainakin varusnaisiin näyttää ihan oudolta. Ampumaradalta kun poistuu omaehtoisesti ruokailemaan, skappari vielä sen jälkeekin toimittaa asiansa keskustelemalla normaalein äänenpainoin. Saattaa tietysti olla että kamerahenkilön läsnäololla tilanteessa on kielenkantoja ja äänenpainetta rauhoittamaan pyrkivä vaikutus.
Klikkaa laajentaaksesi...

Itellä jo 90-luvulla tuli vastaan asiallisia kappareita. Jotkut toki olivat erilaisia persoonia.

Mutta mun pinkat räjähteli vielä korpin jämien jälkeenkin. Ja kokosin sen alokkaasta kotiuttamiseen asti aina vähän sinne päin. Edustuskäyttöön sitten vähän särmäsin punkkaa.

Toki asiallinenhan se punkan ja pinkan tarkoitus on
 
Samoja kokemuksia turhasta varusmies/upseerikokelas -simputuksesta.
Suurin pettymys oli siinä, miten koulutus oli järjestetty. Suurin osa oli luppoaikaa ("kiire odottamaan"), koska kantahenkilökunta lusmuili niin paljon kuin kykeni.
 
Meillä oli reilu henki yksikössä varusmiehenä.
Yksi kusipää oli, mutta hän sai moitteita asiasta myös muilta ja suoraa palautetta alaisiltaan.

Upseeri-oppilaat siivosi kerran varusmiehen oksennukset että ei jää aamulla kiinne kun sängyn viereen oksenti.

Ensimmäinen asia oli mitä alikessu opetti " Mä en sitte teidän rättejä ala kauheasti tarkastelemaan kun paskankaan väliä onko päiväpeite viikattu ok:sti vai särmä"

Yhteishenki oli niin hyvä että vanhalla sissivääpelillä oli kyynel silmäkulmassa kun porukka lähti menemään. Tosin tarina ei kerro tuliko kyynel sen takia että hänelle annettiin 2 tähden jallupullo lähtiessä.

Ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin että meillä ei olisi ollut kuria, sitä kyllä oli.
Homman nimi oli helppo.

"Jos teet sen mitä käsketään hyvin harjoituksessa: helpotan teidän elämää täällä, jos perseilette rankaisen kovaa"
Vääpeli puolusti omiaan lopulta niin hanakasti että kapteenilla meni täysin huutamiseen hermot ja lähti kesken harjoituksen helvettiin kun Vääpeli raivosi hänelle niin että kopan ikkunat helisi.

Kapteeni oli kyseenalaistanut kartanlukutaidon.
Varusmies oli oikeassa paikassa ja osasi myös tismalleen sen kertoa. Kapteenin ukot taas oli 1km väärässä paikassa ja väärällä puolella jokeakin.

Kapu uhkasi varusmiestä niskoittelusta kun oli sanonut. "Kyllä muuten tiedän aivan metrilleen missä olemme, mutta tiedättekö te" kapu syytti varusmiestä valehtelusta ja varusmies totesi että ei jaksa kuunnella paskan jauhantaa kun syytetään valehtelijaksi.
Asia varmistettiin ja kapun ukot oli väärässä paikassa, siksi niitä oli partio joutunut 1h hakemaan kun ei ollut edes oikealla puolella jokea.

Vääpelille tämä oli ollut ilmeisesti vianoisen hymyn paikka ja siitä alkoi täysi sota kahden kapiaisen välillä mikä jatkui myöhemmin kasarmilla
 
Viimeksi muokattu:
BlackFox kirjoitti:
Meillä oli reilu henki yksikössä varusmiehenä.
Yksi kusipää oli, mutta hän sai moitteita asiasta myös muilta ja suoraa palautetta alaisiltaan.

Upseeri-oppilaat siivosi kerran varusmiehen oksennukset että ei jää aamulla kiinne kun sängyn viereen oksenti.

Ensimmäinen asia oli mitä alikessu opetti " Mä en sitte teidän rättejä ala kauheasti tarkastelemaan kun paskankaan väliä onko päiväpeite viikattu ok:sti vai särmä"

Yhteishenki oli niin hyvä että vanhalla sissivääpelillä oli kyynel silmäkulmassa kun porukka lähti menemään. Tosin tarina ei kerro tuliko kyynel sen takia että hänelle annettiin 2 tähden jallupullo lähtiessä.

Ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin että meillä ei olisi ollut kuria, sitä kyllä oli.
Homman nimi oli helppo.

"Jos teet sen mitä käsketään hyvin harjoituksessa: helpotan teidän elämää täällä, jos perseilette rankaisen kovaa"
Vääpeli puolusti omiaan lopulta niin hanakasti että kapteenilla meni täysin huutamiseen hermot ja lähti kesken harjoituksen helvettiin kun Vääpeli raivosi hänelle niin että kopan ikkunat helisi.

Kapteeni oli kyseenalaistanut kartanlukutaidon.
Varusmies oli oikeassa paikassa ja osasi myös tismalleen sen kertoa. Kapteenin ukot taas oli 1km väärässä paikassa ja väärällä puolella jokeakin.

Kapu uhkasi varusmiestä niskoittelusta kun oli sanonut. "Kyllä muuten tiedän aivan metrilleen missä olemme, mutta tiedättekö te" kapu syytti varusmiestä valehtelusta ja varusmies totesi että ei jaksa kuunnella paskan jauhantaa kun syytetään valehtelijaksi.
Asia varmistettiin ja kapun ukot oli väärässä paikassa, siksi niitä oli partio joutunut 1h hakemaan kun ei ollut edes oikealla puolella jokea.

Vääpelille tämä oli ollut ilmeisesti vianoisen hymyn paikka ja siitä alkoi täysi sota kahden kapiaisen välillä mikä jatkui myöhemmin kasarmilla
Klikkaa laajentaaksesi...
Kuulostaa hyvältä paikalta suorittaa palvelus! Sen verran voisi itse vielä jatkaa avautumista, että meillä ei ollut mitään erityistä henkeä ryhmässä tai joukkueessakaan. Hommat kyllä hoitui, mutta ei siellä ketään mielellään jääty auttamaan, jokainen vastasi vaan siitä ettei koko joukkue joudu kuseen (silloin suosittiin vielä kollektiivisia rangaistuksia). Ja siinä se. Ne läheisimmät tyypit löytyivät kyllä samasta joukkueesta, mutta sekin siten, että oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita siviilissä. Ei meillä nyt paskakaan henki ollut, enemmän sellainen pakkoavioliitto, jos sanaleikki sallitaan. Kyllä poikien kanssa juttuun tultiin, mutta intin jälkeen se jäi saman tien. Näihin lähimpiin joukkuekavereihin sentään olin yhteydessä, kunnes aika teki tehtävänsä ja se jäi.
 
Ehkä pahin epäkohta oli se, etten jonnena varusmiehenä, edes kokelaana, ymmärtänyt homman kokonaisuudesta paljoakaan. Turhaa jännittämistä, sekalainen kasa nippelitietoa, puun oikealta puolelta ammutaan rk:lla paitsi jos olet vasuri jne. Vasta myöhemmällä iällä ressuna olen ymmärtänyt paremmin ja nähnyt hieman "metsää puiltakin". Viisi vuotta myöhemmin varusmiespalvelukseen olisi auttanut paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä ei kerran maastotiedustelussa ollut lounaan kanssa jälkiruokaa vaan Amica laittoi mukaan sen sijaan kolmea erilaista kakkua. Muuten palvelus sujui ilman raskaita vastoinkäymisiä.
 
Umkhonto kirjoitti:
Ehkä pahin epäkohta oli se, etten jonnena varusmiehenä, edes kokelaana, ymmärtänyt homman kokonaisuudesta paljoakaan. Turhaa jännittämistä, sekalainen kasa nippelitietoa, puun oikealta puolelta ammutaan rk:lla paitsi jos olet vasuri jne. Vasta myöhemmällä iällä ressuna olen ymmärtänyt paremmin ja nähnyt hieman "metsää puoltakin". Viisi vuotta myöhemmin varusmiespalvelukseen olisi auttanut paljon.
Klikkaa laajentaaksesi...
Itse kävin vasta korkeakouluopintojen jälkeen 25v vanhana ja kyllähän se perspektiivi iän sekä siviilikoulutuksen kautta oli jotain ihan muuta kuin 19v jantterina. Hommasta sai tolkkua ja siitä nautti ihan toisella levelillä eikä ollut niin iso kriisi jos jonkun viikonlopun oli jossain muualla.
 
Meillä oli kanssa Setiä rukissa ja ne oli mahtavia tyyppejä meidän pikkukollien seassa. Eräs Keksisedäksi tituleerattu keksifirman markkinointipäällikkö piti koko joukkueen kekseissä ja pipareissa rukin ajan.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top