Hybridisodan uudet ulottuvuudet

Seuraan venäläistä lehdistöä ja oleskelen siellä noin kaksi kuukautta vuodessa.
Arja Paananen on "vastatrolli" sanan pahimmassa merkityksessä. Journalisti, jolla ei ole halua ja pyrkimystä
välittää asiallista tietoa Venäjän maasta.

Venäjän media työskentelee kriittisemmin, moniulotteisemmin ja laajemman puheen sallien kuin Suomen tiedotus.
Yksi poikkeus kyllä on. Se on Putin ja hänen asemansa. Siihen ei kohdisteta arvostelua. Sitä vastoin hallintoa
muilta osin sopii kyllä arvostella minkä sielu sietää!
- esimerkiksi taloustilanteesta ja kansan köyhyydestä keskustellaan paljon enemmän ja laajemmin kuin Suomessa.

Infosota on saakelin vaarallista. Otetaan esimerkki. Sisällissotamme seurauksena Neuvostoliittoon pakeni noin 30 000 suomalaista.
He kertoivat siellä tarinoita Suomesta: "lahtari tappaa, kaivaa silmät päästä, paistaa lapsia nuotiolla jne..".
- Se palveli heidän etuaan.

Vastaavalla tavalla meille nykyään Suomen lehdistö kertoo tarinoita Venäjän maasta. Sekin palvelee meidän, jos ei etuja, niin ainakin
toiveita ja sitä kautta lehden myyntiä!

Mutta: molemmin puolin onnistunut infosota EI palvele kenenkään etuja. En tiedä käykö Venäjä valheellista infosotaa Suomea kohtaan.
Suomi sitä vastoin on käynyt koko 2000 -luvun infosotaa Venäjää vastaan. Uskomatonta kaunaisuutta.
Vai että oikein "vastatrolli". Olen minäkin trollausta vastaan, saisi olla enemmänkin tämän kaltaisia henkilöitä.
 
EU:n ja USA:n välinset sopimukset ovat äärettömän tärkeitä kaupalle, eikä niiden epämääräinen vastustaminen saa olla syy yksioikoiselle kaatamiselle. Oireellista on että määrätyt tahot USA:ssa vastustavat TTIP:tä vielä eurooppalaisiakin raivokkaammin. Kyse on halusta ja tarpeesta suojella omaa reviiriään tai itsekkäitä intressejä.

TTIP:tä ei tietenkään saa sopia sokkona. Kaikille osapuolille on annettava aikaa etsiä sen heikkoudet ja sudenkuopat. Muistuttakaamme asianomaisia annetusta lupauksesta:

http://trade.ec.europa.eu/doclib/press/index.cfm?id=1230
EU negotiating texts in TTIP
The European Commission is negotiating TTIP as openly as possible.

We will make the whole text of the agreement public once negotiations have been concluded – well in advance of its signature and ratification.

"Niin avoimesti kuin mahdollista."

"Puhun niin totta kuin osaan."

Epäilemättä näin.

Juurikin tuota viimeistä lausetta olen kritisoinut, ja tiedän lakia ja EU:n päätöksentekoprosessia paremmin tuntevien kritisoivan vielä lujemmin.

Toistan itseäni, mutta tälläisellä näennäisellä avoimuudella - missä koko sopimus asetetaan päätöksenalaiseksi ota tai jätä-periaatteella - pyritään juurikin nimenomaan siihen, että porsaanreikiä ei lähdetä tukkimaan. Koska tuossa vaiheessa sopimustekstiin ei enää voi vaikuttaa, ja täysin epäilemättä sopimuksessa on hyviäkin kohtia. Näin varsinkin suuryritysten linjoja herkästi myötäileville oikeistolaisille edustajille voidaan perustella, miksi tuo kannattaa hyväksyä, "vaikka se ei olekaan ihan täydellinen." Näin varsinkin siksi, kun osa näistä edustajista on jo aivan ilmiselvästi sopimuksesta mielissään olevien kansainvälisten suuryritysten taskussa.

Suhtaudun suurella epäilyksellä siihen, että 27 EU-maan lainsäädäntöön varsin syvällisillä tavoilla (mm. terveydenhuolto, ympäristönsuojelu, kuluttajansuoja) vaikuttavan sopimuksen kaikki mahdolliset sudenkuopat tullaan löytämään annetussa ajassa, ja vielä suuremmalla epäilyksellä siihen, että asioille tehtäisiin mitään - koska neuvotteluthan ovat sitten päättyneet. Prosessissa ei edes ole mitään mekanismia, jolla havaittuja heikkouksia olisi ylipäätään mahdollista korjata sopimustekstin julkistamisen jälkeen!!!

Tälläisissä oloissa olisi parempi hylätä sopimus (mitä tosin tuskin tulee tapahtumaan) ja lähteä neuvottelemaan uutta, avoimemmalla prosessilla johon olisi helpompi sitoutua.

Väännän vielä rautalangasta: en todellakaan vastusta vapaata kauppaa. Minusta se, kuten vapaa markkinatalous, olisi hyvä idea, joskaan missään tälläistä ei ole vielä kokeiltu - talouselämän rakenteet tuppaavat jostain jännästä syystä suosimaan suuria ja olemassaolevia toimijoita.

On vain niin käsittämättömän sinisilmäisen naiivia uskoa, että se mitä suuryritykset esimerkiksi tässä tapauksessa ajavat, olisi yhtenevä Euroopan tai sen kansalaisten edun kanssa.
 
Tässä muutamia "vaihtoehtomedioiden" näkemyksiä TTIP-sopimuksesta. Ehkä tajuatte kenen etua ajaa Euroopan ja Yhdysvaltojen välisen yhteistyön nakertaminen! Jos ette halua uskoa, että venäläismielisen propagandan suoltajat vastustavat TTIP:tä, niin samapa tuo minulle. Jotkut kiistävät faktat kun totuus sattuu.

Magneettimedia: Jussi Halla-aho kannattaa TTIP-vapaakauppasopimusta

MVlehti: TTIP-vastustus ärsyttää jenkkejä!!

Russia Today: 'Time for US-German leadership'? Obama, Merkel pushing EU into unpopular TTIP free trade deal

Magneettimedia: TTIP-vapaakauppasopimus uhkaa itsenäisyyttä

MVlehti: TTIP-kyselyhuijaus: Suomalaisia lobataan TTIP-myönteiseksi - aivan samoin, kuin aikoinaan liittymään EU:hun

@Deeiii vapaakaupan kannattaminen ei suinkaan ole merkki libertarismista tai muusta "ääriajattelusta"! Toisekseen sopimukseen kyllä saattaa liittyä joitain ongelmallisia kohtia, mutta niistä on minun vaikea sanoa mitään nyt, ja lisäksi on vaikea uskoa että ne olisi kokonaisuuden kannalta niin suuria että ne tekisivät sopimuksesta haitallisen kokonaisuutta ajatellen. Lisäksi ajatus siitä, että suuryritysten ja kansalaisten etu olisi aina vastakkainen on sellainen mitä en pureksimatta niele.

Siltojen polttamisen sijaan mieluummin rakennetaan niitä!

usa-europe.jpg
 
Suuryrityksiä kiinnostaa tavan tallaajissa lähinnä se, miten heille voisi maksaa mahdollisimman vähän palkkaa ja miten myydä heille tuotteita mahdollisimman paljon. Yhteisiä etuja voi olla, mutta myös eriäviä. Suomalaista tehdasduunaria tuskin hyödyttää kovin paljon se, että telkkari voi olla entistä puolet halvempi, kestää puolet lyhyemmän ajan ja että hänen työpaikkansa muutti Kiinaan.

Ne suomalaiset, jotka vielä saivat pitää työnsä, tietysti hyötyvät lyhytaikaisesti. Lopulta tänne jää vain ne työt, joita ei voi siirtää.
 
Viimeksi muokattu:

Pelkosi tulevat toteutumaan vääjäämättä muodossa tai toisessa riippumatta siitä, oliko mitään sopimusta tai ei. Sopimusten ulkopuolella muutos on vain ilkeämpi koska mikään sopimus ei ole estämässä vahvemman osapuolen käyttää hyväkseen ylivoimaista neuvotteluasemaansa täysimääräisesti.

Täällä elää jotenkin kummallinen harhaluulo siitä että jättäytymällä sopimusten ulkopuolelle yksin oma asema muuttuisi jotenkin vahvemmaksi. Ei se muutu. Yksin ollen et ole edes neuvotteluosapuoli vaan subjekti jolle säännöt sanellaan.

Tämä pätee yhtä hyvin yksilö- kuin kansakuntatasollakin.

Kaikki nuo vapaakauppasopimuksen möröt ovat jo nyt olemassa GM ruoasta investointisuojasopimuksiin ja suuryritysten lobbaamiin lakeihin. Muistelkaa vaikka lex nokiaa, tai nokioita: Nokia saneli aikoinaan eduskunnalle sekä ulkomaisten asiantuntijoiden alemman verotuksen että sähköpostiviestien kirjesalaisuuden murtamisen.

Katkeran korpikommunistin suhtautumisella sopimuksiin saa vaan vatsahaavan itselleen ja tulee "ruuvatuksi' joka käänteessä. Sopimusten puitteissa on sentään edes jotain mihin vedota, sopimuksettomassa tilassa vahvempi sanelee aina säännöt. Aina.
 
Viimeksi muokattu:
Jr49: "Tehtäväsi olisi paljon helpompi, mikäli ei olisi olemassa esim. venäläisten tekemiä Backman-uutisointeja ja Venäjän englanninkielisiä uutiskanavien versioita. Backmanin tarinoiden pohjalta tehdyt jutut saavat aina "tarkistuksensa" hänen suomenkielisistä höpötyksistään. Ja kun venäläisissä englanninkielisissä lähteissä toistuvasti lainataan väärin suomalaisten lausumia, niin nekin on helppo nähdä vääriksi."

Suomen käyttämä vastaava henkilö Venäjältä on Artemin Troitski. YLE esitteli hänet aikoinaan Venäjän politiikan asiantuntijaksi. Ja yliopisto-opettajaksi.
Totuus: Oli venäläisen Playboyn toimittaja vuosikausia ja myös päätoimittaja kunnes sai potkut. Satunnaisia työsuhteita sen lisäksi siellä sun täällä. Tutkintoa tekemätön rock-soittaja/toimttaja. Luennoinut 1-2 tuntia yliopistoissa noin 20-30 kertaa. Asuu nykyään kait Virossa. Ja ansaitsee merkittävän osan leivästään panettelemalla entistä isänmaataan Venäjää. Ja tuo oli YLE:lle syy esitellä hänet politiikan asiantuntijaksi!

Häneen verrattuna Bäckman on sentään kolmen yliopiston dosentti. Bäckman on tutkijaksi kovin älykäs. Valitettavasti hänen persoonallisuutensa ei taida mahdollistaa paneutuvaa, systemaattista ja ennen kaikkea vuodesta toiseen jatkuvaa tutkijan urakaarta.
- valtaosa dosenteista voi vain unta nähdä siitä älykkyydestä, joka Bäckmanilla on. Mutta se persoonallisuus.. se ei taida taipua tutkijanuran vaatimaan pitkäjännitteisyyteen ja "hiljentymiseen".

Katsohan JR49: Info-sotaa käydään vähintään yhtä kovaa Suomessa kuin Venäjän maalla. Suomalaiset, eli kotimaiset tietovälineet, pissivät silmään erityisesti suomalaista!

Käyn kovin mielelläni kanssasi keskustelua näistä trollaus-vastatrollaus -asioista! Otn opikseni, jos pystyt argumentoimaan päättelyni loogisesti virheelliseksi tai sen lähtökohtaiset olettamukset vääriksi.

Siihen asti pidän voimassa seuraavan yleistyksen: "Venäjän ulkopolitiikka on erittäin ennustettavaa ja johdonmukaista. Keskeiset oletukset ja päämäärät kerrotaan yllättävän avoimesti ja johdonmukaisesti julkisuuteen."

PS. Esimerkki aiheesta "Niin suomalaista, niin suomalaista..."!

Suomessa vain niin monet asiat hämmennetään valheeksi. Muutama vuosi sitten Venäjä pysäytti lihantuonnin Suomesta. Syy: me veimme sinne lihaa, jossa oli antibiootti-jäämiä. Venäjän laki ei sellaista salli. Suomen lehdistössä meidän laittomuus kääntyi Venäjän viaksi: "Venukin pirulla on niin tarkat vehkeet, ettei Suomessa olekaan ja se nyt kiusaa meitä".
- Ja kansa uskoi. Me veimme antibioottilihaa. Ja Venäjän vika kun paljastivat laittomuutemme. Aika fantsua!
 
Perhana, en tullut otsikkoa kirjoittaessani arvanneeksi, että seurauksena olisi "hybridisota" myös näillä sivuilla, mutta mitäs siitä, kyllä pieni kahina aina piristää :cool:

Bäckmannin sponsaaminen on kyllä jossain määri mautonta, kysy vaikka Helsingin yliopistolta:

Yliopisto haluaa eroon kohudosentista - sähköposti suljettiin

Onhan meillä ollut aiemminkin dosentteja, jotka ovat töppäilleet, mutta harvoin on ratsastettu julkisuudessa juuri dosentti-nimikkeellä. Me nousemme julkisuudessa koko ajan työnantajan asemaan, Wilhelmsson sanoo.

Myös Oulun yliopiston rehtorin Lauri Lajusen mukaan Bäckmanin tapaus on yliopistoille kiusallinen, koska ihmiset mieltävät, että Bäckmanilla on palvelussuhde yliopistoihin. Itä-Suomessa ollaan samoilla linjoilla.

- Tietysti Bäckmanin toiminta on ikävää, sanoo Itä-Suomen yliopiston tieteellinen rehtori Jukka Mönkkönen.

---

No, löydän minä Johan on Bäckmannista jotain positiivistakin: Bäckman suoritti ylioppilastutkinnon Sibelius-lukiossa vuonna 1991. Bäckman oli ensi kertaa julkisuudessa fagotinsoittajana. Hän soitti 1980-luvun lopulla Radion sinfoniaorkesterissa ja esiintyi televisiossa EBU:n nuorten solistien konsertissa. Sotväen osalta fiilikset ovatkin sitten kaksijakoiset: Palveli Ruotuväki-lehden varusmiestoimittajana ja sai tiedotusaliupseerin erikoiskoulutuksen (Wiki). Nyt sinänsä älykkään miehen musiikki on vaihtunut sopuisista kansallisromanttisista hymneistä venäläisiksi riitasoinnuksi ja maanpuolustustamme palveleva tiedotuslinja vastapuolen hyväksi.

Venäjän ulkopoliittisen linjan kiemuroihin voi tutustua vaikka Ulkopoliittisen instituutin julkaisujen kautta. Ohessa esimerkki: http://www.fiia.fi/fi/publication/562/uhkakuvat_ohjaavat_venajan_toimintaa/ Ennustettavuutta kuvaa lähinnä se, että tiedetään Venäjän ajavan kaikkia keinoja käyttäen omia etujaan tilanteessa kuin tilanteessa, mutta tuonhan jo tiesitkin!

Hauska esimerkki tuo antibioottiliha. Vastaavia epäpuhtauksia tai muita ongelmia esiintyy yllättäen myös kaikkien muiden sellaisten maiden maataloustuotteista, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneen Venäjän epäsuosioon. "Venäjä aikoo estää puolalaisten vihannesten ja hedelmien maahantuonnin. Venäläisen viranomaislähteen mukaan suurin osa hedelmistä ja kasviksista asetetaan tuontikieltoon elokuun alussa. Venäläisen terveysviranomaisen mukaan kielto johtuu muun muassa sertifikaattirikkomuksista. Venäjän terveysviranomainen on jo aiemmin ilmoittanut suunnitelmistaan kieltää jopa kaikkien hedelmien tuonnin EU:n alueelta. " Jne. jne.

Suomessa vain niin monet asiat hämmennetään valheeksi. Muutama vuosi sitten Venäjä pysäytti lihantuonnin Suomesta. Syy: me veimme sinne lihaa, jossa oli antibiootti-jäämiä. Venäjän laki ei sellaista salli. Suomen lehdistössä meidän laittomuus kääntyi Venäjän viaksi: "Venukin pirulla on niin tarkat vehkeet, ettei Suomessa olekaan ja se nyt kiusaa meitä".
- Ja kansa uskoi. Me veimme antibioottilihaa. Ja Venäjän vika kun paljastivat laittomuutemme. Aika fantsua!

Pitempiä kommentoimatta oli aika fantsua tosiaan se, että Venäjä löysi suomalais lihasta sellaista antibioottia jota ei ole Suomessa käytetty eläimiin kymmeniin vuosiin.
 
Hauska esimerkki tuo antibioottiliha. Vastaavia epäpuhtauksia tai muita ongelmia esiintyy yllättäen myös kaikkien muiden sellaisten maiden maataloustuotteista, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneen Venäjän epäsuosioon. "Venäjä aikoo estää puolalaisten vihannesten ja hedelmien maahantuonnin. Venäläisen viranomaislähteen mukaan suurin osa hedelmistä ja kasviksista asetetaan tuontikieltoon elokuun alussa. Venäläisen terveysviranomaisen mukaan kielto johtuu muun muassa sertifikaattirikkomuksista. Venäjän terveysviranomainen on jo aiemmin ilmoittanut suunnitelmistaan kieltää jopa kaikkien hedelmien tuonnin EU:n alueelta. " Jne. jne.

Tuolloin julkisuudessa olleiden tietojen mukaanhan toinen löytyneistä antibiooteista oli sellainen, jota ei Suomessa oltu käytetty 20 vuoteen. Että kyllä tarkat on laitteet Vennään pojalla oltava.

Edith: Oho, meni ristiin.

Übrigens, tämä väite Suomen huonosta sananvapaustilanteesta on ihan Safka-porukan vakiosettiä. Samaan settiin kuuluu, että seuraavaan hengenvetoon kehutaan sitten sananvapautta itäystävän puolella.
 
Häneen verrattuna Bäckman on sentään kolmen yliopiston dosentti. Bäckman on tutkijaksi kovin älykäs. Valitettavasti hänen persoonallisuutensa ei taida mahdollistaa paneutuvaa, systemaattista ja ennen kaikkea vuodesta toiseen jatkuvaa tutkijan urakaarta.
- valtaosa dosenteista voi vain unta nähdä siitä älykkyydestä, joka Bäckmanilla on. Mutta se persoonallisuus.. se ei taida taipua tutkijanuran vaatimaan pitkäjännitteisyyteen ja "hiljentymiseen".
Ja jälleen tällä toteamuksella ohitat Bäckmanin tuottamat sadat täysin virheelliset lausumat, joita Venäjän media on sitten käyttänyt hyökkäyksissään lähteinä. Suomen medialla ei ole yhtään sellaista lähdettä, jota voisi verrata Bäckmanin Venäjälle tuottamaan määrään ja käänteisessä mielessä laatuun.
Trollin ohjesääntö numero 1: puhu asian vierestä ja suunta huomio johonkin toiseen. Noudatat hienosti sitä. Kaavaan kuuluu muuten tuo jatkuva tolkuttaminen Suomen median valhettelemisesta, joka on tosiaan absurdi väite, koska sitä käytetään verrannollisesti Venäjän vastaavaan.
 
Nenias Idelook: "Tuolloin julkisuudessa olleiden tietojen mukaanhan toinen löytyneistä antibiooteista oli sellainen, jota ei Suomessa oltu käytetty 20 vuoteen. Että kyllä tarkat on laitteet Vennään pojalla oltava."

Tällaiset lausumat kaipaavat kaksi vastakysymystä: 1) Mistä sinä tiedät että Suomen tieto pitää paikkansa? - hyvä, se pitää paikkansa. 2) Suomi myös kait toi lihaa muualta ja välitti sen täältä osaksi edelleen eteenpäin (Stockmann? - esimerkiksi jne)?

Näin saamme koko ajan käännettyä pois ikävän faktan: Suomesta vietiin laitonta lihaa Venäjälle. Ja kun se paljastui, valtaosa toimittajista ja kansasta selitti sen juuri kuten Nenias: perkeleen venukin vika kun huomasin meidän laittomuuden?

Aika hauska tuo ihmisen mieli. Kun joku on päätetty pahaksi, tuotetaan aikamoista tarinaa ja veruketta jotta omaa uskomusta ei tarvitsisi muuttaa.
 
JR49: "Ja jälleen tällä toteamuksella ohitat Bäckmanin tuottamat sadat täysin virheelliset lausumat, joita Venäjän media on sitten käyttänyt hyökkäyksissään lähteinä. Suomen medialla ei ole yhtään sellaista lähdettä, jota voisi verrata Bäckmanin Venäjälle tuottamaan määrään ja käänteisessä mielessä laatuun. Trollin ohjesääntö numero 1: puhu asian vierestä ja suunta huomio johonkin toiseen. Noudatat hienosti sitä. Kaavaan kuuluu muuten tuo jatkuva tolkuttaminen Suomen median valhettelemisesta, joka on tosiaan absurdi väite, koska sitä käytetään verrannollisesti Venäjän vastaavaan."

Kullero: Sehän on täysin itsestäänselvä, että Bäckman muuttaa totuutta. En viitsi tässä sanoa todellista mielipidettäni siitä demagogiasta, ettei tule kunnianloukkassyytöksiä perään. Mutta: Bäckman on älykäs ja hänen puheissaan on myös totuuden siementä. Huumoristakin sanotaan että "leikissä on toinen puoli totta".

Sinä olet minua vastaan ilmeisesti todellisuudessa altavastaaja sen vuoksi, että joudut tyytymään suomenkieliseen ja mahdollisesti englanninkieliseen lehdistöön. Minä taas en saa sinua vakuuttumaan näkemykseni totuudellisuudesta mitenkään. Sinä et usko mitä minä näen ja koen Venäjän lehdistön ja television myötä. Jos sen täysin kiistät, keskustelun eväät ovat nollassa.
- Ei uskottavuuttani lisää edes se, että totean olleeni viimeiseen asti huippukoulutettu ihmistieteilijä, yliopistomiehen kaikki virkaura-askelmat viranhaltijana kokenut. Netissä kun kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa.

Minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta vakuuttaa näkemyksieni osuvuutta kuin keskustelu kanssasi. Voimme jopa kokeilla niin että "isket minkä tahansa Suomen lähi-historian merkittävän poliittisen tapahtuman ja minä yritän esittää siihen uskottavan tulkinnan toisesta perspektiivistä"! - itsetuntoni riittää häviämiseen ja myös sen myöntämiseen että nyt en osannut. Aika reilu haaste sinulle - vai kuinka! Kullero on täysin hanskoja odottamassa ensi iskua. :)

CASE-ESIMERKKI, MITEN MAATA KOSKEVAT VIRHEELLISET UUTISET RAKENTAVAT TOTUUTTA

Informaatiosodan lähestymistavasta on vaarattomana esimerkkinä Pohjois-Korea. Se paljastuu tarkemmin analysoitaessa aivan toiseksi kuin mielipuolisen terrorin maaksi! Mihin perustan poikkeavan näkemykseni:
- lukenut noin 20 matkakuvausta maasta, artikkeleita sekä loikkareiden teoksia suomeksi (ehkä 5-7 kappaletta).

Nuo kertomukset viestivät: PK on harmaan tylsä, tylsä, turvallinen maa, jossa voi elää tavallisen harmaan elämän. Kunhan pysyy lokerossaan eikä vahingossakaan potki aisan ylitse. Maa on ennen kaikkea tylsä! Sen vankimäärä on suhteellisesti pienempi kuin USA:n tai Venäjän vastaava.

Veljeni vaimo on etelä-Koreasta, lääkäri Usassa. Hän toteaa: "meille tulee etelään jatkuvasti loikkareita. Ja paljon. Noin puolet heistä palaa takaisin vuoden kahden sisään, kun huomaavat etteivät sopeudu elämäntapaamme." Kysymys: palaisivatko he, jos se olisi maailman kauhein paikka!

Iltalehti noin 3 vuotta sitten kertoi suureen ääneen: "Moranbangin (tyttöbändi) tytöt teloitettu. Kertoo lähde.". Noin puolen vuoden päästä Iltalehti korjasi uutisensa virheen: "tytöt elävät, olivat tänään taas soittamassa". Heikon uutisoinnin Pohjois-Koreasta tunnistat lähteestä: se on lähes aina pieni etelä-korealainen sanomalehti, jonka nimetön tiedottaja kertoo totuuden.

PS. Pyrin vastaamaan lähinnä varhain aamuisella, tämä päivä on poikkeus. Haasteeseen reagointi vaatii virkeän mielen.
PS2. Venäjä on todennut. Ja Suomi on käsittääkseni myöntänyt lihan pitäneen antibiootteja sisällään. Etkö sinäkin usko tähän yhteiseen totuuteemme?
 
En voi muuta kuin nostaa hattua Suomen medialle joka on onnistunut fuulaamaan koko läntisen maailman uskomaan Suomen sananvapauteen ja vapaan mediamme laatuun ja kaiken lisäksi tiputtamaan Venäjän kauas hännille (140 jotain).

PS. Veli Kullervo, alan uskoa, että kirjoitat vain härnäämisen ilosta :rolleyes:

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1430537250875
Suomi on sananvapauden ykkösmaa – EU-maiden erot repesivät ennennäkemättömiksi
Ulkomaat 3.5.2015 7:56 Päivitetty: 3.5.2015 10:25

http://toimittajatilmanrajoja.com/fi/2016/04/20/tiedote-suomi-jalleen-lehdistonvapauden-ykkosmaa/
Tiedote: Suomi jälleen lehdistönvapauden ykkösmaa
---------------

Suomen suurin ongelma on yhdessätekemisen puute ja kyvyttömyys kuunnella toisiamme. Siihen on helppo iskeä vaikka hybridisodankäynnin keinoin!
 
Sinä olet minua vastaan ilmeisesti todellisuudessa altavastaaja sen vuoksi, että joudut tyytymään suomenkieliseen ja mahdollisesti englanninkieliseen lehdistöön.
Varmaan näin sitten. Suomessa on erittäin vahva laillisuuden perinne niin kansalaisissa kuin virkamieskunnassa.
Väärien lähteiden vuoksi, mehän olemme käyneet kaunaista infosotaa Venäjää vastaan, luulen että järjestelmänne on täysin mätä, perustuu voimakkaalle vastakkainasettelulle, oikeuttaa olemassaolonsa luomalla tekaistuja uhkia, on läpikorruptoitunut ja mahdollistaa vallan keskittämisen diktaattorille ja hänen parille kymmenelle kaverilleen.
Siinä on sinulle urakkaa kerrakseen, kun alat näitä käsityksiä kääntämään toisiksi. Ne ovat nimittäin harvassa, ketkä toisin uskovat. Putinia voi joku harva hetken ihailla, koska homot saavat turpiinsa ja vihervassarit eivät rätkytä. Vaan siitä kun mennään askel eteenpäin, huomataan kääntöpuolet. Jotka nyt vaikkapa ilmenevät sananvapaudessa koko kansalle, tai että sopivissa kohdissa järjestelmä alkaa löytää antibioottia, pakolaiset tulevat sattumoisin rajan yli ja yhtä sattumoisin lopettavat liikkeensä.
Mites muuten tämä kansalliskaartin perustaminen? Jos kerran media on moniarvoista ja sallii keskustelun, miksi varautua näin voimakkaasti omaa kansaansa vastaan?
 
Antakaa tekin sen Bäckman-rievun olla. Ärsyttää, että sairasta miestä käytetään tuolla tavoin hyväksi.
Personallisuus josta puhuu niin korostaen Kullervo, ei tarkoittaa auttomattisesti sairautta, en tiedä voiko edes personallisuuden häirioön omaava kutsua sairaaksi. Kaikennäköisiä personnallisuushäiriöitä voidaa haluteessa lyödä ihmeseen diagnoosina Suomessa melkein ensikättelyssä. Mitä on äärimmäisen väärin. Tunnen yhden ihmisen, jolla oli sekamuutoinen personnallisuushäiriö riippuvaisin piirtein, sitä on hänelle diagnosoitu sairaalassa kun oli masennuksen takia hoidossa, ja pitkässä terapiassa, muuten on nuoresta töissä sairaalan toimistossa ja on edelleen. Yksi sympaattisimmista ja rauhallisimmista suomalaisista jota tunnen, reissanut pitkin maailmaa paljon ja osaa monia kielia, eikä vahingoittaisi kärpästäkään.

Mutta kun tälläiset "sairaat" kun Bäckman tekevät suurta vahinkoa, heidän järjettömät toimeet aiheuttavat ihmisten vammauttamista ja kuolemia, kaikkea hävitystä ja kärsimystä tässä turhaan luettella mitä hänen kaltaiset saa omalla touhulla aikaiseksi, mutta ihmisiä menehtyy tämänkin paskiaisen takia joka ikinen päivä. Eikä sitä miestä tietääkseni kukaan diagnosoinut psyykkisesti sairaaksi. Vai onko? Harvoin narsistipersonaallisuus häiriöiset ym sosiopatit hakeutuvat hoitoon, kun voivat psyykkisesti aina hyvin, ei ne kärsi ikinä masennuksestakaan, ja voivat olla jopa erittäinkin tarmokkaita, joskus liikakin, kun vika on aina muissa ja ne itse ovat aina oikessa, omatunto kun heillä puuttuu tyystin tai vajasti kehittynyt.

Joten hän on terve mies ja hänet pitää saada vastuuseen kaikesta. Hänen ylipaino ja muut sitä johtuvat sairaudet ei lasketa.
 
Viimeksi muokattu:
Taitolaji toteaa: "PS. Veli Kullervo, alan uskoa, että kirjoitat vain härnäämisen ilosta".

Missään tapauksessa näin ei ole. Neuvostoliittoa vihasin mutta Venäjään muutin poliittisen asennoitumiseni vuosituhannen tietämissä.
Muutama sana on sanottava itsestäni. Olen istunut ihmistieteisiin liittyvän oppituolin haltijana yliopistossa. Erittäin koulutettu empiirikko, yhteiskuntatieteilijä siis.

Havahduin tuolloin lukemaan venäläisten tutkimuksia sekä oppikirjoja. Toki suomeksi ja englanniksi käännettejä. Yllätyin siitä, miten loogisia ja seurattavia nuo yhteiskuntatieteelliset ja psykologiset tutkimukset olivat. Ne olisivat käyneet mainioksi esimerkiksi empiirisestä, jopa liiankin loogisesta ja deduktiivisesta päättelystä. Tuo päättelyn laji on se, jota miehet, erityisesti insinööritieteiden puolella arvostavat.

Otan kaksi esimerkkiä Lännen mediavallasta tajuntaamme.

1. Tämän esimerkin historialliset faktat ovat peräisin kenraalimajuri Jaakko Aatolaisen tutkimuksesta (2012, Maanpuolustuskorkeakoulun johtajia).
Esimerkki: Lännen merkitys Euroopan Sodassa (1939-1945) merkittävä. Aatolaisen mukaan NL tuhosi yksinään Natsien 225 divisioonasta 175. Ja edelleen Aatolaisen mukaan sota
oli käytännössä ratkennut syyskuuhun 1941. Tuolloin NL oli toteuttanut maailmanhistoriamman historian suurimman evakuoinnin eli siirtänyt 25 miljoonaa ihmistä ja noin 1000 tehdasta
Uralille.

Opetus: Suuret Lännen pojat kävivät Euroopan suunnalla merkitykseltään vähä-arvoista taistelua. Eikä Natsien kukistamiseen heitä olisi tarvittu. Sota tosin olisi Aatolaisen arvion mukaan kestänyt vuosia.
Lähde: Lukeaapa Maanpuolustuskorkeakoulun kenraalimajuri Aattollaisen tutkimus. Sieltä löytyy tiedot. En löydä tähän
kontekstiin luotettavampaa lähdettä: kenraalimajuri Suomen armeijassa, Maanpuolustuskorkeakoulun johtajia ennen
kuin eläkkeelle siirtyi. Osaatteko nimetä taustoiltaan isänmaallisemmaksi oletettavampaa miestä!

2. Desanttien kylätapot: Olivat ikäviä, mutta kuuluivat siihen sotaan. Suomi oli Saksan vasalli ja Saksa tappoi armotta siviiliväestöä "ihan aikansa kuluksi" missä päin tahansa
Itäistä ja Läntistäkin Eurooppaa.
- Suomen suuresti ruikuttamat kylätapot kuuluivat samaan sarjaan. Kyläläiset, esimerkiksi Lokassa, tiedottivat havaitsemistaan sotilasliikkeistä saksalaisille. Tai ainakin noin
epäiltiin. Pitihän sitten kyläläiset tappaa, että eivät olisi vihjanneet "pettureina" saksalaisille sotilaiden liikettä.
Näin siviilikylien tapot olivat aivan normaali sotilastoimenpide toisen maailmansodan mittakaavassa.

3. Vastalahjana suomalaiset kyllä ampuivat Karjalassa sotilassairaalan potilaat ja sairaanhoitajat suoraan sänkyihinsä ja sitä rataa. Vuoden tietokirja-teoksessa Murtuneet Mielet
(Kivimäki 2013) mainitaan parissakin kohtaa että "potilaan mieli murtui kun näkivät mitä omat pojat tekivät paikallisille naisille". Jokainen voi sitten päätellä, mitä pojat tekivät.

MITÄ ESIMERKEILLÄ HAETAAN

Kun pyritään aidosti ymmärtämään kumpaakin osapuolta historiassa tai toisen valtakunnan politiikkaa niin "kannattaa eläytyä heidän tilanteeseensa". Tieteentekijänä minä yllätyin suuresti kun aloin todella katsomaan, mitä Venäjällä tapahtuu ja miten siellä asiat koetaan.

Ihan ovat loogisia, tunteikkaita, älykkäitä ihmisiä. Ja politiikka on selkeätä, johdonmukaista. Ehkä on oltava suvaitsevaisuutta myös sen verran, että kykenee aidosti hyväksymään sen, että muutkin saavat ajatella omalla tavallaan! Ja neuvottelutaito on sitä, että kunnioitetaan erilaisia maailmoja.
 
En uskoakseni ole missään yhteydessä dissannut venäläistä ihmisenä, maan kulttuuria, kirjallisuutta, taidetta tai esimerkiksi ruokaa, paheksun kuitenkin syvästi maan korruptioita ja sen johdon pakonomaista tarvetta alistaa lähimaita tahtoonsa tai jopa alaisuuteensa. EU:hun liitytään vapaaehtoisesti, Venäjään pakolla.

Hyvä Kullero, ole varovainen, jottei sinulle käy kuten "kirurgi" Zaldostanoville!

http://www.rferl.mobi/a/russia-nigh...wwii-soviets-hitler-cooperation/27713499.html
Putin's Chief Motorcyclist Fails Soviet History Class
 
Back
Top