Ilmatilaloukkaus

Venäläiset loukkasivat Viron ilmatilaa Vaindloon saaren luona. Vaindloo on Kalbådagrundista kaakkoon eli tuon kartan lentoreittiviivat näyttäisivät että tulivat siitä sunnasta. Tosin en nyt kyllä tiedä tapahtuiko Suomen ja Viron ilmatilaloukkaukset samaan aikaan.


Onko nyt varmasti otettu huomioon, ettei tilanteessa ollut esimerkiksi ukkospilvien väistämistä?
 
Nämä ovat vähän sellaisia asioita, että ei ehkä ole hyvä liikaa avata. Toki, kyllähän se itänaapuri yleensä tietää, montako konetta tuli vastaan.
Kyllä minun muistaakseni ne tunnistuskäytännöt on kerrottu jo aika tarkastikin mediaan Ilmavoimien toimesta. Siis ainakin se, miten kaksi Hornetia lähtee ja mitä niiden on tarkoitus tehdä ja miten.

Onhan tämä myös siinä mielessä metkaa, että Suomessa sopimuksen allekirjoittanut Yhdysvaltain varapuolustusministeri Robert Work pääsee kertomaan Washingtoniin tunnelmia "suoraan itärintamalta" :cool:
"... ja se oli näin lähellä että venäläishävittäjät ampuivat minut kappaleiksi!" :p
 
Drakenillako vetelit?:cool:

Joo, Drakenista oli vielä silloin kyse. Laitoin matkaan siis.

Taisi olla muistaakseni viikonloppu. Hälytys ja lähtö oli kuin elokuvissa actionin puolesta, mutta meni onneksi oikein hyvin.

Tehtävän lopetukseen tuli sitten pientä ylimääräistä väriä. Drakenissa oli vaara, että sähköllä laukaistava tykki saattaa ampua, kun koneesta suljetaan virrat / sammutetaan moottori. Kuskin olisi siis pitänyt odottaa ensin pysähdyttyään, että tykki saadaan manuaalisesti varmistettua ennen kuin sammuttaa. Otin koneen vastaan samalla kun kaksi mekaanikkoa siirtyivät koneen toiselle puolelle varmistamaan tykkiä. Vein kiilat koneen renkaan alle ja pois tullessa huomasin, että kuski odottamisen sijaan vaikuttaa liikehtivän siten, että on jo pitkällä proseduurissa ja sulkemassa virtoja. Epäilin, että asetta ei oltu vielä saatu varmistettua, joten syöksyin koneen ali toiselle puolelle varoittamaan muita. Toiset eivät vielä olleet huomanneet tilannetta ja ihmettelivät, miksi siihen tulin, vaikka ei olisi pitänyt. Osoitin ohjaamoa ja samalla sitten jo selkeästi huomattiin, miten kuski oli jo sammuttanut koneen, kun kierrokset lähtivät laskemaan.

Ei siinä isoa vaaratilannetta olisi ollut, koska tykki oli maavallia päin, mutta innoissaan alas laskeutuva kuski taisi vähän pelästyä, kun päämekaanikko piti tälle kunnon saarnan. Lentäjällekään ei kuitenkaan jokapäiväistä rutiinia, ja kun oli selkeästi innoissaan tulossa kertomaan tarinaansa, niin tämä varotoimenpide, jota ei normaalisti siis tarvinnut tehdä, unohtui.

Kohteena oli silloin kuskin kertoman mukaan vähän harhautunut siviilikone (toki, voihan nekin olla valtiollisilla tehtävillä).
 
Nämä ilmatilaloukkaukset ovatkin hieno indikaattori. Jos varaudumme Venäjän agressioihin, jos vahvistamme puolustustamme, jos syvennämme puolustusyhteistyötämme länsimaisten demokratioiden ja yhdysvaltojen sekä naton kanssa - niin seurauksena on ilmatilaloukkaus.

Kaikki siis hyvin ja suunta oikea niin kauan kun Venäjä suorittaa ilmatilaloukkauksia.

Ja päälle päätteeksi ilmapiiri vahvistuu maassamme oman puolustuksemme hoitamiseen, realismi voittaa suhteessamme Venäjään ja poliittisen ilmapiirimme neuvostosaurukset näyttävät yhä naurettavammilta hyssyttävine asenteineen.

Positiivisena panen myös merkille kun ilmavoimat ja yleensä puolustusvoimamme ottavat kaiken pr:n irti näistä ilmatilaloukkauksista. Jos PV kertoisi, että tarvitsemme lisää määrärahoja ja että ainoa uhkamme on tuo saatanan sama Venäjä yhä edelleen - niin ei tuntuisi missään. Mutta annas kun laitetaan venäläishävittäjät lehdistön saitteja koristamaan ja kerrotaan niiden poikenneen meidän ilmatilassa niin sama viesti menee hetkessä perille.
 
Viimeksi muokattu:
Toimittajilla on ollut lähteitä. Yllätys tämä ei tietenkään ole kenellekään.
Mutta outoa on, että meidän täytyy oikeasti olla kytiksellä ja tehostaa valmiutta. Ja yhtä outoa on, että tämä tuntuu kuin rutiininomaiselta valmistautumiselta kriisiin.
Venäläisiä lensi niin paljon Suomenlahdella, että katsottiin parhaaksi reagoida ennakoiden. Jos niillä oli tarkoitus "vahingossa" eksyä, niin eivätpä onnistuneet enää. 2-0 meille.

Suomi tehosti valmiutta – Hornetit ilmassa myöhään yöhön

IS:n tietojen mukaan Suomen Hornet-hävittäjät lensivät Suomenlahdella myöhään yöhön asti.

ILTA-SANOMIEN eri lähteistä saamien tietojen perusteella Suomen ilmavoimat oli tehostetussa valmiudessa torstaina, kun venäläiset Su-27-hävittäjät loukkasivat kahdesti Suomen ilmatilaa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan pari Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjää vuorotteli pitkään Suomenlahdella torstaipäivästä myöhään aamuyöhön saakka, kun venäläisten koneet lensivät edestakaisin Suomenlahden kapeassa kansainvälisessä ilmatilassa. Kyseessä oli lähteen arvion mukaan hyvin poikkeuksellinen tilanne...(jatkuu)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001925720.html
 
J. Tarkka Uudessa Suomessa, osalainaus:
–Suomen puolustuksen tehostuminen on Venäjälle jo sinällään kiusallinen asia, mutta se on suorastaan noloa, että Suomi tekee sen Natoon liittymättä. Presidentti Putinin propagandateollisuus on lietsonut oman väestönsä ja osan suomalaisistakin raivokkaaseen Nato-kammoon, mutta siinä onnistuminen ei tuotakaan tarkoitettua tulosta, hän toteaa.
:D
 
Jussi Niinistöä ei voi kehua liikaa.

Naton suhteen en ole ole samoilla linjoilla ja persuja en äänestä edes hirvittävässä krapulassa, mutta mies on hoitanut tonttinsa vähintään kiitettävästi. Parempi puolustusministeri, kun kaikki aikaisemmat yhteenlaskettuna :D

Samaa mieltä mutta hivenen on turhan varovainen tässä avun vastaanottamisasiassa. Nyt kun allekirjoitettiin aiesopimus tmv Yhdysvaltojen kanssa niin Niinistö sanoi, ettei se vie meitä yhtään lähemmäksi Natoa. Samaa Naton välttelyä hänellä on muissakin kommenteissa ollut. Faktisesti tilanne on kuitenkin se, että Suomi koko ajan ja määrätietoisesti hivuttautuu kohti Natoa tai läntisiä puolustusyhteistyökuvioita ja parantaa puolustusvalmiuttaan myös valmiudella vastaanottaa apua tai osallistua operaatioihin.

Kun armeijamme tämän tietää ja näin tahtoo, kun virkamiehet ja vastuulliset poliitikot tätä tukevat niin minkä helkkarin takia sitä ei voi sanoa ääneen. Etenkin kun Venäjäkin sen varsin tarkkaan tietää. Jumalavita Porin prikaatinkin varuskunta-alueella on jo enemmän englanninkielisiä tieviittoja kuin mitä niitä on suomeksi. Kasarmien seinissä ei lue suomeksi enää mitään.

Samaten kritisoisin, että J Niinistön aikana ulkomaanoperaatioihin osallistuvien määrä on pudonnut alle viidesosaan aiemmasta ja vain Irakin koulutusoperaatiot ovat sellaista kovaa tavaraa mistä saamme tietotaitoa myös omaan puolustukseemme. Meillä on valmiudessa pari tuhatta kriha-porukan soturia mutta kutsua ei vain tule. Ja heidän kautta kanavoitu kokemus olisi tervetullutta oman puolustuksemme kehittämiseen ja aikamme seuraamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Ääniä menneisyydestä...

”Venäjä antoi Suomelle varoituksen. Tuntuu siltä, että tässä nyt tietoisesti lähetetään sanomaa, että älkää kaivako verta nenästänne. Ehkä he haluavat muistuttaa, että jos suhteet ajetaan huonoiksi, siitä on seurauksia, Hägglund sanoo.


http://www.kauppalehti.fi/uutiset/k...uomelle-varoituksen/kZd6jYMn?ref=twitter:c49d

”Naton jäsenyydestä olisi paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Kaikissa uusissa Nato-maissa Viroa lukuun ottamatta maanpuolustustahto on romahtanut jäsenyyden jälkeen”, Hägglund muistuttaa.

”Tilanne on nyt ideaali. Ollaan osa länttä. Meillä on erinomaiset suhteet Yhdysvaltoihin ja ihan toimivat suhteet Venäjään.”


Tottahan se on että ei kannata kaivaa verta nenästä ihan huvin vuoksi, mutta samalla on niin että nykyisessä tilanteessa paljon suurempi virhe on nöyristellä ja hissutella, kun juuri sitä Venäjä Suomelta haluaa ja suorastaan vaatii.

Venäjän kanssa on mahdotonta olla kaveri, kun Putin ei halua olla kenenkään kaveri. Putin ei todellakaan etsi treffipalvelusta uusia ystäviä :D Putin haluaa olla kukko tunkiolla ja mitä enemmän Venäjää pelätään, sitä enemmän Putinia naurattaa ja laulattaa. Tämä on hyvä ymmärtää erityisesti juurikin Suomessa.
blank.gif
 
Samaa mieltä mutta hivenen on turhan varovainen tässä avun vastaanottamisasiassa. Nyt kun allekirjoitettiin aiesopimus tmv Yhdysvaltojen kanssa niin Niinistö sanoi, ettei se vie meitä yhtään lähemmäksi Natoa. Samaa Naton välttelyä hänellä on muissakin kommenteissa ollut. Faktisesti tilanne on kuitenkin se, että Suomi koko ajan ja määrätietoisesti hivuttautuu kohti Natoa tai läntisiä puolustusyhteistyökuvioita ja parantaa puolustusvalmiuttaan myös valmiudella vastaanottaa apua tai osallistua operaatioihin.

Kun armeijamme tämän tietää ja näin tahtoo, kun virkamiehet ja vastuulliset poliitikot tätä tukevat niin minkä helkkarin takia sitä ei voi sanoa ääneen. Etenkin kun Venäjäkin sen varsin tarkkaan tietää. Jumalavita Porin prikaatinkin varuskunta-alueella on jo enemmän englanninkielisiä tieviittoja kuin mitä niitä on suomeksi. Kasarmien seinissä ei lue suomeksi enää mitään.

Samaten kritisoisin, että J Niinistön aikana ulkomaanoperaatioihin osallistuvien määrä on pudonnut alle viidesosaan aiemmasta ja vain Irakin koulutusoperaatiot ovat sellaista kovaa tavaraa mistä saamme tietotaitoa myös omaan puolustukseemme.

Jussi Niinistö on todennut että ei ole natovastainen vaan natokriittinen. Ehkä se tarkoittaa Jussin mielestä sitä, että ollaan kavereita mutta pidetään samalla hajurakoa ja jos se ei olosuhteista johtuen onnistu, niin ei myönnetä sitä ääneen :D
 
Viimeksi muokattu:
Tuollainen samanlainen skenaario olisi Venäjälle hyvä keino eskaloida tilannetta, mikäli tarvetta kiristää ruuvia syvemmälle löytyisi. Koneet lentävät vierekkäin aivan rajan pinnassa ja jos meikäläisiä on kaksi, niin äkkiäkös paikalle suhahtaa vaikka matalalla vaaninut Suhoi-parvi tms. Asemoivat itsensä Hornettien taakse/lähelle.
Seuraava askel olisi Hornettien alasampuminen. Luonnollisesti tätä olisi valmisteltu hybridisodan keinoin: "agressiiviset Nato-haukat lennossa, Suomi uhittelee slaavilaisille rauhankyyhkyille, Hornetit lukittaneet tutkansa useita kertoja venäläiskoneisiin, vaikka venäläiset olivat viattomalla sunnuntailennolla tms".
Suomi-koneet alas, ja välittömästi parkaisu Kremlin parhaiden voimien suulla maailmalle, että Suomi aloitti, Hornetit kävivät ensiksi kimppuun, me vain lensimme sallitussa ilmatilassa ihan rauhassa.

Tämähän vain työntäisi meitä sotilasliittoihin, mutta toisaalta, niinhän ne työntävät jo nyt.
 
Maanpuolustus.net mainittu! :)

http://yle.fi/uutiset/3-9218477

Vieraan vallan koneita tunnistavan lentäjän taidonnäyte: Ohjaa yhdellä kädellä, toisella pitää kameraa
Tunnistuslennolla ei käden parane vapista, kun ohjaaja "parkkeeraa" koneensa tunkeilijan kyljen tuntumaan napatakseen mahdollisimman hyvän kuvan. Tavallinen käsikamera suoriutuu tehtävästä erinomaisesti, paljastaa ilmasotaopin pääopettaja Saku Joukas Maanpuolustuskorkeakoulusta.

"Foreign Aircraft fighter, you are in Finnish airspace". Näillä sanoilla alkaa suomalaisen hävittäjälentäjän yhteydenpito Suomen ilmatilassa lentävän vieraan vallan edustajan kanssa. Viesti lähetetään radiolla kansainvälisellä hätätaajuudella.

Lentäjän tehtävä tunnistustilanteessa on hakeutua lähelle maalia ja jopa siivelle. Kun viesti ilmatilaloukkauksesta on annettu, lentäjä ilmoittaa mihin suuntaan tunkeilijan kannattaa poistua päästäkseen pois Suomen alueelta.

Mikäli sana ei tehoa, tai radiolla yhteyttä ei saada, voi kuljettaja päiväsaikana huomion herättääkseen vaaputtaa konetta, ja ohjata nokallaan oikeaan lentosuuntaan. Yöaikaan vilkutellaan valoja.

Tämän jälkeen tunkeilijasta napataan valokuva.

– Ilmavoimat käyttää valokuvaamiseen tavallista tarkoitukseen hieman muokattua hyvälaatuista kameraa. Ohjaaja toisella kädellä ohjaten ja toisella kuvaa ottaen napsii tunnistuskuvat. Hornetissa on mahdollisuus pimeällä käyttää valovahvistimia tai tunnistusvalonheitintä, jolla voidaan valaista kohde, ja lentäjällä on käytössään pimeänäkölaitteet, ilmasotaopin pääopettaja Saku Joukas kertoo.

Hornetien kolme valmiustasoa
Tunnistuslentotehtävä liittyy alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen. Ilmavoimissa pidetään yllä jatkuvaa valmiutta lähettää yksi tai useampi hävittäjä tunnistamaan tunkeutuja visuaalisesti.

Ilmavoimilla on käytännössä kolme erityyppistä valmiustasoa: Kenttävalmius, tehostettu kenttävalmius tai koneet lähetetään ilmaan etukäteen päivystämään, joilloin päästään minuutin tai parhaimmillaan jopa alle minuutin valmiuteen. Tämä voi selittää sen, miten perjantaina tapahtuneissa ilmatilaloukkauksissa tunnistaminen tapahtui niin nopeasti.

Video paljastaa miten venäläiset reagoivat tunnistuslentoihin?
Youtubeen ladatun videon väitetään paljastavan, miten venäläiset lentäjät reagoivat suomalaisten tekemiin tunnistuslentoihin. Vuonna 2014 maanpuolustus.net-sivuston lataamassa videossa kuullaan lataajan mukaan kahden SU-27 ja A-50 -koneiden miehistön välistä keskustelua tilanteessa, jossa Hornet lähestyy venäläiskoneita.

Sen mukaan venäläismiehistöä kiinnostaa kaksi asiaa: koneen tunniste ja sen aseistus. Koneen tunniste jää salaisuudeksi, mutta aseistuksesta he pääsevät perille nopeasti.

– Kaksi alhaalla ja kaksi taaempana, katso nyt se on menossa minun alle. Kyllä, sillä siellä on ohjukset, videolla kuultava miesääni kertoo venäjäksi.

Välittömästi tämän jälkeen suomalaiskone jatkaa videon mukaan jo matkaansa kohti Helsinkiä. Videon kesto on runsaat neljä minuuttia. Yle ei ole voinut varmistaa sen aitoutta.

Sotilaslentokoneet käyttävät sekä salattuja että salaamattomia radiotaajuuksia. Periaatteessa on mahdollista, että ohjaamossa käydyn keskustelun voi tallentaa kuka tahansa asiansa osaava radioamatööri.

Vuonna 2014 venäläiskoneet loukkasivat Suomen ilmatilaa neljä kertaa.
 
....
Miten Hornetit saivat venäläishävittäjät kiinni niin nopeasti? ”On ihan selvää, ettei tätä yhdellä tai kahdella koneella hoidettu”

http://www.hs.fi/kotimaa/a1475816070784

Must vähä tuntuu silt', että joku taho toimittaa Suomeen sellaista tietoa, josta ei juuri huudella. Saattaa tulla Ruotsiinkin samasta lähteestä. Näkyvimpänä viitteenä tuollaisesta Gotlantiin etuajassa sijoitettu sotilasosasto.
 
Must vähä tuntuu silt', että joku taho toimittaa Suomeen sellaista tietoa, josta ei juuri huudella. Saattaa tulla Ruotsiinkin samasta lähteestä. Näkyvimpänä viitteenä tuollaisesta Gotlantiin etuajassa sijoitettu sotilasosasto.
Kovastippa porukalla on luottoa Suomen ilmapuolustukseen. Kun ei luoteta, että itse voitaisiin havaita noi Venäjän koneet vaan tieto tulee jostain mystisestä lähteestä.... pfffff.
 
Must vähä tuntuu silt', että joku taho toimittaa Suomeen sellaista tietoa, josta ei juuri huudella. Saattaa tulla Ruotsiinkin samasta lähteestä. Näkyvimpänä viitteenä tuollaisesta Gotlantiin etuajassa sijoitettu sotilasosasto.

Venäjä se oikein potkii meitä kohti länttä ja pitää valppaina. Matkustajakoneen alasampumisen tutkimiseenhan tämä viimeisin törppöily saattaa liittyä.

Venäjää en osaa ymmärtää. Nähtävästi Putinilla on niin suuri pelko vallan siirtymisesti ja kaaoksesta että etsitään niitä hankaluuksia jokaisen naapurin kanssa. Vaikkapa sen rauhallisimman
 
Back
Top