Ilmavoimien tulevaisuus

Mä mitään tiputtanut... Ostetaan Ruotsista kaksi laivuetta käytettyjä C/D-Gripeneitä.

Kaksi laivuetta C/D Gripeneitä Su-35:ttä ja PAK-FA:ta vastassa on jälleen yhtä kuin puhelinsoitto Putinille. Tässä on ihan aikuisten oikeasti kyse isänmaan itsenäisyydestä ja olemassaolosta, ja jos tätä Suomi-puulaakia aiotaan pitää pystyssä niin HX hoidetaan tyylillä maaliin, kaikki muu on valojen sammuttelua.

Itsenäinen puolustus on pienelle maalle vastenmielisen kallista, ei siitä pääse mihinkään. Halvempi ratkaisu olisi esim 48 x HX ja liittouman puolustussuunnittelussa Suomen suuntaan varattaisiin 2-3 laivuetta esim joukosta USAFE/RAF/SweAF/Luftwaffe...
 
Viimeksi muokattu:
En halua edes kuvitella sitä itkun määrää mikä foorumilta kuuluu ~neljän vuoden kuluttua, kun haaveet 72-64 koneesta kaatuu. :rolleyes:
 
Niin budjetissa siis on mainitulla 15 vuoden jaksolla suunnilleen tuon verran hankintarahaa. En ole sanonut että koko rahalla voi ostaa hävittäjiä. Päin vastoin totesin jo tuolla edellä että 25-40% hankintabudjetista on jatkuvasti sidottuna suurelle yleisölle näkymättömiin hankkeisiin. Siksi jo 50% panostus olisi kokonaisuuden kannalta kipurajoilla. Etenkin kun puhutaan noin pitkästä aikavälistä.

90-luvulla hankintamäärärahojen osuutta tilapäisesti nostettiin pihistelemällä toimintamäärärahoista. Kertausharjoituksia leikattiin, oli mm. 1-2 vuotta ettei niitä pidetty juuri ollenkaan, ilmavoimatkin vähensi lentotunteja, sellaisessakin pikkujutussa kuin varusmiesten päivärahoissa pihtailtiin, niiden korotukset olivat jäissä monta vuotta.
Samanlaisella meiningillä ensi vuosikymmennellä luultavasti saataisiin juuri & juuri pihistettyä ehkä 40 hävittäjän hankinta läpi tarvitsematta ostaa ihan halvinta mahdollista rassia. Sitten merivoimille puoli miljardia telakkatukea niin sekin hankinta voisi jotenkuten mennä läpi. Luultavasti jotain tämäntapaista tullaankin tekemään.
 
Kertausten osalta tuli 90-luvulla todella iso muutos. Kun isäni sukupolvesta tuntuu vähän joka ukko käyneen kertauksissa useammankin kerran niin esim. -69 syntynyt pikkuveljeni tai kukaan hänen kavereistaan ei ole kertauksiin osallistunut. Vanhin poikani kotiutui nelisen vuotta sitten ja hänellä on kutsu käynyt. Samoin osalla kavereista. Siinä taisi yhdeltä ns. sukupolvelta mennä homma aika tehokkaasti ohi.
 
Pöh, Suomella löytyy kyllä helposti joku 10 miljardia uusiin Hornetin korvaajiin, jos halua löytyy:
http://www.uusimaa.fi/artikkeli/323...ei-kayteta-elakelaisten-ja-elvytyksen-hyvaksi

Tuolla saattaa hyvinkin olla tänään jotain 200 miljardia euroa, joita ei ole käytetty eläkkeisiin vaan, vaan annetaan vaan varallisuuden paisua.
Vaikka Suomessa puhutaan eläkepommista, ei tästä massiivisesta eläkepotista ole ohjattu euroakaan työeläkkeiden maksuun.
Sen sijaan 24 miljardin vuotuiset työeläkkeet kustannetaan työntekijöiden työeläkemaksuilla.

Eli Suomella on kyllä varaa tehdä puolustusvoimista niin vahvat, että vaikea tänne on tulla, vaikka ei Natoon kuuluiskaan, kunhan huolto ja kaluston täydennyksiä saadaan tarvittaessa.
 
Työeläkerahastot huomioiden Suomen tase on yksi euroopan parhaita. Kyseisiä rahastoja ei näihin tavata laskea ja Suomella ne ovat aivan huippuluokkaa / capita.
 
Työeläkerahastot huomioiden Suomen tase on yksi euroopan parhaita. Kyseisiä rahastoja ei näihin tavata laskea ja Suomella ne ovat aivan huippuluokkaa / capita.
Kyllä, paljon kohkattu Venäjän "hyvinvointirahasto" on pienempi kuin Suomen eläkerahastot. Jos oikein pahasti osuu kökkökikkareet suomalaisiin tuulettimiin, sodankäyntikyky ei jää Suomessa kiinni rahoituksesta....
 
http://www.tela.fi/kansainvalista_vertailua

"Kun tarkastellaan Suomen koko lakisääteistä työeläkejärjestelmää ja lisätään siihen eläkesäätiöiden ja -kassojen hoitaman kollektiivisen lisätyöeläketurvan rahastojen arvo, muodostui varojen kokonaismääräksi 176,9 miljardia euroa vuoden 2014 lopussa. Tämä on noin 86 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Kuva 1: OECD-maiden eläkerahastot suhteessa BKT:hen vuonna 2014."
d766ff599ba9bd0fedc973fc8821965536593995.jpg
 
Työeläkerahastot huomioiden Suomen tase on yksi euroopan parhaita. Kyseisiä rahastoja ei näihin tavata laskea ja Suomella ne ovat aivan huippuluokkaa / capita

Tuossahan se ylempänä näkyy komeana kaaviona. Pitäisi kuitenkin muistaa lisätä tarkasteltavaan taseeseen eläkevastuutkin. Tai sitten nyt työssäolevat eivät saakaan suunniteltua eläkettään. Lähivuosinahan saavutetaan tilanne, että rahastoista kuluu
enemmän varoja eläkkeiden maksuun kun sinne tulee uutta rahaa.
 
Toisaalta olisi hyvä varmistaa, että meitä suomalaisia on itsenäisessä Suomessa ja elossa niitä eläkkeitä nauttimassa.
 
Rahoituksesta oli puhe. Saksan kamat hankittiin nälkävuosina ennen Horneteja ja Bukit maksoivat peräti 150 miljoonaa markkaa. Loput 850 miljoonaa kuitattiin vanhoista veloista. Maavoimiin ei siis pystytty rahallisesti panostamaan. Siitähän tässä oli kysymys. Onneksi sillä kertaa saatiin käyttökelpoista tavaraa naurettavan halvalla.
Sanoit että 92 alkaen meni 10 vuotta niin, ettei hankittu juuri mitään. Kuten aiemmista viesteistä näkyy, kyllä hankittiin - ja paljon.

Buk:n osalta puhuin järjestelmän tämän päivän arvosta, en sanaakaan siitä minkä verran niillä kuvattiin velkoja, nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Vähän niinkuin C/D Gripen ja F-35, molemmat ovat kiistämättä lentokoneita, muuten sopivat huonosti samaan lauseeseen ja aihepiiriin. No ehkä menneisyyttä ja tulevaisuutta vertailevassa mielessä.
 
Arvioit Bukin nykyarvoksi jopa miljardin. Tuskin se museossa ja romiksella ihan niin paljoa maksaa :)

Ja totta kai toivon että jatkossakin saadaan sattumalta ulkomailta kalustoa likimain ilmaiseksi. Silloinhan ei ole mikään ongelma naulata puolustusbudjettia HX-hankkeeseen vuosikymmeneksi.

Todellisuudessa Maavoimat joutunee pärjäämään pennosilla 90-luvun tapaan.
 
Eiks tää ole keskustelupalsta eikä mikään tietosanakirja. Mielipiteen voi muodostaa omaan arvioon perustuen. Tässä tapauksessa arvioon siitä että rahnaa ei vaan löydy. Tulevaisuus näyttää sitten kuka oli oikeassa ja kuka ei.
Aikaisemmin Veli Huhta on ollut tarkka, ettei mielipiteitä esitetä missään asiassa missään muodossa. Enpä malttanut olla vittuilematta pikkasen. :D

Kaikkea ei tarvitse ottaa tosissaa, koskee sinua, minua, Hentun Liisaa ja muitakin:p

Tämä on muuten sen lajin seurakunta, että jos näitä keskusteluja käytäis IRL niin montakaan ukkoa ei jäis kertomaan jälkipolville sisällöstä:cool:
 
Jep ja taisipa venäjä tuohon aikaan kuitata Suomelle vanhoja NL:n aikaisia velkojaan aseilla. Buk tuli muistaakseni 1996 sen arvoa nykyrahassa on vaikea arvioida, mutta hatusta voi heittää arvion jotain 500 me ja miljardin haarukkaan. Joka osaa paremmin arvioida niin kertokoon. DDR:n jäämistöstä tuli tuohon ajanjaksoon ennennäkemätön määrä kalustoa maavoimille, olisko ollut romuraudasta siivoamisen jälkeenkin parin prikaatin peruskaluston verran. Sen kaluston arvoa nykyrahassa on vieläkin vaikeampi arvioida.Ei se tietenkään ihan parasta tavaraa ollut, mutta paljon sitä on vieläkin käytössä.

Tässä Rannarille muutamia hankintoja ajanjaksolta jolloin mielestäsi ei juurikaan mitään hankittu. Mieti hetki ennenkuin lähetät tuollaisia paikkaansapitämättömiä viestejä faktana, pieni tarkistuskin on välillä paikallaan.

Otetaanpas Rannarille tähän se viesti kokonaisuudessan uudestaan, kommentoi tätä jos haluat. Yksittäisten asioiden irroittaminen asiayhteydestään on tietysti näppärä tapa muuttaa kerrotun viestin sisältöä, tuttua mediasta?
 
Muista hengittää välillä :) Ei tää oo niin totista.
 
Lähivuosinahan saavutetaan tilanne, että rahastoista kuluu
enemmän varoja eläkkeiden maksuun kun sinne tulee uutta rahaa
.

Taidetaan saavuttaa/olla tilanteessa jossa joudutaan ottamaan osa eläkerahastojen tuotoista eläkkeiden maksuun, eli rahastot jatkavat kasvuaan lopuilla tuotoilla.

" Suomalaisten työeläkerahastojen pääosin ulkomaille sijoittamat pääomat poikivat vuosittain jopa 12 miljardin euron tuotot.
Niitä ei kuitenkaan käytetä eläkkeiden maksuun ja Suomen talouden elvytykseen, vaan pääosin uusiin sijoituksiin ulkomaille.
Nykyarvoltaan 183 miljardin euron eläkerahastot elävät omaa elämäänsä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana ne ovat nousseet peräti 20 miljardia euroa"

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/323...ei-kayteta-elakelaisten-ja-elvytyksen-hyvaksi

jonkillainen käppyrä eläkemenoista ja tuloista

d315781778577248d4eb2d208ae7da1609ac6008.jpg

slide_27.jpg

Kyllä tuo 160mrd vuositasolla tuotaa hyvät rahat jos vain hyvin sijoitukset menneet.

a1a104eb4ad7c7b4d6585ead0237ec700a613c8d.jpg
 
Näihin rahastoihin pieni kaneetti sikäli, että jos maailmapalo ja talouskriisi sen myötä syttyy niin se puree myös rahastoihin. Toki osa niistä on kiinni myös sodan tärkeissä hyödyketuonnoissa joten kaikki kurssikehitys ei suinkaan suhteellisesti katsoen ole maailmanpalossakaan negatiivista.
 
Back
Top