Israelin laivaston rynnäkkö aktivistien laivaan

Museo kirjoitti:
NautaFIN kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Nyt tuonne on kuulemma seuraava paatti menossa joten voimme ruveta arvuuttelemaan sen kohtaloa.

Tuli tässä mieleen, että tulisikohan sanomista suomalaisesta ratkaisusta? Meillähän rannikkotykistön ohjeena sotatilan epäselviä tilanteita varten on ollut vaikutusammunta varoituslaukauksen jälkeen. Vai oliko tämä rauhan aikana? No kuitenkin. Perinteisesti täällä ei ole ollut puhettakaan yrityksestä vallata luvatta rannikolle pyrkivä alus. Pohjaan se pistetään ja neuvottelut käydään myöhemmin. (Nikita Hruštšovin nahka taisi aikanaan säästyä, kun paikallinen rannikkotykistön pomo rupesi epäilleen jääneensä jotakin viestiä vaille.)

Mitä tapahtuu Israelin tehdessä saman? Laskee aluksen rannikon lähelle, ampuu useita varoituslaukauksia ja kehoittaa pysähtymään, ampuu lopuksi torpedon matkaa jatkavan aluksen kylkeen. Paatti pohjaan ja henkiin jääneet uiskentelijat talteen.

Loppupeleistä tuo Israelin suorittama aluksen valtaaminen oli varsin sivistynyt ratkaisu, vaikka vainajia tulikin. Perinteisesti merisaarrot on pantu toteen välittömästi ampumalla, jos ensimmäistä pysähtymiskehotusta ei totella.
Siitähän se soppa vasta syntyisi... Mutta ihan itseään saisivat silloin syyttää. Aktivistit siis.

Se oli aseistamaton siviilialus. Uskaltaisin väittää että kauppasaartoa rikkovaan vieraan valtion sotalaivaan suhtaudutaan yleisesti ottaen vähän eri tavalla kun johonkin aktivistien kumiveneeseen. Jos kauniisti pyytäminen ja varoituslaukaus ei toimi eikä alukselle haluta nousta niin se perinteinen tapa pysäyttää rahtilaiva lienee kevyt tönäisy hinaajalla kylkeen tai muutama kierros jytäkkää (polyteenistä?) kalastusverkkoa aluksen ympäri niin että se takertuu potkuriin.

Näin siis ainakin wanhat merikarhut kertoivat että jossain villeillä reiteillä 70-luvulla toimittiin. Ei kuolonuhreja, ei julkisuutta ja kauppasaarto piti. Jos olen oikein ymmärtänyt niin nykyään kai ammattitaitoiset kommandot pyrkivät tulemaan suoraan komentosillalle ottamaan komennon. Siis jos ei tapahdu arviointivirhettä ja jäädä väkijoukon kynsiin...

Museo-man halutessaan ymmärtää asiat niinkuin pitääkin. Kuvattu tapa on pätevä edelleen. Tätini mies, evp. perämies kauppalaivoilta on kertonut tästä, ja toimii taatusti tuo keino. Eikä ole kuulemma kumma temppu saada konehuone ja välitykset siihen kuntoon, että telakka kutsuu. Israelin pitää nähtävästi syystä ja toisesta ja etenkin toisesta, NÄYTTÄÄ aina voimaa. Oli se oikein tai väärin, siitä on jo jauhettu.

Eli kyllä keinoja pysäyttää tuollainen convoy on muitakin kuin ryhtyä kommandoiskuihin mallia Entebbe. Tällä haettiin näyttävyyttä ja osoitettiin OIKEASTI JA NIMENOMAAN OMILLE KANSALAISILLE, kuinka Luvattu maa pidetään hallussa.

Te panette liian vähän painoa kannanotoissanne siihen, mitä Israelin hallinto kulloinkin tekee sisäpoliittisista syistä, ne ovat vähintään yhtä merkittävät kuin jotkin HAMAKSET, LAMAKSET TAHI VAMMAKSET. Uskokaa pois vaan, b-setä tietää mistä kirjoittaa.
 
baikal kirjoitti:

Tuota tuota, Israel yritti käyttää tuota potkurin sotkemista silloin kun he edellisen kerran koettivat pysäyttää jonkin purtilon, mutta silloin se ei onnistunut, vaan joutuivat työntämään purtilon haluttuun suuntaan (tai siis "TÖRMÄSIVÄT TAHALLAAN" kuten vastaanottavalta taholta ilmaistiin) Eli olisikohan tuolle tempulle jokin vastakeino tai voiko esim. potkurin suojata noilta esineiltä? Mutta kuitenkin edellisen kerran se epäonnistui, joten tuntuisi loogiselta, että tällä kertaa toimittiin toisin.

Tai sitten se laivan nostama valkoinen lippu tai radioviestintä helikopterin ja laivan välillä sai tuon iskuryhmän houkuteltua väijytykseen kuten oli suunniteltukin. Jos laivan luultiin "antautuvan" suosiolla, niin silloin ei taida olla syytä hajottaa sitä. Ja laivahan päätettiin pysäyttää silloin kun se pysäytettiin, koska se on sen verran iso, että se 12(?) merimailia ei olisi välttämättä riittänyt, jos ne kaikki muut purtilot oli myös tarkoitus pysäyttää. Samalla olisivat joutuneet Hamasin kantamalle (en usko, että Hamas olisi raketteja ampunut, mutta veneitä he olisivat voineet lähettää häiriköimään).
 
Joo, tuo valkoinen lippu on kummajainen tässä casessa, ylipäätään. Enkä minä väitä ollenkaan, että tällä toisellakaan osapuolella olisi vain valkoisia vehnajauhoja pussukassaan, en todella. Onhan noita aika erikoiseksi luokiteltavia ajatuksia ja asenteita paljastunut tältä saarronmurtoyhdistykseltäkin. Jos kaikki lausunnot ovat tosia, mitä on esitelty, niin huhhuh, onhan yhdistys tuokin.
 
Katsokaapa kuinka ennalta opeteltu tarina alkaa hajota kappaleiksi kun esille tuodaan faktoja tapahtuneesta.
http://www.liveleak.com/view?i=ef3_1275567795

Ja tuossa hieman tietoa noista aktivisteista:
http://www.liveleak.com/view?i=023_1275516569
 
SJ kirjoitti:

Joo, on tämä aikamoinen kopla vissiin tämäkin. Asia on oikea, mutta taitaa olla pelkkä keppihevonen muita hmmm, tavoitteita ajettaessa.
 
Länsimaisessa mediassa on annettu tähän asti tapauksesta hyvin yksipuolinen kuva. Nyt Iltalehti valottaa myös "pahisten" näkökantaa tapahtumiin.

"Kuusi ihmistä Mavi Marmaralla surmannut kommando kertoo tarinansa
Perjantai 4.6.2010 klo 12.11
Israelin armeijan kommando sanoo, ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin ampua."

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010060411801817_ul.shtml
 
Ja propagandakoneisto pyörii.
Eiköhän uskolliset israelin ystävät tuo jatkossakin mielenkiintoisia juttuja julki.
Huhhuh...
 
Lähdettiin ottamaan hippitytöiltä paatit pois ja saatiin vastaan aseistautuneita mellakoitsijoita joihin ei oltu varauduttu. Jos ei mediarummutus "rauhansaattueesta" olisi ollut niin kova olisiko voimaa käytetty sen verta enemmän kuin nyt? Luettaisiinko lehdestä "takkutukka-84":n kommentteja ylilyönneistä ja nähtäisiin vartalokuvia kumiluotien mustelmista? Ehkäpä silloin ei olisi ollut kuolleita.

Toimintahan oli nyt mitoitettu niihin 5:een paattiin. Se kuudes oli sitten se mistä otsikot tuli. Kuinkahan moni niistäkin aktivististä oli maksettuna tai manipuloituna mukana avustustyön sijaan siinä laivassa...
 
Peiper kirjoitti:
juustohöylä kirjoitti:
Ja propagandakoneisto pyörii.
Eiköhän uskolliset israelin ystävät tuo jatkossakin mielenkiintoisia juttuja julki.
Huhhuh...

Voisivat vaihtaa raamattunsa pornoon.
No joo. Vastapuolen pelurit voisivat lukea kirjaansa vähän tarkemmin. Koraanin mukaan jos henkeäsi uhataan, voi puolustautua. Tappaminen on kiellettyä siinä ja Raamatussa myös.
Hyvinkin ovat tulisieluisia nuo etelän miehet.
Kyllä meillä olisi aihetta tapella Ruotsalaisten kanssa jos päässä soisi riittävästi.
 
Turkin pääministeri puolusti Hamasia
Turkin pääministeri ärsytti perjantaina Israelia tukemalla Hamas-ääriliikettä. Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin mielestä Gazaa hallitseva Hamas ei ole terrorijärjestö.
http://www.hs.fi/artikkeliredirect/1135257333642
 
Imagine kirjoitti:
Hyvinkin ovat tulisieluisia nuo etelän miehet.
Kyllä meillä olisi aihetta tapella Ruotsalaisten kanssa jos päässä soisi riittävästi.

Eiku se menis seuraavasti:Savolaiset sotis Lappilaisia vastaan, Hämäläiset olisi Ahvenanmaalaisten kanssa liitossa ja sotis Savolaisia vastaan, jota taas Venäjä tukisi... Karjalaiset ois liitossa Lappilaisten kanssa jota taas Ruotsalaiset tukis. Kaikki ois Jumalan "valittuja" kansoja... Ja välillä tehtäs välirauha, jotta saatas hommattua aseita lisää!

Ja homma pyöris n. tollatteen 3000 vuotta
 
Teräsmies kirjoitti:
Turkin pääministeri puolusti Hamasia
Turkin pääministeri ärsytti perjantaina Israelia tukemalla Hamas-ääriliikettä. Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin mielestä Gazaa hallitseva Hamas ei ole terrorijärjestö.
http://www.hs.fi/artikkeliredirect/1135257333642

Ei pidä välittää siitä mitä suu sanoo. Pitää katsoa mitä kädet tekee.

Turkilta oli jo todella paha provokaatio laskea liikkeelle lauma terroristeja Turkin lipun alla seilaavalla paatilla. Luultavasti kyseessä oli virhearvio tai sitten Turkin nykyinen johto on juuri niin sekaisin, kuin viime aikoina on alkanut näyttämään. Sanallisella tuella Hamasille ei ole merkitystä. Alusten ja lipun tarjoaminen on vakava juttu. Luultavasti Erdogan yrittää jo kovalla vauhdilla sovitella tapahtunutta, vaikka sisäpoliittisista syistä joutuukin pitämään kovaa meteliä kotirintamalla.

Jos ja kun sovittelu epäonnistuu, niin me tulemme näkemään sen PKK:n tuhoamina turkkilaisina helikoptereina ja panssarivaunuina. Muutama Israelilainen ohjus terästäisi kummasti PKK:n taistelua ja Turkki tietää tämän varsin hyvin.
 
Islamilaisissa maissa Israelia vihataan yli kaiken. Suomessa ryntäyksen aiheuttaisi kuulutus jossa mainitaan että baari antaa kaikki loput viinat ilmaiseksi. Islamilaisessa maissa ryntäyksen aiheuttaa tieto että Israelilaisia hat hat miehiä laskeutuu kannelle.
 
kunnas kirjoitti:

Ja aletaan laivalla pelamaan "heitetään sikaa" seurapeliä, käyttämällä pelivälineenä Israelilaista Kommandoa, soveltaen Islamilaista pelisäännöstöä... Lajiin kuuluu myös osio "kuinka lyödä Kommandoa vastapalloon"
 
juustohöylä kirjoitti:
Ja propagandakoneisto pyörii.
Eiköhän uskolliset israelin ystävät tuo jatkossakin mielenkiintoisia juttuja julki.
Huhhuh...

No propagandaksihan tuota toki saa kutsua ihan vapaaksi, mutta on samalla muistettava, että parasta propagandaa on totuuden kertominen.

Israel ei saavuta yhtään mitään tappamalla noita rettelöitsijöitä, vastapuoli sen sijaan nimeää purtiloitaan tapattamiensa hyödyllisten idioottien mukaan.
 
Radar kirjoitti:

Tämä ei ole trolli, enkä halua kenenkään haukkuvan minua rasistiksi, mutta mielestäni tuo viimeisin oli jotenkin huolestuttava.
 
Last edited by a moderator:
SJ kirjoitti:
Katsokaapa kuinka ennalta opeteltu tarina alkaa hajota kappaleiksi kun esille tuodaan faktoja tapahtuneesta.
http://www.liveleak.com/view?i=ef3_1275567795

Lisäystä tuohon:
http://www.liveleak.com/view?i=f97_1275697006

The results also reveal how close the fighting was. Dr Haluk Ince, chair of Turkey's council of medicine (ATK), said: "Approximately 20cm away was the closest. In only one case was there only one entrance wound. The other eight have multiple entrance wounds. [The man killed by a single shot] was shot just in the middle of the forehead with a distant shot."
 
Back
Top