ITO 90M korvaaminen

Epäilemättä esittämäni vaihtoehto on haastava. Kupletti voi paikkautua sitenkin, että Ito 05 ja NASAMS saa pikkasen ja homma on hoidossa. Tai sitten nothing.

Pv:n pitäisi näin niukoilla resurrseilla pitää enemmän kiinni omasta suuresta periaatteestaan, eli toiminnalla pitäisi olla selkeä painopiste. Tuohon ei ole päästy ei likimainkaan ja viime päivien merivoimauutisoinnista päätellen ei olla pääsemässä tai edes pyrkimässä. Tai ainakaan painopiste ei ole mitään sen suuntaistakaan, kuin mitä meille juhlapuheissa esitetään.
 
Eikähän tuo ole ainoakaan laatuaan, mutta eipä kehtaa lauantain rattona enempää tönkiä. Kyllä mulle oli jonkin tason järkytys, kun toimittajat tivasivat pv:lta, miten kv-tehtävät hyödyttävät kotimaan puolustusta ja siihen ei osattu antaa minkäänlaista vastausta. Jos asia on niin, että sitä ei ylimielisyyttään haluttu kuvata kirjallisesti, niin empä halua asiaa enempää edes miettiä. Jos taas nuo hyödyt ovat punaleimaa, niin hyvä hyvä. Jos taas on niin, että koko laitoksessa ei löydy lyyrikkoa, joka osaisi tehdä A4-muotoisen esityksen asiasta, niin kehotan kyllä laitosta palkkaamaan tuollaisen virkaheiton, juopon mainosmiehen duunaamaan noita läpysköitä ja vähä äkkiä. Kyllä siitä casesta jäi erittäin ikävä ja hankala mielikuva.
 
Puolustusvoimilta on vähän turha tivata kv-tehtävien hyötyjä, koska syy niihin on lähinnä poliittinen. Eli ensin poliitikot päättävät, että osallistutaan ja sen jälkeen pv:n tehtäväksi jää keksi miten syö hyödyttää maanpuolustusta.
 
NASAMS:a lisää kohtuudella ja SAMP/T kehiin, vaikka se pari kolme patteria?
NASAMSia mieluummin pidempikantamaisella puikolla kehiin niin ei tarvita välttämättä SAMP/Tiakaan. Tai sitten SAMP/T:n tilalle kiinalainen HQ-9, jonkamoisen Turkkikin just osti.
 
Kyllä mulle oli jonkin tason järkytys, kun toimittajat tivasivat pv:lta, miten kv-tehtävät hyödyttävät kotimaan puolustusta ja siihen ei osattu antaa minkäänlaista vastausta. Jos asia on niin, että sitä ei ylimielisyyttään haluttu kuvata kirjallisesti, niin empä halua asiaa enempää edes miettiä. Jos taas nuo hyödyt ovat punaleimaa, niin hyvä hyvä. Jos taas on niin, että koko laitoksessa ei löydy lyyrikkoa, joka osaisi tehdä A4-muotoisen esityksen asiasta, niin kehotan kyllä laitosta palkkaamaan tuollaisen virkaheiton, juopon mainosmiehen duunaamaan noita läpysköitä ja vähä äkkiä. Kyllä siitä casesta jäi erittäin ikävä ja hankala mielikuva.

Pidän vain positiivisena, jos puolustusvoimien edustajat kieltäytyvät satuilemasta kv-toiminnan hyödyllisyydestä.
 
Minusta kannattaa valita sellainen järjestelmä, jonka ampumatarviketta on valmistettu ja käytössä laajamittaisesti länsimaissa.
 
Written by defenceWeb, Wednesday, 09 October 2013

"Denel has successfully tested the land-based version of its Umkhonto surface-to-air (SAM) missile at the Denel Overberg Test Range, where the weapon destroyed targets at a range of 20 km.

The live fire exercises, carried out between October 1 and 3, were the first with the land-based version of Denel Dynamics’ naval Umkhonto SAM. Denel said that observers from nine countries joined officials from the Ministry of Defence, Armscor and the SANDF to witness the firing.

During the demonstration three missiles successfully destroyed low-cost aerial target systems (LOCATS – provided by the South African Army), two at 15 km range and one at 20 km. The targets were launched from Denel’s range at the southern tip of Africa and flew out to sea before turning inshore on an elliptical track. The successful ground-based firing tests proved that the range of the Umkhonto has now been extended to 20 km while the physical dimensions of the missile remain unchanged, Denel said.

The targets were engaged by the Umkhonto missiles in their lock-on-after-launch mode. The Reutech Radar Systems new RSR-320 dual-band 3D radar provided mid-course guidance updates to get the missiles within range of their infrared seekers.

The Umkhonto SAM system was developed by Denel Dynamics for the SA Navy’s Meko A200 class frigates, and is in service in both Block 1 and Block 2 versions. The Block 2, with a range of 15 km, is also used by the Finnish Navy aboard its Hamina class corvettes and Hämeenmaa class mine layers. The Block 2 variant features a 3 km greater range and a seeker aimed at processing cluttered environments, especially in look-down mode. The Umkhonto has reportedly been selected by Algeria for use on its Meko frigates.

Denel said the newly-developed ground-based launcher now provides an alternative that can also be used by the SA Army for Phase 2 of its Ground-based Air Defence System (GBADS) – a project that is also managed by Denel, the company said. The RSR-320 radar could also be used for GBADS Phase 2.

The RSR-320 radar was developed from the 2D Thutlwa ESR 220 radar, currently in service with the South African Army, and designed as a missile guidance radar, according to IHS Janes.
Denel Dynamics is developing a longer range Umkhonto variant with a range exceeding 20 km, as well as a radar-guided version."
http://www.defenceweb.co.za/index.php?option=com_content&view=article&id=32171
Minun muistaakseni tuo Block 2- variantti syntyi juurikin suomen laivaston vaatimuksesta parantaa hakupään herkkyyttä maa-meri taustavälkettä vastaan. Samalla parannettiin ohjuksen lentorata-ohjelmistoa joka johti pieneen kantaman lisäykseen. Pieni suomi pystyi vaikuttamaan hankittavan tuotteen kehitykseen kun olimme ensimmäisiä ulkomaisia asiakkaita.

Senverran Iron Dome -vaihtoehdosta että veikkaisin että Iron Dome on huomattavasti kalliimpi järjestelmä hankkia kuin Umkhonto. Tähän saakka Iron Dome on loistanut ampumalla alas huomattavalla prosentilla Qassam 2- ja muita TYHMIÄ raketteja. Mikä on järjestelmän suorituskyky paikallaan leijuviin, nouseviin ja laskeviin(pop-up) hekoihin tai jatkuvasti liikehtiviin ja väisteleviin maaleihin joissa on älyä? Sitä ei ole testattu ja on huomattavaa että ehkä tuo järjestelmä ei ole suunniteltu olevankaan paras mahdollinen siihen tarkoitukseen vaan ilmaahengittävien maalien torjuntaan voidaan käyttää vaikka Spyderiä tai.....Umkhontoa ;).

Voihan toki olla että Iron Dome soveltuu yhtähyvin myös muiden uhkien torjuntaan ja itse asiassa Umkhonto ja Iron Dome käyttävät samanlaista hakeutumistapaa. Iron Dome käyttää valvonta- ja tulenjohtotutkaa ja sen Tamir-torjunta ohjus on varustettu elektro-optisella hakupäällä kuten Umkhonto. Tutka havaitsee, tunnistaa, laskee ohjuksen lentoradan (ja tämä lienee sen uniikki juttu) ja myös minne raketti on menossa. Sitten torjunta voidaan totetuttaa mahdollisesti asumattoman alueen päällä ilman vaaraa siviileille. Tamir-ohjus ohjataan tutkan avulla ohjuksen lentoradalle ja loppulähestymiseen ohjus käyttää omaa eo-hakupäätä (todennäköisesti IR).

En usko mihinkään superhybridijärjestelmiin jotka ampuvat alas maalit hyttysestä satelliittiin. Jokaisessä järjestelmässä on heikkoutensa ja jokainen it-järjestelmä on suunniteltu pääpainotus mielessä ko.tehtäväänsä. On toki olemassa systeemejä jotka soveltuvat monenlaisien uhkien torjuntaan MUTTA se ei tarkoita suinkaan että ne ovat kaikkein uhkien kohdalla parhaimpia vaihtoehtoja.

Esimerkkinä voisi mainita Patriot PAC-3 ja PAC-2 GEM ohjukset jotka ammutaan samasta järjestelmästä mutta niillä on eri tehtävä. PAC-3 on hyvä ohjusten torjunnassa mutta ei sovellu suurella kiihtyvyydellä liikehtivien ilmamaalien torjuntaan kun tass PAC-2 GEM on siihen suunniteltu.
Silti Patriot tai sen enempää S-400 eivät ole yhtä hyviä joka paikassa.

Iron Dome: http://www.army-technology.com/projects/irondomeairdefencemi/
 
Veikkaan että nuo Umkhontot olisivat hinta-laatu-suhteeltaan huomattavasti NASAMSia parempi systeemi. Plus, että olisi vielä yhtä erilaista puikkoa vastustajan vastatoimien kiusaksi. Mutta mennyt mikä mennyt.
 
Miksi työ olette täällä Crotalea korvaamassa? Sehän korvattiin jo vuosikymmeniä sitten.

Crotalen heikko suorituskyky huomattiin Suomessakin jo ajat sitten, eikä se ollenkaan soveltunut siihen rooliin, johon se Suomessa yritettiin naittaa, eli valtakunnan tärkeimpien kohteiden suojaamiseen. Venäjältä hankittiin halvalla NL:n romahdettua, suorituskykyisempi BUK-järjestelmä korvaamaan Crotalen suorituskykyä. BUK taasen korvataan NASAMS-järjestelmällä, tosin lähinnä poliittisista syistä.
 
Veikkaan että nuo Umkhontot olisivat hinta-laatu-suhteeltaan huomattavasti NASAMSia parempi systeemi. Plus, että olisi vielä yhtä erilaista puikkoa vastustajan vastatoimien kiusaksi. Mutta mennyt mikä mennyt.

Tuo Umkhonto 15km kantamallaan ja 360º ampuma-alueellaan on varmasti ihan pätevä peli alusten kohdetorjuntaan erityisesti merimaaliohjuksia vastaan. Kokemuksesta voin sanoa, että ainakin Banshee-maalilennokit sillä tulee ihan mukavasti alas...:)

Ongelmana tuossa on vain matala korkeusulottuvuus, mikä rajoittaa käyttöä muiden kohteiden suojaamiseen ilmatorjunnan tukena, lähtökohtaisesti kyseessä on siis omasuojajärjestelmä...

Osittain tämä johtuu ihan laukaisutavasta, kun ohjus ammutaan ensin lähtöraketilla pystysuoraan ylös, jonka jälkeen vauhdin hidastuessa varsinainen moottori käynnistyy ja alkaa ohjaamaan ohjusta maalin suuntaan. Tuo "pystylaukaus" aiheuttaa sen, että ohjus menettää osan liike-energiastaan laukaisun jälkeen tapahtuvaan hyvin tiukkaan käännökseen. Tämä myös aiheuttaa sen, että ohjus tarvitsee LOAL-kyvystään huolimatta jonkinlaisen maalitiedon ennen laukaisua, jotta se tietää mihin suuntaan kääntyä laukaisun jälkeen...

Itse korvaisin ITO-90M:n ostamalla lisää NASAMS-järjestelmiä, ja niihin ESSM- ja AIM-9X -ohjuksia. Tällöin samalla järjestelmällä voitaisiin suorittaa sekä aluetorjuntaa (ESSM), keskimatkan torjuntaa (AIM-120) ja kohdetorjuntaa (AIM-9X). Ei välttämättä ideaali ratkaisu jokaiseen erityistarpeeseen, mutta näin säästettäisiin huomattavasti ylläpito- ja koulutuskuluissa, kun käytössä olisi vain yksi järjestelmä kahden tai useamman sijaan. Useampi ohjustyyppi myös lisäisi jokaisen NASAMS-järjestelmän taistelunkestävyyttä ja monikäyttöisyyttä. Lisäksi saavutettaisiin synergiaetuja samojen ohjustyyppien käytöstä Ilmavoimien kanssa. On myös hyvin todennäköistä, että Merivoimien uusi monitoimialustyyppi tulee käyttämään ESSM:ää tai sen jatkokehitelmää ilmatorjuntaan. Kaikki kyseiset ohjustyypit ovat myös sellaisia joiden kehitystyötä jatketaan, ja joille löytyy varmasti elinkaaritukea myös tulevaisuudessa laajan käyttäjäkunnan ansiosta...
 
Viimeksi muokattu:
Itse korvaisin ITO-90M:n ostamalla lisää NASAMS-järjestelmiä, ja niihin ESSM- ja AIM-9X -ohjuksia. Tällöin samalla järjestelmällä voitaisiin suorittaa sekä aluetorjuntaa (ESSM), keskimatkan torjuntaa (AIM-120) ja kohdetorjuntaa (AIM-9X). Ei välttämättä ideaali ratkaisu jokaiseen erityistarpeeseen, mutta näin säästettäisiin huomattavasti ylläpito- ja koulutuskuluissa, kun käytössä olisi vain yksi järjestelmä kahden tai useamman sijaan. Useampi ohjustyyppi myös lisäisi jokaisen NASAMS-järjestelmän taistelunkestävyyttä ja monikäyttöisyyttä.
Tuossa muuten olisi ideaa ihan sikana. Ihan käsittämättömän paljon. Jeps, ESSM aluetorjuntaan, Amraam keskitorjuntaan ja kohdetorjuntaan Sidewinderit. Lisää tuohon kamoja ja uusia ohjuksia kun saataville tulee (niin koskahan ESSM tulisi oikeasti saataville tuohon?). Kaikki munat on sitten vähän samassa korissa, mutta kätevä tuo kyllä olisi kieltämättä, kun kaiken torjunnan saisi samaan keskukseen ja hallintaan.
 
Ainakin testattu on jo ja toimii. Kukaan ei varmaan tiedä tarkkaa käyttöönottoajankohtaa, mutta varmaan riippuu myös tilaajan tahtotilasta. Tarpeeksi kun pistää dollareita pöytään, niin tuon saa varmasti käyttöön nopeastikin, mitään sinänsä teknisesti ihmeellistähän tuossa ei ole...

AMRAAM:iinhan on juuri tulossa kylläkin palveluskäyttöön tuo pidempikantamaisempi AIM-120D, joka osittain ajaa tuota tarvetta, mutta mielestäni kolmen eri ohjustyypin käytöllä saavutetaan kuitenkin tiettyä etua muun muassa vastatoimien sietokyvyn osalta. Lisäksi ESSM on nimenomaan suunniteltu kohtitulevien nopeiden ja liikehtivien maalien (merimaaliohjukset) torjuntaan, mikä olisi tärkeä osa sen tehtävää myös meillä...
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa muuten olisi ideaa ihan sikana. Ihan käsittämättömän paljon. Jeps, ESSM aluetorjuntaan, Amraam keskitorjuntaan ja kohdetorjuntaan Sidewinderit. Lisää tuohon kamoja ja uusia ohjuksia kun saataville tulee (niin koskahan ESSM tulisi oikeasti saataville tuohon?). Kaikki munat on sitten vähän samassa korissa, mutta kätevä tuo kyllä olisi kieltämättä, kun kaiken torjunnan saisi samaan keskukseen ja hallintaan.

Huomauttaisin muuten, että ESSM on eri ohjus mitä ollaan sovittamassa NASAMS:iin, joskin ESSM:kin saattaa olla saatavilla, mutta vaatii erillisen maalinosoitustutkan, koska on puoliaktiivinen. Mutta siinäpä sitä häirinnänsietoa vasta olisi kun olisi neljää ohjusta ja kolmea hakeutumistapaa.
 
Mistä tässä sitten on kyse?

Mistä tässä sitten on kyse?

ESSM joka tietääkseni on jo integroitu NASAMS systeemiin. SLAMRAAM-ER on oletettavasti tuon aktiivisesti hakeutuva versio ja se on se ohjus joka on työn alla ja kiinnostaa meitä.

Edit: Ja kiinnostaa siksi, että se aktiiviohjus ei tarvitse maalinosoitustutkaa toimiakseen.
 
Viimeksi muokattu:
Huomauttaisin muuten, että ESSM on eri ohjus mitä ollaan sovittamassa NASAMS:iin, joskin ESSM:kin saattaa olla saatavilla, mutta vaatii erillisen maalinosoitustutkan, koska on puoliaktiivinen. Mutta siinäpä sitä häirinnänsietoa vasta olisi kun olisi neljää ohjusta ja kolmea hakeutumistapaa.
Puhutte er versiosta... Tuota on testattu nasamsissa ja ideana ei ole ollut tunkea essm ohjusta tuubiin sellaisenaan vaan vaihtaa siihen amraamin hakupää jolloin se on aktiivinen... Tällöin ei tarvita tulenjohto tutkaa/tutkalukitusta. Testit ko. Ohjuksella on suoritettu ja olen nähnyt maininnan että 2014 tulisi saataville...
 
Ok, tämä selvensi asiaa! Meni vain vähän ohjusmallit sekaisin mielessäni, mutta tuohan on vain parempi, että saadaan myös aluetorjuntaan aktiivisella tutkahakupäällä varustettu ohjus. Eli alkuperäinen ehdotukseni pitää, käyttöön tulevina ohjuksina siis SLAMRAAM-ER, AIM-120 ja AIM-9X.
 
Itse asiassa mitä asiaa tutkin uudemman kerran niin en löytänyt enään tietoja että essm käyttäisi amraamin hakupäätä... Voi olla että ovat luopuneet muutos töistä ja integroineet essm puhtaasti nasamsiin.... Näin nopealla haulla.. Ilmatorjunta ketjussa voisi vanhoja viestejä kaivelamalla löytyä...
 
Vakio ESSM ohjus on integroitu (ainakin ammuttu) NASAMSiin ja se vaatii erillisen tulenjohto tutkan esim. Hawk järjestelmän tutkan puoli aktiivisuuden takia. Slamraam-ER (tai SL-AMRAAM-ER) on se ESSM varustettuna AMRAAMin aktiivihakupäällä ja tämän pitäisi olla edelleenkin kehitteillä. En usko että Suomi on kiinnostunut ESSM ohjuksesta.
 
Back
Top