Itsenäisyyspäivä

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!
 
Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.

Helsinki20017_zpshobt8bd3.jpg
 
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

Vaikka itsekin usein kritisoin kovastikin jotain suomalaista asiaa (yleensä politiikkaa), niin on hyvä muistaa varsinkin nyt kuinka hyvä paikka Suomi lopulta on. Varsinkin sellaista suoranaista tappiomielialan lietsomista on ikävä lukea, sillä ei asiat niin huonosti ole (ja vaikka olisikin, niin ei se auta mitään), mutta ehkä suomalaisilla on tapana olla vähän sellaisia - kai se on parempi asia kuin joissain paikoissa esiintyvä jatkuva huolettomuus. Tästähän varmaan muutkin onkin jo kirjoitelleet, @Vonka ainakin.
 
Tuli tuossa itsenäisyyspäivänä soitettua yhdelle venäläiselle asiakkaalle työn puolesta ja samalla toivotettua hyvät itsenäisyys päivät vapaassa maassa.
Työkaveri purskahti nauruun ja sano että melkein voisi sanoa että vittuilit :D Hiuksen hienoa
 
Paraati tänä vuonna kolmen j:n Kajjjaanissa :)

Puolustusvoimat esittelee Kajaanissa kaikkea mikä lentää: "Ylilennot ovat varmasti näyttäviä"
Valtakunnallisissa paraateissa ei ole aiemmin Suomessa nähty niin monipuolisesti ilma-aluksia kuin Kajaanissa tullaan näkemään.
28.11.2016 klo 14:23
13-3-5742382.jpg

NH90-kuljetushelikopteri lasketutumassa.Puolustusvoimat
Mistä on kyse?
  • Itsenäisyyspäivän valtakunnallisessa paraatissa esitellään lentotoimintaa monipuolisesti.
  • Paraatiin osallistuu kaikkiaan 18 ilma-alusta.
  • Paraatipäivä ei aiheuta merkittävää lisäruuhkaa Kajaanin ilmatilassa.
  • Muu lentotoiminta paraatin aikana on kielletty tilapäisellä rajoituksella vaaratilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.
Kajaanissa 6. joulukuuta järjestettävään valtakunnalliseen

osallistuu kaikkiaan 18 ilma-alusta. Näin monipuolista ilmatoimintaa ei ole aikaisemmissa paraateissa nähty, sanoo Kainuun Prikaatin esikuntapäällikkö, eversti Rainer Peltoniemi.

– Oikeastaan kaikki mahdollinen, mikä meillä lentää, on paraatissa nyt esillä. Ensinnäkin Maavoimien NH90-kuljetushelikopteri tekee esittelylennon Liikuntapuiston läheisyydessä paraatikaltselmuksessa. Itse ohimarssissa tapahtuu ylilennot, joissa on neljä Hornet-monitoimihävittäjää ja neljä Hawk-suihkuharjoituskonetta sekä kuusi NH90-kuljetushelikopteria ja neljä MD500-kevythelikopteria.

Lisäksi paraatissa on ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä Maavoimien uusin suorituskyky eli minilennokki, Peltoniemi sanoo. Hänen mukaansa minilennokki lentää 400–500 metrin korkeudella. Minilennokilla lennetään Kajaanijoen yläpuolella.

– Tarkkasilmäisimmät voivat sen nähdä, jos pilvikorkeus ei ole kovin matalalla. Vanhan vesilaitoksen edessä on iso videoscreeni, josta näytämme minilennokin kuvaamaa kuvaa. Siitä ihmiset saavat hyvän käsityksen, minkälaista kuvaa kohteesta saadaan korkeuksista. Se osoittaa sen, kuinka nykyaikaisia laitteita kyetään käyttämään tehokkaasti.

Muun ilmailun toteuttamiseen on saatava erikseen lupa ilmailuviranomaisilta.

Rainer Peltoniemi
Paraatipäivä huipentuu Suvantopuistossa pidettävään Maavoimien toimintanäytökseen.

– Siihen sisältyy NH90-kuljetushelikopterin esittely ja rynnäkkököysilaskeutuminen. Eli näytöksessä tullaan kohteeseen kopterilla, laskeudutaan rakennuksen katolle köydellä ja tunkeudutaan sisälle, Peltoniemi kuvailee.

Ilmatilan käyttöä rajoitettu tilapäisesti
Paraatipäivänä Kajaanin ilmatilassa ei ole kuitenkaan merkittävää lisäruuhkaa, Kainuun Prikaatin esikuntapäällikkö, eversti Rainer Peltoniemi sanoo.

– Olemme sopineet ilmailuviranomaisten kanssa niin, että kaikki normaalit Kajaanin reittilennot ja muu ilmaliikenne toteutuvat. Paraatin järjestelyissä on omat lentolaitteensa, mutta niiden aikataulut ja muut on synkronoitu niin, että siitä ei aiheudu haittaa siviililiikenteelle.

Peltoniemen mukaan ilmatilan käyttöä valvotaan paraatin aikana kattavasti. Muu lentotoiminta paraatitapahtumien alueella on kielletty.

– Paraatitapahtumien alueella oleva ilmatila on kiellettyä ilmatilaa eli se on tilapäinen rajoitusalue. Muun ilmailun toteuttamiseen on saatava erikseen lupa ilmailuviranomaisilta, jotta tapahtumat kyetään toteuttamaan turvallisesti.

13-3-7463100.jpg

Pienoishelikopterilla kuvaamiseen tarvitaan paraatin aikana lupa ilmailuviranomaisilta.Petri Aaltonen / Yle
Kielto koskee myös yksityisten käytössä yleistyneitä, kauko-ohjattavia minilennokkeja tai -koptereita, joita käytetään esimerkiksi valokuvamiseen, Peltoniemi sanoo.

– Jos sellaista suunnittelee, niin silloin pitää ottaa yhteyttä meihin. Näin varmistetaan alue, missä sitä haluttaisiin käyttää, jotta se ei ole tilapäisellä rajoitusalueella, koska siellä kaikenlaisten ilma-alusten toiminta on paraatin aikana kielletty.

Ylilennot ovat varmasti näyttäviä.

Rainer Peltoniemi
Esimerkiksi Yle kuvaa Liikuntapuistossa paraatikatselmusta minilennokilla, jonka lentokorkeus on 75 metriä. Ylekään ei lennä paraatin ohimarssissa juuri sen takia, koska siinä on paljon yleisöä ja siitä tulee paljon riskitekijöitä, Peltoniemi sanoo.

– Kaikki tietävät, että laitteet ovat ihmisten kehittämiä ja keksimiä. Niiden lennättäminen yleisön päällä ei ole turvallista, sillä jos siellä tulee joku häiriö, se tulee sieltä alas.

Hornetit lentävät säällä kuin säällä
Paraatipäivän kaikilla lennoilla on säävaraus, kertoo Kainuun Prikaatin esikuntapäällikkö, eversti Rainer Peltoniemi.

– Ihmiset mieltävät helposti, että sää olisi sellainen, ettei olisi mahdollista lentää. Siitä ei ole kysymys. Esimerkiksi monitoimihävittäjät toimivat kaikissa sääolosuhteissa, mutta jos pilvet roikkuvat alhaalla, niin sieltä ei näy yleisölle mitään. Silloin lentotoimintaa ei ole järkevä toteuttaa kuten on suunniteltu.

– Toivottavasti sääolosuhteet olisivat sellaiset, että kaikki pystytään toteuttamaan, koska ylilennot ovat varmasti näyttäviä, Peltoniemi lisää.

http://yle.fi/uutiset/3-9318395
 
Onnittelut kaikille itsenäisyyspäivänä ylennetyile! Kiintiö-ylennettyjä unohtamatta ;)
 
Etsin ja etsin mutta en näköjään osaa eli voiko joku sano näytetäänkö Kajaanin paraati suorana jossain? Löysin vain että kooste näytetään YLE1;llä klo 17.
 
Etsin ja etsin mutta en näköjään osaa eli voiko joku sano näytetäänkö Kajaanin paraati suorana jossain? Löysin vain että kooste näytetään YLE1;llä klo 17.

Itsenäisyyspäivän paraati
TV1 tiistaina 6.12.2016 klo 17.10 - 17.55, katsottavissa Yle Areenassa
Yle seuraa itsenäisyyspäivän valtakunnallista paraatia Kajaanissa. Lähes 1 300 henkilön, noin sadan ajoneuvon ja lähes kahdenkymmenen ilma-aluksen paraatin vastaanottaa maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen.

Paraatikatselmuksen ja ohimarssin voi seurata suorana sekä radiossa että Ylen nettisivuilla kello 12.00 alkaen. Paraatista tehty kooste nähdään TV1:ssä kello 17.10 alkaen. Radiossa paraatin selostaa Aki Laine ja televisiossa sekä internetissä Timo Keränen.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/02/itsenaisyyspaiva-ja-linnan-juhlat-ykkonen-mukana-menossa

https://areena.yle.fi/tv/suorat/yle-areena/1-3863212
Katselmus: https://areena.yle.fi/1-3857318
Ohimarssi: https://areena.yle.fi/1-3857342
 
Kuten edellä.
 
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Sain tehtyä päivän työn työmaalla ja nyt ajelen suurlähetystöön kahville ja vien samalla seppeleen sinne.
Tehtiin tiimissä seppel Itsenäiselle Suomelle.
On kuulemma tervetullut paikalle suurlähettilään mielestä :)
 
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Sain tehtyä päivän työn työmaalla ja nyt ajelen suurlähetystöön kahville ja vien samalla seppeleen sinne.
Tehtiin tiimissä seppel Itsenäiselle Suomelle.
On kuulemma tervetullut paikalle suurlähettilään mielestä :)

Ja mikähän suurlähetystö on kyseessä jos sopii kysyä? :)
 
Tuleekohan Venäjältä onnittelut?

En usko, mutta oletan (toivon), että tänään on se päivä kun Trump soittaa Saulille, niin lehdissä ja blogeissa voidaan lakata taivastelemasta sitä, että kaikki muut Pohjoismaat ovat saaneet tulevalta pressalta terveiset.
 
Back
Top