Jalkaväki 2020

Meillä jalkaväki sotii pitkälti räjähteillä, panoksilla ja miinoilla. Kylkipanoksissa on ammottava rako kevyen ja raskaan välillä sekä koossa että läpäisyssä. Kevyen 3cm läpäisy riittää vielä Bemariin, mutta miten käy kun uuden sukupolven Bumerangit ja vastaavat tulevat. Tarvittaisiin joku n. 7-10cm läpäisevä kylkkäri, joka painaisi ehkä 8kg, jotta uusista rynnäkkövaunuista ja telahaupitseista päästään läpi.
 
AUK:n aikana opetettiin, että PSJJ:n tärkeimpään sotavarustukseen kuuluu valvonvahvistinten osalta seuraavat: 3x Wild Big ja muistaakseni 6x VV2000. Olisiko SA-tilanteessa oikeasti menty kolmen Wild Bigin varassa ilman mitään muita pimeänäkölaitteita? LV-141 ei edes Parolannummella nähty, vaan lähiradiot olitvat LV-190 ja toinen taisi olla LV-110. Toinen oli hankittu alkuaan -80 luvulla pstohjusjoukkueille ja toinen taisi olla samaa ikäluokkaa myös ellei vanhempikin. Muut viestivälineet olivat tosiaan LV-217M ja Sanla. Tarkka-ampujilla piti paperien mukaan olla TRG-42, mutta ase ainoastaan esiteltiin oppitunnilla ja kaikki ammunnat suoritettiin TAK-85 ja paukkupatruunasodassa TA:t oli aseistettu normirynkyillä, koska KASIn kanssa se ei toiminut. AUK:n aikainen TASIn avulla toteutetussa tstkoulutuksessa sensijaan TAK-85 oli käytössä siinä missä RK ja PKM.

Eikö se aina mene niin että ensin laaditaan kokoonpanot ja sen jälkeen aloitetaan hankinnat. Sinä olet olet vain ollut palveluksessa sen kauden aikana joka varustuksen hankintaan väistämättä menee. Koulutuksessa lienee aina esillä virallinen luettelo joukon määrävahvuisesta varustuksesta. Kuinkahan monelle so todella on olemassa?

Tilanne tietysti elää jatkuvasti ja riippuu lopulta myös siitä missä järjestyksessä joukkoja perustetaan. Korvamerkittyjä radioita ja valonvahvistimia ei kaiketi ole vaan kaikki syövät samasta laarista joka likkekannallepanon edistyessä tyhjenee ja sitten muille jaetaan eioota.
 
@Rannari Eli "valtakunnan puolustamisen kannalta keskeisimpien ja iskukykyisimpien joukkojen" pimeätoimintakyky nojasi tosiasiassa ryhmänjohtajien varustukseen kuuluvien valopistoolien käyttöön ja runsaaseen mustikoiden syömiseen, jotka luonnollisesti kerätään itse taistelukentältä taistelutaukojen aikana...
 
Varmastikin näin kunnes kalut saatiin hankittua. Ilmeisesti valmiusprikaatit ja rannikko-sekä kaupunkijääkärit olivat ensimmäinen aalto. MEKTSTOS lienee ollut hyvinkin tuore pumppu silloin kun sinä olit palveluksessa? Rakentaminen on sitten edennyt joukkotuotanto ja hankinnat rinnakkain. Olisihan se ihanteellista että edes koulutuskalusto olisi heti olemassa mutta järjestelmä ei näytä sitä mahdollistavan. Tai mistä minä mitään tiedän :D
 
Mustikat oli hyviä, muistaakseni oli hyvä syksy sen suhteen kun olin palveluksessa. :D Saatan muistaa ihan väärin muttei valmiusprikaatin PSJK:kaan pimeätoimintakyky mikään päätä huimaava ollut vielä yli 10 vuotta sitten. Aikamoisessa valomeressä mentiin pimeällä ja VV2000 taisi olla 1-2 per PSJR. Toki CV9030:n erinomainen pimeätoimintakyky toi oman lisänsä. Mutta tuo on mennyttä aikaa...
 
Olin aina siinä luulossa, että tämä pitkälti olisi ollut se PSJ varustus mitä käteen olisi jaettu. Tietenkin kasan päälle olisi ladottu vielä sirpaleliivi ja kompostikypärä, sekä tietysti kantojärjestelmä 85 kaikessa ihanuudessaan. :)
FB_IMG_1459607543957.jpg

Bonuksena vielä alkuperäinen myrkkytiikeri samassa varustuksessa.
Tietäjät tietää.
20160402_180152.png
 
Tässäpä ne perusteet ovatkin tulleet miksi kiluja ja kaluja ei ollut. ValmPR:t ja Kaupunkijääkärit saivat ensi aallossa mm. nuo VV2000:t samalla kun tuli digiradioita jne. Nämä hankittiin valmiusprikaatien ja pääkaupunkiseudun varustamisrahoilla. Nämä rahat taas juontavat juurensa tarpeeseen kehittää joukkojen suorituskykyä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa vastaukseksi "strateginen isku" -uhkakuvaan. Tällöin kun tämä kama päätettiin hankkia ei MEKTSTOS:sta oltu kuultukaan vaan meillä oli PSPR:t itäraudalla. NBG konsepti ja ATU taas toi RANNJV:lle kilut "ohi suunnitelmien". Ja sitten on vielä se kolmas syy: koska meillä on KRIHA:ssa "yhden raiteen politiikka" eli samat kilut ja kalut kotimaan puolustukseen kun ulkomaille, pääsi käymään niin että yhdessä välissä kaikki lisähankinnoilla hankitut radiot, pimeätoimintavälineet ja mm TRG:t sekä optiset tähtäimet lähtivät ulkomaille käymättä koskaan kielipitkällä odottavien joukko-osastojen varastoissa.
 
Viimeksi muokattu:
@Rannari Eli "valtakunnan puolustamisen kannalta keskeisimpien ja iskukykyisimpien joukkojen" pimeätoimintakyky nojasi tosiasiassa ryhmänjohtajien varustukseen kuuluvien valopistoolien käyttöön ja runsaaseen mustikoiden syömiseen, jotka luonnollisesti kerätään itse taistelukentältä taistelutaukojen aikana...
En voi tarkkaan tietää miten mikäkin joukko olisi varustettu, mutta kyllä se tilanne aika karu oli. Toisaalta vaikka niitä ei juuri sillloin ollut, varmaankin nämä puutteet olisi olleet niitä joihin kriisin eskaloituessa olisi keskitytty ja ennen kun joukko olisi perustettu olisi nämä voitu saada jopa hankittua vaikkapa ulkomailta pikakaupoilla tai vaikka materiaalitukena "kumppaneilta". Ei niitä VV2000:a 10v sitten ollut olisi ollut 6/ryhmä valmiusprikaateissakaan...ei edes virallisen harjoitusvahvuudenkaan mukaan.
 
Mustikat oli hyviä, muistaakseni oli hyvä syksy sen suhteen kun olin palveluksessa. :D Saatan muistaa ihan väärin muttei valmiusprikaatin PSJK:kaan pimeätoimintakyky mikään päätä huimaava ollut vielä yli 10 vuotta sitten. Aikamoisessa valomeressä mentiin pimeällä ja VV2000 taisi olla 1-2 per PSJR. Toki CV9030:n erinomainen pimeätoimintakyky toi oman lisänsä. Mutta tuo on mennyttä aikaa...

Kainuun jääkäreillä oli sentään mustikoita JA lakkoja.
 
http://www.huffingtonpost.ca/bruce-moncur/canadian-forces_b_6407088.html Kanadan maavoimilla ei ole varoja laittaa kuin 49 patruunaa per sotilas ampumaharjoitteluun 18 miljardin kanadan dollarin budjetilla. Kehittyyköhän ampuma- ja asekoulutus tulevaisuudessa vastaamaan paremmin maavoimien taistelu 2015 vaatimuksia aseenkäytöstä?

Mitäköhän yrität sanoa tällä? Jalkaväki-aselajin varusmiesyksiköissä ampuma- ja aseenkäsittelykoulutus on jo varsin mallikkaalla tasolla nykyään, ottaen huomioon rajalliset resurssit ja ajan. Kovia patruunoita näissä yksiköissä ammutaan helposti nelinumeroisia summia per koulutettava. Vaikka PV kouluttaakin nykyään mallikkaasti aseenkäsittelyä (poikkeuksia toki löytyy) mitään aseenkäytön mestareita ei tietenkään 5,5 - 11,5kk varusmiespalveluksen aikana tuoteta, vaan se vaatii jatkuvaa omatoimista harjoittelua palveluksen jälkeen.

En kyllä itse näe mitään linkkiä Kanadan asevoimien patruunankulutuksen ja PV:n ampuma- ja aseenkäsittelykoulutuksen kanssa.
 
Niin, koska mitään aasinsiltaa meidän ja kanukkien välillä ei ollut tarkoitustakaan rakentaa.
 
http://yle.fi/uutiset/teknologia_mu...ase_kaytossa_muutamien_vuosien_paasta/8813466

Teknologia mullistaa sodankäynnin: luodinkestävä kerrasto ja laserase käytössä muutamien vuosien päästä
Alle millimetrin paksuinen kevyt vaate pysäyttää luodin nanoteknologian avulla. Laserhakeutuva luoti korvaa tarkka-ampujan eli hakeutuu itse maaliin. Nopea teknologinen kehitys tekee aseista jatkuvasti pienempiä ja halvempia. Näkymätöntä panssarivaunuakin kehitetään jo.

Joo, ei hätää... Propellihatut on jo liikkeellä! :)
 
Tässä on HUOMATTAVASTI tuota artikkelia järkevämpää lätinää Kosolan kanssa, kannattaa kuunnella. Tämä Radio Kipinä -podcastsarja on muutenkin yllättävän laadukasta aineistoa, kannattaa ihmetellä juttusarjan muutkin tähänasti julkaistut osat!

Back
Top