Jos kutsu käy... Miten pärjäät noin omasta mielestä... Rehellisesti...

Juttelin espanjalaisen kaverin kanssa just eilen. Lainaus jostain elokuvasta: "Worst thing to get old is that people think you are not dangerous". Kaveri totesi, "I think you are dangerous as long as you are alive". ;)
 
Sardaukar kirjoitti:
Juttelin espanjalaisen kaverin kanssa just eilen. Lainaus jostain elokuvasta: "Worst thing to get old is that people think you are not dangerous". Kaveri totesi, "I think you are dangerous as long as you are alive". ;)
Klikkaa laajentaaksesi...

Tähän liittyy muistisairaat väkivaltaisesti käyttäytyvät sotaveteraanit sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Ulkoinen habitus voi olla sellainen, että “tuonhan puhaltaa nurin”, mutta mieli on jossain “Vuosalmi 1944”- modissa.

Näitä kohdatessa onkin hyvä tiedostaa, että mikäli tappamiseen liittyy jotain pidäkkeitä, niin näillä herroilla ne pidäkkeet on murrettu jo yli 70 vuotta sitten ja nämä herttaiset isoisät ovat oikeasti pistäneet porukkaa aika konemaisesti kylmäksi... Ja kun mies itse harhoissaan uskoo olevansa reilu kaksikymppinen elämänsä kunnossa oleva konepistoolimies taistelukentällä, niin hän voi toimia hyvinkin rajusti ja ei mahdollisuuden saadessaan epäröi tehdä pahaakin jälkeä.

Siinä on leikki kaukana, kun sairaanhoitajat laittavat vaarille lepositeitä ja mies itse tappelee tosissaan vastaan purren ja lyöden ja huutaa, että "Pojat tulkaa auttamaan. Ryssä vie minut!"
 
Sardaukar kirjoitti:
Juttelin espanjalaisen kaverin kanssa just eilen. Lainaus jostain elokuvasta: "Worst thing to get old is that people think you are not dangerous". Kaveri totesi, "I think you are dangerous as long as you are alive". ;)
Klikkaa laajentaaksesi...

Kukaan ei olisi sanonut tuota talle kaverille pain naamaa :D:

Charles Bronson as Dan Shomron in Raid on Entebbe (1977)

Sorry lisaan vahan wikia jos kyseinen herra nyt jostain syysta on jaanyt foorumin about 12-vuotiaille lukijoille tuntemattomaksi... :):

Charles Bronson syntyi 11:ntenä lapsena 15-lapsiseen liettualaisvanhempien perheeseen. Hänen isällään oli tataarilaiset sukujuuret. Joidenkin lähteiden mukaan hänet kastettiin nimellä Karolis Bučinskis[2], Casimir Businskis[3]tai Karol Buczyński[4]. Vuonna 1943 Bronson liittyi Yhdysvaltain ilmavoimiin ja vuonna 1945 hänet liitettiin B-29-laivueeseen, jossa hän taisteli japanilaisia vastaan toisessa maailmansodassa. [5]

Vaikka Bronson aloitti uransa Yhdysvalloissa, hän saavutti suosiota aluksi lähinnä Euroopassa. Näistä arvostetuin rooli oli luultavasti pääosa Sergio Leonen italowesternissä Huuliharppukostaja (1968). Tuohon aikaan hän näytteli kuitenkin enimmäkseen sivurooleissa, muun muassa tunnetuissa elokuvissa 7 rohkeata miestä (1960) Suuri pakoretki (1963) jaLikainen tusina (1967).

Puhtaan, äärimmäisen kovan toimintaelokuvan suosikkinäyttelijä hänestä tuli varsinaisesti 1970-luvulla. Niistä keskeisimpiä on Raakaa peliä (1974). Vuonna 1974 hän alkoi näytellä pääosaa aina 1990-luvulle kestäneessä elokuvasarjassa Väkivallan vihollinen, jossa hän esitti omankädenoikeuteen tarttuvaa, perheensä menettänyttä arkkitehtia, joka tahtomattaan joutuu väkivallan keskelle ja taistelemaan rikollisuutta vastaan. Bronsonista tuli ohjaajaJ. Lee Thompsonin luottonäyttelijä 1980-luvulla ja he tekivät yhdessä seitsemän projektia. Don Siegelin elokuvassaPuhelin (1977) Charles Bronson näytteli Suomessakin. Kyseisessä agenttitrillerissä Helsinki esitti Moskovaa ja Leningradia ja Bronson venäläisagenttia.
 
Aiheeseen kirjaimellisesti liittyen itse uskoisin etta parjaan ihan PV:n koulutuksella, kaupunkijaakarijoukkueen johtajalla on about kyynaran mittainen muistilista asioista jotka taytyy tarkastaa, putsauttaa, siivouttaa, laskettaa, tilittaa, valittaa ja urputukset pitaa viela kuunnella kaikilta tahan paalle... ei siina ehdi enaa miettia mitaan elaman ja kuoleman asioita kun pitaa olla selvilla miksi kolmospasin itkon vaunujalusta pitaa "kummallista aanta valilla kun kaantaa enemman vasemmalle"... sano kaartilainen :confused:.
 
Offtopikkia:

Omasta mielestä Bronsonin paras rooli oli laittomiin nyrkkeilyotteluihin liittyvässä 30-luvulle sijoitetussa elokuvassa.
 
Itsellä ainakin on väkivalta- ja onnettomuustilanteissa tullut tietty kaksijakoinen, suorastaan skitsofreeninen tunnelma. Toisaalta olet täysin sekaisin, toisaalta pystyt katsomaan koko juttua kuin ulkopuolelta, aivan kylmästi.
 
Sardaukar kirjoitti:
Juttelin espanjalaisen kaverin kanssa just eilen. Lainaus jostain elokuvasta: "Worst thing to get old is that people think you are not dangerous". Kaveri totesi, "I think you are dangerous as long as you are alive". ;)
Klikkaa laajentaaksesi...

Jos on hampaat jo tipuneet niin sitten vaan ikenillä kiinni niin maan perusteellisesti ...:D
 
pstsika kirjoitti:
Tähän liittyy muistisairaat väkivaltaisesti käyttäytyvät sotaveteraanit sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Ulkoinen habitus voi olla sellainen, että “tuonhan puhaltaa nurin”, mutta mieli on jossain “Vuosalmi 1944”- modissa.

Näitä kohdatessa onkin hyvä tiedostaa, että mikäli tappamiseen liittyy jotain pidäkkeitä, niin näillä herroilla ne pidäkkeet on murrettu jo yli 70 vuotta sitten ja nämä herttaiset isoisät ovat oikeasti pistäneet porukkaa aika konemaisesti kylmäksi... Ja kun mies itse harhoissaan uskoo olevansa reilu kaksikymppinen elämänsä kunnossa oleva konepistoolimies taistelukentällä, niin hän voi toimia hyvinkin rajusti ja ei mahdollisuuden saadessaan epäröi tehdä pahaakin jälkeä.

Siinä on leikki kaukana, kun sairaanhoitajat laittavat vaarille lepositeitä ja mies itse tappelee tosissaan vastaan purren ja lyöden ja huutaa, että "Pojat tulkaa auttamaan. Ryssä vie minut!"
Klikkaa laajentaaksesi...
Kyllä, ja puhumattakaan siitä, jos mieli on jossain "lomalla tanssilavan takana 1943" - modissa. Mikäli nuss....n liittyy jotain pidäkkeitä, niin näillä herroilla ne pidäkkeet on murrettu jo yli 70 vuotta sitten ja nämä herttaiset isoisät ovat oikeasti pistäneet naisseuraa aika konemaisesti kuumaksi... Ja kun mies itse harhoissaan uskoo olevansa reilu kaksikymppinen elämänsä kunnossa oleva naistenmies tanssilavan taistelukentällä, niin hän voi toimia hyvinkin rajusti ja ei mahdollisuuden saadessaan epäröi tehdä pahaakin jälkeä. Siinä on leikki kaukana, kun lääkintävahtimestarit laittavat vaarille lepositeitä ja mies itse tappelee tosissaan vastaan purren ja lyöden ja huutaa, että "Perkeleen lotta, nyt perse pystyyn..."

(sorry totaalinen off-topic, mutta perjantai-iltana raskaan työviikon jälkeen joskus tarvitsee irrotella ja tämä @pstsika :n tekemä postaus oli liian herkullinen huonolle huumorille... :oops:)
 
pstsika kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä nykyaikaisen sodan kuluessa tiedostuspätkiä PV:n youtube-kanavalla vrt. esimerkiksi Puolustusvoimien katsaus nro. 3 kesältä 1941, jossa on paatosta hieman enemmän kuin voin ikinä kuvitella Jone Nikulan saavuttavan.


Hiiltyneet rauniot viitoittivat tien, jota pitkin aasialainen Venäjä vetäytyi pois eurooppalaisen Suomen kamaralta!
***
Tätä maata asuu ja viljelee kansa, joka yhteisen sosiaalisen vastuunsa tuntien haluaa vain rauhassa vaalia isiensä perintöä. Mutta joka vihaan yllytettynä murskaa ja lyö, yhdessä mahtavan liittolaisensa kanssa jokaisen vieraan sortajan!
***
Luotisateessa, savun ja tulen seassa painuu kärkijoukko vääjäämättömästi vihollisen varustuksia vasten. Luotituiskussa tarjoaa isänmaan kultainen kamara suojan, mutta vain hetkeksi. Ylös jälleen! Syöksyyn! Eteenpäin! Eteenpäin! Tulella ja raudalla valtaa Suomen mies jokaisen kapan alan, minkä vieras on siltä anastanut!
***
Vihollinen on peräytynyt Värtsilästä jättäen jälkeensä venäläisen kulttuurin hyvin tunnetun leiman. Hiiltyneittein raunioiden keskellä törröttävät savupiiput ovat sodan virstapylväitä ja sellaisena välttämätön paha, jota ilman ei sodanjumala voi liikua. Mutta kun nuo rauniot kertovat vain hillittömästä, barbaarisesta hävitysvimmasta, tarkoituksettomasta tuhoamishalusta - silloin ne ovat samalla kuin pyhiä uhrikarsikkoja, joitten ääressä jokainen suomalainen saa uutta voimaa ja vannoo:

Sotahuutomme soi tuhat kertaa: -
Ei, eivät he milloinkaan
ota maatamme tuuman vertaa -
joka tuumasta taistellaan.
Sinis, veljeni, kun minä kuolen,
minä heilutan tapparaa,
sinis lennätän viuhuvan nuolen,
sinis miekkani leimahtaa.

Sinis ottelen auringon alla,
kun en kättäni nostaa voi.
Punas rintani purppuralla
jo maan - yhä lauluni soi:
Veli, myö veren hintahan miekkas;
mies väisty ei paikaltaan!
Pyhä synnyinmaa, sinun hiekkas
mitä kerran se kertookaan.

Ikikunnia on soma ostaa:
kukin mies, joka kaatuu näin,
jumalissa hän palkkansa nostaa,
hän on seisova seppelpäin.
Sotahuutomme soi yhä maasta: -
Ei, eivät he milloinkaan
yli hautamme käy, sitä raasta -
joka tuumasta taistellaan!
Klikkaa laajentaaksesi...

Väitän että tuo vaihde, jota nyt kovin ääri-nationalismina paheksuttaisiin, löytyisi kovin nopeasti pinnan alta, sanoisin siinä vaiheessa kun ensimmäinen tuhat vainajaa olisi kärrätty takaisin taistelupaikoilta.

Näin jonkun Kiovalaisen tilaisuuden jossa muisteltiin sodan sankareita (pätkä tuli RT:ltä!?) paikallisia (kasakka?)menoja ja lauluja esittäen. Oli kyllä hyvinkin vaikuttava tilaisuus ja konfliktista joka oli koko ajan päällä.

Joku Ateenalaisten Laulu kuulostaa syvää rauhan aikaa ajatellen ihan kahjolta, mutta kun sen laittaa siihen kontekstiin että poikakuoro on esittänyt sitä kesällä 1944 kun ollaan vaarassa menettää jälleen aivan kaikki ja lukemattomia nuoria miehiä on kaatunut...ja tulee kaatumaan...ilman sellaista henkeä ei tarttis varmaan pähkäillä edes näitä asioita, tuskin olisin syntynytkään.
 
" Kytösavun aukeilla mailla on kansa
mi aina on vaalinut vapauttansa.
Vannoivat näin pojat urheat siellä:
Orjuus pois, taikka menköön henki,
niinkuin mennyt on isienkin,
kunnia kuolla on vapauden tiellä.
Tää vala on murtumaton.

Se vala on koetettu puhtaana pitää:
painettu on päin inhaa itää,
kaikki, mi jaksoi kalpaa käyttää,

ja pidetään vasta, nyt sekä aina,
orjuuden ies meitä koskaan ei paina.
Taistossa kuollen sen tahdomme näyttää.
Tää vala on murtumaton.

Ken ompi se kansa, en mainita huoli,
Utsjoki, Häme, koko Karjalan puoli,
tuntevat mikä on Ilkan suku,
Laurilan työ, sekä Vilppulan vaihe,
lasten lapsille laulujen aihe,
kunnian miehistä kaunein luku.

Sankarit vaan, niin käy kuolemaan."
 
Miten menis, niinku omasta mielestä?

Siirtymämarssit, viivytys ja puolustus onnistuisi - hyökkäys ei. Yli nelikymppisenä kunto ei ole enää niin kova, mutta henki on yhä toki hyvä!
 
Viimeksi muokattu:
pstsika kirjoitti:
...Viimeisten sukupolvien aikana miesten geeniperimässä on pakostakin tapahtunut jotain mullistavaa eikä suinkaan hyvässä mielessä.

Taistelunhalu muodossa tai toisessa on sisäänrakennettu vietti. Ei välttämättä tappaminen, mutta ainakin nokkimisjärjestyksen katsominen...

...Ja koska olemme pehmeiden naisten kasvattamia (äidit, päiväkotien tädit, opettajat), niin meiltä ei enää edes edellytetä noita ominaisuuksia vaan leipä ja lämpö tulee paperien kirjoittelusta saatavana palkkana ja kaikkiin uhkiin vastaavat valtion turvallisuusorganisaatiot. Miehet kasvattavat miehiä nykyään enää oikeastaan vain armeijassa ja jos 20 vuotta on halattu ja leikitty pehmoleluilla leikkiaseiden sijaan, niin puolessa vuodessa ei tehdä taistelijoita. Jos joku koittaa snagarin jonossa vetää kuokkaan, niin lähtökohtanahan on opetetusti juosta karkuun ja soittaa 112 eikä vetää sitä kunnolla turpaan saati eläimellisesti karjuen purra kaulavaltimot poikki ja lyödä sormia silmiin. Mitä vittua??? Aivan luonnoton ratkaisu vaikkapa 500 vuotta sitten eläneille esi-isille saati viikinkisotureille...

...Noin omalta kohdaltani en tietenkään voi tietää mitkä ovat reaktiot ja toiminta sodan aikana, mutta minä haluan olla samanlainen mies kuin isoisä tai hänen isänsä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Lainailin tuohon ylle muutaman mielenkiintoisen osan ja omat ajatukset ovat hivenen samansuuntaisia. Geenithän meillä ei ole tässä ajassa juurikaan muuttuneet, ihminen on sen verran pitkäikäinen elukka että sata-parisataa vuotta ei vielä geneettisesti ihmeitä tee. Mutta uskoisin että tämän asian taustalla on pitkään jatkunut turvallisuuden ja helpon elämän (ei sotia, kulkutauteja tai vaikka maanjäristyksiä jotka pistäisi infran sekaisin täysin yms) aikakausi joka on saanut suuren osan ihmisiä tuudittautumaan kuvaamaasi tilaan jossa poliisi hoitaa päällekarkaajat ja yksilölle riittää kun viitsii käydä töissä eikä liiemmin ryyppää, rällää tai retostele. Tämä peilaa kasvatukseen ja monelle tuntui armeijassa tosiaan olevan (ihan ...tu aikuisten oikeesti!!!) suuri ihmetys että tässä hommassa on todellakin panna vastapuolta arkkuun eikä vain leikkiä sotaa paukkupatruunoin.

Jotkut työkaverit ovat joskus kauhistelleet kun olen ollut silmä mustana töissä kamppailuharrastuksen kautta ja saanut kuulla todella outoja kommentteja kyseisestä harrastamisesta. Etenkin vapaaottelu lajina tuntui olevan melko "irrationaalisia" kommentteja irroittava. Mietin hiljaa mielessäni että aikalailla ovat hekin vieraantuneet siitä millainen eläin ihminen on kun sen ympäröivä yhteiskunnallinen pumpuli viedään ja todella kova luotto siihen että kaiken voi aina hoitaa puhuen tai soittaen poliisille kotimaassa tai varsinkin maailmalla. Sanottakoon etten koe fyysistä itsepuolustustaitoa mitenkään arkipäiväiseksi taidoksi mutta kummasti se on mukava olla olemassa taitona jos sattuisi joutumaan väärään paikkaan väärään aikaan vahingossa kun tälläkin viikolla tallustellut Välimeren rannalla olevassa isossa kaupungissa puolison kanssa kämpille iltapalan jälkeen jokaisena iltana.

Olen viime aikoina treenannut itsepuolustuslajitaustaisessa porukassa ja monta kertaa siellä miettinyt että aika monella harrastajalla suurin puute taidossa on se ettei ole ikinä joutunut useampaa kertaa töissä tai kehässä kohtaamaan ihmistä joka on about samaa tasoa ja tulossa tosissaan päälle. Suurimmalle osalle meistä on ihan totaalinen shokki tajuta ensi kerran olevansa kohde/uhri väkivallalle ja tämän tilanteen ylitys sekä riittävän raju aggressiivinen vastatoimi on asian omalta kannalta onnelliseen loppuun saamiseen kaiken a ja o. Uskoisin että psykologisesti tulikasteessa on hyvinkin pitkälti samasta ilmiöstä kiinni, siinä kyseessä vielä rajummat muuttujat sekä ryhmäpsykologiset seikat lisänä. Luulen että ihan samassa suhteessa sieltä kuoriutuu paskahousuja kuin pelottomia sotureita niin kuin ennenkin sillä niinkuin perhekoira karatessaan villiintyy luonnossa, niin ihmisenkin perusominaisuudet eläimenä tulee pintaan sieltä Ikean ja Calvin Kleinin takaan. Erinomainen nosto aiheeseen @pstsika
 
Viimeksi muokattu:
Sardaukar kirjoitti:
" Kytösavun aukeilla mailla on kansa
mi aina on vaalinut vapauttansa.
Vannoivat näin pojat urheat siellä:
Orjuus pois, taikka menköön henki,
niinkuin mennyt on isienkin,
kunnia kuolla on vapauden tiellä.
Tää vala on murtumaton.

Se vala on koetettu puhtaana pitää:
painettu on päin inhaa itää,
kaikki, mi jaksoi kalpaa käyttää,

ja pidetään vasta, nyt sekä aina,
orjuuden ies meitä koskaan ei paina.
Taistossa kuollen sen tahdomme näyttää.
Tää vala on murtumaton.

Ken ompi se kansa, en mainita huoli,
Utsjoki, Häme, koko Karjalan puoli,
tuntevat mikä on Ilkan suku,
Laurilan työ, sekä Vilppulan vaihe,
lasten lapsille laulujen aihe,
kunnian miehistä kaunein luku.

Sankarit vaan, niin käy kuolemaan."
Klikkaa laajentaaksesi...

Siinä on se kaikista vaikuttavin kappale. Erityisesti siinä kontekstissa missä se oli vaikka Talvisota-leffassa. Varsin kirjaimellista...
 
TomiDude kirjoitti:
Miten menis, niinku omasta mielestä?

Siirtymämarssit, viivytys ja puolustus onnistuisi. Hyökkäys ei.
Klikkaa laajentaaksesi...

Upseerien ja aliupseerien tehtävä on saada porukka liikkeelle ja näyttää esimerkkiä. "Seuratkaa!"

Jos siihen ei pysty, niin voi antaa napit ja väkäset pois niille, jotka siihen pystyvät.

Heitän taas esimerkkinä Israelista, että taisteluissa kaatuneista on yleensä on ollut 50% upseereita ja aliupseereita. Moni ei ymmärrä, mihin johtamistehtävät velvoittavat, oli se sitten alikersantti tai kenraali. Mutta juttelin kerran yhden suomalaisen sotaveteraanin kanssa, joka totesi: "Oli joukkueessa aika monta vänrikkiä.." Moni kuulemma oli "oikosääristen pataljoonassa" hyvinkin nopesti hyökkäyksissä, mutta luodinreiät olivat edestä.
 
Se on tosiaan melko karua katsottavaa tilastot Talvi/Jatkosodastakin missä suhteessa kaatunut upseereja ja aliupseereja vs miehistö. Ei ole varsinaiset luvut mielessä mutta varsinkin reserviupseerit olivat kovan kulutuksen alla kun kokonaisuutta katsoi.
 
Jos joku on joskus nähnyt elokuvan Gallipolli (jossa on nuori Mel Gibson), niin itselle vaikuttavin kohtaus oli upseeri, jolla oli vaikeuksia ladata revolveria kun kädet vapisivat lujasti. Mutta niin vain meni. Se on rohkeutta.

Mutta kannattaa aina miettiä mihin joutuu ;)
 
Sardaukar kirjoitti:
Jos joku on joskus nähnyt elokuvan Gallipolli (jossa on nuori Mel Gibson), niin itselle vaikuttavin kohtaus oli upseeri, jolla oli vaikeuksia ladata revolveria kun kädet vapisivat lujasti. Mutta niin vain meni. Se on rohkeutta.

Mutta kannattaa aina miettiä mihin joutuu ;)
Klikkaa laajentaaksesi...
Kiitti leffavinkistä, empä ole nähnyt!
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top