Jouha

Iso-Mursu

Respected Leader
BAN
Ajatukset karkaa taas hybridisotaan.

Missä varuskunnissa ja koulutusyksiköissä varusmiehet saavat koulutusta mellakan torjuntaan.

Ja kuinka perusteellinen koulutus on?
 
Valmiusjoukot Säkylässä ainakin saivat jossain vaiheessa. Tuoretta tietoa valmareiden nykyisestä koulutuksesta ei ole, mutta ainakin jo kymmenisen vuotta sitten se kuului ohjelmaan. Samoihin aikoihin mellakantorjuntaa harjoiteltiin myös Niinisalossa yk:n koulutuskeskuksen porukoissa.
 
Samoin rannikkojääkäreillä on lehtijuttujen perusteella ollut tuon osaston koulutusta. Liittyy varmaan tuollakin kv-koulutukseen.
 
Valmiusjoukot Säkylässä ainakin saivat jossain vaiheessa. Tuoretta tietoa valmareiden nykyisestä koulutuksesta ei ole, mutta ainakin jo kymmenisen vuotta sitten se kuului ohjelmaan. Samoihin aikoihin mellakantorjuntaa harjoiteltiin myös Niinisalossa yk:n koulutuskeskuksen porukoissa.

En keksinyt mistään onko valmareilla enää jouha koulutusta.

Mutta ihme jos ovat lopettaneet
 
Nyt voin olla väärässä, ja voi olla jopa punaleimakamaakin, mutta eikös kaikki spollet kouluteta jouhan ainakin perusteisiin?
 
Ymmärtääkseni tilanne on edelleen se, että JOUHA-koulutusta ei anneta muille kuin juurikin rauhanturva- tai EU-taisteluosaston varusmiehille.

JOUHA ei kuulu normaalisti sotilaspoliisien koulutukseen. Joitain minimalistia harjoituksia voi olla esim virka-aputehtväiin liittyen, mutta näissä on lähinnä kyse ihmimassan ohjaamisesta esim. ulos alueelta kuin "kilvilla ja pampuilla mellakoitsijoita vastaan"-tilanteista.
 
OK, uskon jos näin sanot. Käsitykseeni syynä oli, että olen itse ollut saamassa juurikin kuvaamaasi mellakkakilpi-pamppu-koulutusta SPOL-kouluttajilta.
 
Eversti Y kiistää jyrkästi, että mikään tuon kaltainen kuuluisi puolustusvoimien tehtäviin.

Sen sijaan organisaation T:n johtaja H:n powerpointissa taas vilahtelee puolustusvoimien porukkaa tehtävissä XXX:t sadoin, kymmenin ja...:rolleyes:
 
Back
Top