Jussi Niinistö vaatii NATO-selvityksen

Hevosmiehistä en tiedä, mutta marraskuussa 1940 Saksalla oli Suomen varalle muita suunnitelmia. Ulkoministeri Molotov vieraili Berliinissä, ja hän pyysi Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen, koska hyökkäämättömyyssopimuksen lisäpöytäkirjan ehdot olivat täyttyneet muiden kuin Suomen osalta. Hitler vastasi: nein, nein, nein.

(Markku Jokisipilä (Juri Kilin), Sodan totuudet, 2007, sivu 147)

Ranska ja Iso-Britania olivat esitelleet julkisuudessa aikomuksiaan lähettää joukkoja Suomen avuksi. Todellisuudessa näiden joukkojen tarkoituksena olisi ollut miehittää Pohjois-Ruotsi, lähinnä strategisesti tärkeä Kiirunan kaivoskaupunki. Stalin pelkäsi joutuvansa sotaan Ranskaa ja Britaniaa vastaan, Hitler pelkäsi menettävänsä rautamalmin toimitukset Ruotsista. Ei Hitlerillä ollut muuta suunnitelmaa Suomen suhteen kuin teräksentuotannon turvaaminen.
 
Myös Bessarabia säästyi vaikka oli Molotov Ribbentrop sopimuksessa. Sopimukset on vaan pala paperia, ei niitä aina panna täytäntöön. Esim Suomi on allekirjoittanut 10v sitten paperin että lakkautamme apuluokat ja -koulut, kuten Italia teki 1977. Silti niitä on edelleen koska henkilökuntaa ei voi irtisanoa.

Ja voisiko joku kertoa merivoimissa intin käyneelle että mitä on karttaruutupommit? Pommi joka hakeutuu tiettyyn paikkaan?
 
Ja voisiko joku kertoa merivoimissa intin käyneelle että mitä on karttaruutupommit? Pommi joka hakeutuu tiettyyn paikkaan?

Käsittääkseni semmoinen jytky joka pistää kerralla karttaruudun sileäksi. Esimerkiksi JDAM on aika lähellä.
 
Ranska ja Iso-Britania olivat esitelleet julkisuudessa aikomuksiaan lähettää joukkoja Suomen avuksi. Todellisuudessa näiden joukkojen tarkoituksena olisi ollut miehittää Pohjois-Ruotsi, lähinnä strategisesti tärkeä Kiirunan kaivoskaupunki. Stalin pelkäsi joutuvansa sotaan Ranskaa ja Britaniaa vastaan, Hitler pelkäsi menettävänsä rautamalmin toimitukset Ruotsista. Ei Hitlerillä ollut muuta suunnitelmaa Suomen suhteen kuin teräksentuotannon turvaaminen.

Viestissäni en puhunut enää talvisodasta vaan marraskuusta 1940.

Saksan armeijan valmistautuminen sotaan alkoi elokuussa 1940 salanimellä
Friz, ja sitä koordinoi kenraali Pauluksen johtama ryhmä syyskuusta alkaen. Lopullinen päiväkäsky nro. 21 nimellä operaatio Barbarossa allekirjoitettiin 18. joulukuuta.

Suomen ja Saksan lähentyminen ennen operaatio Barbarossaa alkoi korkean sotilasjohdon neuvotteluilla loppuvuodesta 1940 ja Suomi sai tietoja Saksan hyökkäyssuunnitelmista jo 30. joulukuuta 1940.

Marraskuussa Saksalla oli Suomen varalle muitakin suunnitelmia kuin Ruotsin rautamalmi. Ranskan kukistumisen jälkeen Neuvostoliitto huomasi vaaran ja pyrki marraskuussa 1940 tiedustelemaan Suomen lisäksi Romanian ja Bulgarian kysymyksen selvittämiseen Neuvostoliiton voimatoimin. Saksa ei hyväksynyt enää yhtäkään näistä valloitussuunnitelmista.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Ja voisiko joku kertoa merivoimissa intin käyneelle että mitä on karttaruutupommit? Pommi joka hakeutuu tiettyyn paikkaan?

Eräs tänne häröilemään tullut höyrypää oli saanut päähänsa, että on jokin tietty pommi, joka kykenee käytännössä sterilisoimaan kokonaisen neliökilsan kokoisen alueen, joten hän alkoi keksiä, että millaisia sovellutuksia tälläiselle aseelle olisi, kun tuollainen pommi ei selvästikään ole kallis ja jos se tuhoaa kaikki viholliset karttaruudulta, niin senhän täytyy myös olla paljon kustannustehokkaampi, kuin mikään muu ase.
 
Ja voisiko joku kertoa merivoimissa intin käyneelle että mitä on karttaruutupommit? Pommi joka hakeutuu tiettyyn paikkaan?
Eräs tänne kirjoittanut majuri (evp) puhui moisista ihmeaseista. Samainen nimimerkki puhui myös lastensuojelun ongelmista Suomessa, PV:n organisaatiorakenteen muutoksista ja apuluokkien kieltämisestä sekä esitti muutenkin melko luovaa ajattelua. Itseasiassa sinäkin olet kirjoittanut noista asioista (viimeksi tässä lainaamassani viestissä puhut apuluokkien kieltämisestä), sinua ja tätä majuria yhdistänee samanlaiset ajatukset. :)
 
Back
Top