Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Sinänsä miinojen korvaaminen "panoksilla" ei ole järkyttävän vaikeaa. Kuten monesti on sanottu, uudessa taistelutavassa "tyhmien jv-miinojen" rooli olisi aika pieni muutenkin.
 
Jep, kovin moni Suomessa ei ole tainnut tietää, että jenkkien yritysverotus on ollut melkein tuplaten kireämpi kuin Suomessa. Mikäs se olikaan se sosialistivaltio, ja mikä kapitalisti-valtakunta?
Se on vain nimellinen . Effektiivinen yritysveroaste on jenkeissä hyvin alhainen koska niiden verojärjestelmässä vasta reikiä on.
 
Venäläisnäkökulmasta Sipilä ei ole kovin kiinnostava. Siellä lienee omat bisnespoliitikkonsa, joihin on totuttu. Eniten palstatilaa Jarmo Mäkelän mukaan Venäjällä ovat viime aikoina saaneet Orpo, jota käytettiin kertomaan Suomen heikosta taloudellisesta tilasta ja Lauri Ihalainen, joka sai varoittaa hallituksen suunnitelmista vähentää öljyn käyttöä ja Osmo Soininvaara, joka todisti, kuinka hallituksen suunnitelmat perustulosta ovat älyttömiä ja käyvät järjettömän kalliiksi.

Jussi Niinistöltä täysin ulos kontekstista otettu leikkaus levisi eniten. ”Suomen puolustusministeri ei näe uhkaa Venäjän toimissa Itämerellä”. Samana päivänä aiheeseen tarttui yhdeksän muuta keskeistä joukkoviestintä, niiden joukossa kaksi tv-kanavaa. Seuraavana päivänä aiheeseen tarttui vielä 17 muuta joukkoviestintä, jotka toistivat ministerimme sanomisia sanatarkasti Tassin alunperin esittämässä muodossa.

Sipilän keskustan puolueneuvoston kokouksessa 27. marraskuuta pitämä puhe ja pääministeri Medvedeville esitetty vierailukutsu mainittiin lyhyesti kuudessa mediassa. Puheesta lainattiin kohta, jossa Sipilä vakuutti puolueväelle, että ”Venäjän kanssa käytävän vuoropuhelun merkitys tiedostetaan koko EU:n tasolla ja meidän rooliamme tässä arvostetaan”.


Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma ovat olleet TASS:n haastatteluissa ja he puhuvat jostain "keskinäisestä ymmärrysongelmasta" niin, etttä venäläisiäkin luultavasti halveksuttaa moinen matoilu. Uutistoimisto Tassille antamassaan lausunnossa Heinäluoma totesi, että nimenomaan Suomen ja Venäjän pitäisi pyrkiä ymmärtämään toisiaan paremmin. Hänen mukaansa sekä itä että länsi ovat yhtä lailla syypäitä pelotteluun: ”Kyse on vaarallisesta ilmiöstä, sillä kumpikin osapuoli ajattelee, että oma pelko on oikeutettua, mutta naapurilla ei ole aihetta pelkoon”. Heinäluoma otti myös kantaa Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen: ”Jos Donald Trump pystyy normalisoimaan suhteet Venäjään, siitä on hyötyä myös Suomelle”.

Ei TASS-uutistoimistoa ilman Tuomiojaa. Tuomioja pitää syypäänä suomalaista journalismia. Hänen mielestään Suomen mediassa kuvataan perusteettomasti Itämeren tilannetta uhkaavaksi. Itse hän ei Venäjällä esitetyn tulkinnan mukaan näe Venäjän toimissa mitään uhkaa Suomelle.

Samoilla linjoilla on Arja Alho. Tassin uutisen mukaan hänen mielestään Venäjää koskeva uutisointi perustuu Suomessa myyviin mielipiteisiin eikä tosiasioihin.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004890893.html
Nämä venäläis"toimittajat" ovat kyllä eri hauskoja. Jos olisi suomalainen poliitikka ja sanoisin että Ptin on suuri paska, raportoisivat että sanoin että Putin on suuri.
 
Nimenomaan sitä yritin selventää, että tässä on kaksi eri keskustelua, mutta jotka tahtovat mennä ristiin. Olisit ehkä tuon yllä kirjoitetun sijaan voinut sen sijaan esimerkiksi kiittää siitä, että pyrin selkeyttämään keskustelua?

Kiitos.

Olen vain yrittänyt pitää tämän poliitikoissa kiinni, mutta laineet lyövät aivan muualle.
 
Sinänsä miinojen korvaaminen "panoksilla" ei ole järkyttävän vaikeaa. Kuten monesti on sanottu, uudessa taistelutavassa "tyhmien jv-miinojen" rooli olisi aika pieni muutenkin.
Totta tuokin, mutta järkyttävän typerää Suomelta on minusta ollut hirttäytyä tuohon Ottawaan.. Semminkin kun esim venäjä ja USA eivät siinä ole. Ja kun ne perhanan miinat oli jo meillä olemassa. Mutta kaikki uhraukset hyvän kv- maineen vuoksi kannattaa varmaan tehdä? Joku voisi varmaan myös tehdä hivenen laskelmaa punavihreille toimittajille ja muillekin, että paljonko 20-40-vuotiaiden miesten verta maksaisi pahimmillaan esim miinakielto, vähäiset kertausharjoitukset, vanhentunut kalusto, tai vaikkapa päätös olla tai olla olematta jäsen eräässä neljäkirjaimisessa puolustusliitossa..
 
Presidentin kyselytunti tänään klo.13:00

http://areena.yle.fi/1-3759324

Jotta minustakin olisi jotain hyötyä muutakin kuin aamu-unisena rähjääminen, referoin pikaisesti kuunnellen, kysymys kerrallaan.

Kysymys yksi. Voisitteko nostaa liennytyskeskustelun?

Vastaus: Itämeri ei ole erilliskysymys. Maailmassa on epävakautta. Geopolitiikkaa, voimapolitiikkaa ja valtapolitiikkaa näemme. Suomella ei ole kaikissa pöydissä paljon sananvaltaa. Yleiseurooppalainen ajattelu passaa meille, mutta unioni on jäänyt pöydän reunalle, mikäli on mukaan mahtunutkaan. Vähäinenkin asia alaspäin jännityksessä on kyllä edes jotain. Yksi tällainen asia oli ilmatilaturvallisuus, josta Putinille vihjaisin ja asia ainakin johtaa siihen, että ICAO ottaa uudelleen lentoturvallisuusasian pöydälle. Asiaa on vähätelty, mutta ainakin tässä Nato ja Venäjä ovat samassa pöydässä, vaikka asia onkin miniatyyriluokkaa. On laajempiakin ajatuksia, lanseeraan Trumpille Arktisen neuvoston mahdollisuuksia, sehän on viileä ympäristö (naurahdus), jossa voisi löytää jotain pientä, jossa voitaisiin mennä eteenpäin. Suuret sotakysymykset eivät siellä ratkea. Mutta pienestä saa joskus jotain suurempaa leviämään.
 
Kysymys 2, Trump.

Vastaus:

Kaikki yhteydet Valkoiseen taloon ovat tuntemattomia, mutta niitä pyritään rakentamaan.

Vapaakauppa on pitkään ollut kaiken a ja o. Nyt aletaan laskeutua globalisaation kkorkeimmalta aallonharjalta alaspäin. Vapaakauppa on kuitenkin win-win peliä, jossa tasapainon horjuttaminen havahduttaa kyllä nopeasti.
 
Miten Suomi pärjää tulevaisuudessa, ilmastonmuutos, kansainvaellukset, Afrikka?

Vastaus:

Pyrimme pysyttäytymään Pariisin sopimuksessa ja pyrimme auttamaan eniten kohdealueella. On pakolaisuutta ja siihen meidän on tähän ensisijaisesti keskityttävä. Sitten on muuttoliike, jossa haetaan parempia elinolosuhteita. Eurooppalainen vastaanottokyky antaa parempia mahdollisuuksia on kuitenkin vajavainen tällä hetkellä. Tässä on dilemma. Liikkumisia on varmasti vielä odotettavissa, siellä on miljoonia, ehkä kymmeniä miljoonia lähtövalmiina. Ilmastonmuutosta olisi meidän hyvä saada lievennettyä ja sotia vähennettyä siellä päin.
 
Puolustusministeri Niinistö Hs:n kuplatoimittajien haastattelussa.
Ministeri sanoi lopussa, että Ottawan sopimusta kannattaneet politiikot kantavat mittavan vastuun, ja pahimmillaan hinta maksetaan suomalaisten miesten ja naisten verellä. Hs:n toimittajien reaktio oli hauska. Näin vaikea on suomessa puhua tosiasioista.

Mikähän on HS:n toimittajien reaktio sitten kun venäläinen tunkeutuu rajojen yli vain sen vuoksi nopeammin ja helpommin kun puolustuksesta on karsittu. Sanomatalo on sellainen lasipalatsi että se kyllä kilisee.

Tuossa seuraavassa viestissä on tärkeä asia
"Meidän vahvuutemme on eheys."

Ja eheänä meidät on pidettävä.
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko huolissanne eriarvoisuudesta? Pitäisikö tavallista kansalaista kuulla? Lisääntyykö populismi eriarvoisuuden vuoksi?

Vastaus:

Meidän vahvuutemme on eheys. Kuvaamanne ilmiöt sitä vähentävät. Eivät ihmiset vaan järjestelmä, jos siellä on pahoinvointia. Hyvinvoivien kannattaa ymmärtää, että he voivat itse paremmin, mitä vähemmän on pahoinvoivia. Jos eivät ihmisrakkauttaan ymmärrä, ymmärtävät ehkä itsekeskeisyyttään.

Saan kyllä viestejä, että kyllä kansanedustajat tarkalla korvalla omissa vaalipiireissään kuuntelevat tarkalla korvalla. Italiassahan on syntymässä vaalit, joissa enemmänkin äänestetään siitä, hyväksytäänkö nykymeno vai ei. Monet eivät vain hyväksy nykyjärjestelmää. Siinä voi olla populismia, mutta kaikki ei-äänestäjät eivät kulje sen perässä vaan sen, etteivät hyväksy. Kyllä tämä pitäisi ottaa vakavasti. Populismi-ilmiö kertoo jotain paljon suuremmasta, kuin mistä vaaleissa oikeastaan on aluksi kysymys.

Me olemme kyllä tulonjaon tasa-arvon kärkimaita. Maailmassa nimittäin keskimäärin yksi prosentti omistaa puolet kaikesta maailman varallisuudesta.
 
Jatkaa vielä edelliseen: Minäkin ennen kansanedustajaksi tuloa moitiskelin aika lailla poliitikkoja, ja ymmärrän kyllä tällaista puhetta. On huomattava, että poliisi, oikeuslaitos, pelastuslaitokset ja muu tällainen hallinto on maailman vähiten korruptoitunutta. Ehkä näissä ei leikkaukset ole oikein hyödyllisiä.
 
Miksi nuoret syrjäytyvät, jäävät ilman koulutus- ja työpaikkaa. Mitä voisimme kansalaisina tehdä arjessa?

Vastaus:

Yllätyin, kun selvisi, että jo ennen suurta lamaa arvioitiin 50 000 nuorta syrjäytyneeksi. Tämä on pysynyt osapuilleen ennallaan. Kun aloittelin kauttani otin esille näitä tavallisia asioita. Kun presidentillä ei ole valtaa määrätä rahaa, puhuin silloin kaikkien peiliin katsomisesta mutta sain valtavat haukut päämedioissakin. Vuoden kuluttua Yleisradio kuitenkin kyseli samaa kansalta, että mitä minä (kansalainen) voin tehdä. Mutta kyllä jokainen voi kannustaa. Itse muista 60 vuoden takaa jonkin ojennuksen tai kehun. Ne olivat minulle onneksi. Tästä voi tehdä johtopäätöksen, että lähikosketus voi olla todella merkityksellinen, ne voivat vaikuttaa myöhempään käyttäytymiseen ja päätöksiin. Meillä kaikilla on tässä hurja tehtävä.
 
Kasvava työttömyys. Kumpiin kannattaa satsata? Juuri työttömäksi jääneisiin vai pitkäaikaistyöttömiin?

Vastaus:

Viimeisten tietojen mukaan meillä on työttömyys jonkin verran vähentynyt siellä nuoremmassa päässä. En kuitenkaan ole ajatellut tällaista valintatilannetta enkä äkäisesti osaa asettaa kumpaakaan ryhmää prioriteetteihin. Nuori ei saisi turhautua mutta kyllä tuon tunteen jo kohdannut pitempään ilman töitä ollut, kyllä häntäkin tekisi mieli auttaa. Ehkä tasapeli pitäisi löytää.
 
Kysymys tulee nyt Pudasjärveltä maailman suurimmasta hirsikoulusta. Alaluokilla otettiin uudet opetussuunnitelmat. Millaisia tietoja ja taitoja kannattaa painottaa elinikäisen oppimisen kannalta?

Vastaus:

Pelkäänpä, että osaatte vastata itse paremmin. Tärkeintä voisi olla oppia oppimaan. Sillä on selvä yhteys uteliaisuuden herättämiseen. Uteliaalla on asenne kohdallaan. Kallistun enemmän asennepuolelle. Osaamista Suomessa kunnioitetaan. Opettajiakin on kunnioitettu, ainakin tähän asti. Tällaisten seikkojen ylläpitäminen on tärkeää. Opetuksessa tarkoitetaan lapsen parasta.

(ihan lopputervehdyksissä presidentti kömmähti ja puhui Pihtiputaasta, mutta korjasi sitten)
 
Nyt tuli joku ihmeellinen onnellisuuskysymys + Suomi.

Vastaus:

Kylmän tilastollinen vastaus vie Suomen kärkeen. Ihmisillä on kuitenkin omat murheensa. Toimeentulo, työ, nämä ovat keskeisiä. Rahaa ei tunnu kauheasti olevan asioiden korjaamiseen. Onnellisuus on enemmän synonyymi hyvälle ololle. Mikä sen sitten tuottaa. Se tulee siitä, kun illalla tietää, että on vastuunsa täyttänyt. On onnen lähde täyttää se, mitä häneltä kohtuudella odotetaan. Se antaa omanarvontunnetta ja tyytyväisyyttä. Tuli varasto siivottua vaikka. Toki kun on yhdessä pidetty hauskaa tai oltua perheen kanssa, siitä voi tulla hyvä olo. Pienistä asioista se koostuu. Mutta isojen raamien pitäisi olla kunnossa.
 
Jep, kovin moni Suomessa ei ole tainnut tietää, että jenkkien yritysverotus on ollut melkein tuplaten kireämpi kuin Suomessa. Mikäs se olikaan se sosialistivaltio, ja mikä kapitalisti-valtakunta?

Niimpä. En tiedä sitten, miten kokonaisuus tuolla määräytyy, mutta korkeampi se on. Liekö sitten samalla tavalla reikiä täyteen pumpattu sekin, en tiedä.

Yksinkertainen selkeä järjestelmä olisi kaunis ja se olisi helposti hallittavissa. Rosenteista en osaa sanoa mitään, mutta liian ahneeksikaan ei yhteiskunta voi ryhtyä. Yksinkertainen järjestely palvelisi niin virkavalmistelua kuin politiikkaakin, eikä se olisi yritystenkään kannalta pahaksi.
 
Eivät siirry, paitsi siltä osin kuin sovitaan. Liiketoimintakauppaa (substanssikauppaa) käytetään juuri koska halutaan välttää esim. verovastuita tai tuntemattomia tai ilmoittamattomia vastuita.

Kyse on tietenkin samasta liiketoiminnasta, mutta ei samasta yhtiöstä. En voi auttaa jos tämä on liian vaikeaa ;)

Substanssikaupassa on muuten tiettyjä oletuksia ja toteutuneen juridiikan mukaan (siis oikeudenkäynnit) vastuut siirtyvät ja kyseessä on sama yritys. vastuiden siirtymättömyyteen on muutama asia jotka voivat vaikuttaa ja eräitä näistä ovat verotukselliset seikat.
En voi auttaa, tämä voi olla vaikeaa ;)
 
jos alla oleva on totta:

"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on arvioinut kunniakansalaisen, somaliliiton varapuheenjohtajan Abdulrahman Abdi Ragen huomattavasti ansioituneemmaksi, kuin tavanomaiset suomalaiset ikinä elämässään kykenevät tai edes jopa valtaosa palkituista saavuttaa. Hänen arvokas Suomen Valkoisen Ruusun kunniaristi nostaa miehen erityisen ansioituneiden maailmanmestareiden, olympiavoittajien, tiedemiesten ja kunnanhallitusten puheenjohtajien tasolle."

Niin voiko suomalaista enää alentaa ja halventaa mitenkään suuremmin ?.

Häpeän omaa äänestys käyttäytymistäni, miten saatoin haluta tuollaisen paskakasan tonkijan maan presidentiksi.

toisaalta lainaus on peräisin mv- sivustolta, saatan vielä palauttaa kunniani (epätoivoista).
 
Ministerit ovat aamutuimaan esittäneet surunvalittelut imatran uhrien omaisille. Hyvä niin.

Löytääkö kukaan ministerien surunvalitteluja oulun kirvessurmien(01/2015) uhrien omaisille?
 
Back
Top