Kamppailulajit sotilastaitona ja reservin harrastuksena

Tosiaan, perinteiset lajit kuten paini ja nyrkkeily kyllä toimivat. Ei välttämättä tarvitse olla mikään "kung fu panda".
 
Lajivertailuun ei tosiaan kannata liiemmin lähteä. Minusta ensimmäiset 1990-luvun puolivälin UFC:t näyttivät riittävästi sitä puolta. Jo ensimmäisissä viesteissä mainittiin, että jujutsu ja Krav Maga ovat sotilaslajeiksi ja viranomaislajeiksi sopivia. Samalla todettiin, että aikdosta aina metsästykseen ja uisteluun löytyy zeniä riittävästi ikaikille.

Sitten on pitkän linjan kamppailutyöläisiä. Heistä Niiniketo ja Väntär saavat kaiken arvostukseni.

Aikidoa taas voi filosofiansa vuoksi harjoitella pehmeänä. Siksi sinne menee myös paskahousuja. Mutta kaikkiin lajeihin menee. Kun menin kilpajudosta aikidoon, yksikään suomalainen mustan vön aikidoka ei olisi pärjännyt, ellen olisi teeskennellyt kunnon ukea siinä baletissa. Näytinkin asian kerran tapauksessa, jossa mustasukkainen sensei (hakkailin hänen himoamansa mimmiä) yritti kostaa. Rökitin hänet perusteellisesti, vaikka olin vasta alkeissa.

Hän oli paskahousu. Sain moitteet "epäpuhtaudesta ja aikidon hengen vastaisuudesta". Sinällään ansaitut.

Aikido realistisena kovana tekniikkana (Daito-Ryu-Aiki-Jujutsu) on kyllä ihan loistava taito. Jujutsu sisällytti kovan tekniikan ja aikido taas jätti sen harmonisen tekniikan, jossa vastustajakin jätetään henkiin.

Katuaikido on enemmän Steven Seagal -tyyppistä ja toimivaa. Aikidon Suomeen tuoja ainakin osasi sen hyvin. Toshikazu Ichimura -sensei Tukholmassa joutui seitsemän nuoren nahkapään hyökkäyksen ja pahoinpitely-yrityksen kohteeksi. Tilanne päättyi siihen, että kun poliisi tuli paikalle, pojat istuivat kadulla seinää vasten nenät tippuen ja Ichimura seisoi heidän edessään vahtimassa. Kenellekään ei ollut tullut enää mieleen yrittää lähteä paikalta.

Tuossa on tyypillistä katuaikidoa.

Lopuksi laitan pari esimerkkiä integroiduista harjoituksista. Kerroin, että meillä oli yhteistyötä potkunyrkkeilijöiden kanssa 1990-luvulla. Edut olivat todella suuret. Jokainen oppi perustekniikkaa ja randoreissa sai kokemusta, miten sen toisen lajin tyyppi tulee sisään ja mitä kannattaa / ei kannata tehdä.

Olen myös saanut opetusta tavallisen nyrkkeilyn Suomen mestarilta pari tuntia. Kun otimme lopuksi kevyehkön harjoitusmatsin, en osunut kertaakaan ja oma pää kopisi kaiken aikaa. Oikein teki mieli hypätä kaulaan ja alkaa painia.

Tässä judoka ja aikidoka harjoittelevat yhdessä:

Aikidokan ja taekwondon harrastajan yhteistreeni:

Jujutsukan ja aikidokan yhteistreeni:

Nyt tuli hiukan erikoinen ja sekava juttu tähän UFC:hen liittyen. Kuristusotteesta vapautuminen kiellettyä ensimmäisissä UFC-kisoissa? Höpöhöpö..

Tahallista väärinymmärtämistäkö?

Annoit aika suoraviivaisesti ymmärtää että ufc:ssä ei ollut/ole mitään sääntöjä joten tässä nyt ne kielletyt sakon aiheuttavat rikkeet Royce Gracien ajoilta UFC:tä.

The two rules, no biting or eye gouging.

Sun höpöhöpötykseen sen verrat, että kun annat ymmärtää olevasi perillä näistä taiteenaloista niin mitenkähän siinä krav magan rutaalissa käsikirjassa on yksi menetelmä vapautua niinkin epätoivoisessa tilanteessa kuin takakuristus. Toivottavasti sulla on lihaksikkaat luomet. Säännöt ei suojaa niitä tuossa lajissa. Sama juttu jutsumiesten lempiasento selällään guardissa. Nykyään kielletty head butt on vielä sidottavissa vetämällä päälläolijan lanttu itseään vasten, mutta leipäsilppuri on silloin joko kaulalla tai kasvoissa. Kuristusta haettaessa sormet helposti eksyy suun ulottuville jne.

Jos pureminen olisi ollut sallittua kuvitteellisessa "ei mitään sääntöjä" ufc:ssäsi, niin kyllä Royce olisi jatkanut uraa ilman korvalehtiä ja nenää. Ihminen treenatessaan voi kehittää melkoisen puruvoiman. Jujutsu hankaloituu huomattavasti kun otetaan nämä kaksi kiellettyä tekniikkaa kuvioihin. Varsinkin jos urheillaan ilman pukua kuten nykyään mma:ssa on tapana. Silloin on koko vartalo alttiina ahmimiselle.

Näistä ei tarvinnut Gracien murehtia lukkoa tai kuritusta hakiessaan perinteisesti tappioon johtavista asetelmistaan. Se siis säännöistä ja höpöhöpöstä.
 
Aikido realistisena kovana tekniikkana (Daito-Ryu-Aiki-Jujutsu) on kyllä ihan loistava taito. Jujutsu sisällytti kovan tekniikan ja aikido taas jätti sen harmonisen tekniikan, jossa vastustajakin jätetään henkiin.

Yksi hyvä kommentti Daito Ryusta oli: "Kun teet tekniikan aikidossa, vastustaja hymyilee. Daito Ruyssa vastustaja kiljuu kivusta." :D
 
Aikidokan ja taekwondon harrastajan yhteistreeni:

Aikido on kaunista katsella...sille ei vaan voi mitään:) eikä jutsuakaan voi kuin kehua

mutta olisko jossain klipissä pikkasen "kokeneepaa" Kwondokaa? ....alkoi pikkasen myötähäpeän puna nouseen poskilleni ...:oops:

tyylin nämä:

TAEKWONDO KOREAN TIGERS

K Tigers Taekwondo
 
Viimeksi muokattu:
Tahallista väärinymmärtämistäkö?

Annoit aika suoraviivaisesti ymmärtää että ufc:ssä ei ollut/ole mitään sääntöjä joten tässä nyt ne kielletyt sakon aiheuttavat rikkeet Royce Gracien ajoilta UFC:tä.

The two rules, no biting or eye gouging.

Sun höpöhöpötykseen sen verrat, että kun annat ymmärtää olevasi perillä näistä taiteenaloista niin mitenkähän siinä krav magan rutaalissa käsikirjassa on yksi menetelmä vapautua niinkin epätoivoisessa tilanteessa kuin takakuristus. Toivottavasti sulla on lihaksikkaat luomet. Säännöt ei suojaa niitä tuossa lajissa. Sama juttu jutsumiesten lempiasento selällään guardissa. Nykyään kielletty head butt on vielä sidottavissa vetämällä päälläolijan lanttu itseään vasten, mutta leipäsilppuri on silloin joko kaulalla tai kasvoissa. Kuristusta haettaessa sormet helposti eksyy suun ulottuville jne.

Jos pureminen olisi ollut sallittua kuvitteellisessa "ei mitään sääntöjä" ufc:ssäsi, niin kyllä Royce olisi jatkanut uraa ilman korvalehtiä ja nenää. Ihminen treenatessaan voi kehittää melkoisen puruvoiman. Jujutsu hankaloituu huomattavasti kun otetaan nämä kaksi kiellettyä tekniikkaa kuvioihin. Varsinkin jos urheillaan ilman pukua kuten nykyään mma:ssa on tapana. Silloin on koko vartalo alttiina ahmimiselle.

Näistä ei tarvinnut Gracien murehtia lukkoa tai kuritusta hakiessaan perinteisesti tappioon johtavista asetelmistaan. Se siis säännöistä ja höpöhöpöstä.

Jep jep. Ensimmäisissä kisoissa oli lääkärit paikalla ja tietenkin sääntöjä oli, vaikka niukemmin. Se "ei sääntöjä" oli enemmän retorinen. Et ole autisti. Mutta miksi tyrkytät krav magaa koko ajan tähän? Mitkä tekniikat voit nimetä, joita ei löydy jonkinlaisena vastaavana aikijujutsusta? Samat säännöt häntä myös rajoittivat, eivät vain vastustajia! Tämä on se pointti. Sinä yrität nyt jotenkin tehdä fiktiota johonkin, uutta tarinaa jossa on sitten jos jos -juttuja. Olen hirveän pahoillani Gracien puolesta, että hän loukkasi krav maga -sympatioitasi. Jos hänen luonteellaan olisi oltu missä lajissa tahansa, hän olisi pärjännyt.

Ei kyse ole aina taidostakaan vaan kantajansa vittumaisesta luonteesta ja tosielämässä myös muusta rekvisiitasta. Tämä on kaikille selvä asia.
 
Viimeksi muokattu:
Aikido on kaunista katsella...sille ei vaan voi mitään:) eikä jutsuakaan voi kuin kehua

mutta olisko jossain klipissä pikkasen "kokeneepaa" Kwondokaa? ....alkoi pikkasen myötähäpeän puna nouseen poskilleni ...:oops:

tyylin nämä:

TAEKWONDO KOREAN TIGERS

K Tigers Taekwondo

Näyttäisi olevan sinisen vyön heppu ( yleisen vyöjärjestelmän mukaan 3.kup, joissain vasta 6.kup ) . Potkut "laiskoja", miksi ei käytä opetettuja ip-tekniikoita...Ehkä hänen salillaan ei niitä opeteta...
 
laitoinkin tämän jo johonkin säikeeseen..en nyt muista mihin, mutta näin/tälleen voi sitten alkaa soveltamaan opittua omiin juttuihinsa mihin kaipaa parannusta/muutosta tai ihan vaan huvikseen :)

South Korean SWAT shooting training

Juuri hän, Siperian karhu, joka tänä päivänä opettaa painia siperialaisille pikkupojille ja väliaikoina rustaa runoja luonnon keskellä... Budomies kieltämättä...

Novosibirskin karhu oli ehkä ylivoimaisin urheilija alalla. 130-kiloa, kolme olympiavoittoa, yhdeksän maailmanmestaruutta, 12 EM-kultaa, kuusi Neuvostoliiton ja neljä Venäjän mestaruutta. Kasvatustieteiden kandidaatti (lue: kansankynttilä), runoilija.

Vastustajat selittivät ylivoimaa näin. Karelinilla on valtavat lapiot ne kädet ja ennennäkemätön puristusvoima. Kun hän puristaa, veri ei kierrä käsissä ja niistä tulee lakritsia.

220px-Alexander_Karelin_RN_09-2013.jpg
klion.jpg
 
Muistelen jossain kisalähetyksessäni nähneeni kun vastuistaja ( olisko ollut ruotsin Johansson ? ) sai Karelinin alleen ja yritti vyöryttää... karhu vaan naureskeli matossa. Tuli pois ja voitti tietty matsin.... Muistelen, että joskus olisi jopa vastustajan kylkiluita rusahdellut...vai onko vain legendaa... Puristusvoima oli kyllä ihan omaa luokkaansa.
 
Maedahan oli sellainen ammattipainija jo 1980-luvulla näissä, johtaakseni Chigeenan ajatusta, "puolivapaaotteluissa". Hän ja Karelin ottivat kerran yhteen, 1999. Potti oli 2,5 miljoonaa taalaa ja Karelin halusi rahat enemmän. Maeda jäi sitten eläkkeelle tämän jälkeen mutta ilman eläkerahoja.

Viimeksi muokattu:
Muistelen jossain kisalähetyksessäni nähneeni kun vastuistaja ( olisko ollut ruotsin Johansson ? ) sai Karelinin alleen ja yritti vyöryttää... karhu vaan naureskeli matossa. Tuli pois ja voitti tietty matsin.... Muistelen, että joskus olisi jopa vastustajan kylkiluita rusahdellut...vai onko vain legendaa... Puristusvoima oli kyllä ihan omaa luokkaansa.

Jeps, näin saman jutun. Oli aika hurjaa kun toinen koittaa parhaansa ja toinen vain naureskelee! :D Oli tosiaan Johansson vastassa, jota pidettiin yleisesti toiseksi parhaana heti Karelinin jälkeen.
 
Maedahan oli sellainen ammattipainija jo 1980-luvulla näissä, johtaakseni Chigeenan ajatusta, "puolivapaaotteluissa". Hän jaKarelin ottivat kerran yhteen, 1999. Potti oli 2,5 miljoonaa taalaa ja Karelin halusi rahat enemmän. Maeda jäi sitten eläkkeelle tämän jälkeen mutta ilman eläkerahoja.

Karelinin "syleilystä" ei niin vaan lähdetty mihinkään :D

Muistelen erään painija ystäväni kertoneen miten Karelin harjoitteli levytangolla jossa oli 160 kg rautaa...meni kyykkyyn ja laittoi kädet tangon alle ristiin ja otti tangon painoineen syliin ja nousi ylös...ja tätä Karelin toisti taajaan tahtiin :)
 
Jep jep. Ensimmäisissä kisoissa oli lääkärit paikalla ja tietenkin sääntöjä oli, vaikka niukemmin. Se "ei sääntöjä" oli enemmän retorinen. Et ole autisti. Mutta miksi tyrkytät krav magaa koko ajan tähän? Mitkä tekniikat voit nimetä, joita ei löydy jonkinlaisena vastaavana aikijujutsusta? Samat säännöt häntä myös rajoittivat, eivät vain vastustajia! Tämä on se pointti. Sinä yrität nyt jotenkin tehdä fiktiota johonkin, uutta tarinaa jossa on sitten jos jos -juttuja. Olen hirveän pahoillani Gracien puolesta, että hän loukkasi krav maga -sympatioitasi. Jos hänen luonteellaan olisi oltu missä lajissa tahansa, hän olisi pärjännyt.

Ei kyse ole aina taidostakaan vaan kantajansa vittumaisesta luonteesta ja tosielämässä myös muusta rekvisiitasta. Tämä on kaikille selvä asia.

Aaaah...retorinen; "ei sääntöjä.=.tietenkin oli sääntöjä" kikka???.

Autismia ja jatkuvaa krav magaa. Mikäs tässä nyt mättää savea sinne siittimeen. Olen maininnut yhden ainoan kerran krav magan tässä litjakkeessa ja viittasin sillä tuohon ufc:n kiellettyyn sääntöön silmien puhkomisesta ja hampaiden käytöstä. En väitä tuntevani aikijutsutusta, mutta jos siellä on kirjo purutekniikoita niin silloin se sopii hyvin harjoiteltavaksi lajina epätoivoisiin tilanteisiin. Kun otsikossa lukee "kamppailulajit sotataitona" on käsittääkseni otettava kaikki konstit käyttöön. Mikä instanssi näitä opettaa on mielestäni lähimpänä sotakentille soveltuvaa harjoitetta. Krav maga, systema , kurmootus.....En myöskään väitä tietäväni paljoakaan tosielämästä, mutta kuvittelisin ainoan rajoittavan säännön olevan mitoittaa toimet tappion välttämiseksi, kiinni jäämisen riski ja siitä tulevat seuraamukset.

Noihin sun loukkaantumisiin ja muihin mielensä pahoittamisiin en lähde mukaan, mutta taisin jo mainita tuolla aiemmin että, symppaan nyrkkeilyä (purutekniikat :D) ja vapaaottelua. Toivottavasti tämä ei pahoita mieltäsi vaikka nämä lajit nyt tässä jo toistamiseen mainitsen.
Ja ilman Gracien perheen panosta häkissä, ei vapaaottelua olisi nykyisessä muodossaan. Tämä ihan ilman mitään josjosjossia. Jossitella kun sun mieliksi kuitenkin vähän oikeastikkin pitää niin, minkälaiseksi laji (ufc) olisi kehittynyt jos alkuperäiset säännöt olisi säilytetty, ken tietää.

Toivottavasti ei kirvele enää. Ok.
 
pikkasen liennyttävää kevennystä...

http://hikipedia.info/wiki/Kur_Moo_Tus

Kur Moo Tus on ikivanha suomalainen itsepuolustuslaji, jota harrastetaan laajalti kaikissa Suomen suurimmissa asutuskeskuksissa. Se on suomalaisten äijien epävirallinen, mutta harrastettu kansallislaji. Tämän perushärmäläisen itsepuolustuslajin tarkoitus on turvata henkilökohtainen koskemattomuus ja paikka nakkikioskin jonossa. Monet nykyajan ihmiset ovat valitettavalla tavalla harhautuneet kokeilemaan epämääräisiä itämaisia itsepuolustuslajeja, joiden tarkoitus on lähinnä kerätä opettajilleen mahdollisimman suuret tulot, ilman, että ihmisen henkilökohtainen turvallisuus - saati sitten asema nakkikioskin kirjoittamattomassa hierarkiassa - juurikaan paranee. Toisin on laita tässä vuosituhantiset perinteet omaavassa suomalaiskansallisessa itsepuolustuslajissa.
 
Back
Top