Kansannousu Venäjällä

Minä luulen myös että etenkin kaikki Uralin läntisen puolen väestö on hyvinkin yhtenäistä venäläistä ja mahdolliset eriytymisajatukset ovat pikemminkin esillä kauempana Siperiassa tai mahdollisesti juurikin noissa ishtan-maissa. Etninen pohja vaikuttaa paljon arvoihin..jne....
Muuta isompaa kansannousua en usko Venäjällä tapahtuvan. Sinne mennään mihin johtaja sanoo....ainakin tällä Venäjän Euroopan puoleisella laidalla.
Nyt meni pahasti puurot ja vellit sekaisin.

Siperian ja Venäjä kaukoidän väestö on etnisesti lähes kokonaan venäläistä. Mitään etnisyyteen perustuvaa kansannousua ei siellä tapahdu. Toki on olemassa joitakin ns. "siperialaisia nationalisteja" jotka toivovat eroa Moskovan Venäjästä, mutta he lienevät enemmän marginaali-ilmiö kuin vakavasti otettava uhka Venäjän kannalta.

Nämä "ishtan" maat joilla ilmeisesti tarkoitit Uzbekistania, Kazakstania, Turkmenistania, Tadshikistania ja Kirgistania (ta Kirgisiaa) ovat puolestaan itsenäisiä valtioita ja niissä mahdollisesti tapahtuvat kansannousut eivät ole Venäjän asia, ellei Venäjä katso niitä uhaksi omalle turvallisuudelleen (esim. ääri-islamilaisten liikkeiden nousu kyseisissä maissa voisi olla Venäjälle sellainen uhka, että Venäjä tekisi jonkin asteisen intervention).
 
......................

No ehkä ilmaisin itseni huonosti. Tarkoitan, että korkeintaan ne ishtan maat voivat ottaa enemmän pesäeroa Venäjään. Uskon myös että jossain Siperian perillä jonkin oblastin johto saattaisi haluta pesäeroa Moskovasta ja koittaa itsenäistyä. Mulle sopii jos joku muu tietää asiasta paremmin, mutta noin ajattelen ja käsittääkseni kirjoitin mielipiteeni mielipidepalstalle?
 
Jos katsotaan Venäjän alueita (oblast) ja tasavaltoja (respublika) ja muita yksiköitä niin Kaukasuksen alueen ulkopuolelta löytyy myös alueita joilla saattaisi olla halukkuutta ottaa pesäeroa Moskovaan jos ongelmia tulee nykyistä enemmän tai alueiden paikallisjohdon asemaan kaavaillaan muutoksia. Tällaisia federaatiosubjekteja (tämä taitaa olla virallinen termi) ovat esim. Bashkorstanin ja Tatarstanin tasavallat Uralin alueella, Siperiassa Tuvan tasavallan alueella venäläisiä on muistaakseni vähemmistö ja Sakhan (eli Yakutian) alueella niukka enemmistö, mutta jälkimmäisen kohdalla en oikein usko laajamittaisiin itsenäisyyshankkeisiin - paikallinen ei-venäläinen väestö ei välttämättä sellaisesta niinkään perusta.

Mielenkiintoinen tilanne on myös Venäjän Kaukoidässä, jossa Kiinan vaikutus on hyvin suurta esim. Habarovskin seudulla ja alueella kanssakäynti Kiinan kanssa on tiiviimpää mitä Moskovan - eikä pidä unohtaa sitä, että alueella (ja yleisesti Siperiassa) on tätänykyä miljoonia kiinalaisia työläisiä, joista osa tosin epävirallisesti alueella majaillen. Jos Moskovan ote lipsuu, mitä tekee a) Kiina b) alueiden johtajat?

Kartta: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/37/Russian-regions.png

vlad.
 
Tällaisia federaatiosubjekteja (tämä taitaa olla virallinen termi) ovat esim. Bashkorstanin ja Tatarstanin tasavallat Uralin alueella
Tatarstanissa on aitoakin halua itsenäisyyteen, mutta itsenäisyyden kannattajat ovat kuitenkin melkoinen vähemmistö. Tatarstanilla menee taloudellisesti niin hyvin, että se myös omalta osaltaan vaimentaa halukkuutta itsenäisyyteen.

Itsenäisen Tatarstanin suurin ongelma olisi kuitenkin se, että Tatarstan olisi kokonaisuudessaan Venäjän federaation ympäröimä. Eli Tatarstan ei voisi käydä vapaasti ulkomaankauppaa vaan se olisi Venäjän kontrolloimaa, koska Tatarstan olisi pakotettu käyttämään Venäjän maanteitä ja rautateitä, koska meriyhteyttä Tatarstanilla ei ole.

, Siperiassa Tuvan tasavallan alueella venäläisiä on muistaakseni vähemmistö ja Sakhan (eli Yakutian) alueella niukka enemmistö, mutta jälkimmäisen kohdalla en oikein usko laajamittaisiin itsenäisyyshankkeisiin - paikallinen ei-venäläinen väestö ei välttämättä sellaisesta niinkään perusta.
Myös Tuvan itsenäistyminen on yhtä kaukainen asia kuin Sahan (Jakutian). Venäjän tämän hetken kakkosmies puolustusministeri Sergei Shoigu on muuten etninen tuvaani ja uskonnoltaan buddhalainen, mutta on erittäin patrioottinen venäläinen.

Mielenkiintoinen tilanne on myös Venäjän Kaukoidässä, jossa Kiinan vaikutus on hyvin suurta esim. Habarovskin seudulla ja alueella kanssakäynti Kiinan kanssa on tiiviimpää mitä Moskovan - eikä pidä unohtaa sitä, että alueella (ja yleisesti Siperiassa) on tätänykyä miljoonia kiinalaisia työläisiä, joista osa tosin epävirallisesti alueella majaillen. Jos Moskovan ote lipsuu, mitä tekee a) Kiina b) alueiden johtajat?
.
Kiinan vaikutus Venäjän kaukoitään on toki suuri, mutta siellä ja Siperiassa ei todellakaan ole tällä hetkellä "miljoonia" kiinalaisia siirtotyöläisiä. Venäjän kaukoidässä on vain muutama miljoona asukasta ja Siperiassakin vain parisenkymmentä miljoonaa. Näillä alueilla ei ole edes infraa "miljoonien" siirtotyöläisten asuttamiseen saatika sitten tarjota heille töitä.
 
Myönnän kyllä että näiden tietojen lukeminen on ihan yhtä mielenkiintoista, kuin seurata Ville Haapasalon matkaa 30 vrk Venäjän halki. Oppia ikä kaikki.
 
Myönnän kyllä että näiden tietojen lukeminen on ihan yhtä mielenkiintoista, kuin seurata Ville Haapasalon matkaa 30 vrk Venäjän halki. Oppia ikä kaikki.

jos voisin niin laittaisin tähän jonkun tunnelmaan sopivan kuvan tai hymiön mutta se ei ole kuulema toivottavaa koska se ei ole sopivaa tai jotain mitä minulle ei ole vilä kerrottu/ohjeistettu ... ..joten "thats it"
 
Venäjän tämän hetken kakkosmies puolustusministeri Sergei Shoigu on muuten etninen tuvaani ja uskonnoltaan buddhalainen, mutta on erittäin patrioottinen venäläinen.
Minulle patrioottinen venäläinen Putinin hallinnon aikana merkitse ensisijaisesti kusipäätä. Shoigulla ei tietääkseni ole edes sotilallista koulutusta, ja muun koulutuksen suhteen on myös hämärää. Mutta mitä sun "buddhalaisella" pyrkyrillä roikku siellä kaulassa, ei kai risti?
MgUd+
 
Viimeksi muokattu:
Röllille ja Manniselle suosittelen tutustumaan mistä heidän ihailemansa ideologia sai alkuunsa:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Triumph_Over_Violence

Elokuva on erittäin aktuaali nyt, on ollut myös vihattu juuri NL:ssa, joka oli myös rikollisen totalitarismin kehto. Pääideologi Mihail Suslov kielsi elokuvan lopulta, vaikka sitä on ehtinyt nähdä 20 miljoona katsoja. Oli niin paljon yhteistä Hitlerin fasismissa ja neuvosto totalitarismissa. Kirja julkaistiin vasta 40 vuotta Saksassa ja perestroikan aikana Venäjällä.
 
Viimeksi muokattu:
tuostakin löytyy niitä ei niin kivoja juttuja mitä setä aurinkoinen teki ja millainen suhde oli nazeihin ennen sotaa.
 
Tatarstanissa on aitoakin halua itsenäisyyteen, mutta itsenäisyyden kannattajat ovat kuitenkin melkoinen vähemmistö. Tatarstanilla menee taloudellisesti niin hyvin, että se myös omalta osaltaan vaimentaa halukkuutta itsenäisyyteen.

Itsenäisen Tatarstanin suurin ongelma olisi kuitenkin se, että Tatarstan olisi kokonaisuudessaan Venäjän federaation ympäröimä. Eli Tatarstan ei voisi käydä vapaasti ulkomaankauppaa vaan se olisi Venäjän kontrolloimaa, koska Tatarstan olisi pakotettu käyttämään Venäjän maanteitä ja rautateitä, koska meriyhteyttä Tatarstanilla ei ole.

Oma viestini oli hyvin hypoteettinen ja lähtöajatus jo oli se, että Moskovassa on meneillään huomattavan suuri sisäinen kriisi tai on jopa olemassa olevan sisällissodan uhka, jonka seurauksena alueiden (tarkoitan nyt federaatiosubjektien) asema voi olla uhattuna ja sen myötä kyseisillä alueilla yllättäen kansalliset intressit saattavat nousta nykyistä merkityksellisemmiksi.

Tietenkin Tatarstanin ja Bashkortostanin tms. sijainti tuottaa ongelmia, ne ovat keskellä Venäjää ja niissä asuu kaikesta huolimatta myös huomattavan paljon venäläisiä eli missään nimessä itsenäisyyshaaveet eivät ole helpolla toteutettavissa vaan ennemminkin on todennäköistä, että hyvin pitkälle ne pyrkivät pysymään osana Venäjää, Moskovan kanssa saadaan aikaan jonkin sortin kumpaakin osapuolta tyydyttävä sopimus.

Mutta jos Moskovassa alkaa vallan vaihto ja sen myötä Kaukasuksella useampi alue ottaa pesäeroa Moskovaan, en laisinkaan pidä mahdottomana sitä etteikö näin voi käydä myös Venäjän sydänmailla, etenkin alueilla joissa venäläiset ovat vähemmistö ja jos alueella on vieläpä voimakas muslimienemmistö, tämä voi lisätä halua seurata Kaukasuksen muslimeiden tietä.

Myös Tuvan itsenäistyminen on yhtä kaukainen asia kuin Sahan (Jakutian). Venäjän tämän hetken kakkosmies puolustusministeri Sergei Shoigu on muuten etninen tuvaani ja uskonnoltaan buddhalainen, mutta on erittäin patrioottinen venäläinen.

Niin, ne ovat sitä nyt - ja ovat niin kauan kun Moskovassa on vallalla taho, joka kykenee pitämään valtakunnan yhtenäisenä ja joka myös haluaa tehdä tämän. Jos kyvyssä tai halussa tapahtuu radikaaleja muutoksia, seuraukset voivat olla hyvin ennustamattomia. Toisaalta tässä sitten piilee muassa sekin mahdollisuus, että aikanaan, jos Moskovaan nousee riittävän voimakss johtaja, hän voi ryhtyä palauttamaan Venäjän rajoja vaikkapa voimatoimin ja tällöin itsenäistyneiden alueiden asema keskellä Venäjää on tukala. Kaukasuksen alueella tilanne ei välttämättä niin ahdistava ole, koska monen alueen raja on samalla Venäjän ulkoraja. Tuvalla on myös puolellaan sama etu eli sen alueen eteläraja on samalla Venäjän raja Mongoliaa vastaan.

Kiinan vaikutus Venäjän kaukoitään on toki suuri, mutta siellä ja Siperiassa ei todellakaan ole tällä hetkellä "miljoonia" kiinalaisia siirtotyöläisiä. Venäjän kaukoidässä on vain muutama miljoona asukasta ja Siperiassakin vain parisenkymmentä miljoonaa. Näillä alueilla ei ole edes infraa "miljoonien" siirtotyöläisten asuttamiseen saatika sitten tarjota heille töitä.

v. 2004 Venäjän tiedeakatemia arvioi maassa olevan pysyvästi 400 000 kiinalaista ja osa heistä on ns. sopimustyöläisiä, tämän jälkeen maltillisten arvioiden mukaan kiinalaisia asuisi pysyvämmin maassa yli 500 000. Izvestia on arvioinut maassa asuvan pysyvämmin jopa kaksi miljoonaa kiinalaista. Venäjällä asuvat kiinalaiset keskittyvät pääasiassa kahdelle/kolmelle alueelle eli lännessä Moskovan alueelle ja sitten Venäjän Kauko-itään ja Kiinan vastaisen rajan läheisyyteen.

abc.news vuosi sitten kesällä:

"The Chinese are invading Russia — not with tanks, but with suitcases.

Alexander Shaikin, in charge of controlling the Russian-Chinese border, said on June 29 that 1.5 million people from China have illegally entered the Russian Far East over the past 18 months.

Reported by The Moscow Times, Shaikin’s claim is likely exaggerated, but increased Chinese migration is marking a return of Chinese influence to these territories. And any territorial dispute could disrupt relations between Asia’s largest continental powers.

It’s impossible to know the exact level of Chinese migration into the Russian Far East; Russia has not run a census in over a decade. But by all indications, a significant river of people is surging across the border.

The Moscow Carnegie Center, the only organization to launch an independent study, claimed that there were about 250,000 Chinese in Russia in 1997. The Interior Ministry has claimed that there are 2 million. Other estimates place the Chinese population at 5 million.
" (abc.news: http://abcnews.go.com/International/story?id=82969)

Tuolloin sisäministeriön arvio oli kiinalaisten määrän suhteen kaksi miljoonaa, ja korkeimmissa arvioissa puhutaan jopa viidestä miljoonasta kiinalaisesta. No, kaikki eivät tietenkään ole siirtotyöläisiä vaan heidän perheenjäseniä tai muita laittomasti maahan tulleita, mutta kaikesta huolimatta "kiinalaiskolonisaatio" leviää alueelle siinämäärin, että paikallisviranomaiset pitävät tilannetta ongelmallisena.

vlad.
 
Pitäisi varmaan olla kremnologi, joka tuntisi niiden väliset suhteet. Kuka menee sivuraiteelle, ketä arvostellaan kenenkin tiedotusvälineissä ja näin edelleen. Katsoisi, että wtf, tuon omistamassa tiedotusvälineessä arvostellaan tuota, onkohan ne enään kavereita. Tuo laitettiin tuonne ja tämä tänne.
 
Viimeksi muokattu:
Saa nähdä miten ruuan hinnan nousu aiheuttaa painetta:
"NewScientist uutisoi, että vuoden 2050 tienoilla saatamme kohdata ruokakriisejä kymmenen vuoden sykleissä. Aiemmin niitä on tullut sadan vuoden välein.
Venäjän metsäpalot ja niiden myötä noussut viljan hinta ovat herättäneet keskustelun siitä, ovatko ruokakriisit lisääntymässä.
Iso-Britannian Global Food Security Programme tutki äärimmäisten sääolosuhteiden ja pahasti epäonnistuneiden satojen yhteyksiä havaintomateriaalin, asiantuntijahaastattelujen ja tietokonemallinnusten avulla. Tulokset koottiin yhteen raportiksi. Raportin mukaan on selvää, että sadot tulevat vaihtelemaan jatkossa enemmän kuin aiemmin. Jos hyvin käy, huonoja vuosia tasoittavat erittäin tuottoisat ajat. Huonossa tapauksessa satojen määrä laskee ja viljan hinta nousee.
Olosuhteet huononevat, mikäli otsonin määrä alailmakehässä lisääntyy ja tauteja ja loisia esiintyy enemmän hiilidioksidipäästöjen vuoksi. Hiilidioksidia pitäisi saada ilmasta pois merkittävästi, jottei näin tapahtuisi.
Ongelmat eivät välttämättä haittaa suoraan rikkaita länsimaita, mutta ne voivat vaikuttaa ruoan hintoihin ja politiikkaan. Erityisesti Keski-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa voi olla vaikeaa.
Lisäksi sääolot voivat vaikuttaa kuljetukseen. Iso osa ruoasta liikkuu tietyissä paikoissa kuten Suezin kanavassa. Vaikka luonnonkatastrofi ei iskisi suoraan kanavaan, sinne voisi kohdistua hyökkäyksiä. Ruoantuotannon haasteet saattaisivat kiristää poliittista ilmapiiriä.
Raportti vaatiikin, että ruokakriiseihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja hallitusten pitäisi toimia niiden estämiseksi.
Viljelyllä on edessään suuria haasteita. Kasvavan väkiluvun vuoksi tuotantoa pitäisi lisätä, mutta samalla ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tulisi vähentää."
http://www.talouselama.fi/uutiset/ruokakriisit+yleistyvat++miten+kay+ruoan+hinnan/a2320261
 
Pitäisikö ajatella tätä enemmänkin Moskova-keskeisesti. Olemme ajatelleet tätä hiukan liikaa Ukraina-keskeisesti. Kuva siitä missä se pääpaikka oikeasti on, on ollut varmaan vähän väärin. Oikeastihan se pääpaikkahan on Moskova, jossa tämä case ratkaistaan. Oikean tilannekuvan saisi varmaankin, kun viitsisi ottaa selvää niistä kilpailevista leireistä Moskovassa. Kuvitellaan, että Putinin hallinto kaatuu, kuka tai ketkä nousee Putinin jälkeen valtaan. Millaisen tilanteen se luo kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa. Alkaako Sargsjanin ja Kadyrovin ja Lukashenkon ja Nazarbejevin lähtölaskenta siitä, kun Putin kaatuu.
 
Sikäli olet oikeassa, että jo Ukrainan sodan kohdalla pelkästään Kiovaan fokusoitunut tarkastelu johtaa hyvin pian väärille poluille, kriisiä ja sotaa ei kuitenkaan voida ratkaista pelkästään Kiovasta käsin - Ukrainan omat voimat eivät riitä sodan ratkaisemiseen ja sen voittamiseen niin kauan kun Venäjä on osallisena nähdyllä tapaa sodassa. Eli tarkastelussa ei pidä unohtaa Moskovaa ja sille suunnalle on kohdistettava suurin painostus, koska tosiasia on se, että Moskovan rooli on niin merkittävä Ukrainassa - mutta aivan kuten nostit esille, Moskovan rooli on merkittävä monessa muussakin entisessä Neuvostotasavallassa ja vaikka kyseisten maiden johtajat ovat, usein diktatoorisesti, sementoineet valtaansa niin asetelman muuttuminen Moskovassa päinvastaiseksi voi heijastella näihin maihin. Ehkäpä ensinnä liipasimella on Kadyrovin kaltainen henkilö, sen jälkeen ongelmissa voi olla Armenia - maa on kuitenkin taloudellisesti ja puolustuksellisesti sitoutunut Moskovaan ja Kreml johtoisiin yrityksiin, että vallan vaihtumisella Moskovassa on olettaen suuri heijaste Jerevaniin.

Keski-Aasiassa aivan varmasti nähdään liikehdintää, on jo nähty aiemminkin, mutta etenkin Kazakstanissa Nazarbajevin asema voi käydä tukalaksi ja sieltä liikehdintä voi levitä muihin alueen valtioihin. Mutta tuolloin mielenkiintoiseen rooliin voi nousta fundamentalismi-islam. Tadzikistanissa ilman venäläisjoukkoja ääriainesten vaikutus Afganistanin puolelta olisi huomattavasti suurempi ja jos Moskovassa valta vaihtuu ja maa ajautuu kaaokseen, onko sillä enää halua osallistua Tadzikistanissa rajavalvontaan ja taisteluun fundamentalisteja vastaan? Jos ei, tilanne voi muuttua hyvinkin mielenkiintoiseksi.

Lukashenka on ehkäpä jo aloittanut tämän pesäeron tekemisen yrittäen samalla pelata itselleen (tarvittavaa) lisäaikaa. Minsk II, voitonpäivän juhlien jättäminen väliin Moskovassa toukokuussa, poliittisten vankien vapauttaminen viimeksi.

Vallanvaihtuminen Moskovassa voi heijastella monella (osin ennustamattomalla) tapaa Venäjän naapurimaihin ja nämä laineet voivat osaltaan lyödä Suomeen, jos ei muuta niin pakolaisina tuossa rajanpinnassa. Mutta pahimmassa tapauksessa siten, että ääriainesten toiminta lisääntyy ensin Venäjän eteläpuoleisissa valtioissa ja leviää sieltä uudelleen - rajuna - Venäjälle.

vlad.
 
Vallanvaihtuminen Moskovassa voi heijastella monella (osin ennustamattomalla) tapaa Venäjän naapurimaihin ja nämä laineet voivat osaltaan lyödä Suomeen, jos ei muuta niin pakolaisina tuossa rajanpinnassa.
Venäläispakolaiset.

Siinäpä sana pohdittavaksi. Saatoit tarkoittaa Venäjän sisällä tapahtuvaa pakolaisliikehdintää mutta mitä jos venäläisiä hakisikin pakolaisiksi Suomeen? Voiko Venäjään tai venäläisiin luottaa sen vertaa, että heille voisi tarjota turvapaikkaa täällä esim. 6 kuukaudeksi? En laskisi ensimmäistäkään miestä tänne. Naisia, alle 17v lapsia ja vanhuksia, heitä laskisin rajatussa määrin. Venäläisillä on kyllä liiaksikin lääniä ja tilaa minne paeta. Tai olisivatko venäläiset liian ylpeitä hakeutumaan pakolaisiksi naapurimaihin? Ensin hakevat turvapaikkaa, sitten saapuessaan alkavat vaatimaan, että heitä kohdellaan kuin kuninkaallisia... Siitä se riita sitten alkaa. Sanokaa mun sanoneen. Toisaalta yhtä hyvin heidän leuat saattaa loksahtaa kun saavat ensimmäistä kertaa kokeilla länsimaista elintasoa. Sitten onkin "Ei me lähdetä mihinkään, täällä on kivaa. Miks teillä on kaikkee kivaa mut meillä ei ole?"

Älkää kysykö multa ihan vielä että ottaisinko ennemmin pakolaisia lähi-idästä, Afrikasta vai Venäjältä, vai jostain muualta, jos pitäisi valita...

Kristus.
 
Poreilee...

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1442715823835?ref=hs-nprio-A2

Tuhannet mielenosoittajat vastustivat Vladimir Putinin yksinvaltaa Moskovassa
Ulkomaat 20.9.2015 19:19
REUTERS-HS

1305986897824

Tuhannet osoittivat mieltään Moskovassa sunnuntaina.

Moskovassa vaadittiin sunnuntaina vapaita vaaleja ja arvosteltiin presidentti Vladimir Putinin 15 vuotta kestänyttä valtakautta. Kyseessä oli opposition ensimmäinen merkittävä mielenosoitus kuukausiin.

Viranomaiset olivat rajoittaneet mielenosoituksen Moskovan eteläiseen kaupunginosaan. Poliisin mukaan tapahtumaan osallistui vain 500 ihmistä, mutta uutistoimisto Reutersin silminnäkijä arvioi, että paikalla oli kolmisentuhatta ihmistä.

1305986898017

Oppositiohahmo Ilja Jashin puhui mielenosoituksessa sunnuntaina.

Oppositiojohtajat Aleksei Navalnyin johdolla kertoivat vastustavansa Putinin "elinikäistä valtaa".

"Venäjä vapautuu vielä. Emme jätä Venäjää rikollisten ja varkaiden armoille", opposition Ilja Jashin huudatti yleisöä viitaten Navalnyin tapaan kuvailla Venäjän johtavaa puoluetta Yhtenäistä Venäjää.

Mielenosoituksen osallistujamäärä jäi kauas noin neljän vuoden takaisesta kokoontumisesta, kun noin satatuhatta ihmistä protestoi vilpillisiksi leimattuja parlamenttivaaleja vastaan.

Maaliskuussa tuhannet marssivat Moskovassa murhatun oppositiopomon Boris Nemtsovin muistokulkueessa. Venäjän entinen varapääministeri Nemtsov ammuttiin Moskovassa helmikuun lopussa.

Viikko sitten pidetyissä aluevaaleissa oppositiopuolue Parnas kuitenkin kärsi rökäletappion. Vallanpitäjät onnistuivat siis huolehtimaan, ettei Moskovan kahden vuoden takaisten pormestarinvaalien yllätys toistu. Aleksei Navalnyi onnistui silloin keräämään pikakampanjalla yli 27 prosenttia äänistä.

Venäjän seuraavat presidentinvaalit järjestetään vuonna 2018. Laki sallii Putinin asettua ehdolle uudemman kerran, mutta hän ei ole vielä kertonut mahdollisesta ehdokkuudestaan.

1305986897868

Mielenosoittajat kantoivat Kremlin vastustajan, tapetun Boris Nemtsovin kuvaa.
 
Tutkija esittää retorisen kysymyksen - mitähän Vallu pelkää?

Suomalaistutkija Vladimir Putinin uusimmasta liikkeestä: ”Mihin uhkiin Venäjä on varautumassa?”

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/194...nin-uusimmasta-liikkeesta-mihin-uhkiin-venaja

Aleksanteri-instituutin tutkija Ira Jänis-Isokangas arvioi, että Venäjä on valmistautumassa yhteiskunnallisesti epävakaampiin aikoihin. Hän viittaa presidentti Vladimir Putinin huhtikuun alussa perustamaan uuteen kansalliskaartiin.

Jänis-Isokankaan mukaan kansalliskaarti on uusi turvallisuusorganisaatio, johon liitetään entiset miliisin erityisjoukot (Omon), sisäasianministeriön alaiset nopean toiminnan joukot (Sobr) sekä muita pienempiä turvallisuusjoukkoja. Samalla päätöksellä huumeiden vastaisesta taistelusta vastannut virasto (FSKN) ja maahanmuuttovirasto (FMS) liitetään turvallisuuspalvelu FSB:n alaisuuteen.

Jänis-Isokangas pitää muutoksia merkittävinä.

–Kansalliskaartin perustaminen ja turvallisuudesta vastaavien organisaatioiden uudelleenjärjestelyt herättävät kysymyksiä siitä, mihin uhkiin Venäjä on varautumassa ja kuinka poikkeuksellisia valitut järjestelyt ovat, hän kirjoittaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla.

Jänis-Isokangas huomauttaa, että kansalliskaartin alaisten joukkojen tehtävänä on taistelu terrorismia, järjestäytynyttä rikollisuutta, mellakointia ja huliganismia vastaan. Järjestely antaa hänen mukaansa Kremlille mahdollisuuden torjua tehokkaasti poliittista kilpailua vaalien alla sekä reagoida mahdollisiin uusin vaalien jälkeisiin mellakoihin.
 
Poreilee...

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1442715823835?ref=hs-nprio-A2

Tuhannet mielenosoittajat vastustivat Vladimir Putinin yksinvaltaa Moskovassa
Ulkomaat 20.9.2015 19:19
REUTERS-HS

1305986897824

Tuhannet osoittivat mieltään Moskovassa sunnuntaina.

Moskovassa vaadittiin sunnuntaina vapaita vaaleja ja arvosteltiin presidentti Vladimir Putinin 15 vuotta kestänyttä valtakautta. Kyseessä oli opposition ensimmäinen merkittävä mielenosoitus kuukausiin.

Viranomaiset olivat rajoittaneet mielenosoituksen Moskovan eteläiseen kaupunginosaan. Poliisin mukaan tapahtumaan osallistui vain 500 ihmistä, mutta uutistoimisto Reutersin silminnäkijä arvioi, että paikalla oli kolmisentuhatta ihmistä.

1305986898017

Oppositiohahmo Ilja Jashin puhui mielenosoituksessa sunnuntaina.

Oppositiojohtajat Aleksei Navalnyin johdolla kertoivat vastustavansa Putinin "elinikäistä valtaa".

"Venäjä vapautuu vielä. Emme jätä Venäjää rikollisten ja varkaiden armoille", opposition Ilja Jashin huudatti yleisöä viitaten Navalnyin tapaan kuvailla Venäjän johtavaa puoluetta Yhtenäistä Venäjää.

Mielenosoituksen osallistujamäärä jäi kauas noin neljän vuoden takaisesta kokoontumisesta, kun noin satatuhatta ihmistä protestoi vilpillisiksi leimattuja parlamenttivaaleja vastaan.

Maaliskuussa tuhannet marssivat Moskovassa murhatun oppositiopomon Boris Nemtsovin muistokulkueessa. Venäjän entinen varapääministeri Nemtsov ammuttiin Moskovassa helmikuun lopussa.

Viikko sitten pidetyissä aluevaaleissa oppositiopuolue Parnas kuitenkin kärsi rökäletappion. Vallanpitäjät onnistuivat siis huolehtimaan, ettei Moskovan kahden vuoden takaisten pormestarinvaalien yllätys toistu. Aleksei Navalnyi onnistui silloin keräämään pikakampanjalla yli 27 prosenttia äänistä.

Venäjän seuraavat presidentinvaalit järjestetään vuonna 2018. Laki sallii Putinin asettua ehdolle uudemman kerran, mutta hän ei ole vielä kertonut mahdollisesta ehdokkuudestaan.

1305986897868

Mielenosoittajat kantoivat Kremlin vastustajan, tapetun Boris Nemtsovin kuvaa.

Keulahahmona näyttää toimivan Ilja Jashin. Rohkea kaveri, mutta eliniän odote ei ole kovin korkealla. Näitä tarvittaisiin useampia.
 
Ihmeellinen perinne tämä kysyä kysymyksiä sen sijaan että sanotaan miten (todennäköisesti) on.

Niin, tutkija Jänis-Isokangas, mihinkähän he ovat varautumassa. Pitäisiköhän sinun yrittää tehdä työtäsi, josta nostat palkkaasi, ja kertoa?
 
Back
Top