Kapina Puolustusvoimissa: Suomen EU:lle lupaamat kopterit uhkaavat jäädä maahan

Uskoisin että suurin syy kiinnostuksen puutteeseen on perhe ja lapset. Monelle se panostus maanpuolustuksen hyväksi on vaikkapa varusmiesten koulutus ja vaaralliset työt jääkööt muille. Niin se vain on. Varmasti valtaosa tekee käskettynä ne paskatkin keikat mutta sen jälkeen voi työn lopputuloksen tasossa tapahtua laskua. Mielestäni on täysin epärealistista olettaa että jokaisen ammattisotilaan ainoa elämäntehtävä on maanpuolustus ja sillä voidaan perustella ihan kaikki.

Ihmettelen lähinnä, että joku on värväytynyt PV:n palvelukseen ymmärtämättä työn asettamia vaatimuksia ja rasitteita. Pelkkään varusmieskoulutukseenkin kuuluu metsäöitä ja pidempiä leirejä aika kivasti. Ehkäpä olisi hyvä selventää MPKK:n hakijoille, mitä työ oikeasti on ja paljonko se voi sitoa?
 
Uskoisin että suurin syy kiinnostuksen puutteeseen on perhe ja lapset.

On kuitenkin kiinnostus riittänyt sotilasuralle hakeutumiseen? Moni muukaan parikymppinen ei silloin vielä pohdi perhe-elämän yhdistämistä työhönsä.

Mielestäni on täysin epärealistista olettaa että jokaisen ammattisotilaan ainoa elämäntehtävä on maanpuolustus ja sillä voidaan perustella ihan kaikki.

Ei tokikaan, mutta monessa muussakin ammatissa joutuu tekemään uhrauksia muulle elämälle ja ne kyllä pitäisi olla tiedossa alalle hakeutuessaan.

Merimies ei voi olettaa pääsevänsä joka yöksi kotiinsa, asfalttimies tietää kesällä kierrettävän työmaita, mutta talvella voi kortisto kutsua. Opettaja tietää, että kesällä helpottaa. Lääkäri tietää joutuvansa uupuvaan päivystysputkeen. jne jne.

Tyypillistä näille ammattinsa "yllättäviä" varjopuolia itkeville on hämmästyttävä käsitys siitä, ett vain juuri heidän ammattiryhmäänsä rangaistaan epätyypillisillä vaatimuksilla. Kuten sekin, että itse valitun työn haitat tulevat täytenä yllätyksenä..
 
Hienoa, että saadaan viimeinkin asia korjattua! Onhan se nyt aivan hävettävän oloinen tilanne, että meidän laki ei edes salli toisen maan avunantoon kriisitilanteessa, vaikka maan laillinen hallitus apua erikseen pyytäisi. Mitä tulee sotilaiden pakottamiseen työskentelemään ulkomaille, niin harmillisimpana pidän tässä tilanteessa sitä, että arvon herrat ammattisotilaat eivät luota hallituksemme arviointikykyyn siitä missä heidän kuuluisi taistella.

Olen jo pitemmän aikaa pitänyt aivan absurdina sitä seikkaa, että maan johto painottaa Euroopan/EU:n sisäistä puolustusyhteistyötä aivan presidenttiä myöten, mutta kuitenkaan laki ei edes tilanteen niin vaatiessa mahdolista sotilaiden lähettämistä toisen maan tueksi.
 
Vielä niin, että jollakin sotilaiden ay-väen huutoäänestetyllä johtajalla olisi ikuinen veto-oikeus tässä asiassa.

Eräiden sotilaiden ay-liittojen johtohenkilöiden otteet ovat jo syvän rauhan aikana olleet sellaisia, että kovin paljoa luottoa heihin ei taida kenelläkään olla.
 
Tuskinpa Suomi perus-nurmiporia pakolla lähettää minnekään, mutta ulkomaankeikat vaativat mekaanikoita teknikkoja tulkkeja lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa joka pääsee palkoille ja päivärahoille ihan kotimaassakin. Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus että hitä jouduttaisiin määräämään jos vapaaehtoisia ei löydy.
Siis jos ei löydy tarpeeksi osaavaa porukkaa vaikka johonkin kehitysmaahan rauhaa turvaamaan, niin PV pakottaisi jonkun ressun, joka ei ole osoittanut mitään kiinnostusta, lähtemään sinne?

Toki pakottamista voi yrittää, mutta ei välttämättä kannata tuossa tilanteessa.

Kyllähän meillä jo nyt luistetaan asepalveluksesta, vaikka mihinkään ulkomaille ketään ei pakoteta. Mitkäköhän olisi muuten vaikutukset reservistä kieltäytymiseen ja asepalveluksen suosioon?

Vai koskiko tuo vain EU-maiden avustamista? No, onhan Ranskallakin toki lääniä ties missä.
 
Viimeksi muokattu:

Älä viitsi sotkea varushenkilöitä ja ressuja tähän keskusteluun. Heitä ei olla rauhan aikana käskemässä yhtään mihinkään ulkomaanreissuun.
 
Älä viitsi sotkea varushenkilöitä ja ressuja tähän keskusteluun. Heitä ei olla rauhan aikana käskemässä yhtään mihinkään ulkomaanreissuun.
Aika erikoinen vastaus minulle. Luitko mitä kirjoitin edellisellä sivulla, ja mitä boldasin linkittämästäni hesarin jutusta, ja mitä @Creidiki kirjoitti?
 
Esim Värvätty, Sotilasammattihekilö, nykyään Aliupseeri tehtäväkenttä ja koko homma on muuttunut niin radikaalisti viimeisen 15-20vuoden aikana, että ei silloin mitään tälläisiä olisi voinut edes ajatella.
Ja minkä takia sotilaiden pitäsi olla potkupalloja, mitä voidaan potkia mihin huvittaa? Miksei esim muurareita yms rakennusalan henkilöstöä voida käskeä Valtion mahtikäskyllä esim Nepaliin maanjäristysalueella rakentamaan uusia taloja tai terveydenhuollonväkeä tai poliiseja tai siivoojia?
Suurin osa sotilaista on liittynyt Puolustusvoimiin puolustaakseen Suomea, ei jollain 15-20€ miinus verot per päivä korvauksella lähtemään viikon varoitus ajalla, jonnekin epämääräisen paikkaan tekemään jotain määräämättömäksi ajaksi.
Minusta asiaa pitäisi lähestyä porkkana periaatteella, vapaaehtoinen suostumus määräajaksi ja reilu korvaus siitä. Ai niin, mutta sehän maksaa ja ne edut on vain varattu Upseereille.
Ja Puolustusvoimissa on ihan sama mitä AY-jyrsijät sanoo. Ei niillä ole mitään todellista valtaa vs siviilipuoli, voivat antaa lausunnon ja sillä voi Hallitus pyyhkiä perseensä, kun lakko yms oikeuksia ei ole.
 
Esim Värvätty, Sotilasammattihekilö, nykyään Aliupseeri tehtäväkenttä ja koko homma on muuttunut niin radikaalisti viimeisen 15-20vuoden aikana, että ei silloin mitään tälläisiä olisi voinut edes ajatella.

Sopii vaihtaa ammattia, jos tehtävät eivät miellytä. Joutuvat tässä maailmassa muutkin, kuten paperimiehet, opettelemaan jotakin uutta ja ajankohtaisempaa. Aliupseeri ei voi puolustautua edes sillä, että on suorittanut vuosikausien koulutuksen ammattiinsa ihan turhaan.
 
Niin kauan kun kommentoija ei itse ole ammattisotilas, niin turha huudella vieraisiin pöytiin.
 
Viimeksi muokattu:
Niin kauan kun kommentoija ei itse ole sotilas, niin turha huudella vieraisiin pöytiin.

Taitaa meistä useimmalla olla sotilaskoulutus eli olemme sotilaita, joskin reservissä.

Meillä ressuilla on yleensä kokemusta muustakin työelämästä ja sen pelisäännöistä. Ei kannata ainakaan suoralta kädeltä dissata ressujen näkemyksiä.
 
Minusta ammattisotilaana siviilityöaloille pitäisi mahdollistaa työnantajalle seuraava oikeus. Työnantaja voi määrätä 1 viikon - 1kk varoitusajalla, että työntekijä pitää pysyä työpaikalla seuraava 1-3kuukautta, tehdä töitä 24/7, kotia ei saa poistua ja korvausta maksetaan 20-40e päivä, mistä vähennetään verot. Koska Suomen talouslama niin vaatii.....
Ja jos ei työt kiinnosta, aina voi jäädä työttömäksi tai vaihtaa alaa.
Ja koska moni ammattisotilas on myös tehnyt siviilitöitä, niin ei kannata dissata meidän mielipidettä.
Kuulostaisiko hyvälle?

EDIT PS, jos ajattelette lakkoilla, niin teillä ei ole siihen oikeutta ja teidät voidaan välittömästi irtisanoa.
 
Aniharva ammattiala pääsee itse määrittämään omat työehtonsa tässä maassa. Neuvotteluissa on liki aina useampi kuin yksi osapuoli.

PV:n laissa määritelty tehtävä ei ole kansalaisten työllistäminen. PV:n kannalta on olennaista, että tehtävät tulevat hoidetuiksi. Se riittää. Henkilöstöpulaa tuskin on tulossa, vaikka jotkut asiat olisivat työntekijän kannalta huonommin kuin 20 vuotta sitten.

Vetovoimainen työpaikka

Aliupseerien paikkoihin on ollut ruuhkaa. Yhtä virkaa kohden on voinut olla kymmeniä hakijoita. Laatikainen ja Leino löytävät syyt nuorten kiinnostukselle: nopea töihin pääsy ja kiinnostavat työtehtävät.

- Nuori pääsee suoraan töihin ja tienestiin. Se ei edellytä pitkiä opintojaksoja. Moni haluaa päästä heti töihin. Tässä kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa, Laatikainen sanoo ja korostaa, että hakijat ovat varusmiespalveluksen aikana tutustuneet puolustusvoimien hyvään työilmapiirin.

-Ruotuväki
 
Onvetovoimainen, yhteen AU virkaan saattaa olla helposti 150-300 hakijaa siviilistä. Mutta realistisia hakijoita, jotka voidaan valita on yleensä tuosta joukosta 1-4. Ja nykyään nuoret ei enää hae pysyvää ammattia AU tehtävistä. Monet on 3-5 vuotta ja hyödyntävät opintovapaa mahdollisuuden ja hakeutuvat siviilivirkoihin. Vain vanhempi kaarti (+30) on ns. elämäntapasotilaita.
Esimerkki, eräällä kurssilla oli 132 AU:ta, 6-7 vuoden päästä, näistä on PV:n palveluksessa enää n. 40kpl. Miksi? Työsuhde ehdot, raha, työympäristö yms....
 
Mielenkiintoista tietoa.

On hyvä, että edes nuoriso ymmärtää elämää olevan kasarmin porttien ulkopuolellakin ja mittauttaa arvonsa työmarkkinoilla. Toisaalta pitäisi herätä kysymys talon terävässä päässä, että missä vika, jos nuoriso karkaa jatkuvasti muiden palvelukseen? Se on sekä työhyvinvointi että resurssikysymys. Koulutukseen on kuitenkin uhrattu paljon resursseja ja toiveena olisi niiden hyödyttävän työnantajaa ehkä 25 vuotta.
 
Lyhyellä kierrolla saadaan reserviä. :rolleyes:
 
Lyhyellä kierrolla saadaan reserviä. :rolleyes:

Johonkin määrään asti se on tietysti noin, mutta kai siinäkin rajansa on. Vakiväkeen tarvittaisiin käsittääkseni vielä nykyisinkin sellaisia vanhan ajan sotilasmestareita, jotka olivat omalla alallaan mestari sotilaita. Toistuvasti vaihtuvat nöösipojat eivät niitä saappaita hevin täytä.
 
Back
Top