Kauanko kestämme?

Kuinka pitkään seuraava Suomi-Venäjä (/Suomi-SKPR) sota kestää?

  • Äänestäjiä yhteensä
    52
Punaiset olivat maanpettureita, ihan lain mukaan ja siitä tuomittiin ihmisiä, johtajat pakenivat Neuvostoliittoon.

Olivatko punaiset suomalaisia vaiko eivät? Ovatko heidän jälkeläisensä suomalaisia? Tämä oli pointtini. Jos puhut kansasta oleellisena entiteettinä, tämä on erittäin oleellinen kysymys. Maanpetturuus liittyy suhteeseen valtiovaltaan, ei kansaan.

Kuten sanoin minä en ketään pakota seuraamaan mitään aatetta vaikka se olisi ollut suvussa tapana.
Mutta kyllä, monet aatteet kulkevat suvussa ihan tutkimustenkin mukaan, omanikin.
Kaikki kuitenkin ovat vapaita valitsemaan aatteensa omatuntonsa mukaan, minä olen valintani tehnyt.

Järkeäkin saa käyttää.

Vilppulan urhojen muistolle on isänmaallinen marssi joka oli erittäin suosittu Suojeluskuntien keskuudessa.
Koska sukuni taisteli Vilppulassa ja oli perustamassa omia paikallisia osastojaan koen että voin soitella sitä koska ja missä huvittaa.

Niin saatkin ja minä saan pitää sitä kummallisena valintana, jos koitat korostaa suomen kansaa yhtenäisenä yksikkönä, kun se viittaa juuri aikaan, jolloin kansa oli pahasti kahtia jakautunut.
 
Samaa sanoivat kommunistit.
Sitten sanoivat. Mikä on pointtisi?

Adolf Hitler oli vegetaristi. Tarkoittaako tämä siis sitä, että kaikki vegetaristit ovat megalomaanisia kansanmurhaajia, vai mikä on logiikkasi pointti?

Koitapa siis sanoa itse asiasta jotain henkilökohtaisten leimojen jakelemisen sijaan.
 
Olivatko punaiset suomalaisia vaiko eivät? Ovatko heidän jälkeläisensä suomalaisia? Tämä oli pointtini. Jos puhut kansasta oleellisena entiteettinä, tämä on erittäin oleellinen kysymys. Maanpetturuus liittyy suhteeseen valtiovaltaan, ei kansaan.

Etnisesti suomalaisia kansainvälisiä sosialisteja jotka tuomittiin maanpetoksesta, menettivät kansalaisluottamuksensa tai pakenivat ulkomaille.
Jälkeläiset tekevät omat valintansa.

Kansaan ei voi kuulua jos ei tunnusta sen olemassaoloa tai näe sillä itseisarvoa.
 
Sitten sanoivat. Mikä on pointtisi?

Adolf Hitler oli vegetaristi. Tarkoittaako tämä siis sitä, että kaikki vegetaristit ovat megalomaanisia kansanmurhaajia, vai mikä on logiikkasi pointti?

Koitapa siis sanoa itse asiasta jotain henkilökohtaisten leimojen jakelemisen sijaan.

Kansaan ei voi kuulua jos ei tunnusta sen olemassaoloa tai näe sillä itseisarvoa.
 
Miksi mua alkoi juuri ahdistamaan...

Ei siitä tarvitse ahdistua, jäsenyys ei ole pakollista.
Vapaasti voi ajaa Suomea erilaisiin liittovaltioihin, pyrkiä vaihtamaan kieli vaikka englanniksi tai venäjäksi lapsenlapsille sekä tuottaa uusia kulttuureja lisäväriksi.
Siihen saa myös pakottaa kaikki muutkin.
 
Kansaan ei voi kuulua jos ei tunnusta sen olemassaoloa tai näe sillä itseisarvoa.
Mielenkiintoinen ajatus. Eli vastasyntynyt vauva tai seniili vanhus, joka ei tuollaisista käsitteistä ymmärrä hölkäyksen pöläystä, ei siis kuulu kansaan.

Miksi kansaan kuuluminen muutenkaan on kiinni siitä, näkeekö kansalla olevan itseisarvoa? Enkö kuulu myöskään vaikkapa valkoiseen ihmisrotuun, kun en näe roduilla mitään itseisarvoa?
 
Kysymys kauanko Suomi kestää on aika monimutkainen kysymys, johon liittyy runsaasti liikkuvia osia. Eri suorituskykyjä ja asioita tai näiden riittävyyttä voidaan mitata lukuina ja pyrkiä tämän avulla ennustamaan mahdollista kestävyyttä tai selviytymistä eri skenaarioissa. Sitten voidaan tuottaa "omakuvaksi" vankalla hihavitosella laadittu virallinen uhka-arvio ja tilannekuva, joita voidaan käyttää päätöksenteon tukena.

Tosiasia on kuitenkin se, että kaikista mittaroinneista, arvioista, varautumisista ja riskitekijöiden minimoimisen pyrkimyksistä huolimatta kukaan ei oikeasti varmuudella tiedä. Kaikki on puhdasta spekulointia ilman, että lopputuleman perusteella voisi laatia edes tyydyttävän yhteenvedon.

Varsinkin sosiaalisen median keskusteluna arvuuttelu on vähän samaa tasoa kuin jos miettisi Suomeen kohdistuvan ekstraterrestiaalisen invaasion vaikutuksia tai spekuloisi nykyisen hävittäjäkaluston torjuntakyvyn määrällistä ja laadullista riittävyyttä suhteessa lentävien lautasten kaartotaistelukykyyn.

Voi olla, että Suomi menee polvilleen 15 minuutissa kun töpseli vedetään seinästä ja kansan henkinen selkäranka murtuu kun reaaliaikainen yhteys feisbuukkiin alkaa tökkimään. Maan poliittinen johto voi taipua vastapuolen vaatimuksiin jo pelkällä poliittisella painostuksella ilman, että varsinaista sotilaallista voimankäyttöä tarvitsee harkita edes valtionjohdosta irrallisen retoriikan tasolla.Voi myös tapahtua jotain muuta tai olla tapahtumatta.

Ei siitä tarvitse ahdistua, jäsenyys ei ole pakollista.
Vapaasti voi ajaa Suomea erilaisiin liittovaltioihin, pyrkiä vaihtamaan kieli vaikka englanniksi tai venäjäksi lapsenlapsille sekä tuottaa uusia kulttuureja lisäväriksi.
Siihen saa myös pakottaa kaikki muutkin.

Muun muassa mainitsemiasi asioita edistämään pyrkivällä ilmiöllä on myös nimi, joka kulttuurimarxismina tunnetaan. Se on yleislänsimainen kansan henkisen selkärangan mädättävä syöpä.
 
Mielenkiintoinen ajatus. Eli vastasyntynyt vauva tai seniili vanhus, joka ei tuollaisista käsitteistä ymmärrä hölkäyksen pöläystä, ei siis kuulu kansaan.

Miksi kansaan kuuluminen muutenkaan on kiinni siitä, näkeekö kansalla olevan itseisarvoa? Enkö kuulu myöskään vaikkapa valkoiseen ihmisrotuun, kun en näe roduilla mitään itseisarvoa?

Miksi haluat kuulua samaan kansaan minun kanssani?
 
Ei siitä tarvitse ahdistua, jäsenyys ei ole pakollista.
Vapaasti voi ajaa Suomea erilaisiin liittovaltioihin, pyrkiä vaihtamaan kieli vaikka englanniksi tai venäjäksi lapsenlapsille sekä tuottaa uusia kulttuureja lisäväriksi.
Siihen saa myös pakottaa kaikki muutkin.

Tässä ei nyt taida nationalisti ja patriootti ymmärtää toisiaan.
 
Kun vietejä lukee, tulee mielikuva että miinusmerkkisiä ovat keston päivät. Jos/kun ei ole yhtenäistä asiaa puolustettavana, eipä kyllä paljon hanttiinpistäjiä löydy ainakaan "yhteisrintamaamme" (sori ilmaisu) ..kinastellaan keskenämme vaan "perusteista" että mitäkö kannattaa ja kannattaako. ;)
 
No sota keskeyttää nämä väittelyt, ei näillä siihen ole suurta merkitystä, ne tappelee ketkä haluaa.

Nämä edeltäneet väittelyt koskevat seuraavia sukupolvia, eivät suoraan meitä.
 
Kun vietejä lukee, tulee mielikuva että miinusmerkkisiä ovat keston päivät. Jos/kun ei ole yhtenäistä asiaa puolustettavana, eipä kyllä paljon hanttiinpistäjiä löydy ainakaan "yhteisrintamaamme" (sori ilmaisu) ..kinastellaan keskenämme vaan "perusteista" että mitäkö kannattaa ja kannattaako. ;)

Vaikea kyllä sanoa yhtäkään asiaa, jota tässä pahoinvointiyhteiskunnassa olisin valmis puolustamaan. Kyllä ne puolustettavat asiat ovat yksinomaan omat läheiset ja maa, johon on verisiteet. Tuosta huolimatta koen jonkinlaista mielenkiintoa taistelua kohtaan ja pidänkin toivottavana, että saan jättää tämän maailman soturin tavoin saappaat jalassa ja viime hetkillä puristaa kivääriä käsissä.
 
Miksi haluat kuulua samaan kansaan minun kanssani?
Minkä minä sille voin, että siihen kansaan, johon kuulun, kuulut myös sinä? Minä en ole tässä se, joka on koittamassa potkia pois kansasta joitain sillä perusteella, etteivät suhtaudu kansan itseisarvoon samalla tavoin kuin itse tekee.

Miksi muuten koko ajan kyselet minulta, muttet itse vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin?
 
Viimeksi muokattu:
Erimielisyyttä ja väittelyä ei kannata pelätä. Se on terveen yhteiskunnan merkki. Sitten kun sota on päällä niin tilanne on toinen ja aika harvalla on aidosti mahdollisuutta tehdä suuria valintoja vaan tapahtumat vyöryvät päälle halusi sitä tai ei. Siinä vaiheessa tehdään sitten sotajuttuja.
 
Kesto riippuu siitä joudutaanko sotaan yksin vai osana isompaa konfliktia. Jos kävisi oikein huonosti että Venäjä saisi keskittyä rauhassa meihin ja muut länsimaat ummistaisivat silmänsä, niin huonostihan siinä ennen pitkää kävisi. Aikataulua toki paha ennustaa, kun riippuu meitä vastaan kohdistettavien resurssien määrästä/käytöstä.

Osana isompaa konfliktia en usko meillä olevan suurempaa hätää. Eipä niitä nykyaikaisesti varustettuja joukkoja Venäjälläkään kovin paljoa ole ja rajat on pitkät. Tämä nyt ei mikään painopistesuunta ole, joten tänne suunnattavat voimat ovat hanskattavissa. Apua toki tarvimme muilta tässäkin tapauksessa. Mitähän siinä vaiheessa tehdään kun vihollisen iskukykyisimmät yhtymät on lyöty siinä kuuluisassa Kymeenlaakson Kurskissa. Ovatko meidän vastahyökkäyksen lopulliset tavoitteet Viipurin tasalla vai vielä kauempana.
 
Paranisivatko olot miehityksen myötä?

Kyllä ja ei. Paras puoli tuossa olisi tietysti se, että Valhallan portit olisivat paaaaljon lähempänä ja nykyiset "vastuunkantajat" joko Siperiassa kuokkimassa suota tai maanpaossa. Huonoa olisi mahdollisesti miehityksestä seuraava kansanmurha ja puhdistukset, joiden jatkumoa olisi kansallinen tuhoutuminen, mikäli koko valtakunta miehitettäisiin.
 
Back
Top