Keittimet

Taitaa myös kaasun logistiikka olla vähän haastavampaa kuin pirtulla. Koitapa kaataa kaasua jerrykannusta pienempään pulloon kuljetusta varten :).

Eli trangialla on kyllä paikkansa. Mutta tommonen isompi puukaasutin (ts. voi tankata vauhdissa) voisi olla kyllä ihan kelpo peli hajautetusti taisteleville, juurikin tuommoista parin viikon pykälässä istumista varten. Keittelisi silloin puulla, sitten tilanteen perkelöityessä käyttäisi tenttua.

Oikeastaan siis mitä pitäisi miettiä olisi kamiinan päivittäminen tälle vuosisadalle. Väitän että jonkinasteista logistista säästöä olisi saatavissa vrt. niiden uusien pj-telttojen nestepolttoainekamiinat.
 
Tupla
 
Olen kuullut että NATO mallin kaminaa on ollut jo varusmiehillä testissä.
 
Meinaako tää sitä löpökanisterilla ruokittavaa "monipolttoainemallia" vai mitä? (Semmoista käyttelin jo melkein viisitoista vuotta sitten, silloin se oli ihan bränikkä.) Aattelin että entäs jos ois puukaasutuskamiina jolla pärjättäisiin ilman tuota löpöä...
 
Juuri sellaista, tämä oli kuulemma joku uudempi versio.
Sitten on myös tullut perinteisiä isoja jenkeistä tuttuja telttoja missä on oma lämmitin, en muista millä pelasi.
Mutta siis sinne sai majoitettua jo hemmetisti ukkoja tai sitten jaettue pieniin huoneisiin.

Perinteisestä puukaminasta en ole nähnyt parempaa versiota.
parempaa kipinäsuojusta voisi siihen kaavailla ja ehkä parempaa ilmanottoa että palaisi puhtaammin.
Mitenköhän tuollainen risukeitin kertaa kaminakoko toimisi?
 
Jaajaa, kaikenlaista sitä nykyaikana...

Kuvittelisin että risukeitin kaminakoossa voisi olla aika kelpo peli juurikin siksi kun tulipesälle tulee tilavuutta tarpeeksi. Tuohon voisi sitten integroida keittomahdollisuuden ja mikä ettei vaikka lämpösähköisen generaattorin akkujen lataamiseksi. Mistähän saisi apurahan tämmöisen rakenteluun...

EDIT: eikä tarvii kuvitella, muistin että nimellä "rocket stove" löytyy ihan valmiitakin konsepteja. Eräs puolituttu on semmoista kokeillut ja todennut äärimmäisen eteväksi ja vähäruokaiseksi lämmönpesäksi.
 
Saisikohan piipun päähän tehtyä mitään yksinkertaista juttua millä saisi kylmän ilman sotkeutumaan tehokkaammin lämmön kanssa?. Että ei nousi isoa lämpöjälkeä puiden latvojen yli.
sitten joku kipinä suojus mikä vähentäisi kipinöiden lentelyä korkeuksiin (vv havainnointia vaikeuttaisi).
 
Tuostahan voisi kehitellä kokonaisen majoitusjärjestelmän.

Taistelijalle pakki + pirtukeitin Svedu-mallin mukaisesti. Hätämajoitteena sadeviitta

Tst-parin majoite, eli louevaate tyyiliin Vihe II
Vihe-Loue.jpg

Ryhmävarustus, eli salkosarja jolla 2-3 kpl louteita saa koottua telttakodaksi lisänä isohko puukaasutin
 
Heti tulis mieleen jonkinlainen venturivaikutukseen perustuva ilmansekoitin, joka imisi viileää ilmaa ja sekoittaisi sitä savukaasuihin. Osaavasti mitoitettuna voisi olla kohtalaisen toimiva ja yksinkertainen pellintaivutustyö.
 
Entäs piipunhattu kipinäsuojuksen päälle? Ainakaan lämmin ilma ei nousisi patsaana suoraan ylös.
 
Teltan ulkopuolelle laittais 30cm isompaa putkea limittäin teltasta ulos tulevan pienemmän putken kanssa, niin että niiden väliin jäisi 10cm tyhjää mistä kylmä ilma pääsisi virtaamaan piippuun viilentämään kuumaa ilmaa.
päähän sitten hattu ja ritilä niin kipinät ei nousisi suoraan ylöspäin sekä rikkoisi ns ilmavirran.

Eli siis teltasta tuleva vaikka halkasialtaan 20cm piippu työnnetäisiin isomman esim 30cm halkasian omaavan putken/piipun sisään vaikka 15cm verran ja isommanputken alapääty jätettäisiin auki.
Jolloin sieltä pääsisi virtaamaan kylmää ilmaa piippuun, laskien palokaasujen lämpötilaa ja pienentäen palokaasujen lämpöjälkeä..

Voisi kyllä toimia.
 
Viimeksi muokattu:
Tuostahan voisi kehitellä kokonaisen majoitusjärjestelmän.

Taistelijalle pakki + pirtukeitin Svedu-mallin mukaisesti. Hätämajoitteena sadeviitta

Tst-parin majoite, eli louevaate tyyiliin Vihe II
Vihe-Loue.jpg

Ryhmävarustus, eli salkosarja jolla 2-3 kpl louteita saa koottua telttakodaksi lisänä isohko puukaasutin

Kesällähän tuo riittäisi vallanmainiosti, yhdistäisi vaikka pari sadeviittaa.
Talvella vain tarvisi kovilla pakkasilla kamiinoita kun kohmeisia taistelioita,haavottuneita,kipeitä ja tietysti vaatteiden kuivatus sekä motivaatio nousee lämpöisessä.

Jos tekisi risukeitin x kamina koko ja tekisi erinlaisen piippuratkaisun niin voisi ehkä saada puhtaammin palavia kaminoita missä ei olisi isoa lämpöjälkeä..
 
Saisikohan piipun päähän tehtyä mitään yksinkertaista juttua millä saisi kylmän ilman sotkeutumaan tehokkaammin lämmön kanssa?. Että ei nousi isoa lämpöjälkeä puiden latvojen yli.
sitten joku kipinä suojus mikä vähentäisi kipinöiden lentelyä korkeuksiin (vv havainnointia vaikeuttaisi).

Kipinäsuojus on aika simppeli, eikös niissä ole nytkin? Lämpöjälkeä ei voi poistaa, mutta sitä voi hajauttaa. Tekee teltan ulkopuolisesta putkesta vaikka sellaisen, että se ottaa jäähdytysilmaa sisään pitkin putkea ja puskee savua poiskin jo ennen piipun päätä.

Muoks, muut olivatkin jo miettineet samaa, kun päivitti vain sivua :)
 
Kävin eilen rapuja narraamassa ja kokeilin taukopaikalla Ikea-keitin/Loue yhdistelmää. Risuja ja käpyjä on maassa enemmän kuin tarpeeksi tulistelua varten, polttoainetta joutuu syöttämään käytännössä jatkuvasti, kosteus ei ole ongelma, mutta pakki keitttoastiana on kiikkerä.
 
siinä minun talvi hiihtely keitin.

Hyvä ja tehokas paketti. Merkkiä en vaan tunnista...ei ole ainakaan primus omnifuel, joka itselläni on..?
Toimii kaasulla plussakeleillä, sitten petrooli, bensa ja jopa diesel, suutinta vaihtamalla. Toimintavarma, kun huoltaa säännöllisesti.
 
siis ihan tavan optimus nova multifuel.vaikka trangia lukeekin pullossa.ja ruotsin armeijan pakkikeitinhässäkkä.lumi sillä sulaa kyllä vittuilemati.
 
Mitä polttoainetta tuoss käytät talviaikaan? Itse käytän petroolia Primus Omnifuelissa, joka ei ole räjähdysherkkä, joka on hyvä ominaisuus teltassa.
 
Back
Top