Kirjat

Kaahaan ihan Talvisotakierrosta ainakin yhden päivän, koetan ihan harrastusmielessä sijoittaa pari yksityiskohtaa kartalle. Otan ilman muuta tämän nyt puheena olevan asian tapetille ja jos jotain keksin niin topikki vaan pystyyn.

Joo, se lienee totta, että radiotiedustelu piti johdon hyvin tietoisena siitä mitä tuleman pitää. Asiamiestiedusteluun viittaavia juttuja muuten on "helppo" keksiä, kun törmää tuttuihin nimiin Romanainen ja oliko vielä se Savinainenkin kehissä? Tokko ko. kaverit olivat hevoskuskeina tuolla meiningeissä? Toinen näistä en muista kumpi oli vasittu hiihtäjä vielä ikämiehenä, hänelle ei olisi ollut mikään temppu ottaa kontaktia noilla etäisyyksillä.

Marttinen oli varmasti todella kyvykäs upseeri. Hänessä oli varmaan vikansa, mutta lahjakas hän varmasti oli.
 
Jahas, maastotiedustelua on tehty.D.

Kyllä pitää sanoa, että EK:n näkemys on lähempänä oikeaa kuin omani, pakko se on myöntää. Itseasiassa en osaa sanoa, mitkä syyt estivät nimenomaan Marttisen suunnitelmaa toteutumasta. Tuli mieleen tänään, että pitikö VAIN ylimmän komentajan saada SE oma kädenjälki sotatoimiin....Marttisen kunnianhimoisempi ja tottavie, ymmärrykseni mukaan jopa parempi suunnitelma hyllyttää riskialttiimpana tai jotain. Tämä ajatus tästä tänään syntyi. NO, ymmärrän toki sotilasajatteluni heppoisuuden, on nuo torjuntavoittokoulut jääneet käymättä.

EK:lle kiitos hyvistä kommenteista. Valitettavasti tämä aihe on niin pienipiirteinen ja ehkä spesifikin, ettei tästä toinna topikkia vääntää.
 
baikal kirjoitti:
Jahas, maastotiedustelua on tehty.D.

Kyllä pitää sanoa, että EK:n näkemys on lähempänä oikeaa kuin omani, pakko se on myöntää. Itseasiassa en osaa sanoa, mitkä syyt estivät nimenomaan Marttisen suunnitelmaa toteutumasta. Tuli mieleen tänään, että pitikö VAIN ylimmän komentajan saada SE oma kädenjälki sotatoimiin....Marttisen kunnianhimoisempi ja tottavie, ymmärrykseni mukaan jopa parempi suunnitelma hyllyttää riskialttiimpana tai jotain. Tämä ajatus tästä tänään syntyi. NO, ymmärrän toki sotilasajatteluni heppoisuuden, on nuo torjuntavoittokoulut jääneet käymättä.

EK:lle kiitos hyvistä kommenteista. Valitettavasti tämä aihe on niin pienipiirteinen ja ehkä spesifikin, ettei tästä toinna topikkia vääntää.
Klikkaa laajentaaksesi...

Olisit vain tehnyt oman topikin, niin voi jatkaa vääntämistä.

Nimittäin Siilasvuon puolestakin täytyy sanoa sananen. Marttisen ja Siilasvuon ero on nimittäin siinä, että helppohan Marttisen suunnitelmiaan oli laatia, kun Siilasvuo niiden lopputuloksesta oli vastuussa. On tietenkin totta, että Jalmari Verinen ilmeisesti sokaistui Suomussalmen menestyksestä ja haki samanlaista totaalista voittoa Kuhmossa, vaikka olosuhteet olivat toiset (tästä voisi vääntää lisää omassa topikissa). Samalla kuitenkin on totta, että se Marttisen suunnitelma rajan taakse hyökkäyksestä oli erittäin riskialtis ja epäonnistuessaan olisi voinut johtaa täyteen katastrofiin ja se soppa olisi ollut Siilasvuon sylissä.
 
Ostin tuossa viikolla Suomen Jääkärit - Elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osat I ja II.
Ensimmäinen osa painettu vuonna 1918 ja jälkimmäinen 1920.
Erittäin mielenkiintoista kirjoitusta. Mukana on paljon itselleni uusia kuvia ja hyvin seikkaperäisesti kerrottua historiaa elävästi kirjoitettuna. Jos tulee jossain vastaan niin suosittelen varauksetta.
 
Mikko Porvali: Operaatio Hokki – Päämajan vaiettu kaukopartio. Atena 2011. 237 sivua.

Helvetin kova kirja. En yhtään ihmettele Tieto-Finlandia -ehdokkuutta. Epäilen tosin voittaako, tai ansaitseeko voittoa, mutta ei häpeä lainkaan Lappalaisen teoksen rinnalla.

Kesän 1944 suurhyökkäyksen raivotessa, Päämaja päätti iskeä veli-venäläistä sinne missä tuntuu. Paine Ilomantsin suuntaan kasvoi, mutta puna-armeijan heikkoutena oli huoltoyhteyksien rajallinen kapasiteetti. Siispä railakas isku Petroskoin ratapihalle haittaisi hyökkäystä Karjalan korvessa kotvasen ja toisi kaivattua lepotaukoa suomalaisjoukoille. Lisäksi tiedettiin, että Moskova arvosti vain voimaa, joten kannatti iskeä nyt, se voisi auttaa tulevissa aseleponeuvotteluissa.

Laadittiin uhkarohkea suunnitelma. 50 partiomiestä, neljä lentokuljetusta vesitasoilla Säämäjärvelle. Reipas lenkkeily Petroskoihin - ja BOOM! Sitten kotiin.

Johtoon valittiin sopivin saatavilla oleva. Kapteeni Ilmari Honkanen, joka oli jo johtanut Petrovski Jamin huoltotukikohdan tuhonnutta suurpartiota.

Toteutus ei sitten mennyt ihan putkeen. Kolmas miehistönkuljetus katkesi pakkolaskuun vihollisen linjojen taakse ja osa lentokoneen miehistöstä ja partiomiehistä menetettiin vihollisen ja omien tulessa. Huoltokone törmäsi puuhun, kun pilotti oli kännissä. Huoltokuljetuksilla saatiin lämpimiä lettuja, mutta ei räjähdysaineita. Partionjohtaja sairastui ja jouduttiin evakuoimaan. Aselepokin tuli ennen kuin partio saatiin kotimaahan.

Porvalin isoisä oli partion varajohtaja ja toi porukan kotiin Honkasen sairastuttua. Hän laati reissusta partiokertomuksen, muttei luovuttanut sitä eteenpäin vaan säilytti itsellään. Partio oli arka aihe, sillä se ilmeisesti toimi puna-armeijaa vastaan vielä aselevon jälkeen. Lisäksi partiota syytettiin ajastettujen miinoitusten jättämisestä Muurmanninradalle, ja sen luovuttamista Neuvostoliittoon vaadittiin, että miehet poistaisivat miinoitukset.

Porvali kirjoittaa totuttuun tapaansa selkeästi ja sujuvasti. Hän osaa poimia lähteistä olennaisen ja yhdistellä ja esittää eri lähteiden tiedot niin, että lukija pysyy kärryillä. Joitakin tutkijoita vaivaava lillukanvarsiin takertuminen puuttuu tyystin. Kuitenkaan hän ei vedä mutkia suoriksi, vaan esittää asiat toisaalta ja toisaalta -tavalla. Puutteena mainittakoon venäläisten arkistolähteiden puute, mutta koska kyse ei ole mistään virallisesta historiantutkimuksen opinnäytteestä, ei puute oli kovin olennainen.

Tälläkin palstalla on keskusteltu kaukopartioiden toiminnasta. Tässä teos, jonka lukemista voi varauksetta suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille.
 
Lennart Hoffrén: Tykkieskadroona. Gummerus 1963.

Unohdettu suuruus.

Äijä dokas joskus Toivo Ensio Lennart Hoffrénin kanssa ja sai siltä pari kirjaa lahjaksi. Tässä on niistä omaelämäkerrallisempi.

Hoffrén taisteli talvisodassa "Kollaan suunnalla", eli tarkemmin määrittelemättömämmin Laatokan pohjoispuolella ratsuväestä muodostetussa joukko-osastossa pst.-tykin ampujana.

Periaatteessa näitähän on nähty. Helvetisti ryssiä, pirusti tankkeja. Sietämättömien tappioiden raastaessakin suomalaisten torjuvat kaiken, mitä suurvalta heitä vastaansa heittää.

Mutta mikä tekee Tykkieskadroonasta poikkeuksen? Siinä henkilöt ovat "kokonaisia". Hirvittävään tappotyöhön ja yli-inhimillisiin suorituksiin kykenevät yksilöt ovat kuitenkin ihmisiä heikkouksineen ja pelkoineen. Kuolla ei haluta, paeta ei uskalleta, tappaminen ahdistaa ja ruumiiden näkeminen oksettaa. Silti kerran toisensa jälkeen velvollisuus täytetään, vaikka hinta onkin kova.

Lisäksi näkökulma on mielenkiintoinen. Porukka astui palvelukseen jo 1938. Kun olisi pitänyt päästä siviiliin, tulikin palvelusajan pidennys ja sitten YH ja lopulta sota. Samat odottamiset, vittumaiset koksut ja jännittävät alikessut näyttävät piinanneen varusmiehiä jo ennen sotia kuin vuonna 1995.

Tosin simputtaminen ja pennalismi kukoistivat talvisodan kynnyksellä. Alikessut yrittävät hakata suihkussa miehen, joka ei tottele hölmöjä käskyjä. Kokelas simputtaa alokasta (myöhemmin ratsumiestä), joka joutuu ensimmäisenä päivänä silmätikuksi.

Kaikesta vittumaisuudesta ja mielenmyllerryksistä tai kotitaustasta huolimatta miehet tekevät rintamalla sen mitä vaaditaan. Teos selittää omalta (pieneltä) osaltaan sitä, miten ja mistä lähtökohdista "talvisodan henki" syntyi, ja se selitys ei välttämättä ole se yleisin mahdollinen.

Kirja on kirjoitettu jo 1963, joten sitä ei pääse taistolaisuudesta syyttämään. Vaikka se sisältääkin kritiikkiä silmitöntä isänmaallisuutta ja sodanpalvontaa kohtaan, ei sitä voi pitää myöhempien aikojen tyyppisenä kuvainraastona. Paremminkin rintamamiehen kuvauksena rintamamiehistä.

Suosittelen.
 
Ahmadou Kourouma:Allah n'est pas obligé

Lukeminen on vielä kesken, mutta mainitaan muutama sana.
Ihan mielenkiintoista lukea paikallisen näkemys Länsi-Afrikan tapahtumista, jotka on itsellekin tulleet tutuiksi täysin toisenlaisesta näkökulmasta. Kirjan pohjalta on selvinnyt joitakin aiemmin hieman hämäräksi jääneitä kulttuuirisia tekijöitä. Vaikka kyseessä on fiktiiivinen kertomus, aukeavat siinä olevat historialliset ja kulttuuriset viitteet asioihin aiemmin tutustuneelle helposti. Uskoisin olevan antoisa lukukokemus kelle tahansa, joka haluaa syventää käsitystään mustasta Afrikasta.
 
Lennart Hoffrén: Siviilikarkurit. Gummerus 1966.

Edelleenkin hieman poikkeavaa tekstiä Hoffrénilta.

Kuten mainittua, äijä dokasi kirjailijan kanssa aikoinaan, ja tämä kertoi kirjan kertovan pikkoveljestään.

Kirjan alussa talvisota on päällä. Suomen Armeija saavuttaa voittoja tasalla ja puolella, mutta pikkukaupungin työläiskorttelissa vilu, nälkä ja vitutus ovat tuttuja vieraita. Niinpä päähenkilö päättää värväytyä vapaaehtoisporukkaan, vaikka isoveli on asevelvollisena Kollaan suunnalla ja isä taistelee Tolvajärvellä.

Äiti ei ilahdu, mutta poika odottaa luvattuja lämpimiä vaatteita ja säännöllistä ruokaa. Todellisuus on toinen, kun päästäänkin lapioimaan Mikkelin kauppahallista verisohjoa pommituksen jälkeen ja sitten komennetaankin paikkaamaan Kannaksen romahtavaa rintamaa.

Summan suunnan taistelut eivät ole leikkiä teini-ikäisellekään ja suru on tulla puseroon usempaankin kertaan. Onneksi joukonjatkoksi komennetaan pari kokeneempaa jermua, mutta joka paikkaan hekään eivät jouda eivätkä ihan kaikkeen pysty.

Myös tässä kirjassa Hoffrén kuvaa asioita, joihin ei ihan aina suomalaisessa sotakirjallisuudessa törmää. Mies on vakaa kuin kallio, mutta repussa pidetään vaimon rintaliivejä muistona siitä, minkä puolesta taistellaan. Toisaalta taas, kun kuolema korjaa, kaveri mieluummin ampuisi huoltomiehen kuin päästäisi tämän penkomaan kaverin repun nolostuttavia saloja.

Tai kun alikersantiksi ylennetty päähenkilö saa oikeita alaisia täydennysmiehistä, jotka eivät noteeraa poikasta miksikään. Mikä onkin sitten kohtalokasta.

""Saatana! Jos pojalle sattuu jotakin, luet takuulla isämeitää viimeistä kertaa. Noita on kuollut kuin kärpäsiä ja sinä olet maannut ilmavalvonnassa emännän reisienväliä kärttäen. Kyllä se tiedetään."

Mutta tiivistetysti kyse on teoksesta, joka osaltaan valottaa talvisotaa ja sen henkeä. Henki ehkä välillä haisee, mutta pihisee kuitenkin. Nuorten vapaahetoisten kohtalo oli oikeastikin karmea ja Hoffrénin teos on muistomerkki heille, jotka yleensä unohdetaan.
 
Antero Uitto: Puna-armeijan marssiopas Suomeen 1939. Karisto 2011. 232 sivua.

Jonkun mielestä kirja on varmasti kusetusta. Alkuperäinen Puna-armeijan marssiopas Suomeen 1939 -teos nimittäin julkaistiin jo 1989. JA TÄSSÄ ON IHAN SAMAT ASIAT!

Heille kerrottakoon, että kirjan uudelleen julkaisu ei ole kusetusta.

Kirjan ilmestyessä ensi kerran, oli Neuvostoliitto vielä voimissaan. Niinpä teoksen toimittanut Uitto nakattiin paristakin kustantamosta pihalle, eikä Sota-arkistokaan tunnistanut Uiton divarista löytämää venäjänkielistä alkuteosta. Tosin julkistamistilaisuudessa Sota-arkiston edustaja ylpeänä ilmoitti, että teoksia heiltä löytyi useampiakin kappaleita.

Sisältö on nopeasti selitetty. Puna-armeijalle on koottu kirjan muotoon tiedot etenemisreiteistä rajalta tavoitteisiin sisämaassa, esim. Alakurtti-Rovaniemi (poikittaisreitti N:o 15) tai Raate-Oulu (poikittaisreitti N:o 11). Tien kunto ja laatu, siltojen kantokyky, asutuskeskukset, bensiiniasemat jne. Kaikki löytyy, osin kuvituksen kerta.

Tähän painokseen Uitto on lisännyt aiemmasta puuttuneen, Venäjän arkistosta kaivetun Kannaksen linnoituslaitteiden oppaan. Siinä tärkeimmistä linnoituslaitteista on laadittu (pääosin todenmukaiset) kuvaukset ja kuvitukset. Onneksi tätä ei kuitenkaan jaettu joukoille.

Erikseen on vielä mainittava Uiton esipuhe. Hyvä ja tiivis esitys, jolla kirja ja sen sisältö taustoitetaan ja sidotaan omaan aikaansa.

Teosta lukiessa miettii, että maanpetosta on varmaan jännä tehdä, mutta sen perusteleminen voi joskus olla vaikeampaa. Nimittäin suomalaisethan tämän teoksen sisällön ovat keränneet.
 
No no, EK, enhän minä nyt sentään ohjelmallisesti epäile kaikkea. Olen monta kertaa miettinyt tuota, että linnoitustöissä ahkeroi niin paljon väkeä, ettei sitä millään voitu valvoa oliko kaikilla puhtaat ohrat pussissa. No jos vähän kuitenkin ropeloisin: jos tuo Kannaksen linnoittaminen on kyetty esittämään hyvin kokonaisuuteen sitoen ja yksityiskohtaisesti, voidaan heti kysyä millä tasolla vuoto on ollut? Onko kyse yksittäisistä kommonistiduunareista vaiko peräti reilusti ylemmältä tasolta? Mitä tarkempi kokonaisuus lienee kyseessä sitä korkeammalle jälki johtaa, eikö vaan?

Samaten joku sillan arviointi...ei se luotettavasti onnistu miltään kuuden pennin timpermannilta...paino sanalla luotettavasti.

Olen tuon wanhan painoksen joskus käynyt läpi ja minulle tuli mieleen vääjäämättä, että joku tai jotkut toimittivat kokonaisuuksia NL:oon. Vähän malliin luutnantti Pentikäinen jne.

Vaan eipä puna-armeija paljon pystynyt hyödyntämään tietoja, kainuussakin tuli loimeen 7-1 heti kättelyssä.
 
Ei ollut kenellekään tarkoitettu. Mainitsinpahan vain, että kyseessä on ihan perusteltu syy ottaa uusintapainos, ja muutokset ovat melko suuria.

Huono esimerkki rahastuksesta uusintapainoksissa on Kariston toiminta Eino Pohjamon kanssa. Viitisen vuotta sitten uusinnat Jänkäjääkäreistä ja Ihantalan murskatusta teräksestä. Ei muutoksia -80-luvun painoksiin. Nyt molemmat (hyvät) opukset yksiin kansiin ja markkinoille. Ei edelleenkään muutoksia, vaikka etenkin Jänkäjääkärit huutaa kunnon karttoja, eikä niiden tekeminen kustannusyhtiölle kummoinen operaatio olisi.
 
Kenraali Raappanasta tuli nyt lopeteltua.

Juutalaisviisikko "soluttautujat" tuli kanssa luettua läpi.
 
Ja minä lujen Raamattua, kuuluuko se tänne :)
 
Kuuluuhan toki, sotaisampaa kirjaa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Eihän Lehväslaiho ole mitään siihen verrattuna.
 
baikal kirjoitti:
Kuuluuhan toki, sotaisampaa kirjaa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Eihän Lehväslaiho ole mitään siihen verrattuna.
Klikkaa laajentaaksesi...

:D joo olet oikeassa, Vanhassa testamentissa soditaan melkein koko ajan.
 
Harry Ferguson: Operaatio Kronstadt. Art House 2011. 448 sivua.

Harry Ferguson on työskennellyt aiemmin MI6:ssa, ja ryhtynyt sitten tutkiskelemaan historiaa ja kirjoittelemaan kirjoja. Operaatio Kronstadt antaisi viitteitä, ettei välttämättä olisi kannattanut.

Kirjan aihe on suomalaisittain mielenkiintoinen. Britit lähettivät Suomenlahdelle 1918 laivaston, joka tutkiskeli mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan Venäjän sisällissotaan valkoisia hyödyttävällä tavalla. Laivasto-osasto tukeutui osittain Suomen alueeseen ja sen toiminnan tiimoilta väännettiin Suomen poliittisessa johdossa paljonkin.

Fergusonin teos käsittelee lähinnä laivasto-osaston mukana (MI6:n alaisuudessa) toiminutta moottoritorpedovene-osastoa ja sen komentaja August Agaria sekä Pietarissa toiminutta vakooja Paul Dukesia. Mainiot miehet nopeissa paateissaan ampumassa punalaivaston botskeja pohjaan ja viitta&tikari -osasto ovat yleensä Helvetin kovaa kamaa, mutta nyt toteutus jää kyllä aiheesta jälkeen. Ferguson ei missään vaiheessa saa tarinankerrontaansa synkronoitua, vaan kerronta ja tarinankuljetus laahaavat.

Nimenomaan kerrontaan ja tarinankuljetukseen täytyy kiinnittää huomiota, sillä kummoiseksi tietokirjaksi ei Fergusonin opuksesta ole. Hollywoodin elokuva on esipuheen mukaan silmissä kiiltänyt, mutta kun tyhmät jenkit eivät hyvää tarinaa tunnista, nin minkäs mahdat.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia, melkoisia virheitä (Suomeen tuli työväenpuolueen hallitus 1918) ja peribrittiläinen ajatus kahdesta urheilullisesta herrasmiehestä vaikuttamassa Ihan Koko Maailman kohtaloon olkoon summauksena kirjasta.

Lue, jos merisodankäynti kiinnostaa. Älä lue, jos odotat mitään oikeasti uutta tai mullistavaa tietoa yhtään mistään.
 
Tuli mulle yks superi ale Janes armour and artillery 2009-2010 kirja ja mä tilasin sen!!!

Maksaa vain 995 kr mulle mutta kauppassa 7000 kr

images
 
http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=628101

Suomen jääkärit I - II
2.Painos Löytyi kirjastosta :D

Eipä voi kuin ihmetellä, kuinka ajankohtaista tekstiä vaikka aikaa on vierähtänyt kohta 100 vuotta.

Toinen kiintoista opus, etenkin rajaseudulta lähtöisin oleville:
ILMARI KIANNON TALVISOTA - Siviilimiehen sotapäiväkirja
http://www.cisionwire.fi/gummerus/r/ilmari-kiannon-paivakirja-kuvaa-siviilien-karsimyksia-talvisodassa,c448539

Päiväkirjassaan IKI mainitsee jopa nimeltä niitä "suomalaisia" henkilöitä, jotka kavalsivat maamme ja toimivat puna-armeijan oppaina teloittaen paikallisia siviilejä. KOVAA TEKSTIÄ! Kirjan luettuaan ymmärtää, miksi julkaisu on toimitettu 2000-luvulla.
 
KorpiSISSI kirjoitti:
Toinen kiintoista opus, etenkin rajaseudulta lähtöisin oleville:
ILMARI KIANNON TALVISOTA - Siviilimiehen sotapäiväkirja
http://www.cisionwire.fi/gummerus/r/ilmari-kiannon-paivakirja-kuvaa-siviilien-karsimyksia-talvisodassa,c448539

Päiväkirjassaan IKI mainitsee jopa nimeltä niitä "suomalaisia" henkilöitä, jotka kavalsivat maamme ja toimivat puna-armeijan oppaina teloittaen paikallisia siviilejä. KOVAA TEKSTIÄ! Kirjan luettuaan ymmärtää, miksi julkaisu on toimitettu 2000-luvulla.
Klikkaa laajentaaksesi...

Ja autuaasti Kianto parhainpäin selittelee oman toimintansa talvisodan aikana. Kannattaa myös muistaa, että kyseessähän ei ole päiväkirja, vaan alkuperäinenkin käsikirjoitus on tehty vasta sodan jälkeen.

Ylipäänsä pidän Kiantoa melkoisen säälittävänä ja halveksittavana ihmisenä. Suomussalmella "omaa poikaa" ei köyhemmän kansan keskuudessa lämmöllä muistella. Jos et antanut viinaa, olit paska jätkä ja päädyit kirjaan. Jos et antanut rahaa, olit paska jätkä ja päädyit kirjaan. Kaikkia akkoja nussitaan tai yritetään ja kalavedet omitaan, mutta "mähän oon kuulusa kirjailija ja mulle kuuluu kaikki ja saan tehdä mitä haluan".
 
EK kirjoitti:
KorpiSISSI kirjoitti:
Toinen kiintoista opus, etenkin rajaseudulta lähtöisin oleville:
ILMARI KIANNON TALVISOTA - Siviilimiehen sotapäiväkirja
http://www.cisionwire.fi/gummerus/r/ilmari-kiannon-paivakirja-kuvaa-siviilien-karsimyksia-talvisodassa,c448539

Päiväkirjassaan IKI mainitsee jopa nimeltä niitä "suomalaisia" henkilöitä, jotka kavalsivat maamme ja toimivat puna-armeijan oppaina teloittaen paikallisia siviilejä. KOVAA TEKSTIÄ! Kirjan luettuaan ymmärtää, miksi julkaisu on toimitettu 2000-luvulla.
Klikkaa laajentaaksesi...

Ja autuaasti Kianto parhainpäin selittelee oman toimintansa talvisodan aikana. Kannattaa myös muistaa, että kyseessähän ei ole päiväkirja, vaan alkuperäinenkin käsikirjoitus on tehty vasta sodan jälkeen.

Ylipäänsä pidän Kiantoa melkoisen säälittävänä ja halveksittavana ihmisenä. Suomussalmella "omaa poikaa" ei köyhemmän kansan keskuudessa lämmöllä muistella. Jos et antanut viinaa, olit paska jätkä ja päädyit kirjaan. Jos et antanut rahaa, olit paska jätkä ja päädyit kirjaan. Kaikkia akkoja nussitaan tai yritetään ja kalavedet omitaan, mutta "mähän oon kuulusa kirjailija ja mulle kuuluu kaikki ja saan tehdä mitä haluan".
Klikkaa laajentaaksesi...

Nussimisista en tiedä mitään, tapasin henkilökohtaisesti IKI:n vasta hautajaisissaan :a-rolleyes: Perhetuttuja on kylläkin ollut, enkä silti aio esiintyä hänen poikanaan :a-cool:

Eikös tuo ole ihan yleinen ilmiö ns. kansan kirjailijoilla :a-cool: jotka kuvailee värikästä kansan elämää? Taisi kuulua korpi-kirjailian imagon rakentamiseen? Varsinainen BRANDY :a-cry:

No joo.. tiedän että Joosepin esikuvana olleen henkilön suku kantaa vieläkin kaunaa, samoin kuin silloiset kunnan napamiehet olivat aikoinaan hyvinkin näreissään IKI:n piikittelystä ja ironisoinnista.

IKI ei oikein suvainnu kommunismia ja neuvostomyönteistä propagandaa.
Jos tuohon aikaan olisi tuomittu vihapuheista, olisi Kianto joutunut siitäkin vastuuseen. Eihän kommunisteja(kaan) saa viedä saunan taakse :a-rolleyes:
..vaikka kuin olivat liikkuneet puna-armeijan kärjessä oppaina, osoitellen maaleja (teloitettavia siviilihenkilöitä) jopa itse osallistuneet pikaoikeuden jakoon.

Tuota traumaa eletään Suomussalmella vieläkin, sekä kommunistien että muiden taholla. Itsellekin on vasta nyt alkanu valkenemaan, miksi lapsena ja nuorena ei saanut olla missään tekemisissä tiettyjen sukujen kanssa. Voisi melkeimpä sanoa että vapaussota alkoi Suomussalmella vasta marras-joulukuun vaihteessa -39 ja taitanee osin jatkua edelleen.

Suomalaiset loikkarit toimivat Talvisodassa puna-armeijan hyökkäyksen kärjessä ja Jatkosodassa desantteina, tappaen julmasti SIVIILEJÄ (naisia, lapsia, vanhuksia..). Osa näistä henkilöistä päästettiin takaisin Suomeen ja asui keskuudessamme. Jos nuiden tapahtumien jälkeen olisi ollut sotarikos oikeudenkäyntejä, syytettyjen penkit olisi käyneet lyhkäsiksi. Muutama henkilö kylläkin teloitettiin petturuudesta mutta valtaosa jäi ilman tuomiota, eikäpä niitä kaikkia kaikkia edes tutkittu.

MUTTA --- Asiasta on vaiettu "ulkopoliittisista syistä" johtuen, eivätkä kärsineet ole saaneet oikeutta.

Noh.. palataanpa itse kirja-juttuun.
Tuossa kirjassakin esille tuodussa Talvisodan viestittelystä venäjänkielisillä lippusilla Kianto joutui aivan oikein "edesvastuuseen". Pelasi kirjailija omaan pussiin ettei omaisuuttaan olisi tärvelty. Katui tekoaan myöhemmin ihan avoimestikin.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top