Hylkää huomautus
Liity mukaan keskusteluun!

Rekisteröityminen ei kestä kuin hetkosen ja pääset keskusteluun mukaan, tervetuloa!

>>> REKISTERÖIDY <<<

Koukussa tappamiseen

Viestiketju osiossa 'Käynnissä olevat sodat ja konfliktit' , aloittaja Tvälups, 28.11.2012.

  1. Tvälups

    Tvälups Ylipäällikkö

    Liittynyt:
    03.05.2010
    Viestejä:
    5,879
    Tykkäykset:
    590
    Pisteet:
    1,286
    Koukussa tappamiseen blogi by Riikka Söyring


    Kirjoitin huhtikuussa 2012 Verkkomedialle artikkelin "Lääkitse ja lähetä taisteluun - sota ja psyykenlääkkeet"

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3228

    Artikkelissa käsitellään sotilaiden psyykenlääkkeiden, erilaisten stimulanttien ja rauhoittavien sekä kipulääkkeiden käyttöä Yhdysvaltain armeijan tilastojen valossa, samoin kuin niiden sosiopoliittisia yhteisvaikutuksia sotilaisiin, heidän perheisiinsä ja yhteiskuntaan yleensä.

    Kirjoitin "Psyykenlääkkeiden käyttöä ei juurikaan ilmennyt ennen Irakin sotaa, kertoo toukokuussa 2010 esitetty PBS Frontiline -dokumentti The Wounded Platoon.

    Vuoteen 2007 mennessä tilanne oli toinen. Traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD, post-traumatic stress disorder) sekä TBI:ta, traumaattisista aivovammaa potevia alettiin hoitaa psyykenlääkkeillä, jotta sotilaat voitaisiin pitää taistelualueilla huolimatta siitä, että heidän henkinen kanttinsa oli pettämässä, tiedottaa The Wired."

    Tänään osui silmiini samaa aihepiiriä sivuava Barry Sheppardin artkkeli "Letter from the US: Petraeus sex scandal covers more shocking story", jonka on julkaissut australialainen Green Left Weekly, Vihreän vasemmiston viikkolehti.

    http://www.greenleft.org.au/node/52919



    Kersantti Smithin kuolettava joulu

    Artikkelissa kerrotaan - kaiken muun ohella - kantakersantti Dwight L. Smithin joulusta. Smith oli tullut kotimaahan joululomille viettämään joulua perheensä kanssa. Joulua edeltävinä päivinä Smith oli lähtenyt hölkkäämään, kun "jokin kilahti".

    Smith palasi kotiin, hyppäsi Hummeriinsa ja lähti ajelulle, "päättäneenä tappaa jonkun", kuten Smith myöhemmin kertoi poliisille.

    Hänen sattumanvaraisesti valittu uhrinsa oli 65-vuotias Marsha Lee. Smith ajoi autollaan naisen yli. Todistajat näkivät hänen nousevan autostaan, nostavan naisen, kirkuvana ja loukkaantuneena, takapenkille ja ajavan tiehensä.

    Nainen löydettiin myöhemmin noin puolen mailin päästä, alastomana, raiskattuna, pää murskattuna ja kuolleena. Tekonsa jälkeen Smith ajoi kotiin, ja lähti äitinsä kanssa jouluostoksille.

    Illalla poliisi tuli taloon ja pidätti Smithin. Smithin Hummer-auton takapenkki oli veren peitossa.

    Smithin vanhemmat kertoivat huomanneensa kyllä poikansa äkkinäiset raivonpuuskat, joiden aikana hän hakkasi reikiä seiniin ja heitteli tavaroita. "Tunnen lapseni", hänen isänsä sanoi, "eikä tämä ole minun poikani. Hän oli aina höpsö poika, hassuttelija. Tämä ei ole sama mies, jonka lähetin sotaan."

    Sheppard kertoo Smithin saaneen iskun päähänsä sodassa, ja että arviolta puoli miljoonaa amerikkalaissotilasta on saanut aivotärähdyksen tai muunlaisen aivovamman Irakissa ja Afganistanissa käydyissä hyökkäyssodissa.

    Päävamman ohella toisen syyn paljastaa Smithin oma kirje, jonka hän osoitti isälleen pidätyksensä jälkeen. Smith kirjoitti: "Aion olla täysin rehellinen sinulle, isä. Olen tappanut paljon miehiä ja lapsia. Osa oli sellaisia, jotka eivät olleet tehneet minulle mitään, eivät edes yrittäneet tappaa minua. Tapoin sellaisiakin, jotka rukoilivat minulta armoa.


    "Minulla on ongelma. Olen jäänyt koukkuun tappamiseen. Voisin tappaa jonkun, mennä nukkumaan ja unohtaa koko jutun, että sitä koskaan tapahtuikaan. Sellaisesta on tullut minulle uusi normaali. En minä halunnut tulla tällaiseksi. Otin vain (tappamisen) työni liian vakavasti. Vein asiat äärimmäisyyksiin."


    Kuka tahansa voi kertoa sinulle, että olen muuttunut. On kuin olisi aivan eri persoona."



    Tappamishengen nostatus saattaa sotilaat operaatioihin

    Sheppard kirjoittaa: "Smithin tarina, vaikka onkin äärimmäinen esimerkki, havainnollistaa miehityssotien todellisuutta. Vaikka Yhdysvaltain sotilaita olisi aluksi tervehditty sortavan hallituksen vallasta ´vapauttajina´ (vaikkakin se idea, että heitä olisi Irakissa ja Afganistanissa tervehditty halauksin, suudelmin ja kukkasin, on silkkaa fantasiaa), realiteetit astuvat nopeasti mukaan kuvaan."

    "Miehitetyt alkavat pian vihata miehittäjiä. Sodasta tulee sotaa tavallisia ihmisiä vastaan. Vastarinnan halu kasvaa väestön keskuudessa. He alkavat taistella miehittäjiä vastaan. Miehittäjät eivät voi luottaa väestöön, ja niin he ennen pitkää potkivat ovia etsien ´vihollista´. Kun ´vihollinen´ yhä enenevässä määrin on väestö, siihen kuuluu miesten lisäksi myös naiset ja lapset. Pian miehittäjät ottavat osaa hirmutekoihin. Toiset menevät äärimmäisyyksiin, kun taas toiset ovat osa tavanomaisia ´etsi ja tuhoa´-missioita."

    Patricia Foulkrodin dokumentti-elokuvassa The Ground Truth ("Perimmäinen totuus") kuvataan sotilaiden elämää, sotilaskoulutusta ja sen seurauksia. Sotilaskoulutus on niin tappamiskeskeistä, että lopulta teoreettinen jatkuvasti tappaminen houkutteli kokemaan sitä, mitä se voisi olla oikeasti.

    Juuri ennen sotaanlähtöä tappamiskeskeisyyden strategia koulutuksessa muuttui: laulettiin yhteislauluja, joissa tapettin lapsia koulussa, naisia ostoskeskuksessa jne ja nostatettiin tappamisen yhteishenkeä "yhteislaulun ja -leikin keinoin". Ihanteellisuutta ja isänmaallisuutta korostettiin. Taistelukentällä tosiasiat iskevät vasten valmistautumatonta mieltä.

    Kuinka ei tällä kaikella olisi vaikutusta sotilaiden mielenterveyteen ja fyysiseen kuntoon siinä kuin siviilienkin?

    Väestön kannalta tilanne muuttuu "demokratisoinnin" jälkeen huonosta kammottavaksi: uusissa olosuhteissa he joutuvat pelkäämään hallituksen joukkojen lisäksi erilaisia "vapaustaistelijoiden" ryhmiä, miehittäjiä ja "rauhanturvaajia".

    Sotilaiden kannalta tilanne on yhtä kauhea. Henkisesti vammautuneet kertoivat, ettei rintamalla voi enää tunnustaa saaneensa traumaattisen häiriön (TBI tai PSTD) - muuten ei enää pääse pois, koska traumaattisia ei haluta kotiuttaa. Syy on todennäköisesti kuntoutusmahdollisuuksien puute ja pr-ajattelu, jossa sota on kaunista. Rintamalta palaavia ikäviä todistuskappaleita ei haluta päästää irralleen kotiyleisön joukkoon kertomaan tosiasioita.



    Erään yksittäisen taistelijan tarina

    Irakin sodan veteraani Mike Prysner puhui vuoden 2008 Irakin sodassa tehtyjä sotarikoksia käsitelleessä Winter Soldier -kuulemistilaisuudessa.

    Prysner sanoi:

    "... Meille sanottiin, että taistelemme terroristeja vastaan mutta oikea terroristi olin minä, oikeata terrorismia oli miehitys. Rasismi on armeijassa työkalu, jolla oikeutetaan muiden maiden tuhoaminen ja miehitys. Sillä oikeutetaan tappaminen, alistaminen ja kidutus. Rasismi on hallitusten elintärkeä työkalu, tärkeämpi kuin kiväärit, tankit... aseet ovat harmittomia, jos ei ole ihmisiä, jotka haluavat niitä käyttää...

    ... Niiden, jotka meidät lähettävät sotaan, ei tarvitse painaa liipaisinta... heidän ei tarvitse käydä sotaa. He tarvitsevat suuren yleisön, joka on halukas lähettämään sotilaita tuleen ja he tarvitsevat sotilaita, jotka ovat halukkaita tappamaan tai tulemaan tapetuiksi esittämättä kysymyksiä.... ja hallitseva luokka: he hyötyvät ihmisten kärsimyksestä; he eivät välitä kuin varallisuuden kahmimisesta, maailman talouden kontrolloimisesta; he ymmärtävät, että heidän valtansa riippuu siitä, kuinka he onnistuvat vakuuttamaan meidät siitä, että sota, sorto ja riisto on tarpeellista, meidän etumme.

    He ymmärtävät, että heidän varallisuutensa riippuu heidän kyvystään vakuuttaa työtätekevät luokat siitä, että toisen maan markkinoiden kontrolloimisen takia kannattaa kuolla sodassa. Ja meidän vakuuttamisemme tappamaan ja kuolemaan perustuu heidän kykyynsä uskotella meille, että olemme jotenkin parempia kuin muut ihmiset.

    Sotilaat... eivät millään lailla hyödy tästä (Irakin) miehityksestä. Suurin osa väestöä ei hyödy millään lailla tästä miehityksestä... Tämän maan, Yhdysvaltain, köyhät ja työtätekevät lähetetään tappamaan köyhiä ja työtätekeviä toiseen maahan, jotta rikkaat rikastuisivat... ilman rasismia sotilaat ymmärtäisivät, että heillä on enemmän yhteistä Irakin köyhien ja työtätekevien kanssa kuin heillä on yhteistä niiden miljonäärien kanssa, jotka lähettävät meidät sotaan....

    Vihollinen ei ole vieraan maan ihmiset joita emme tunne. Vihollinen on järjestelmä, joka käy sotaa kun se on tuottoisaa. Vihollinen on toimitusjohtaja, joka irtisanoo meidät kun se on tuottoisaa; se on vakuutusyhtiöt, jotka kieltävät meiltä terveydenhuollon voittonsa takia; vihollinen on pankit, jotka ulosmittaavat kotimme saadakseen voittoa.

    Vihollisemme eivät ole 5000 mailin päässä vieraassa maassa, he ovat täällä kotona. Jos järjestäydymme, taistelemme yhdessä veljiemme ja sisariemme kanssa, voimme lopettaa tämän sodan, voimme pysäyttää tämän hallituksen. Voimme luoda paremman ja oikeudenmukaisemman maailman."



    Muistettakoon äitienpäivä!

    Yksittäisten sotilaiden lisäksi koukussa tappamiseen ovat hallitukset, korporaatiot ja valtaryhmittymät. Ahneus-, tehokkuus- ja laajentumispolitiikat pitävät siitä huolen.

    Kenties olisi syytä painokkaasti vuosittain palauttaa mieliin, miksi äitienpäivää oikeastaan vietetään.

    Äitienpäivää alettiin viettää Amerikassa 1870, kun Julia Ward Howe kirjoitti Äitienpäivän julistuksen. Kirjoitettuna vastaukseksi Amerikan sisällissotaan ja ranskalais-preussilaiseen sotaan hänen julistuksensa kutsui naisia käyttämään asemaansa äiteinä vaikuttaakseen yhteiskuntaan ja siten taistelemaan kaikkien sotien lopettamiseksi.

    Hän kutsui naisia nousemaan epäoikeudenmukaisen sodan väkivaltaa vastaan rooleissaan vaimoina ja äiteinä, protestoimaan turhuutta vastaan, jossa heidän poikansa tappavat toisten äitien poikia.

    Hän kirjoitti - sanokaa tiukasti:

    "Meillä ei tule olemaan suuria kysymyksiä turhien virastojen päätettäväksi, aviomiehemme eivät tule palaamaan luoksemme saamaan hyväilyjä ja suosionosoituksia verilöylylle löyhkäten. Poikiamme ei saa ottaa meiltä pois opetettavaksi unohtamaan sen, mitä olemme kyenneet heille opettamaan hyväntekeväisyydestä, armeliaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Me, yhden maan naiset, olemme liian herkkätuntoisia toisen maan naisia kohtaan salliaksemme poikiamme harjoitettavan vahingoittamaan heidän poikiaan."

    http://www.nationofchange.org/radical-history-mother-s-day-1336835841
     
  2. Mainos Google AdSense



  3. Kaukovittuilija

    Kaukovittuilija Kapteeni

    Liittynyt:
    26.11.2012
    Viestejä:
    828
    Tykkäykset:
    36
    Pisteet:
    76
    Aika tyypillistä on myös se että nuoret, joilla on ennestään luurankoja kaapissa; hakeutvat sotatoimialuulle, jossa tappaminen on laillista.
     
  4. pstsika

    pstsika Haukka Lahjoittaja

    Liittynyt:
    20.04.2011
    Viestejä:
    4,284
    Tykkäykset:
    3,042
    Pisteet:
    1,286
    Eriasteiset aivovammathan voivat aiheuttaa tuollaisia täysin käsittämättömiä aggressioita, kuten jutussa sanottiinkin. Ei siihen tarvita sotaa, vaan Suomestakin noita löytyy ihan onnettomuuksien uhreista. Suomessa heidän kohtalona on yleensä suljettu osasto ja hoito kestää niin kauan, että potilas paranee. Jos paranee.
    Ei tarvitse edes tappaa ketään, jotta tuollainen tahdonvastainen hoito muille ihmisille vaarallisena on mahdollista tarpeen vaatiessa loppuiän. Noita taitaa tälläkin hetkellä olla jotain +200 hlö tahdonvastaisessa hoidossa.

    Tuo on sen kovasti sanottu, että haluaisin jonkin lähteen. Toiseen muotoon kirjoitettunahan tuo tarkoittaa lähes samaa kuin ”ammattisotilaiden joukossa on keskimääräistä enemmän psykopaatteja”.

    Ammattisotilaissakin löytyy varmasti psykopaatteja, mutta mistä ammattiryhmästä niitä ei löytyisi…

    Samalla logiikalla voisi todeta, että poliiseiksi hakeutuu keskimääräistä väkivaltaisempia nuoria aikuisia, koska poliisin kenttätyössä tulee eteen tehtäviä, joissa joudutaan tai henkilöstä riippuen päästään käyttämään voimakeinoja. Ammatti siis mahdollistaa pamputtamisen ja painimisen siten, että laki seisoo selän takana.

    Jutussa esitetyn logiikan eli tappamisen teoreettinen opettelu houkuttelee kokeilemaan sitä käytännössä on myös melko kovaa tekstiä.
    Suomessa koulutetaan tällä hetkellä vuosittain +20 000 asevelvollista reserviin ja tällä hetkellä Suomessa on lienee jotain runsas 1½ miljoonaa sotilaskoulutuksen saanutta miestä. Miten moni näistä syyllistyy henkirikoksiin?
    Koulutus on väline luoda yksilölle henkisiä ja taidollisia valmiuksia tappamiseen, mutta ei varmaankaan muuta ketään psykopaatiksi, jolle tappamisesta tulee pakkomielle. Tuollainen koulutettu sotilas pystyy tappamaan, mutta ei tapa jos siihen ei ole ”lupaa”. Eli sodassa hän pystyy tappamaan, mutta palattuaan sodasta kotiin hän pystyy jatkamaan elämäänsä ainakin jollain tasolla ilman, että jatkaa tappamista. Tietysti sota aiheuttaa henkisiä vammoja siihen osallistuneille sotilaille ja veteraaneilla on kenties alempi kynnys tappaa siviilissä, koska ne tappamisen pidäkkeet on jo aiemmin murrettu, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että kyseessä olisi psykopaatti, jolle tappaminen on pakkomielle.

    ************************************************

    Minun isoisäni harrasti ennen sotia ammuntaa sekä toimi suojeluskunnassa saaden lisäkoulutusta tappamiseen pakollisen asepalveluksen lisäksi.
    Pikakivääriampujana sotataipaleensa Talvisodassa aloittanut mies on tappotyössä varmaan jo melkoinen ammattilainen ja hommasta tulee kaiketi rutiinia, mutta ihan yhteiskuntakelpoinen ja nopeasti siviilielämään sopeutunut kansalainen Jatkosodasta palasi. En tiedä, eikä kukaan suvun miehistä ole tainnut sitä kysyä, että tunsiko pappa sodasta palattuaan pakonomaista tarvetta tappaa vielä lisää, mutta sen tiedän, että hän ei ennen sotia, eikä niiden jälkeenkään tappanut kuin eläimiä. Sotien jälkeen metsätiluksilla kulkiessa mukana oli usein haulikko osin kai vanhasta tottumuksestakin, mutta läheskään aina siihen ei ollut patruunoita mukana. Ehkä eläinten metsästäminen ei enää tuottanut minkääntasoista onnistumisen tai tyydytyksen tunnetta tai varsinaista jahtikiihkoa, kun kerran oli jo vuosikaudet tappanut ihmisiä. Tai ehkä metsästäminen on ollut korviketta ihmisten tappamiselle? Tai ehkä oikeutettu tappaminen sodassa ei olekaan terveen miehen psyykelle niin kova juttu, kuin kaikenmaailman psykologit antavat ymmärtää.

    Olisikohan mahdollista, että PTSD ja muut sodan aiheuttamat henkiset ongelmat ovat olleet ihan arkipäiväisiä asioita Suomessakin, mutta tiiviimpi yhteisöllisyys on saanut tehtyä suuren osan siitä hoitotyöstä, joka nykyään on siirtynyt erilaisiin ”lataamoihin” ja lääkkeinä on ämpärikaupalla erilaisia nappeja.
    Ja ennen kaikkea nuo silloiset hoitotoimenpiteet (vertaistuki ilman ulkopuolista, kuten esim. sotaa näkemätön psykologi, sauna ja viina) ovat olleet niin merkityksellisiä ja riittävän ajoissa suoritettuja, että sodankäyneet miehet ovat päässeet takaisin siviiliyhteiskuntaan kiinni ja varsinaista yhteiskunnallista ongelmaa ei ole ehtinyt muodostua, vaikka joukkoon mahtuu myös niitä surullisia esimerkkejä.

    Ovatko nykypäivän miehet pehmeämpiä kuin isänsä ja isoisänsä, onko sota tavallisen miehen näkökulmasta muuttunut kovin paljoa tai onko sotakokemusten käsittely / niiden käsittelemättömyys eri muodoissaan syy sodan jälkeen tapahtuvalle yhteiskuntakelvottomaksi muuttumiselle.
     
  5. nikyli

    nikyli Korpraali

    Liittynyt:
    06.05.2013
    Viestejä:
    28
    Tykkäykset:
    10
    Pisteet:
    1
    Noin kuukausi sitten tuli YLE:ltä dokumentti jok käsitteli mm. meditaation vaikutusta rintamalta palanneiden väkivaltakohtausten hoitoon. Samassa ryhmässä oli myös vainoharhaisuudesta ja pelkotiloista kärsiviä. Eli heillä ei ollut pään alueen vammoja. vain jatkuva stressitila ja jatkuvat raakuudet.

    Suosittelen TietoFinlandian voittanutta Murtuneet mielet-kirjaa joka valottaa hyvin mmm.soadan ajan "pelkureiden" käsittelyä ja hoitoa. Pelkurit koittiin hyvin ongelmallisiksi koska heidän pelättiin levitävän pelkoa ja kauhua muiden kanssasotilaiden pariin. Osa teloitettiin, kuten kirjan eräs tapaus, lääkäri joka oli shokissa jättänyt asemapaikkansa ja löydetty sekavana, osa vietiin hoitoon.

    Toinen kirja joka kannattaa lukea on On killing. Kirja siitä miten sotilaita koulutetaan tappajiksi ja miten vaikeaa se on.
     
  6. Sardaukar

    Sardaukar Ylipäällikkö

    Liittynyt:
    05.03.2014
    Viestejä:
    5,322
    Tykkäykset:
    8,625
    Pisteet:
    1,286
    http://www.esquire.com/features/essay/ESQ0307ESSAY

    I Miss Iraq. I Miss My Gun. I Miss My War.
    A year after coming home from a tour in Iraq, a soldier returns home to find out he left something behind.

    Kolmisivuinen tarina siitä, miltä tuntuu olla koukussa sotaan.
     
  7. Sego

    Sego Alokas

    Liittynyt:
    04.09.2014
    Viestejä:
    1
    Tykkäykset:
    0
    Pisteet:
    0
    [QUOTE="
    Minun isoisäni harrasti ennen sotia ammuntaa sekä toimi suojeluskunnassa saaden lisäkoulutusta tappamiseen pakollisen asepalveluksen lisäksi.
    Pikakivääriampujana sotataipaleensa Talvisodassa aloittanut mies on tappotyössä varmaan jo melkoinen ammattilainen ja hommasta tulee kaiketi rutiinia, mutta ihan yhteiskuntakelpoinen ja nopeasti siviilielämään sopeutunut kansalainen Jatkosodasta palasi. En tiedä, eikä kukaan suvun miehistä ole tainnut sitä kysyä, että tunsiko pappa sodasta palattuaan pakonomaista tarvetta tappaa vielä lisää, mutta sen tiedän, että hän ei ennen sotia, eikä niiden jälkeenkään tappanut kuin eläimiä. Sotien jälkeen metsätiluksilla kulkiessa mukana oli usein haulikko osin kai vanhasta tottumuksestakin, mutta läheskään aina siihen ei ollut patruunoita mukana. Ehkä eläinten metsästäminen ei enää tuottanut minkääntasoista onnistumisen tai tyydytyksen tunnetta tai varsinaista jahtikiihkoa, kun kerran oli jo vuosikaudet tappanut ihmisiä. Tai ehkä metsästäminen on ollut korviketta ihmisten tappamiselle? Tai ehkä oikeutettu tappaminen sodassa ei olekaan terveen miehen psyykelle niin kova juttu, kuin kaikenmaailman psykologit antavat ymmärtää.

    Olisikohan mahdollista, että PTSD ja muut sodan aiheuttamat henkiset ongelmat ovat olleet ihan arkipäiväisiä asioita Suomessakin, mutta tiiviimpi yhteisöllisyys on saanut tehtyä suuren osan siitä hoitotyöstä, joka nykyään on siirtynyt erilaisiin ”lataamoihin” ja lääkkeinä on ämpärikaupalla erilaisia nappeja.
    Ja ennen kaikkea nuo silloiset hoitotoimenpiteet (vertaistuki ilman ulkopuolista, kuten esim. sotaa näkemätön psykologi, sauna ja viina) ovat olleet niin merkityksellisiä ja riittävän ajoissa suoritettuja, että sodankäyneet miehet ovat päässeet takaisin siviiliyhteiskuntaan kiinni ja varsinaista yhteiskunnallista ongelmaa ei ole ehtinyt muodostua, vaikka joukkoon mahtuu myös niitä surullisia esimerkkejä.

    Ovatko nykypäivän miehet pehmeämpiä kuin isänsä ja isoisänsä, onko sota tavallisen miehen näkökulmasta muuttunut kovin paljoa tai onko sotakokemusten käsittely / niiden käsittelemättömyys eri muodoissaan syy sodan jälkeen tapahtuvalle yhteiskuntakelvottomaksi muuttumiselle.[/QUOTE]

    Kannattaa lukea ruma sota ja murtuneet mielet-kirjat. Niin ensimmäiseksi "oikeutettu tappaminen" on hieman kysenalainen termi, mitä se on? Onko kukaan koskaan miettinyt millaista sisäistä ristiriitaa veteraaneille aiheutti sankarirooli ja sen korostaminen/juhlinta ja toisaalta esim. muistikuvat miten ampui "viholliselta" aivot pellolle, kuitenkin tietäen että kyse oli samanlaisesta ihmisestä kuin hän itsekkin, sotapoliittisena pelinappulana tappamaan käsketty. Sota-aikana on mielisairaaloihin päätynyt paljon sotilaita, toisaalta paljon suurempi määrä olisi tarvinnut hoitoa. Sodan jälkeen traumatisoituneet miehet lääkitsivät itseään viinalla, huumeilla ja työllä, olivat kireitä, osa väkivaltaisia ja kykenemättömiä normaaliin elämään. Esimerkiksi ruotsalaisten kiintymyssuhteet eroavat suomalaisten tyypillisestä välttelevästi kiintyneestä, voidaan miettiä mikä vaikutus sisällissodalla ja muilla sodilla tähän on. Viimeinen laukaus ei päättänyt sotaa ja uusia "sotainvaliideja" syntyy vielä tämän päivän sukupolviin. Viimeinen lause, ovatko nykypäivän miehet pehmeämpiä... Perinteisesti ja äkkisiltään ajateltuna voisi luulla että "kovat" miehet pärjäävät sodassa. Sodassa kuitenkin pärjäävät ns. pehmeät miehet, joiden pehmeys tarkoittaa hyvää perusturvallisuutta, perusluottamusta. Tasapainoista elämää. Näillä säilyy toivo, usko, luottamus ja harkintakyky vaikeissakin paikoissa, toisin kuin "kovillla". Toki perheelliset miehet ovat sodassa heikommilla kuin perheettömät, tämä "pehmeys" voi olla haitta.
     
  8. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    16,465
    Tykkäykset:
    23,993
    Pisteet:
    1,286
    Huonosti siinä aina käy, vaikka olisi miten kova aluksi. Tämä kaveri oli Ranskan muukalaislegioonassa (ja välillä sen rangaistuskomppaniassa). Palkkasoturina Kongossa ja Angolassa, sitten vielä Espanjan legioonassa. Tässä videossa hän on Thaimaassa kaikkien päihteiden riuduttamana hiukan ennen kuolemaansa 2011.

     
    ctg tykkäsi tästä.

Jaa tämä sivu