Eli kun Kekkosen aikana valta oli tosi pitkälti keskitetty Presidentille ja pääministerin valta oli huomattavasti pienempi, oliko pääministerillä loppujen lopuksi kovinkaan paljoa valtaa Kekkosen aikana?
Kuinka iso merkitys pääministerillä oli Kekkosen aikana?
- Viestiketjun aloittaja Protheon_93
- Aloitus PVM
Niin kauan kuin pääministerin nassu sattui miellyttämään Kekkosta hänellä oli valtaa mm. budjettiasioissa ja sisäpolitiikan suurilla linjoilla. Jos ei miellyttänyt niin hyvinkin nopeasti tuli eteen hallituksen hajottaminen ja vetäjän vaihto. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka olivat vahvasti pressan valtakuntaa.
Eli niin sanotusti englannin kielen ilmaisua käyttäen pääministeri ''served at Kekkonen's pleasure''. Mikä tarkoitti myös sitä, että silloin kun pääministerin naama alkoi Kekkosta kyrpimään, se oli sitten se siitä pääministeristä ja hänen hallituksesta.
Kuinka paljon yleisesti Kekkonen muutes puuttui sisäpolitiikan linjoihin vaikkapa SoTe, koulutus, maa - ja metsätalous, työ - ja elinkeino, infrastuktuuri, ympäristö - ja poliisiasioissa? Vai jäikö näissä asioissa Kekkosta miellyttävälle pääministerille laaja liikkumavara, vai ottiko Kekkonen missään näissä asioissa vahvasti kantoja? Vai oliko Kekkonen lähinnä suurimman osan huomiostaan ulko - ja turvallisuuspolitiikkaan dedikoiva politiikko?
Samoihin aikoihin "suuri ystävämme" ja naapurimme kertoi omista toiveistaan hallituksen suhteen. Niitä toiveita myös kuunneltiin herkällä korvalla ja aina vaalit eivät ratkaisseet hallituksen kokoonpanoa... Kokoomuksestakin tuli hallituskelpoinen vasta kun Holkeri oli vakuuttanut Kremlin ja tehnyt puolueesta "paavillisemman kuin Paavi itse"..
Kuulin, että jossakin vaiheessa itänaapuri rupesi suosimaan SDP:tä hallituksessa kommareiden yli, koska jotenkin nuo änkyrät äärivasemmalla onnistuivat ensimmäisen Kylmän Sodan ajan puolikkaan aikana vieraannuttamaan itsensä NL:n suosiosta, ja sen jälkeen Demarit oli mieluisampi kumppani kuin aidot kommarit.
SDP vaaran vuosina ja kylmässä sodassa on melkoinen liukuma. Kremlissä avoimesti vihattiin Väinö Tanneria joka istui sotasyyllisenä vankilassa, haki tukea lännestä ja vei äärivasemmiston äänisaalista hidastaen suomen liukua kommunismiin niin pitkää kun virtaa riitti. Sitten 60-luvulla vanhan polven demareiden virta alkoi hiipua ja uusi polvi Tarjoineen ja Erkkeineen nosti päätään.
Suosittelen lämpimästi Lasse Lehtisen kirjaa Tanner.
Tannerin kaltaisia demareita näkisi mieluusti tänäkin päivänä johtavissa asemissa. Rafael Paasio oli vielä vähän niin kuin välimallia ilman kummoisia kytkentöjä itänaapuriin mutta Sorsan puheenjohtajuuden myötä SDP lipsahti pimeälle puolelle.
60-luku muutti paljon. Vielä 1962 Kokoomus ja SDP muutaman muun puolueen ohella ajoi yhteistä ehdokastaan Lauri Honkaa pressaksi. Ei käynyt Neukkulalle ja Kekkonen jatkoi. Tuon näytöksen jälkeen loppuikin sitten rypistely ja 1974 jätettiin jo vaalitkin pitämättä. Suomi oli ulospäin niin kuin muukin itäblokki ikuisine presidentteineen. Kekkosen poikaa ei sentään valittu hänelle seuraajaksi 80-luvulla. Kekkosen kausi oli demokratian näkövinkkelistä synkeää tarinaa ja monella tapaa demokratian irvikuva.
Edit... Juu ei ollu Lauri
. Kyseessä oli siis tuolloinen oikeuskansleri Olavi Honka. Ja Honka-liiton pääteasema oli vuoden -61 noottikriisi.
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni kommarien vaaliorganisaatio SKDL oli hallituksessa aika lailla yhtäjaksoisesti 60-luvulta 80-luvulle. Juuri ne äärilaidan änkyrät olivat Neukkulan kavereita Taisto Sinisalon johdolla. Kommarien enemmistö ei esimerkiksi hyväksynyt Tsekkoslovakian miehitystä 1968. Taisi olla ainoa suomalainen puolue joka sen kunnolla tuomitsi muiden ollessa enemmänkin kusi sukassa. Vasta 80-luvulla enemmistökommarit saivat potkittua änkyrät pihalle ja nämä perustivat Demokraattisen vaihtoehdon joka tosiasiallisesti kai oli enemmänkin vaihtoehto demokratialle. Devaa johti köyhän miehen Spede Jouko Kajanoja. Erotuksena Pasaseen tietysti se että tällä kertaa ketään ei naurattanut vaikka jutut olivat vähintään yhtä älyttömiä. Neukkulan hajoamisen aikoihin perustettiin sitten Vasemmistoliitto johon kelpasivat taas myös änkyrät.
Tehtaankadun yhteistoimintamieheksi yleisesti tiedetty Taudinkantajan ex-toimittaja Jaakko Laakso hääräsi sittemmin puolustusvaliokunnassa ( jopa sen varapuheenjohtajana ) parikymmentä vuotta. Tuolloin kaikki ymmärsivät että ko. valiokunta vuoti kuin seula ja nimenomaan itänaapurin suuntaan.
Kaiken kaikkiaan kommariuteen liittyy elimellisesti riiteleminen. Sodan jälkeen juopa oli ensin heidän ja demarien välillä mutta sittemmin puolueen sisällä. Ja näin on edelleen kun ne jäljellä olevat muutamat tuhannet ovat jälleen jakautuneet kahteen puolueeseen.
Kekkosen aika kesti 23 vuotta. Sen alkuun mahtuivat alkuvaiheen yöpakkashallitus ja loppuvaiheen Koiviston hallitus.
Sanoisin että Noottikriisistä aina 70-luvun puoliväliin päämninisteri oli pressan lapanen. Sitä ennen Suomessa oli vielä poliitiikkaa YYA:n ulkopuolella ja sen jälkeen Kekkonen oli horiseva vanhus.
Sanoisin että Noottikriisistä aina 70-luvun puoliväliin päämninisteri oli pressan lapanen. Sitä ennen Suomessa oli vielä poliitiikkaa YYA:n ulkopuolella ja sen jälkeen Kekkonen oli horiseva vanhus.
Kreml tajusi ettei kommunistit tule saavuttamaan sellaista kannatusta jatkossa jolla olisi suuresti merkitystä. Hrustsov viimeisteli asian sanomalla "sosiaalidemokraatit eivät ole vihollisiamme", joka oli aivan päinvastainen lausunto kuin Stalinilla.
Ja lisäksi kommunistit oli jo silloinkin jakautuneet ryhmiin. Oli enemmistökommunistit ja vähemmistökommunistit. Molemmat sitä paitsi olivat SKPssä, joka puolestaan oli SKDLn alayhdistys. SKDL oli siis puoluerekisteissä. Muistan SKDLn puoluejohtaja Kalevi Kivistönkin joskus tiukasti vastanneen olevansa kansandemokraatti eikä mikään kommunisti.
Sorsa oli hyvissä väleissä naapuriin.
KGB valmisti 1969 tietä Kalevi Sorsalle
Suomen politiikan aikanaan mullistanut Kalevi Sorsan nousu tuntemattomuudesta Sdp:n puoluesihteeriksi 1969 ei tapahtunut sattumalta tai yllättäen, kuten on uskottu.
www.is.fi
Sorsan aikana KGB vähensi toimintaa Keskustan kanssa, koska SDP:llä oli enemmän valtaa ja vaikutusta. Tämän sai yksi Väyrynenkin todeta myöhemmin mutta ei tajunnut vinkkiä hänen tavatessaan Moskovassa vain "kakkosketjua" kun Demarit juttelivat suoraan "ykkösketjulle"..
Jonkinlainen jako meni KGB:n ulkomaan direktoraatin ja NKP:n kansainvälisen jaoksen välillä. Olen itse tulkinnut Taistolaisuuden siten että NKP yritti ängetä KGB:n tontille käyttäen SKP:n äärilaitaa kiilana.
Niin, pitäisi ensin määritellä demokratia. Kekkosella oli kuitenkin todennäköisesti kansan suuren enemmistön tuki toiminnalleen. Meillä Suomessa on se yksi iso ongelma, että usein ns. asiantuntijoille demokratia ei tarkoita kansanvaltaa vaan puoluevaltaa (esimerkiksi Jyrki I Katainen on lausunut "demokratia kasvaa puolueista"). Siksi em. "asiantuntijat" halusivat murtaa presidentin vallan, koska presidentin vallalla oli ja on suora kansan mandaatti, joka ei riipu puoluepolitrukkien kassakaappisopimuksista. Samasta syystä samat "asiantuntijat" eivät halua Suomeen Sveitsin kaltaista suoraa demokratiaa, koska tämä suoraan leikkaa puoluepolitrukkien valtaa.
Vapaa ehdokasasettelu ja äänestäjillä vapaus valita asetettujen ehdokkaiden välillä. Siinä kaksi demokratian kulmakiveä joilla pääsee jo pitkälle. Toisen puuttuessa ei kyseessä ole enää demokratia kuin näennäisesti. Ja 1962 meillä toteutui vain jälkimmäinen. Presidenttimme valittiin tosiasiallisesti Moskovassa ja Suomen kansalla oli kumileimasimen osa. Samalla ajauduttiin tilanteeseen jossa demokraattiset pressanvaalit toteutuivat vasta 20 vuotta myöhemmin.
Täydellistä järjestelmäähän ei ole vaan jokaisessa on omat valuvikansa.
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni silloinkin oli de jure vapaa ehdokasasettelu.
SKDL:ssä oli muitakin kuin kommareita mutta käytännössä SKP veteli naruista ja teki päätökset. Ilmeisesti Kivistö oli yksi niistä muista. Koko pumppu oli ikään kuin kommarien salonkikelpoisempi savuverho.
Viimeksi muokattu:
Jokainen tietysti arvottaa asioita oman maailmankatsomuksensa pohjalta. Minun maailmassani tuo ei riitä vaan vapaus on todellista tai sitä ei ole ensinkään.