Kysymys- ja vastaustopiikki

We have a winner! Olkaa hyvä ja jatkakaa.

Skodan valmistama monitori President Masaryk oli 30-luvulla Tsekkoslovakian jokilaivueen suurin alus. Saksalaisten Bechelareniksi nimeämänä taisteli mm. Budapestin puolustuksessa loppuvuodesta 1944. Antautui Amerikkalaisille Linzissä ja myöhemmin luovutettiin takaisin Tsekkoslovakialaisille mutta ilman aseistusta.
Ovelasti juonittu kysymys, perin ovela :).
 
Pikainen. Tyhjä pää nyt. Mikä oli toisen maailmansodan aikana tapahtunut suurin lääketieteellinen kehitystason parannus?
 
Penisiliinin tulo käyttöön.
Keksittiin jo paljon ennen sotaa, mutta sodan alkuvaiheessa kehitettiin keinot tuottaa suuria määriä teollisesti.
 
  • Tykkää
Reactions: krd
Penisilliini keksittiin jo ennen toista maailmansotaa. Muotoilin kyssärin huonosti joten tuo on hyväksyttävä. Hain verensiirtoja. StepanRudanskij jatkaa.
 
Onhan tuossa Old Boy ennen mua linjoilla tarkan vastauksen kanssa? Tossa on yksinkertainen kyssäri valmiina, laitan kohta.
 
Sori. En huomannut. Old boy siis jatkaa!
 
pois. eli en laitakaan. On tää nykyaika hektistä. :)
 
Hain verensiirtoja.
Itse hain pervitiiniä. Kaartissa 1994. Varuskuntalääkäri ei määrännyt, kehotti hakemaan ilmavoimiin seuraavassa elämässä.

Noh, seuraavaa kysymystä odotellessa... vauhtia @reserviläisveljet, perjantai-ilta kotona on sekä tylsää että vaarallista.
 
Joo näin käy melkein aina tällä asiantuntevalla forumilla...
Ellei kysymys ei ole huippuvaikea eikä goolaamalla löydettävissä, niin vastaus tulee minuuteissa!

Mun edellinen sääntöjä uhmaten laadittu kysymys herätti mielenkiintoa, niin jatketaan samalla linjallä. Eli laivaprojektista on kysymys. Meillähän on tälläkin foorumilla käyty vuoden sisällä kaksi kiivasta väittelyä omasta Laivue 2020 -hankkeestamme.
Nyt kysytään, mikä oli kaikkien aikojen hyödyllisin lentotukialusprojekti? Myös perustelut tulee esittää eli pelkkä nimeäminen ei riitä. Yhtä ainoaa oikeaa vastaustahan ei välttämättä löydy.
 
Essex-luokka.
Koska raskaan punttisalitreenin jäljeltä väsyttää, niin tyyydyn tämän vuorokauden puolella pelkästään wikiin.
Luokan laaja osanotto Toiseen maailmansotaan Tyynella valtamerellä, Korean ja Vietnamin sotaan.

Military contributions

One author called the Essex class "the most significant class of warships in American naval history", citing the large number produced and "their role in making the aircraft carrier the backbone of the U.S. Navy."[26]

Essex-class ships played a central role in the Pacific theater of World War II from 1943 through the end of the war, beginning with raids in the central Pacific and the invasion of Tarawa in the Gilbert Islands. The ships successfully performed a number of missions, included air superiority, attacking the Japanese fleet, supporting landings, fleet protection, bombing the Japanese home islands, and transporting aircraft and troops. Along the way, the carriers survived bombs, torpedoes, kamikazes, and typhoons without one ship being sunk.

Eleven of the Essex carriers participated in the Korean War.[27] These ships played a major role throughout the entire war. Missions included attacks on all types of ground targets, air superiority, and antisubmarine patrols.

Thirteen of the 24 carriers originally built participated in the Vietnam War, including the prelude and follow-up.[27] However, their inability to support the latest aircraft constrained some of those ships to specialized roles as helicopter carriers or antisubmarine platforms. The ships still performing an attack mission generally carried older aircraft types than the supercarriers. Yet, the Essex class still made significant contributions to all aspects of the U.S. war effort. In one notable event, during the Gulf of Tonkin Incident, aircraft from Ticonderoga fired at North Vietnamese torpedo boats that had attacked a U.S. destroyer.[28]

The carriers also contributed between the wars, projecting U.S. power around the world and performing antisubmarine patrols. When the Cold War heated up, the Essex carriers were often involved, including Quemoy and the Matsu Islands, the Bay of Pigs Invasion, and the Cuban Missile Crisis.[29] Also, from 1957 through 1991 an Essex-class ship served as the Navy's training carrier—Antietam from 1957 through 1962 and Lexington for the remainder of the time.
https://en.wikipedia.org/wiki/Essex-class_aircraft_carrier
 
Komppaan. Ja nimenomaan modifiointien ansiosta oli vielä mukana Vietnamissakin.

USS Lake Chamberlain straight-deck configuration

1024px-Uss_lake_champlain_cvs-39.jpg

USS Ticonderoga with angled flight deck

USS_Ticonderoga.jpg
 
Jos reserviläisveljet sallivat välikysymyksen tähän (oletan että edellinen on jo ratkaistu veljien @JR49 ja @tulikomento :n toimesta, osaatteko sanoa mikä on Suomesta (Espoosta) mitattuna kaukaisin taistelutanner jossa suomalaiset maajoukot ovat sotineet... (Tsushiman meritaistelun muutamaa Itämeren laivaston matruusia ei lasketa)? Myöskään internoituja merimiehiä ei lasketa. Vapaaehtoiset Israelin 1948-itsenäisyysodassa ja myöhemmissä arabikapinoissa samoin pois listalta... Eli suomalainen joukkoyksikkö, historiallisella liputuksella ei ole väliä, eikä komentokielellä, ainoastaan kilometrit mitataan!
Cheers.
EDIT: Lauri Törni ehkä vastasi joukkoyksikköä mutta hänen Kaukasus-vuoriston eskapaadit eivät myöskään täytä vaadittuja parametrejä :).

EDIT_redux: Suomalainen ISAF-komppania in Butt-fuckistan ei ollut maavoimien taistelujoukko.
 
Viimeksi muokattu:

Ööh, eli suomalaiset Waffen-SS -miehet jää pois laskuista (huom. Törni ei ollut mukana kun tuli maitojunalla takaisin kotisuomeen ;) ) ? Ja Törnin Vietnam-sessioitakaan ei lueta mukaan ? Mites sitten YK-sotilaat, esim Kypros 64 tai siitä eteenpäin Israelin ja hiekkamaiden keskinäisten rähinöiden jälkiselvittelyt ?

Mutta että suomalainen joukko-osasto ? Veikkaan että Turkin sota 1877-78 ja Suomen kaarti.
 
Jos reserviläisveljet sallivat välikysymyksen tähän (oletan että edellinen on jo ratkaistu veljien @JR49 ja @tulikomento :n toimesta, osaatteko sanoa mikä on Suomesta (Espoosta) mitattuna kaukaisin taistelutanner jossa suomalaiset maajoukot ovat sotineet... (Tsushiman meritaistelun muutamaa Itämeren laivaston matruusia ei lasketa)? Myöskään internoituja merimiehiä ei lasketa. Vapaaehtoiset Israelin 1948-itsenäisyysodassa ja myöhemmissä arabikapinoissa samoin pois listalta... Eli suomalainen joukkoyksikkö, historiallisella liputuksella ei ole väliä, eikä komentokielellä, ainoastaan kilometrit mitataan!
Cheers.
EDIT: Lauri Törni ehkä vastasi joukkoyksikköä mutta hänen Kaukasus-vuoriston eskapaadit eivät myöskään täytä vaadittuja parametrejä :).

EDIT_redux: Suomalainen ISAF-komppania in Butt-fuckistan ei ollut maavoimien taistelujoukko.

Olisko John Bull's Crime kyseessä?
 
Noh hups... eivät jää pois. Linnuntietä saatat olla oikeassa @tulikomento .... tarkoituksena oli hakea tämä mesta, mutta pallo on pyöreä edelleen ja saatan olla väärässä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malgobek

>>>> Wikistä>>>>>

Toukokuussa 1942 pataljoona sai nimen III/Nordland, kolmas pataljoona Nordlandin rykmentissä. Kesällä 1942 se oli valloittamassa Länsi-Kaukasiaa, tarkoituksena päästä Groznyihin. Lokakuussa 1942 se valtasi kukkulan numero 701 Malgobekin laitamilla SS-Untersturmführer Tauno Pohjanlehdon johdolla raskain tappioin.

Pataljoona menetti yhteensä 255 miestä kaatuneina, 686 haavoittuneina ja 14 kadonneina.
>>>>>> end snip>>>>>>>

Nah nää on näitä humalaisen päähänpistoja kun pitäis jotain keksiä tyhjästä päästä
 
Eipä mitään, ajattelin vaan aluksi että SS-pataljoona on suljettu pois jo ennakkoon. :)

Mutta joo, kaukana kotimaasta miehet olivat. Malgobek on nimittäin käsittääkseni jo Tsetseniaa tuossa ihan Kaukasuksen rinteillä.

get_map.htm.jpg
 
Katso liite: 13797
Pitää paikkansa... melkein Groztnyssä olivat. Ja Kaarti puolestaan Bulgariassa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gornyi_Dubnjakin_taistelu

Jep kysymyksenasettelu olisi varmasti ollut A-le-kök -lava sitten paljon jäsennellympi... näyttää muuten siltä jo että yksi on nukkunut joukosta pois, veli @JR49 :n puhelin ilmeisesti tuuttaa kuorsausta aamun apelliin saakka :). On koiramiehiä tosin joten herätys tulee aika karusti aikasin, niinkuin meilläkin
 
Back
Top