Lappilaiset menevät armeijaan, Keski-Suomessa jaetaan vapautuksia

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Kotimaa 15.8.2013 klo 20:23
Lappilaiset menevät armeijaan, Keski-Suomessa jaetaan vapautuksia

Kutsunnat alkoivat tänään torstaina. Väliaikaisesti tai pysyvästi asepalveluksesta vapautettujen määrissä on maakuntien välillä dramaattisia eroja, käy ilmi Puolustusvoimien tilastoista.

Useat keskisuomalaiset nuoret ovat liian lihavia armeijaan. Viime vuoden kutsunnoissa Puolustusvoimat jakoi maakunnassa väliaikaisia tai pysyviä vapautuksia useammalle kuin joka viidennelle. Suurimmat syyt vapautuksiin olivat ylipainossa ja mielenterveysongelmissa.

Puolustusvoimien tilastoista selviää, että maakuntien välillä on huomattavia eroja siinä, miten moni nuori päätyy palvelukseen ja kuinka moni vapautetaan palveluksesta.

Lapissa vapautettuja on ollut viime vuosina alle kymmenen prosenttia ikäluokasta. Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla vapautusluvut ovat vaihdelleet voimakkaasti eri ikäluokkien välillä kuitenkin niin, että vapautettuja on vuodesta 2009 lähtien ollut näissä maakunnissa pääsääntöisesti enemmän kuin keskimäärin Suomessa. Vuonna 2009 Keski-Suomi pääsi keskiarvolukemiin.

Syy on osittain tietoisissa valinnoissa.

- Me käytämme Keski-Suomessa karkeaa seulaa. Meiltä lähtee vähemmän poikia palvelukseen. Näyttäisi siltä, että he pysyvät hyvin varusmiesaikanaan palveluksessa eivätkä keskeytä sitä terveydellisistä syistä, sanoo Puolustusvoimien Keski-Suomen aluetoimiston päällikkö Janne Oksanen.

Oksasen mukaan viime vuonna ylipainoisina kutsuntoihin tulleista moni treenaa kuntoaan vuoden tai kahden aikana ja on valmis suorittamaan palveluksen myöhemmin. Keski-Suomen aluetoimiston tavoitteena on pitää kiinni nuorista mahdollisimman pitkään.

Oksanen haluaa korostaa, että asepalveluksen valintakriteerit ovat samat koko maassa.

Tilastojen mukaan suurin osa väliaikaisesti asepalveluksesta vapautetuista ei suorita palvelusta koskaan. Vapautetuista vain neljännes pääsee myöhemmin palvelukseen.

"Luotamme lääkäreihin"

Vanhan huhun mukaan armeijasta voi saada vapautuksen näyttelemällä epävakaata kutsunnoissa. Osastoupseeri osastoupseeri Timo Miettinen maavoimien esikunnasta sanoo luottavansa lääkäreihin ja siihen, että kukin nuori mies saa oikeudenmukaisen kohtelun kutsunnoissa.

Hänen mukaansa kutsuntalääkäreitä koulutetaan jatkuvasti, jotta nuorten miesten terveydentilan tulkinnoissa ei syntyisi eroja, jotka johtaisivat erilaisiin vapautus- ja palveluspäätöksiin.

Jotta asepalvelu sujuisi mahdollisimman hyvin, Puolustusvoimat pyrkii toteuttamaan mahdollisimman hyvin nuorten toiveet. Yleensä jomman kumman toisesta toiveesta saa läpi: nuori voi vaikuttaa joko palveluspaikkaan tai palvelusajankohtaan.

Hyvin moni tänään torstaina kutsunnoissa piipahtanut nuori mies toivoi pääsevänsä asepalvelukseen mahdollisimman nopeasti. Vuoden 2014 saapumiserät ovat kuitenkin pääosin jo täynnä. Miehiä sijoitetaan vuoden 2015 saapumiseriin.

Puolustusvoimat helpottaa palvelukseen astumista julkaisemalla lähitulevaisuudessa kolmiulotteisen kasarmin. Siinä omaiset ja tulevat alokkaat voivat katsoa etukäteen, miltä kasarmin majoitustilat, yleinen ampumarata tai harjoitusalueet näyttävät.

Viime vuoden kutsunnoissa noin 450 miestä jätti tulematta paikalle. Kun pääesikunnan Timo Miettinen viimeksi tarkisti asian, tilastoista löytyi viisi Suomessa asuvaa miestä, jotka eivät olleet 29 ikävuoteen mennessä kertaakaan tulleet kutsuntoihin. Kun henkilö täyttää 30, armeija ja poliisi lopettavat etsinnät.

http://yle.fi/uutiset/lappilaiset_menevat_armeijaan_keski-suomessa_jaetaan_vapautuksia/6779406
 
Lapissa on kovempi sosiaalinen paine suorittaa palvelus.
 
Kuinka moni käy varusmiespalveluksen loppuun saakka (siis osuutena koko ikäluokasta), K-S vs. Lappi?
 
Hyvä kysymys siellä takana. Silloinhan myös selviää se seikka onko K-S:n tiukka seula parempi lopputuloksen kannalta. Tietysti asiahan voi olla myös niin että Keski-Suomessa on vain enemmän retardeja...
 
Vapautus asepalveluksesta ei ole merkki aina mistään "retard" hommasta. Ja vaikka sellainen olisikaan, ei sitä pidä haukkua.

Itse en omia geenejä ja vanhempia valinnut (ja olen siis asepalveluksen suorittanut). Veikkaan että cranen selitys selittää paljon tätä asiaa.
 
Erot ovat hiukan yllättäviä. Lappilaisten korkea % ei ole yllätys (kovempi sosiaalinen paine ja todennäköisesti keskivertoa liikkuvampi nuoriso). Sen sijaan yleinen stereotypiä veltoista, kelvottomista helsinkiläisistä (jota itsekin mielelläni viljelen...) ei tunnu tämän mukaan pitävän paikkaansa. Pohjois-Karjalan korkea karsintaprosentti on myös yllätys.

Mutta tietenkin pitäisi tosiaan nähdä koko kuva, eli myös palveluksensa keskeyttäneiden määrä.
 
Sehän ei edes pidä paikkaansa että maaseudulla, eli voidaanko yleistää nyt koskemaan lappalaisia (nunnuka nunnuka...), olisi liikkuvampaa sakkia, koska maaseudulla ylipaino on yleisempää. Syynä pidetään mm. pitkiä matkoja liikuntaharrastuksiin ja niiden vähäisyyttä, koska peltotöissä on harva ja ennenhän urheilu oli sosiaalisesti hyväksyttävä syy lintsata pelto- ja navettahommista.
 
Back
Top