Lauri törni

En kritisoinut Törnin touhuja sinänsä (mieshän on Marskin ritari ja ei sitä nyt kaikille anneta). Halusin vain mainita, että kaikki eivät Törnistä ja miehen tyylistä pitaneet. Itse olisin saattanut pitää ihan henk.koht. tasollakin.

"Vihulaisen" puolelle siirtymistä en kyllä hyväksy, vaikka ymmärrän. Olisi nyt edes reilusti siirtynyt jonkin muun maan palvelukseen, kuin sellaisen joka oli sodassa Suomen kanssa. Mutta noita aikoja on hieman vaikea ymmärtää kun niitä ei ole elänyt.
 
Tämä ei ole henkilökohtaista millään tasolla, vaan haluaisin aidosti tietää kuka oli joka Törnistä juorusi... ?

Olen samaa mieltä puolen vaihtamisesta mutta meidän on todella vaikeata samaistua ja tietää mitä Törnin elämässä/päässä liikkui ja tapahtui...eikö vaan? "Mies tekee mitä miehen on tehtävä"....
(sota on helvettiä enkä voi tuomita siitä mitä kukin siellä on tehnyt tai jättänyt tekemättä..sen on mennyttä eikä siitä sen enempää)

Mikä minua "eniten" jurppii on se miten nykyään "akateemisesti oppineet" arvoivat/antavat "painavia" lausuntojaan ihmisten elämästä/ toiminnasta joista voivat vain lukea heidän teoistaan tai kertomuksia ihmisten kertomuksista jotka tunisvat/olivat tekemisissä kyseisten kanssa, ottamatta kuitenkaan huomioon näiden miesten/ihmisten aikaa/ sen ajan tapoja käyttäytyä/ajatella ect... sekä heidän henk.kohtaista elämänkokemus maailmaa , jotka kumpuvavat juurikin tuon ajan ihmisten tavasta elää ja ajatella ja heidän menneisyydestään heidän ajassaan.... (arvosteluaTörnin viinan käytöstä, Mannerheimin päätöksistä sodan loppuvaiheissa ect)

Hitsi että otti aikaa vääntää tämä vuodatus :)
 
Viimeksi muokattu:
Olihan Törni aivan hillitön sotilas. Noita ansioita ei kukaan voi kiistää.

Oma tietty "antipatia" Törniä kohti (joka ei ole vakavaa) ehken johtuu siitä, että itselle aikoinaan tarjottiin mahdollisuutta siirtyä toisen valtion palvelukseen. Totesin. että "lyötte passin kouraan ja sitten katsotaan, mutta niin monet valat vannoneena suomalaisena sotilaana en voi moista tehdä".
 
No niin... ymmärrän ja harmittaa puolestasi mutta sinun elämäntilanne ect pisti sinut tekemään päätöksiä joiden mukaan jatkat elämääsi...eikä ilmeisesti mitenkään huonosti? :)
 
No niin... ymmärrän ja harmittaa puolestasi mutta sinun elämäntilanne ect pisti sinut tekemään päätöksiä joiden mukaan jatkat elämääsi...eikä ilmeisesti mitenkään huonosti? :)

Ei ollut IDF joka tarjouksen teki, niillä riittää heppuja omasta takaa. :) Vaan SANDF eli Etelä-Afrikan asevoimat apartheidin jälkeen. :)

Ei siinä ollut mitään salaista.
 
Olihan Törni aivan hillitön sotilas. Noita ansioita ei kukaan voi kiistää.

Oma tietty "antipatia" Törniä kohti (joka ei ole vakavaa) ehken johtuu siitä, että itselle aikoinaan tarjottiin mahdollisuutta siirtyä toisen valtion palvelukseen. Totesin. että "lyötte passin kouraan ja sitten katsotaan, mutta niin monet valat vannoneena suomalaisena sotilaana en voi moista tehdä".

Tuota tilannetta pitää mielestäni katsoa kahdesta vinkkelistä. Ensiksikin Törni ei viihtynyt siviilissä enää ja kuuluisana esitaistelijana ja asekätkijänä koki itsensä merkityksi mieheksi, oli syytä tai ei. Toisekseen ne olivat aika mustia ja epävarmoja aikoja. Törni aidosti vihasi kommunismia, ja siihen oli suuri vaara. Mikäli Neuvostoliitto miehittäisi Suomen vastarintaliike nousisi aseisiin Saksan avustamana.

Tuossa on wikitietoa siitä tohtori Vilho Helasen vastarintaliikkeestä, joka järjesti Törnin matkan Saksaan koulutukseen. Hyvä tarkoitus kai heillä oli, mutta tosiasiallisesti toiminta oli maanpetoksellista.

Tämä vastarintaliike oli kyllä määrätyllä tavalla aidosti isänmaallinen. Se nimittäin toimi todistettavasti vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1948.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksalaismielinen_vastarintaliike_Suomessa
 
Vonka kyllä sen parhaiten sanoo.

Ei valkene se päivä, että kiistäisin Törnin isänmaallisuutta.

Arvostelukykyä kyllä joskus...mutta kukas meistä ei olisi joskus tehnyt huonoja päätöksiä.
 
Nykyisinkin voi olla vaikeaa päätellä, mikä on isänmaallista ja mikä ei. Tulevat sukupolvet sen tietää.
 
Isänmaallisuudesta voisi lähteä keskustelemaan toisessakin topikissa, mutta laitan tämän lupauksen (jota itse en ole antanut):

Kadettilipun, sotilaan korkeimpien hyveiden, uskollisuuden ja miehuuden, kunnian ja toveruuden vertauskuvan edessä minä lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle. Kadettiaikanani ja sen jälkeen olkoon tunnukseni Suomen vapaus ja kansamme onni. Isien sankarimuisto säilyköön minulle pyhänä, ja sotilaan kunnia olkoon toimintani johtotähti. Ajatuksieni ja tekojeni kannustimet ja tavoitteet olkoot aina ylevät ja jalot. En karta työtä, en taistelua, en kärsimyksiä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi. Auttakoon Jumala minua olemaan kestävä kunnian tiellä.
 
Back
Top