Lentävä sukellusvene

DARPA kehittää lentävää sukellusvenettä erikoisjoukkojen käyttöön. (Vanha uutinen vuodelta 2008 ja varmaan täällä joskus jo käsitelty, mutta minusta mielenkiintoinen sellainen.) Taitaa taas mennä hieman tieteisfantasian puolelle, mutta tällainen projekti on siis Yhdysvaltojen puolustusministeriöllä käynnissä.

''Yhdysvaltojen puolustusministeriön tutkimusosasto Darpa on järjestänyt hankkeen, jossa yritetään kehittää vedessä sukeltavaa lentokonetta. Lentokoneen ja sukellusveneen yhdistelmä avaisi aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, mutta kyseessä on insinöörin painajainen.

Darpa on järjestänyt avoimen suunnitteluhankkeen, jossa tavoite on tietyt vähimmäisvaatimukset täyttävä "vedenalainen lentokone". Aluksen pitäisi pystyä lentämään ilmassa 1850 kilometrin päässä olevaan kohteeseen, tai sukeltamaan vedessä 22 kilometrin päässä olevaan kohteeseen. Aikaa ei saisi kulua yli kahdeksaa tuntia.

Sukellusveneen ja lentokoneen yhdistelmässä olisi tilaa kahdeksalle hengelle ja 910 kilon painoiselle lastille. Tavoite on se, että alus voisi kuljettaa ryhmän lentämällä rannikkovesille, jättää heidät rannan läheisyyteen, ja odotella ryhmää enintään kolmen päivän ajan.

Sukeltamiseen käytettäisiin snorkkelitekniikkaa, eli ilma otettaisiin putken avulla pinnan päältä. Tämän vuoksi laite ei pystyisi sukeltamaan syvälle ainakaan pitkäksi aikaa.

Darpa myöntää, että tavoite on erittäin vaikea. Sukellusveneen ja lentokoneen yhdistelmää on yritetty suunnitella aikaisemminkin, mutta heikolla menestyksellä. Darpa haluaakin suunnitelmien lisäksi tietokonemalleja ja -laskelmia siitä, että laitteen voisi toteuttaa myös käytännössä.''
Lähteitä: http://www.tietokone.fi/uutiset/2008/yhdysvallat_kehittaa_lentavaa_sukellusvenetta
http://www.telegraph.co.uk/science/7872645/Pentagon-plans-flying-submarine.html
http://www.newscientist.com/articleimages/mg20727671.000/1-from-sea-to-sky-submarines-that-fly.html
Havainnekuva:
27671001.jpg
 
Googlaappa uusimpia siviilisukellusveneitä ja sä voit nähdä muutaman artikkelin siiven muodon antavan sukellusveneelle lentomuodon - "planar" on termi mitä he käyttävät. Mutta en käyttäisi niitä liitämään veden pinnalla vaan alla koko ajan.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
DARPA kehittää lentävää sukellusvenettä erikoisjoukkojen käyttöön. (Vanha uutinen vuodelta 2008 ja varmaan täällä joskus jo käsitelty, mutta minusta mielenkiintoinen sellainen.) Taitaa taas mennä hieman tieteisfantasian puolelle, mutta tällainen projekti on siis Yhdysvaltojen puolustusministeriöllä käynnissä.

En oikeastaan usko että tällainen laite olisi kovinkaan käyttökelpoinen vaikka näin ensihuumassa se varmaan tuntuisikin siltä. Sellaiset erikoisjoukkojen agenttihommat joihin tuota kaavaillaan ovat paremmin tehtävissä oikeilla sukellusveneillä. "Sukelluslentovene" olisi hyvin altis torjunnalle: hidas lentokone ja vielä hitaampi, pinnan tuntumassa kulkeva sukellusvene.
 
Back
Top