Libya

yle 18.10.2013 klo 15:45
Libyan sotilaspoliisin komentaja ammuttiin
Isku tapahtui levottomassa Benghazissa, jossa vuosi sitten tapettiin Yhdysvaltain suurlähettiläs.

Libyan sotilaspoliisin komentaja Ahmed al-Barghathi on ammuttu kotinsa edustalla Libyan toiseksi suurimmassa kaupungissa Benghazissa.

Tuntemattomat miehet ampuivat al-Barghathia useita kertoja, kun hän oli lähdössä perjantairukouksiin. Hän kuoli vammoihinsa sairaalassa.

Levottomassa Benghazissa on tapettu aiemmin useita muitakin korkea-arvoisia upseereja. Siellä tehtiin vuosi sitten myös isku, jossa kuoli Yhdysvaltain suurlähettiläs.

Osa entisistä kapinallisryhmistä on lupautunut yhteistyöhön hallituksen kanssa alueen turvallisuuden takaamiseksi, mutta ovat silti syyllistyneet yhä väkivaltaan.

Lähteet:
Reuters, AFP
 
Libyalaisten uudet "Khrizantema-S" panssarintappaja ajoneuvot rivissä.
bAsuEVN.jpg
 
yle 7.11.2013 klo 22:36
Reuters: Libyan pääkaupungissa kiivasta tulitusta
Reutersin lähteen mukaan raskaasti aseistettu joukko hyökkää Tripolissa kostaakseen taistelijansa kuoleman.

Libyan pääkaupungissa Tripolissa on puhjennut kiivasta tulitusta, kertovat uutistoimisto Reutersin toimittajat. Heidän mukaansa kaupungista kuuluu ilmatorjunta-aseiden ja kranaattien ääniä.

Reutersin turvallisuuslähteen mukaan pääkaupunkiin tullut raskaasti aseistettu joukko on hyökännyt itäisellä Suq al-Juman alueella kostaakseen yhden taistelijansa kuoleman. Tämä kuoli ammuskelussa Tripolissa aiemmin tällä viikolla, lähde sanoo.

Lähteet:
Reuters
 
yle 15.11.2013 klo 21:33
Mielenosoittajat yrittivät karkottaa asejoukkion Tripolista
- useita kuoli, kymmeniä haavoittui

Puolisotilaallisen joukkion jäsenet ampuivat mielenosoittajajoukkoon. Protestoijat palasivat aseistautuneina ja sytyttivät rakennuksia tuleen.

Kuva mielenosoituksesta Tripolissa, ennen kuin väkivaltaisuudet puhkesivat. Kuva: Sabri Elmhedwi / EPA
Useita ihmisiä on kuollut ja kymmeniä haavoittunut Libyan pääkaupungissa Tripolissa puhjenneissa väkivaltaisuuksissa. Libyan terveysministeriön mukaan kuolleita on 15 ja haavoittuneita 95. Libyan uutistoimiston LANAn mukaan kuolleita on 13 ja haavoittuneita yli 130.

Satojen mielenosoittajien joukko oli kokoontunut vaatimaan puolisotilaallisen ryhmän poistumista kaupungista, kun nämä ryhtyivät tulittamaan väkijoukkoa.

Paikalta paenneet mielenosoittajat palasivat myöhemmin takaisin aseistautuneina ja sytyttivät tuleen asejoukkion käyttämiä rakennuksia.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
Libyan uusi armeija matkalla "tositoimiin". Tuota menoa kun katsoo, niin ei ole ihme etteivät pysty laittamaan kuriin militiamiehiä joita löytyy tuhansia ympäri valtiota.
photo-2.jpg
 
yle 27.11.2013 klo 21:29
Protestit uhkaavat ajaa Libyan talouskriisiin - öljyntuotanto romahtanut
Pääministeri Ali Zeidanin mukaan hallitus ei kykene maksamaan palkkoja ja voi joutua turvautumaan lainoihin, jos öljykenttien ja -terminaalien saarrot eivät lopu.

Libyan öljytulot ovat supistuneet 80 prosenttia sen jälkeen, kun protestit alkoivat kesäkuussa pysäyttää öljyntuotantoa, kertoo pääministeri Ali Zeidan. Hänen mukaansa Libyaa uhkaa jo talouskriisi.

Aseistetut ryhmät sekä eri heimojen ja etnisten ryhmien edustajat ovat vallanneet öljykenttiä ja satamia tehostaakseen omia vaatimuksiaan.

Zeidan varoittaa, ettei hallitus kykene maksamaan virkamiesten palkkoja ja saattaa joutua turvautumaan lainoihin, jos öljyteollisuuden saarrot eivät lopu.

Libyan budjetti on rahoitettu 96-prosenttisesti öljytuloilla. Maa on tuottanut noin 1,5 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä, mutta tuotanto on nyt supistunut noin 250 000 tynnyriin päivässä.

Talousministeri Abou Fnasin mukaan saarrot ovat maksaneet Libyalle tähän mennessä noin 4,5 miljardia euroa. Joidenkin arvioiden mukaan summa on tätäkin suurempi.

Saartojen lisäksi pelkoa Libyan ajautumisesta kaaokseen ovat lisänneet viime aikoina lisääntyneet aseelliset yhteenotot. Libyassa toimii useita aseellisia ryhmiä, jotka olivat kaksi vuotta sitten kaatamassa Muammar Gaddafin hallitusta, mutta eivät ole suostuneet liittymään armeijaan.

Maanantaina Benghazissa maan itäosassa kuoli ainakin yhdeksän ihmistä ja haavoittui kymmeniä armeijan ja islamistisen Ansar al-Sharian joukkojen välillä ja uusista yhteenotoista kerrottiin keskiviikkona. Ainakin kolme sotilasta on kuollut.

Toissa viikonloppuna pääkaupungissa Tripolissa kuoli kymmeniä ihmisiä Misratan puolisotilaallisten joukkojen ja hallituksen tukijoiden välillä.

Keskiviikkona Libyassa tuhoutui 1500-luvulta peräisin oleva mausoleumi räjähdyksessä, josta epäillään islamisteja. Sisällä ollut Tripolin ensimmäisen ottomaanikuvernöörin Murad Aghan hauta pysyi ehjänä.

Libyan talous romahti yli 60 prosenttia vuonna 2011, jolloin maassa käytiin Gaddafin syrjäyttänyt sisällissota. Viime vuonna talous kuitenkin kasvoi yli sata prosenttia. Tänä vuonna Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi Libyan talouden supistuvan 5,1 prosenttia öljyntuotannon häiriöiden vuoksi.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
yle 18.1.2014 klo 22:39
Libyaan on julistettu hätätila
Maan eteläosien heimolevottomuuksissa on kuollut ainakin 30 viikon aikana.

Libyan kansallinen kongressi on julistanut maahan hätätilan lauantaina. Syynä ovat maan eteläosien levottomuudet, jotka alkoivat viikko sitten. Ainakin 30 on kuollut heimojen välisissä yhteenotoissa.

Aseistetut miehet valloittivat lauantaina sotilastukikohdan Sebhan kaupungin lähettyvillä. Puolustusministeriön tiedottajan mukaan tukikohta on kuitenkin vallattu takaisin.

Tiedottajan mukaan hyökkäyksen takana olivat entisen diktaattorin Muammar Gaddafin kannattajat. Naton tukemat kapinalliset tappoivat Gaddafin lokakuussa 2011.

Lähteet:
AFP
 
yle 9.3.2014 klo 17:22
Libya uhkasi jo toistamiseen käyttää voimaa luvatonta öljytankkeria vastaan
Kapinalliset lastaavat luvatonta öljyä Pohjois-Korean lipun alla purjehtivaan tankkeriin jo toista päivää.

Libyan puolustusministeriö määräsi jo toistamiseen laivastonsa ja ilmavoimansa käyttämään voimaa Pohjois-Korean lipun alla purjehtivaa tankkeria vastaan Es-Siderin öljysatamassa.

Lauantaina Libya uhkasi pommittaa aluksen, jos se ei poistu terminaalista. Libyan pääministeri Ali Zidan kuitenkin ilmoitti myöhemmin lauantaina, että armeija ei pannut määräystä toimeen. Syyksi uhkauksen perumiseen kerrottiin sää.

Aluetta hallitsevat kapinalliset lastasivat sunnuntaina laivaan raakaöljyä luvattomasti jo toisena päivänä peräkkäin. Pääministeri Zidanin mukaan Libyan hallituksesta on otettu yhteyttä Pohjois-Koreaan, ja säiliöaluksen uskotaan kuuluvan Persianlahdella asuvalle liikemiehelle.

Laittomasta öljynviennistä on tullut Libyan tuorein riesa. Kapinalliset ovat kääntyneet väliaikaista keskushallintoa vastaan ja vallanneet Itä-Libyan öljyterminaaleja. He vaativat itselleen suurempaa osuutta Libyan öljytuloista ja laajempaa itsemääräämisoikeutta.

Lähteet:
AFP, AP
 
USA:n laivasto valtasi laittomasti Libyassa öljyä lastanneen tankkerin
Tankkeri lastasi aiemmin tässä kuussa öljyä Libyan kapinallisten hallussa olevassa öljysatamassa. Sen pysäyttämistä olivat pyytäneet Libya ja Kypros, Pentagon sanoo.

  • Yhdysvaltain laivaston joukot ovat ottaneet haltuunsa öljytankkerin, joka lastasi aiemmin tässä kuussa Libyassa öljyä laittomasti, puolustusministeriö Pentagon sanoo.

    Pentagonin mukaan laivaston joukot tunkeutuivat alukseen Libyan ja Kyproksen hallitusten pyynnöstä.

    Kukaan ei loukkaantunut operaatiossa, joka tapahtui kansainvälisillä vesillä Kyproksen kaakkoispuolella, ministeriö sanoo. Yhdysvallat vie aluksen takaisin Libyaan.

    Tankkeri tankkasi aiemmin tässä kuussa kapinallisten hallussa olevassa Al-Sidran öljysatamassa Libyan itäosassa.

    Morning Glory -alus on purjehtinut Pohjois-Korean lipun alla, mutta maa on kiistänyt olevansa aluksesta vastuussa. Myös Pentagon sanoo, että maan laivasto otti haltuunsa valtiottoman aluksen, jonka oli vallannut kolme aseistettua libyalaista.

    Pohjois-Korean uutistoimiston KCNA:n mukaan alus on ollut egyptiläisyhtiön käytössä ja sillä oli lupa käyttää väliaikaisesti Pohjois-Korean lippua.

    Nyt Pohjois-Korea on kumonnut aluksen rekisteröinnn, koska alus on rikkonut lakia. Siksi aluksella ei ole mitään tekemistä Pohjois-Korean kanssa, KCNA sanoo.

    Libyan pääministeri Ali Zeidan joutui eroamaan, kun tankkeri oli päässyt pakenemaan Libyasta.

    Aseelliset ryhmittymät pitävät hallussaan ainakin kolmea Libyan öljysatamaa. Ne vaativat itäiselle Kyrenaikan alueelle autonomiaa sekä suuremman osuuden öljytuloista.

    Lähteet:
    AFP, Reuters
http://yle.fi/uutiset/usan_laivasto_valtasi_laittomasti_libyassa_oljya_lastanneen_tankkerin/7140144

Hhhhmmmm ... jenkit merirosvoamassa? Veikkaan että kukaan ei sano mitään vaan taputtaa karvaisia kämmeniään yhteen.


 
1395025012223.gif

Tankkerikaappaus päättyi Kyproksen lähistölle – Yhdysvallat otti aluksen hallintaansa

Yhdysvaltain laivasto on ottanut hallintaansa Libyassa kaapatun Pohjois-Koreaan rekisteröidyn öljytankkerin Kyproksen kaakkoispuolella. Yhdysvaltain ulkoministeriön alus oli kansainvälisillä vesillä.

Yhdysvaltain mukaan se toimi asiassa Libyan ja Kyprosten pyynnöstä.

Tankkerin kohtalo on ollut huomion keskipisteenä sen jälkeen, kun aseistautuneiden miesten kaappaama alus haki öljylastin libyalaisesta terminaalista ja pakeni. Kyseinen terminaali on Libyan hallitusta vastustavien kapinallisten hallussa.

Tapaus on ollut suuri nöyryytys Libyan hallinnolle. Jupakan takia maan parlamentti erotti pääministeri Ali Zeidanin. Zeidania syytettiin siitä, ettei hän pystynyt estämään tankkerin pakoa. Erotettu pääministeri pakeni sittemmin Eurooppaan.

Pohjois-Korea on kiistänyt olevansa missään vastuussa öljytankkerista. Sen mukaan maan lipun alla kulkenut alus toimi todellisuudessa egyptiläisen yrityksen laskuun ja rikkoi Pohjois-Korean lakeja.

Tankkerin määränpää on ollut epäselvä, ja ilmeisesti myös aluksen omistaja on vaihtunut hiljattain. Libyan mukaan ssemiehet tavoittelevat autonomiaa Libyan itäosille. Itsehallintoaktivistit maan itäosissa ovat vaatineet oikeutta vientitoimintaan. Öljyvienti on Libyan tärkein tulonlähde.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Tankkerikaappaus päättyi Kyproksen lähistölle Yhdysvallat otti aluksen hallintaansa/a1395025012223
 
Jordanian Libyan suurlähettiläs kidnapattu Tripolissa
15.4.2014 11:08

Kidnappaus tapahtui tiistaiaamuna sen jälkeen kun aseistautuneet miehet hyökkäsivät suurlähettilään autoon ja ampuivat hänen auton kuljettajaansa, kertoo Libyan ulkoministeriön tiedottaja.

Auton kuljettaja selvisi hyökkäyksestä ja on sairaalassa tiedottaja Said Laswadin mukaan.

Jordanian ulkoministeriön lähde sanoo Reutersin mukaan uskovansa, että välikohtaus tapahtui kun suurlähettiläs Fawaz al-Itan oli lähtemässä kotoaan.

IS-Reuters
 
Hundreds of families were forced to flee neighbourhoods around Tripoli airport as militias fighting for control of the area engaged in their fiercest battles since the 2011 revolution in Libya.

Tank shells, rockets and artillery rained down on the airport and surrounding districts as militias from Misrata fought others from Zintan who are in control of the airport.

Planes were left blazing and missiles hit apartment blocks in nearby Abu Salim and Qasr Ben Ghashir, forcing thousands to flee to the city centre.

"The shells are coming from all sides, you don't know who is firing," said one resident.

Columns of smoke rose from the airport and from battles that spread into western districts, punctuated by artillery and ground-to-ground grad rockets.

American ambassador Deborah Jones tweeted from the fortified US embassy, close to the fighting: "Heavy shelling and other exchanges of fire in our Abu Salim neighbourhood this morning, Alhamdulillah (thanks be to God) all safe".

The two warring militias are the armed groups that toppled Muammar Gaddafi in the 2011 revolution. Zintan, 90 miles south-west of the capital, has held the airport since capturing it in the revolution. Misrata, 140 miles east of Tripoli, accuses Zintan of holding it illegally.

A week of bombardment has left at least 12 dead and much of the airport in ruins, with 13 planes destroyed or damaged and flights suspended.

The fighting is part of a wider struggle between a loose coalition of Islamist-led militias and an equally loose coalition of nationalists.

Both sides are also battling in Benghazi, the eastern capital, in fighting between nationalists of the former general Khalifa Hiftar and Islamist brigades that has left more than 200 dead.

Egypt has vowed unspecified action after 21 of its soldiers were killed by gunmen close to the Libyan border. Cairo, which has closed Libyan border crossings, blames the attack on arms smugglers and said it will act to confront "terrorism".

Libya's government, lacking forces of its own willing to intervene, has made increasingly urgent appeals for foreign help.

On Thursday, the foreign minister, Mohamed Abdulaziz, travelled to New York to ask the UN security council for military advisers, warning that without intervention Libya risks spiralling "out of control".

Justice officials have asked the international criminal court to consider war crimes indictments against militias attacking the airport.

Many Tripolitanians, cowering in their homes from the daily battles, back the idea of foreign help. "A lot of people would like some support, not necessarily troops, but we need something, this is too much," said Imed Karamashi, a honey-seller.

Nato intervened decisively with bombing in the 2011 uprising, but diplomats say there is little support for a second intervention, in part because of the multifaceted nature of Libya's conflict. "Who's side would we intervene on?" said one foreign official.
http://www.theguardian.com/world/20...s-battle-tripoli-hundreds-families-flee-fight
 
XjUyywk.jpg


2VV6r41.jpg


2SaDJnU.jpg


In this Saturday, July 26, 2014 frame grab from video obtained from a freelance journalist traveling with the Misarata brigade, shows an airplane on the tarmac of the airport belching black smoke into the air during fighting between the Islamist Misarata brigade and a powerful rival militia, in Tripoli, Libya. The battle for control of Tripoli's international airport began two weeks ago when Islamist-led militias - mostly from the western city of Misrata - launched a surprise assault on the airport, under control of rival militias from the western mountain town of Zintan. Heavy clashes in the country’s restive east between Libyan soldiers loyal to a renegade general and Islamist-led militias killed dozens of people including civilians, health officials said Sunday. On Saturday, the U.S. evacuated its diplomats in Tripoli to neighboring Tunisia and shut its embassy. (AP Photo/AP video)
 
Kuka lentelee Tripolin yllä?
Unidentified war planes, explosions heard in Libyan capital
Sunday, August 17, 2014 9:18 p.m. CDT
TRIPOLI (Reuters) - Unidentified war planes flew over the Libyan capital Tripoli early on Monday and explosions could be heard, residents said.
A Libyan TV channel said planes targeted positions in Tripoli where militias have been fighting for control for over one month. None of the militias is believed to own war planes.
Government officials could not be reached for comment.
Tripoli residents said they could hear several explosions but said the cause was unclear. The city was quiet afterwards.
Militias from the city of Misrata and fighters allied to the western town of Zintan on Sunday again traded gunfire in parts of Tripoli, part of growing chaos in the oil producing nation three years after the ousting of Muammar Gaddafi.
Three years since Gaddafi's rule ended, Libya's fragile efforts towards democracy are close to chaos. A month of fighting in Tripoli and Benghazi has further polarized the political factions and their militia allies.
Libya's weak government has no functioning national army and almost no control over Tripoli, with most officials working from Tobruk in the far-east where the new parliament has set-up to escape the violence.
 
Libyan ilmavoimat, heillä on muutamia toimintakuntoisia taistelukoneita Gaddafin hallinnin jäljiltä. Tosin periaatteessa voisi olla jenkitkin, he ovat muutaman kerran puuttuneet Libyan tapahtumiin sotilaallisesti viime aikoina.
 
Libyan ilmavoimat, heillä on muutamia toimintakuntoisia taistelukoneita Gaddafin hallinnin jäljiltä. Tosin periaatteessa voisi olla jenkitkin, he ovat muutaman kerran puuttuneet Libyan tapahtumiin sotilaallisesti viime aikoina.

Eivät ole yökykyisiä kuulemma.Libyan koneet. Lisäksi tarvitsevat tankkauksen ilmassa tuolla suunnalla. Näin väittää lehti:

Tunnistamattomat lentokoneet ovat tehneet useita ilmaiskuja Libyan pääkaupungin Tripolin lähelle. Kapinallinen kenraali otti vastuun pommituslennoista, mutta väitettä ei pidetä uskottavana. Tripolin asukkaat ovat kertoneet taistelulentokoneista, jotka lensivät viimeksi varhain maanantaiaamuna kaupungin yläpuolella. Alueelta on kuultu räjähdyksiä.

Useat libyalaiset televisiokanavat kertoivat, että pommituslentojen kohteina olivat Misratasta tulleiden asemiesten tukikohdat.

Libya on diktaattori Muammar Gaddafin kaatumisen jälkeen ollut erittäin epävakaa, eikä Tripolin keskushallinnolla ole käytännössä juuri valtaa. Gaddafi syöstiin vallasta vuonna 2011 ja surmattiin pakomatkalla.

Erilaiset aseelliset järjestöt kilpailevat edelleen pääkaupungin hallinnasta, ja taistelut ovat keskittyneet Tripolin kansainvälisen lentokentän alueelle. Siellä Misratan asejoukko yrittää karkottaa lentokenttää hallitsevaa, Zintanista tullutta kansallismielistä miliisijoukkoa.

Myös Libyan itäosan keskuksessa Benghazissa käydään kiivasta valtataistelua. Benghazia hallitsee islamistinen suuraneuvosto.

Benghazin islamisteja vastaan taisteleva kenraali Khalifa Haftar väitti maanantaina, että pommitukset olisi tehnyt hänelle uskollinen ilmavoimien yksikkö.

Ilmavoimista kuitenkin kiistettiin Haftarin väite. Libyan taistelukoneet eivät ilmavoimien mukaan kykene yöpommituksiin eikä niitä voi tankata ilmassa. Ilmatankkaus olisi välttämätön, mikäli taistelukoneet lentävät Tripoliin kaukaa Haftarin hallitsemalta alueelta.
 
Ehkä hauskimassa tahattomasti ironisessa kirjoituksessa aikoihin, länsimaat tuomitsevat Egyptin ja Arabiemiraattien ilmaiskut Libyaan:

"We believe outside interference in Libya exacerbates current divisions and undermines Libya’s democratic transition."
 
Back
Top