Liikenneinfran tuhoaminen viivytystaktiikkana

Totta kai.

Mitenkäs muuten on. Voisiko noilla sulutteilla hämätä vihollista ja antaa ainakin jollakin tavalla vääristyneen kuvan joukkojen ryhmistyksestä? Siis jos ne sulutteet tekisi ilmeisiksi ja tarpeeksi aikaisin ennen vihollishyökkäystä? Tai onko tämä jotenkin itsestäänselvää kaikille johtajille, että sulutteiden perusteella ei voi päätellä ryhmistystä?

Luulen, että ajan ja mahdollisuuksien puitteissa Suomen armeija osaa hämätä ja vehkeillä siinä kuin muutkin. Harhauttaminen ja petkuttaminen ovat varmaan sitä ison kuvan suunnittelua, joka ei hevin meille avaudu. Valelaitteet, kusettaminen, valeryhmitykset, valekeskittämiset....ne on varmaan suunniteltava ja toteutettava aika pilkulleen, jotta ne toimivat. Lähtökohtaisesti tuo paketti ei sitten saa sotkea omia kuvioita mielellään yhtään. Eli ei ole ihan yksinkertaisesta ja helpostakaan asiasta kyse.
 
Eipä tuo hiekkaan kätketty miinoittelu juuri raivaajavaunuja tai muita menetelmiä pitele.

Kyllä tuohon infran tuhoamiseen pitää liittyä myös aktiivisia elementtejä. Joku tärkeä silta pam ja sitten sotimaan.....tarvitaan hyvää tiedustelua ja raskasta tulta.

Vanha sanontahan on, että este joka ei ole valvottu ja tulella suojattu, ei ole este.
 
Lyhentää kyllä. Mutta kyse onkin jyrän saattamisesta heti käyttökelvottomaksi. Se vaatii tuon 30 kg.

Tulipahan mieleen, että olisikos siinä mitään järkeä, jos tuota hävityspanosta hieman modernisoitaisiin? Siis voisi vaikka muotoilla uudelleen, esim. tehdä siihen syvennöksen johon käsittelynestopanos sopii, jotta yhdistelmä tellu+KEP+häväri ei olisi niin paska kaivaa miinansijaan? Myöskin sen kuution voisi muotoilla siten, että se on muutenkin kätevämpi kaivaa sinne tellun alle. Siis vaikka leveämpi, mutta ei niin syvä (kuopan leventäminen on helpompaa kuin syventäminen). Myöskin siinä voisi varmaankin käyttää jotakin toista räjähdettä, niin panoksen kokoa voisi entisestäänkin pienentää. Tietenkin yksi ratkaisu on kasata sinne sekaan kasa hexogeeniä, jonkä RE arvo muovailtavassa muodossa on jossakin 1,33:n paikkeilla, mutta itse edelleenkin suosisin valmiita panoksia, niin on vähemmän käpisteltävää paikanpäällä.
 
Tuossa on juurikin se, että hävityspanos on valmis paketti. Kun se toimii, niin ei ole nähty tarpeelliseksi modailla.
 
Joo, mutta nyt käyttöön on tullut tuo KEP, ja se lisää tuon yhdistelmän korkeuteen aika merkittävästi lisää, eikä se häväri ollut erityisen helppo kaivaa sinne tellun alle muutenkaan juurikin tuon korkeuden takia.
 
Totta.

Ja vanha sanonta on.."when i doubt, empty magazine". Pioneerihommista olen kuullut sanonnan.."P for Plenty." :D

Miksi aristella räjähteissä...ujous ei tietäkseni ole pioneerien hyve... :D
 
Tuota tapaa koulutettiin keuruulla asfaltin miinoittamiseksi.

4.29 kohdassa näkyy käytännössä.
Pitää vain olla ansoitettuja tai herätteen omaavia mukana ettei voi vain aurata niitä sivuun. Ja nykyään saa mielellään olla este rakettiraivaimelle kuten puumurroste jossa osa puista on kaadettu vähän korkeammalta tyvestä muttei poikki asti.
Tai kunnolla NATO/piikkilanka esteitä ja tarpeeksi korkeita.
 
Ja tietenkään ei jätetä sulutetta valvomatta. Ja kuten olen tästä paasannut ties kuinka paljon, niin ei levitellä sitä hiekkaa yksittäisinä kuorma-autollisina, vaan tutkitaan asiaa pikemminkin kilometreinä tietä.
 
Tuota tapaa koulutettiin keuruulla asfaltin miinoittamiseksi.

Kertoivatko mitään siitä laajuudesta miten tuota oli tarkoitus tehdä? Siis oliko tarkoitus laittaa vain yksi lavallinen tavaraa tielle, vaiko samaan tyyliin mitä opetettiin tekemään varamiinoitteita? Eli siis jokaista miinaa kohden tehdään myös kaksi valemiinansijaa. Ja tässä tapauksessa voitaisiin pinnoittaa kilsan tai pari tietä hiekalla ennen kuin laitetaan yhtään miinaa tielle.
 
Tuli muuten mieleen että onko jotain poralaitteistoa jolla voisi vetää penkasta 45 asteella reikiä tien alle jotka sitten myöhemmin täytetään louhintaräjähteellä ja peitetään?
Vai pitäiskö perinteisesti kaivaa tunneli?

Ja tietenkään ei jätetä sulutetta valvomatta. Ja kuten olen tästä paasannut ties kuinka paljon, niin ei levitellä sitä hiekkaa yksittäisinä kuorma-autollisina, vaan tutkitaan asiaa pikemminkin kilometreinä tietä.
En tiedä onko tuo kuinka järkevää ajallisesti ja soran/hiekan tarpeen kannalta muualla. Alkaa olla ehkä järkevämpää hankkia siihen mennessä paikalle työkone joka voi särkeä asfalttia.
 
Tuli muuten mieleen että onko jotain poralaitteistoa jolla voisi vetää penkasta 45 asteella reikiä tien alle jotka sitten myöhemmin täytetään louhintaräjähteellä ja peitetään?

Onhan niitä, ja nykyään valtaosa kaapeleista ja putkista porataan tien ja muiden esteiden ali.

http://www.lannenalitus.com/

Vähän hidas keino taitaa olla, jos vanja jo höökii kohti, mutta pitemmällä valmiusajalla strategisissa kohteissa.
 
Tuli muuten mieleen että onko jotain poralaitteistoa jolla voisi vetää penkasta 45 asteella reikiä tien alle jotka sitten myöhemmin täytetään louhintaräjähteellä ja peitetään?
Vai pitäiskö perinteisesti kaivaa tunneli?

En keksi miten tuo onnistuisi tarpeeksi nopeasti (edes skärdis:n linkin jälkeen) ja olisiko lopulta järkevämpää vain kaivaa se monttu kaivinkoneella? Asfaltti toki menee rikki, mutta rikkoo asfalttia sitten tarpeeksi monesta kohtaa ja antaa vihollisen miettiä, että mitä on meneillään.

En tiedä onko tuo kuinka järkevää ajallisesti ja soran/hiekan tarpeen kannalta muualla. Alkaa olla ehkä järkevämpää hankkia siihen mennessä paikalle työkone joka voi särkeä asfalttia.

Luultavasti ei olisi järkevää ajallisesti tai logistisesti ja luulen, että kaivinkone voisi olla vastaus moneen tarpeeseen. Kaivinkone voidaan vissiin varustaa vastaavalla poralla mikä löytyy myös sulutusajoneuvosta (kaivinkone on vaan siinä hommassa parempi ja niitä on muutenkin tässä maassa enemmän).
 
Alkaa olla ehkä järkevämpää hankkia siihen mennessä paikalle työkone joka voi särkeä asfalttia.

Jos miinoja ei saada tienpinnan alapuolelle on ne helppo aurauksella siirtää/raivata.
Siinä ei auta onko kyseessä telamiina tai herätemiina (auranterän vahingot eivät ole suuria).
Niin ja auraus kannattaa tehdä puskulevyllä eikä millään ”raivaimella”, siirtämällä kaikki maa aines sivun kestopäällysteen pintaa pitkin.

Minä käyttäisin jotain tällaista.
M93_Hornet-326x159.jpg

Paljon vähemmän vaivaa ja tehokkuus on tuskin paljon huonompi kuin perinteisellä menetelmällä.

Kertoivatko mitään siitä laajuudesta miten tuota oli tarkoitus tehdä? Siis oliko tarkoitus laittaa vain yksi lavallinen tavaraa tielle, vaiko samaan tyyliin mitä opetettiin tekemään varamiinoitteita? Eli siis jokaista miinaa kohden tehdään myös kaksi valemiinansijaa. Ja tässä tapauksessa voitaisiin pinnoittaa kilsan tai pari tietä hiekalla ennen kuin laitetaan yhtään miinaa tielle.

En muista tarkasti tuosta, ja kaikki harjoitukset toteutettiin metsässä ja päällystämättömällä tiellä.

Olettaisin että massamaisesti sitä käytettäisiin, samalla tavalla kuin metsässäkin.
Ainakin meillä miinoittaminen perustui aina massamaiseen käyttöön eli torjuntasulute.

"Torjuntasulutteita käytetään uhanalaisimmissa suunnissa. Torjuntasulutteella pyritään sulkemaan alueen syvyyteen johtava panssari- tai muu kulku-ura sekä estämään sulutettavan alueen käyttö. Torjuntasulutteessa voidaan käyttää miinaesteitä, hävitteitä ja niihin liittyviä miinaryhmiä sekä murrosteita. Sulutteen osien lukumäärään ja laatuun vaikuttavat alueen laajuuden lisäksi maasto ja käytettävissä oleva sulutusmateriaali. Torjuntasulutteessa käytetään telamiinoja noin yksi miina rintamametriä kohden"

Täällä oli puhetta tuosta vihollisen päälle hyökimisestä, niin miinoitteethan on tarkoitus tehdä aikaisessa vaiheessa.

"Pioneeripataljoonan päätehtävä on suluttaminen. Riittävän suluttamisen syvyyden aikaansaamiseksi pataljoona toimii yleensä armeijakunnan tai sotilasläänin selustassa. Osia siitä voidaan tarvittaessa käyttää tukemaan perusyhtymien suluttamista. Päähuomio suluttamisessa on kohdistettava teihin niin, että ainakin tärkeimmät tiet 'Voidaan sulkea aikaisessa vaiheessa yhtymien selustaan asti"

Oman ainoan kertausharjoituksen idea perustui siihen että oli sodan uhka olemassa jolloin pioneerikomppaniat miinoittivat. Harjoitus päättyi sitten siihen kun sota syttyi, silloin meidän asemiin olisi saapunu ne tosimiehet,jotka olis ruvennu tappelemahan.

Tässä pioneeripataljoonan kokoonpano.

pp.png

Kuvan ja lainauksien lähde. On tosi vanha artikkeli ja asiat on voinu muuttua. Mutta hyvin se omaan varusmiesaikaan sopii.
Ja kyllä nämä vissiin vielä kirjoilla on kun ainakin itse olin vielä listoilla kun kirjeitä jaettiin.

journal.fi/ta/article/view/47522
 
Jos miinoja ei saada tienpinnan alapuolelle on ne helppo aurauksella siirtää/raivata.
Siinä ei auta onko kyseessä telamiina tai herätemiina (auranterän vahingot eivät ole suuria).
Niin ja auraus kannattaa tehdä puskulevyllä eikä millään ”raivaimella”, siirtämällä kaikki maa aines sivun kestopäällysteen pintaa pitkin.

Minä käyttäisin jotain tällaista.
M93_Hornet-326x159.jpg

Paljon vähemmän vaivaa ja tehokkuus on tuskin paljon huonompi kuin perinteisellä menetelmällä.

Paremman puutteessa riittänee kun on tarpeeksi ukkoa (suhteellinen käsite) valvomassa sulutetta, joten puskulevyt kuin raivaimetkin voidaan hoidella joko singoin tai mahdollisesti kylkimiinoilla.
 
Tuossa kun vanhana pioneerinä (jonka emäntä on muuten nimeltään Miina) jäin tuota "maton veto miinoittamista" miettimään, ja kuinka sen raivaamista auraamalla/raisulla/tms saisi vaikeutettua vihulaiselta niin keksin yhden tavan joka on sinänsä aika yksinkertainen toteuttaa.

Ajattelin sanojeni tueksi vähän hahmotella ajatustani kuvituksella huikealla MS Paintilla. Kuvassa tuota miinanauhamattoa kuvaa tuo harmaa-alue jossa on siroteltu telluja sekaan. Yhden tellun sisältö värjätty punaiseksi ja se kuvaa herätesytyttimellä olevaa miinaa, josta menee punainen viiva (kuvaa räjähtävää tulilankaa) takaisin päin kohti vihollisen tulosuuntaa tuonne punaiselle tähdelle joka sitten taas kuvaa paikan päälle tien sivuun soveltuvaa "sissikiuasta", eli sisällä hävityspanos joka on tehty esim isoista kivilohkareista. Tankkia tuolla ei toki tuhoa mutta asfaltti tekee ongelman tuon raivausvehkeen tuhoamiseen alapuolelta.
 
Liitteet

  • hahmotelma.png
    hahmotelma.png
    8.3 KB · Luettu: 12
Ei taida olla Raivaamisenestopanos tai muut uudet välineet tuttuja?
Ei ole uudet välineet tuttuja. Vuosituhannen vaihteen tiedoilla mennään =)

EDIT: Ja nyt kun luin tuosta REP:istä niin tuo hahmottelemani idea toimii tuon kanssa ja sitä täydentävänä, eli kun käsipelillä pakotetaan vihulaiset raivaamaan miinotetta ja sitä kautta hidastamaan raivaustyötä. Tuo pieni lisäjekku on omiaan entisestään hidastamaan toimintaa, koska siinä tapauksessa 'sissikiukaan' suunnattu tuhovoima kohdistuu raivausta suorittavaa porukkaa vastaan.

Lisähuomio siitä että soramattoa varten pitää levitellä huomattavasti paljon enemmän soraa että saadaan nuo raivauksenestopanokset tellujen alle piiloon, tuossa omassa ideassa on se hyvä puoli että soraa ei tarvitse niin paljoa kuljetella ja levitellä.
 
Viimeksi muokattu:
En keksi miten tuo onnistuisi tarpeeksi nopeasti (edes skärdis:n linkin jälkeen) ja olisiko lopulta järkevämpää vain kaivaa se monttu kaivinkoneella? Asfaltti toki menee rikki, mutta rikkoo asfalttia sitten tarpeeksi monesta kohtaa ja antaa vihollisen miettiä, että mitä on meneillään.
Reiät pitäisi tehdä tarpeeksi ajoissa, niiden täyttäminen myöhemmin emulsioräjähteellä onnistuu nopeasti.

Tuossa kun vanhana pioneerinä (jonka emäntä on muuten nimeltään Miina) jäin tuota "maton veto miinoittamista" miettimään, ja kuinka sen raivaamista auraamalla/raisulla/tms saisi vaikeutettua vihulaiselta niin keksin yhden tavan joka on sinänsä aika yksinkertainen toteuttaa.

Ajattelin sanojeni tueksi vähän hahmotella ajatustani kuvituksella huikealla MS Paintilla. Kuvassa tuota miinanauhamattoa kuvaa tuo harmaa-alue jossa on siroteltu telluja sekaan. Yhden tellun sisältö värjätty punaiseksi ja se kuvaa herätesytyttimellä olevaa miinaa, josta menee punainen viiva (kuvaa räjähtävää tulilankaa) takaisin päin kohti vihollisen tulosuuntaa tuonne punaiselle tähdelle joka sitten taas kuvaa paikan päälle tien sivuun soveltuvaa "sissikiuasta", eli sisällä hävityspanos joka on tehty esim isoista kivilohkareista. Tankkia tuolla ei toki tuhoa mutta asfaltti tekee ongelman tuon raivausvehkeen tuhoamiseen alapuolelta.
Tai kylkimiinoja, iskumassaa, ieddyjä, jne. Mielikuvitus on rajana.
 
Back
Top