LOVE FM - Moskovan tiltu?

Just. Saatiinhan se maahanmuutto sotkettua tähänkin aiheeseen :facepalm:. Ei puutu kuin joku alkaa kiekumaan vihervassaria. Sekin on varmaan vain ajan kysymys.

Maahanmuuttoon liittyen mediassa olisi voitu toimia järkevämminkin.

Tuossahan kyseltiin millä kyseisen radion luvat lähtisivät helpoiten.

Kuten kirjoitin niin YLE:n tehtävä on toimia niin ettei se omilla
toimillaan aiheuta kiehuntaa - ja siis tilaa tiltuille

Jos kummastelet miksi olen kyrpiintynyt juuri Yleisradioon enkä mm. Hesariin niin se johtuu siitä että YLE toimii verovaroilla. Sen pitäisi olla koko kansan kanava. Ei ollut. Viimeistään nyt voisi olla aika korjata tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta sisällön suhteen ei jää tyhmemmältäkään huomaamatta kenen laulua siinä lauletaan. Joka tuota juttua uskoo on kyllä jo menetetty sielu joka tapauksessa. Iltapäivälehtien ja ylen Suomi ei kestä kahta... jutut ovat paljon vaarallisempia.
Säilyyköhän formaatti samanlaisena vai tuleeko puheohjelmaakin, siten onkin mielenkiintoista kuka poliitikoista menee antamaan ensimmäisenä haastattelun. Itse veikkaan lautakasa Vanhasta.
 
Jos tuota halutaan taustoja piilottaa niin rahoitustiedoiksi tarkoitukseen luotuja pöytälaatikkofirmoja sekä "igor ivanoveja" tai "mattimeikäläisiä" ilman kunnollisia yhteystietoja esimerkiksi vaikkapa joltain laitapuolen kulkijalta ostettuna henkilötiedot hallituksen jäseniksi. Varminta olisi käyttää ulkomaisia toimijoita ja juristia välikätenä niin aika työläs ainakaan nopealla temmolla osoittaa vilpillisyyttä koska mikään ei estä ulkomaalaista henkilöä olemaan hallituksen jäsenenä. Hienoa toimintaa että tällainen Venäjän informaatiovaikuttamisen kanava on löydetty ja eiköhän tästä joku toimittajakin täkyyn tartu kun kuitenkin näitä sivuja joku lukee.
 
Nyt näyttää siltä että tässä on hieman normatiivista työtä edessä.

Suomessa radiotoimintaa säätelee lain tasolla tietoyhteiskuntakaari http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140917
Se säätelee sisältöä niukasti, eikä mene kysymyksiin jotka koskisivat totuusvaatimuksia, objektiivisuutta tai reiluutta.
Ainoa kohta joka saattaisi soveltua on

224 §
Aatteellinen ja yhteiskunnallinen mainonta

Mainonta, jonka tarkoituksena on edistää asian tai aatteen tunnettuutta tai niihin liittyen mainostajan tunnettuutta taikka henkilön julkista kuvaa (aatteellinen ja yhteiskunnallinen mainonta), on erotettava audiovisuaalisista ohjelmista ääni- tai kuvatunnuksella taikka kuvatilan jakamisella.

Aatteelliset ja yhteiskunnalliset mainokset on sijoitettava audiovisuaalisten ohjelmien tai ohjelman itsenäisten osien väliin. Niitä voidaan sijoittaa myös audiovisuaalisten ohjelmien keskelle, jos se on mahdollista loukkaamatta audiovisuaalisen ohjelman eheyttä ja arvoa ja tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksia. Aatteellisella tai yhteiskunnallisella mainonnalla ei saa keskeyttää uskonnollisten tilaisuuksien televisiolähetyksiä.

Aatteellisen ja yhteiskunnallisen mainonnan sijoittamiseen sovelletaan lisäksi kuvaohjelmalakia(710/2011).
mutta tämä voi olla vaikeata jos "vain" luetaan uutisia valheellisesta rinnakkaistodellisuudesta.


EU:lla on AVMS-direktiivi, joka ei myöskään säätele sisällön etiikkaa juuri ollenkaan, paitsi lasten suojelun osalta. Direktiiviin lienee tulossa vihapuheen kielto. Oma tietoyhteiskuntakaaremme ja kuvaohjelmalaki sisältävät direktiiviin vaatimat sääntelyt.

Yleisradiolla on omat eettiset ohjeet http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/11/ylen-ohjelmatoiminnan-ja-sisaltojen-eettiset-ohjeet
, mutta muilla toimijoilla radiossa mennään lähinnä rikoslain sanktiointien kautta.

Briteissä tiedotusvälineitä vahtii Ofcom niminen viranomainen ja sen Ofcom Broadcast Code vaatii enemmän, mm objektiivisuutta ja reiluutta

Tutustukaa
http://stakeholders.ofcom.org.uk/broadcasting/guidance/programme-guidance/bguidance/

RT on jatkuvasti vaikeuksissa briteissä sisältönsä vuoksi
https://www.theguardian.com/media/2...nquiry-over-turkish-government-genocide-claim

...................

On syytä että meillekin saadaan kansalliset eettiset vaatimukset tv- ja radiotoiminnalle. En ole ehdottamassa ennakkosensuuria, vaan tietyt perusvaatimukset tv- ja radiotoiminnalle.
 
Kävellessäni kauppaan pohdiskelin hiukan tätä radiokuviota ja siinä hetken aprikoin, että mistä tuo FM on niin tuttu ja sitten muistin radiokanava Kiss FM:n viime vuosikymmeneltä ja siinäpä sitten mietin, että onko tarkoituksellisesti otettu nimi Love FM - ketjussa jo aiemmin viitattiin Love FM:n yleisyyteen ja kun nimessä on FM:n niin näkyvästi niin ehkäpä joku jopa ajatteli nimiassosisaatioiden kautta vuosikymmenen takaista Kiss FM:ää, joten Love FM nimenä kuulostaa hyvin viattomana ja voi monenkin hiukan vanhemman mielissä assosioitua aiempiin radiokanaviin. Peitellään siis jälkiä kaikella tapaa.

vlad
 
Olisivat vaan nimenneet sen rehellisesti Radio Maskirovka:ksi :D
 
Voisiko kantelua jsn suunnalle virheellisestä uutisoinnista ajatella myös?
 
Voisiko kantelua jsn suunnalle virheellisestä uutisoinnista ajatella myös?
JSN on median itsesääntelyä ja käsittelevät lähinnä oman jäsenistöä koskevia asioita. Voivat ottaa käśittelyyn asian myös jos se on "tärkeä".

JSN on itsesääntelyelimenä kuitenkin ns. normipyramidin ulkopuolella, eli ei kuulu valtion säännöstöön eikä voi pakottaa ulkopuolisia mihinkään.
 
Pientä kaivelua jälleen.

Ford Trammell Brady:
  • Herra löytyy näiden palvelujen takaa: @Loveium ja @LoveGoodOrg, Instagram. Seuraajia kymmeniätuhansia (juu varmaan).
  • Löytyy myös näiden domainien takaa: lovefm.fi, theluminati.com, lovegood.org, loveium.org, thegoodlove.org, diamondmedia.org ja sisterwives.biz.
  • Loveium films:ltä luultavasti tulossa myös visuaalista tiltua.
IGxUQi9V.jpg

10817850_884282198272762_811108963_n.jpg
 
Lovefm.fi väittää sivuillaan näin:
What music and studio credits does Love FM have?

A board member of LoveFM Corporation is the former Vice President of the telecommunications company Nokia.


A board adviser is the former Vice President of MTV (Suomi).

Malila Raimo: "Johtaja, Nokia Oyj: Liikkeenjohto | Myynti | Innovaatiot | Markkinointi | B2B & B2C Liiketoiminnan kehitys (1998 - 2011)"

http://www.menestyvayritys.com/raimo-malila---profiili.html
https://fi.linkedin.com/in/raimomalila

8460380.jpg
 
Love ja Malila consulting Perustettu samana vuonna, 2015.

Onhan tämä vähän hatusta vetämistä mutta jos Sputink päätettiin aikoinaan osittain kuopata koska se oli jo ilmiselvä venäjän valtion radiokanava ja osa tuotannosta päätettiin siirtää sitten tälläiseen astetta hämärämpään Radiokanavaan mitä ei ole tunneta entuudestaan yleisellä tasolla ja Love nopeasti katsottuna vaikuttaa läntiseltä kanavalta vaikka se ei sitä olekkaan.

Asiakastiedosta vain tutkimaan Malila Consulting tietoja,tiedot maksullisia. Katsoo ketä istuu hallituksessa jne. 5-10e. Laittaa tänne sitten

Veikkaan että Loven Rahoituskin kiertää jonkin suomalaisen yrityksen kautta.
Love <--Malila consulting <--?


Huomannut että nuo informaatio vaikuttajat tekevät paljon eri tilejä minne tungetaan disinformaatiota paljon. Toisilla tileillä se on hyvinkin näkyvää ja toisilla ei.
Sitten toivotaan että saadaan joku isompi sanomalehti tarttumaan aiheeseen.

Esim osa henkilöistä ketkä käyvät verkossa näkyvästi ns röllejä vastaan ovat saanneet ihan omat fani sivut missä sitten jutut ovat " YLE UUTISET: MATTI MEIKÄLÄINEN jäi Poliisille kiinne heroiinin käytöstä " YLE uutiset: Matti meikäläinen Poliisi tutkimuksiin vakoilusta CIA:lle. jne Jutut ovat ihan puhdasta paskapuhetta mutta toivovat että joku ottaisi asian todesta.
 
Viimeksi muokattu:
Edelleen itsesääntelyä.

Jos sinä, minä, Baikal ja Laamanator päätetään perustaa kerho ja teemme säännöt sille joita lupaamme noudattaa, ja päätämme sitten tiukentaa sääntöjä, se ei edelleenkään velvoita ulkopuolisia.

PS. Älä huolehdi. Kerhoa ei ole tulossa. ;)

Hyvä idea. Eiköhän me isänmaan asioista olla kuitenkin melko samaa mieltä. Eroja syntyy lähinnä nyansseissa. :rolleyes:
 
Love ja Malila consulting Perustettu samana vuonna, 2015.

Onhan tämä vähän hatusta vetämistä mutta jos Sputink päätettiin osittain kuopata koska se oli jo ilmiselvä venäjän valtion radiokanava ja osa tuotannosta päätettiin siirtää tälläiseen astetta hämärämpään Radio kanavaan mitä ei tunneta entuudestaan ja se nopeasti katsottuna vaikuttaa läntiseltä vaikka se ei sitä olekkaan.

Asiakastiedosta vain tutkimaan noista malila consulting tietoja, maksullisia tosin mutta katsoo ketä istuu hallituksessa jne. 5-10e. Laittaa tänne sitten

Veikkaan että Loven Rahoituskin kiertää jonkin suomalaisen firman kautta.
Aivan järkeenkäypään. Ja Suomihan ei ole ainut maa Venäjän tähtäimessä, missä tätä mallia epäilemättä harjoitetaan.
 
Edelleen itsesääntelyä.

Jos sinä, minä, Baikal ja Laamanator päätetään perustaa kerho ja teemme säännöt sille joita lupaamme noudattaa, ja päätämme sitten tiukentaa sääntöjä, se ei edelleenkään velvoita ulkopuolisia.

PS. Älä huolehdi. Kerhoa ei ole tulossa. ;)
Säännöt kannattaa pitää mahdollisimman yksinkertaisina. Omissa kerhoissani olen pärjännyt "Kännissä läski määrää!" säännöillä.
 
Back
Top