Maahanmuuttajat asepalveluksessa tai taistelukaverina

Ongelma voi olla että musu ei suostu suomalaisen naisen käskytettäväksi, saati sitten musu-naisen jos sellainen esimiehenä tulee vastaan. Itselleni asia on samantekevä, tottelen järkeviä käskyjä tulivatpa ne vaikka pesukoneelta.

Musu joko tottelee tai ottaa rankaisun niskuroinnista. Ja kun on tarpeeksi monta kertaa rangottu intissä, lähtee oikeuteen. Mitään mutinoita ei hyväksytä, esimies on esimies.
 


Ehkä yksi syy miksi Israelin armeija on tehokas...
Miehet, naiset, musut ja vaikka mitkä ottavat ja tottelevat käskyjä joiden antaja voi olla mies, nainen taikka musu.

Olen aina hieman ihmetellyt suomalaisten omituista vastustusta, että toi taikka toi ei saa palvella, koska se on sitä taikka tätä.
Pikku vinkki pojat, se luoti tappaa aivan varmasti miehen taikka naisen, se ei erittele onko pippeli, vaiko tussu.

Meillä oli polakki, joka ei meinannut totella meidän kessua (nainen) vedettiin illalla jätkää turpaan niin, että tukka lähti. Hän oli Meidän kessu, ja sille ei vittuilla. Totteleminen ja lojaalisuus ovat toimivan joukon edellytys, varsinkin jos vielä olet combat soldier. Me olemme yhtä hyviä kuin meidän kessu, ja meidän kessu oli aivan vitun hyvä! :solthum:

Asiaa voi aina ajatella myös näin, meistä jokainen olisi ollut valmis menemään sen extra mailin jos toisenkin hänen pyynnöstä, ja tiesimme sen toimivan myös toiseen suuntaan samalla tavalla. Polakin kohdalla emme. Sodassa se on ihan oikeasti tärkeää.
Israel on kyllä kiintoisa paikka, henkiseltä kannalta.
Kun Suomessakin kokee tiettyä jatkumoa ja ylpeyttä siinä kun sukupolvet käyvät kaikki armeijan, ja puhutaan siitä mitä isoisä teki sodassa, niin Israelissa täytyy olla ihan omanlaisensa henkinen ilmapiiri.
Eikö olekin perheitä, jossa isoisä, isä ja poika (tyttö) ovat olleet etulinjassa? Ja tämä sukupolvikokemuksena, ja kun sukupolvia on useita samoilla kokemuksillaa, niin se muovaa ajatusmaailmaa, pakosti.
Ja maanpuolustuksen kannalta hyvään suuntaan.
Meinaan, luulen että suomalaisessa tilanteessa menisi tovi, että jätkät omaksuisi kokemuksen kautta, että sooloilijat vaarantavat porukan hengen, ja siksi sakinhivutus. Siitähän oli loppupelissä kyse.
 
Musu joko tottelee tai ottaa rankaisun niskuroinnista. Ja kun on tarpeeksi monta kertaa rangottu intissä, lähtee oikeuteen. Mitään mutinoita ei hyväksytä, esimies on esimies.

Fremen toi hyvän pointin esille, kukaan ei voi olla minun mielestä Suomen kansalainen joka ei oman maan lakia noudata. Elikkä jos ei sopeudu lakiin, niin katsokoon uuden kotimaan

Itse kävin armeijan pari kymmentä vuotta sitten. Naiset olivat juuri saaneet mahdollisuuden suorittaa asepalveluksen. Oikeen käy sääliksi niitä ekoja naisia mitkä tuli varusmiespalvelukseen. Asia oli ihan uusi, kukaan ei tiennyt kuinka naisiin armeijassa tulisi suhtautua, ei kukaan. Ei ollut mitään ohjeita tai sääntöjä. Ekat naiset joutui joka paikassa jouksemaan turhissa hommissa näyttely "kappaleina". Eivät saaneet normaalisti suorittaa palvelustaan. Ja ymmärrätte ettei se ainakaan auttanut joukoon hitsautumiseen.
Myönnän että olin aikoinaan naisten asepalvelusta vastaan, sillä perusteella kun naisen fyysiset ominaisuudet ei riitä. Ja oli siinä rehellisesti sanottuna Etelä-Pohjalaista sovinismiakin mukana.
Ikää tullut ja asioita ajattelee vähän eri tavalla. :)

Oli minun aikaan Sodankylässä sissiradisti-linjalla pikimusta neekerikin. Ei sen ihon väriin kukaan kiinittänyt huomioita.
 
Nuoremmassa saapumiserässä komppaniaani tuli musta alokas. Supliikkimies, jonka kanssa tuli hyvin juttuun ja omasi hyvän huumorintajunkin (arvatkaa vain, minkä kirjan mies sanoi lempidekkarikseen?).
Eräänä päivänä alokkaat olivat puhdistamassa rynkkyjään käytävällä, kun kuljin ohi. Musta alokas pyysi katsomaan aseensa puhtauden. Pyyhin luistinjohteita sormellani, ja niihin jäi ruudinkyllästämää öljyä. Sanoin alokkaalle, että nyt minun on kysyttävä kysymys, joka ei mitenkään liity hänen ihonväriinsä, mutta siinä ei ole kysymys mistään muusta kuin ihonväristä: erottaako tämä tummasta sormestaan tämän öljykalvon? Mikäli ei, johteita voi pyyhkäistä valkoisella nessulla ja katsoa siitä, onko koloissa vielä törkyä.

Törmäsin jamppaan vuosia myöhemmin baarissa. Oli lukenut fysioterapeutiksi ja eli onnellisesti parisuhteessa. Mukava suunpieksijä edelleen.
 
Entä voidaanko venäläistaustaisen odottaa kykenevän toimimaan venäläisiä vastaan? Tappavan toisia venäläisiä? Tosin taisihan niitä lähteä Ukrainaankin jonkun verran taistelemaan kotimaataan (separatisteja) vastaan..! Venäläistaustaisen koti saattaa olla täällä, mutta toisaalta pitäisi ampua venäläisiä...
Nämä on kaikki internoitava ajoissa. Kaikki, vaikka joukossa meneekin paljon Suomelle lojaaleja. Kriisitilanteessa ei pidä lainkaan lähteä arpomaan asiaa.
 
Nämä on kaikki internoitava ajoissa. Kaikki, vaikka joukossa meneekin paljon Suomelle lojaaleja. Kriisitilanteessa ei pidä lainkaan lähteä arpomaan asiaa.

Siinä on kieltämättä varma tapa menettää porukan lojaalius.

Isossa rähinässä kumma kyllä amerikansaksalaiset osallistuivat innoissaan Euroopna sotanäyttämölle. Varmaankin juuri siksi, ettei heitä juurikaan syrjitty.
 
Nämä on kaikki internoitava ajoissa. Kaikki, vaikka joukossa meneekin paljon Suomelle lojaaleja. Kriisitilanteessa ei pidä lainkaan lähteä arpomaan asiaa.

50 000 venäläistä keskitysleirille?

Mitä mahtaa tuumia kansainvälinen lehdistö ja läntiset hallitukset?

Venäjälle onkin sitten annettu casus belli ja vielä sellainen jolla saa runsaasti sympatiaa maailmalla.
 
Isossa rähinässä kumma kyllä amerikansaksalaiset osallistuivat innoissaan Euroopna sotanäyttämölle. Varmaankin juuri siksi, ettei heitä juurikaan syrjitty.

Olen ollut siinä käsityksessä, että amerikan siirtolaiset sijoitettiin pääasiassa niin, että he eivät joutuneet palvelemaan maanmiehiään vastaan. Amerikansaksalaiset palvelivat Tyynellämerellä ja amerikanjapanilaiset Euroopassa.

Saksasta tulleita poliittisia ja uskonnollisia pakolaisia käytettiin Euroopan sotanäyttämöllä lähinnä tiedustelussa (intelligence), PSYOPS-tehtävissä ja kääntäjinä.
 
50 000 venäläistä keskitysleirille?

Mitä mahtaa tuumia kansainvälinen lehdistö ja läntiset hallitukset?

Venäjälle onkin sitten annettu casus belli ja vielä sellainen jolla saa runsaasti sympatiaa maailmalla.
Tuskinpa asevelvollisuusikäisiä reserviläisiä noin paljon on. Tuntuisi aika erikoiselta, että taisteluparina olisi kaksoiskansalainen joka on jollakin tavalla väläytellyt uskollisuutta hyökkääjälle. Lähtisitkö itse esimerkiksi vartioon kaverin kanssa, joka on jossakin vaiheessa maininnut äiti Venäjän kunnioittavaan sävyyn? Kuinka täysin lojaalit sitten eroteltaisiin puolilojaaleista tai vihulaisen puolta pitävistä?

Kun tiedämme Venäjän halun ja kyvyn hybridisotaan ja järjestelmän rapauttamiseen sisältäpäin, onko meillä varaa jättää tuo kolonna huomioimatta? Kahinassa on kuitenkin kyse Suomen itsenäisyydestä ja prioriteetit on asetettava sen mukaan.
 
T Tuntuisi aika erikoiselta, että taisteluparina olisi kaksoiskansalainen joka on jollakin tavalla väläytellyt uskollisuutta hyökkääjälle.

Minä kyllä epäilen että jos isorähinä tulee niin he tuskin edes ilmestyvät palveluun, jos vastapuoli on Venäjä. Siis sellainen henkilö joka on väläytellyt uskollisuutta hyökkääjälle.
Jos ilmestyvät palveluun niin eiköhän se aika nopsasti ilmene jollainlailla ettei sympatiat ole Suomen puolella ja heidät siivotaan pois tai ainakin jonnekin kauas eturintamalta.
 
Läntisessä maailmassa (johon kuulumisesta monet mouhoovat tälläkin foorumilla päivät pitkät) ei nykyisin hyväksytä etnisten vähemmistöjen massapidätyksiä.

Asiaa voi väännellä ja käännellä. Tosiasia on, että ihmisten massapidätykset kansallisuuden perusteella ovat omaan jalkaan ampumista sarjatulella.



7 artikla
Rikokset ihmisyyttä vastaan

1. Tässä perussäännössä "rikos ihmisyyttä vastaan" tarkoittaa mitä tahansa seuraavista teoista, kun se tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä ja hyökkäyksestä tietoisena:

a) murha;

b) tuhoaminen;

c) orjuus;

d) väestön karkottaminen tai pakolla siirtäminen;

e) vangitseminen tai muu vakava fyysisen vapauden riisto kansainvälisen oikeuden perustavaa laatua olevien määräysten vastaisesti;

f) kidutus;

g) raiskaus, seksuaalinen orjuus, pakkoprostituutio, pakkoraskaus, pakkosterilisaatio tai muu yhtä törkeä seksuaalisen väkivallan muoto;

h) tunnistettavissa olevaan ryhmään tai yhteisöön kohdistuva vaino poliittisen mielipiteen, rodun, kansallisuuden, etnisen alkuperän, kulttuurin tai uskonnon perusteella tai sukupuolen perusteella, niin kuin tämä käsite on määritelty 3 kappaleessa, tai muilla perusteilla, jotka yleisesti katsotaan kielletyiksi kansainvälisen oikeuden nojalla, muun tässä kappaleessa tarkoitetun teon tai tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan rikoksen yhteydessä;

i) tahdonvastainen katoaminen;

j) rotuerottelu;

k) muut samanlaatuiset epäinhimilliset teot, joilla tahallisesti aiheutetaan suurta kärsimystä tai vaikea ruumiillinen vamma tai vahingoitetaan vakavasti henkistä tai fyysistä terveyttä.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen soveltamistarkoituksessa:

a) "siviiliväestöön kohdistuva hyökkäys" tarkoittaa 1 kappaleessa tarkoitettujen tekojen toistuvaa kohdistamista siviiliväestöön sellaisen valtion tai järjestön politiikan mukaisesti, jonka tarkoituksena on kyseisen hyökkäyksen toteuttaminen, tai tämän politiikan edistämiseksi;

b) "tuhoamiseen" sisältyy sellaisten elinehtojen tahallinen asettaminen, muun muassa ruoan ja lääkkeiden saannin estäminen, joiden tarkoituksena on väestönosan hävittäminen;

c) "orjuus" tarkoittaa jonkin omistusoikeuteen liittyvän tai kaikkien siihen liittyvien valtaoikeuksien kohdistamista henkilöön, ja siihen sisältyy tällaisten valtaoikeuksien käyttäminen ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan yhteydessä;

d) "väestön karkottaminen tai pakolla siirtäminen" tarkoittaa henkilöiden siirtämistä pakolla alueelta, jolla he laillisesti oleskelevat, karkottamalla heidät tai käyttämällä muita pakkokeinoja ilman kansainvälisen oikeuden mukaisia perusteita;

e) "kidutus" tarkoittaa tahallista voimakkaan fyysisen tai henkisen tuskan tai kärsimyksen aiheuttamista syytetyn vankina tai valvonnan alaisena olevalle henkilölle. Kidutukseksi ei kuitenkaan katsota pelkästään lakiin perustuvasta rangaistuksesta tavanomaisesti aiheutuvaa tuskaa tai kärsimystä;

f) "pakkoraskaus" tarkoittaa pakolla raskaaksi saatetun naisen vankina pitämistä tarkoituksena vaikuttaa väestön etniseen koostumukseen tai toteuttaa muita törkeitä kansainvälisen oikeuden vastaisia tekoja. Tämän määritelmän ei millään tavalla tulkita vaikuttavan kansallisiin lakeihin, jotka liittyvät raskauteen;

g) "vaino" tarkoittaa perusoikeuksien tahallista ja törkeää epäämistä kansainvälisen oikeuden vastaisesti ryhmän tai yhteisön ominaisuuksien vuoksi;

h) "rotuerottelu" tarkoittaa 1 kappaleessa tarkoitettuja tekoja vastaavia epäinhimillisiä tekoja, joita yksi rodullinen ryhmä kohdistaa toiseen rodulliseen ryhmään tai ryhmiin, vakiintuneeseen järjestelmälliseen syrjintään ja alistamiseen perustuvan hallintojärjestelmän puitteissa, ja joiden tarkoituksena on kyseisen hallintojärjestelmän ylläpito;

i) "tahdonvastainen katoaminen" tarkoittaa valtion tai poliittisen järjestön toimesta, luvalla, tuella tai suostumuksella tapahtuvaa henkilöiden pidättämistä, vangitsemista tai kaappausta, jota seuraa kieltäytyminen tunnustamasta kyseistä vapaudenriistoa tai antamasta tietoja kyseisten henkilöiden kohtalosta tai olinpaikasta tarkoituksessa evätä heiltä oikeussuoja pitkäksi aikaa.

3. Tässä perussäännössä käsitteen "sukupuoli" katsotaan tarkoittavan kahta sukupuolta, miehiä ja naisia, sanan yhteiskunnallisessa merkityksessä. Käsitteellä "sukupuoli" ei ole muita merkityksiä.

http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2002/20020056
 
Viimeksi muokattu:
Läntisessä maailmassa (johon kuulumisesta monet mouhoovat tälläkin foorumilla päivät pitkät) ei nykyisin hyväksytä etnisten vähemmistöjen massapidätyksiä.

Asiaa voi väännellä ja käännellä. Tosiasia on, että ihmisten massapidätykset kansallisuuden perusteella ovat omaan jalkaan ampumista sarjatulella.
Onhan se hyvä olla vihollisia kummallakin puolella rintamaa. Tasa-arvo rules.

Puhuin sotatilanteesta.
 
Onhan se hyvä olla vihollisia kummallakin puolella rintamaa. Tasa-arvo rules.

Puhuin sotatilanteesta.

Niin minäkin.

Erikoisjoukkouhka ei poistu vaikka kaikki venäläiset pidättäisi.

Eikä tuossa sinun touhussasi ole mitään järkeä, vaikka rajaisit jutun asevelvollisuusikäisiin.

Miten ylipäätänsä määritellään "venäläistaustaisuus". Joukkojen perustamispaikalla laitettaisiin rautoihin vänrikki sen takia, että kaveri on kaksivuotiaana muuttanut Suomeen. Sen sijaan se papereiden mukaan 36 vuotias "ukrainalaistaustainen" mies joka on käynyt kesälomillaan hiomassa spetsnaz taitoja Moskovan lähellä, jatkaisi edelleen erikoisjoukkojen piilopaikan valmistelua Saimaan rannassa sijaitsevassa huvilassa.

Kerron myös järkyttävän faktan. Suomen talvi- ja jatkosodassa soti kunniallisesti Suomen venäläisvähemmistön edustajia. Osa toimi jopa tiedustelutehtävissä.
 
Niin minäkin.

Erikoisjoukkouhka ei poistu vaikka kaikki venäläiset pidättäisi.

Eikä tuossa sinun touhussasi ole mitään järkeä, vaikka rajaisit jutun asevelvollisuusikäisiin.

Miten ylipäätänsä määritellään "venäläistaustaisuus". Joukkojen perustamispaikalla laitettaisiin rautoihin vänrikki sen takia, että kaveri on kaksivuotiaana muuttanut Suomeen. Sen sijaan se papereiden mukaan 36 vuotias "ukrainalaistaustainen" mies joka on käynyt kesälomillaan hiomassa spetsnaz taitoja Moskovan lähellä, jatkaisi edelleen erikoisjoukkojen piilopaikan valmistelua Saimaan rannassa sijaitsevassa huvilassa.

Kerron myös järkyttävän faktan. Suomen talvi- ja jatkosodassa soti kunniallisesti Suomen venäläisvähemmistön edustajia. Osa toimi jopa tiedustelutehtävissä.
Ok, kerroin vain mielipiteeni. Perusteluja:

Taistelut eivät välttämättä ole enää sellaisia, jossa ukot makaavat ketjussa poteroissaan. Muutamakin prosentti epälojaaleja taistelijoita saattaa vaikeuttaa omia toimia oleellisesti. Olen ollut huomaavinani että Venäjä pyrkii vinouttamaan koko sodankäyntiä kaikilla tavoin ja omat ukot selustassa ovat varmasti käyttökelpoisia tähän.

Tuo muiden kuin asevelvollisten takana hiippailu ja touhuaminen on valitettavan totta ja ihmettelen, ettei siihen kiinnitetä huomiota enempää. Tai varmasti kiinnitetään ilman julkisuutta, toivotaan että tarpeeksi. Luulen että jos koko venäläisten infra sattuisi paljastumaan kerralla, niin saattaisi siinä olla ihmettelemistä.

Sen vuoksi sanoin että koko porukka tarkkailuun, ehkä internointi voi tosiaan olla liian raflaavaa mutta mahdollisimman paljon toimintakykyä pitää leikata. Ja koska linjanveto on vaikeaa/mahdotonta, täytyy vetää ronskimman mukaan. Panokset ovat sen verran kovat.
 
Ja koska linjanveto on vaikeaa/mahdotonta, täytyy vetää ronskimman mukaan. Panokset ovat sen verran kovat.
Pointti. KV-maineellakaan ei tee vittuakaan jos häviää sodan. Tosin, maineen laskemisella voi olla pieniä negatiivisia vaikutuksia ulkomailta saatavan avun ja tuen määrään. Sitä paitsi, kuka tahansa Suomelle lojaali pidätettävä henkilö ymmärtää asian kun hänelle selittää sen. Hänen ON ymmärrettävä, huolimatta lojaliteetistään. Pidätykset on tehtävä mahdollisimman kohteliaasti. Kuulustelujen jälkeen hänet voidaan laittaa tukitehtäviin. Jokainen palvelee sotilasjohdon ehdoilla, ja roolistaan voi toki yrittää neuvotella.
 
Pointti. KV-maineellakaan ei tee vittuakaan jos häviää sodan. Tosin, maineen laskemisella voi olla pieniä negatiivisia vaikutuksia ulkomailta saatavan avun ja tuen määrään.

Vai pieniä vaikutuksia!

Sotilasikäisen tietyn etnisen taustan omaavan miesväestön pidättämisellä ja siirtämisellä leiriin on vakiintunut nimitys - etninen puhdistus.

Suomen kaltaisen pienen valtion on äärimmäisen tärkeä huolehtia siitä, että meihin ei yhdistetä minkäänlaisia ihmisoikeusloukkauksia.

No eipä tarvitse paljon raaputtaa, niin sen paljon palvotun "länsimaalaisuuden" takaa paljastuu metsäläinen, joka haluaa piikkilangan taakse tietyn etnisen ryhmän.

Tuossa tapauksessa Suomi on seuransa valinnut, Francon Espanja, Salazarin Portugali, Rhodesia, Neuvostoliitto, Serbia, Syyria, Valko-Venäjä ja Venäjä.
 
Sotilasikäisen tietyn etnisen taustan omaavan miesväestön pidättämisellä ja siirtämisellä leiriin on vakiintunut nimitys - etninen puhdistus.
Minä olen käsittänyt että etninen puhdistus tarkoittaisi teloittamista...

Itsehän kehottaisin venäläisiä poistumaan maasta hyvissä ajoin.

En usko että olisi kauhean väärin keskittää selkeitä venäläisiä yhdelle alueelle sodan uhatessa, tarjota heille ruoat, majoitus, ajanviete, terveydenhuolto, koko helahoito, ja televisioida heidän oloista maailmalle vaikka 24/7.
 
Minä olen käsittänyt että etninen puhdistus tarkoittaisi teloittamista.

Ethnic cleansing is the systematic forced removal of ethnic or religious groups from a given territory by a more powerful ethnic group, with the intent of making it ethnically homogeneous. The forces applied may be various forms of forced migration (deportation, population transfer), intimidation, as well as mass murder and genocidal rape.

https://en.wikipedia.org/wiki/Ethnic_cleansing
 
Ehkei sinusta mutta kansainvälisen oikeuden mielestä se olis erittäin törkeä rikos.
En ymmärrä miksi, jos se tehtäisiin humaanimmalla mahdollisella tavalla. A) He saisivat täyden ylläpidon B) Heillä olisi tilaisuus poistua maasta C) Heille edelleen annetaan tilaisuus poistua maasta kiinnioton jälkeen (saattueen kera toki). Ainoa mikä estettäisiin olisi vapaa liikkuvuus alueen ulkopuolella. Ja paluu takaisin sallittaisiin konfliktin jälkeen. Ilmeisesti kansainvälisellä oikeudella on parannettavaa määritelmissään. Ei paljoa kiinnosta jos humaania kohtelua antamalla estetään vihollisen sabotöörien, kyylien ym. selkäänpuukottajien liikkuvuus.
 
Back
Top