Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Kamakauppiaat ovat löytäneet uuden asiakasryhmän. Kamaa kaupataan nuorten asuinlähiössä eli taitaa kauppiaatkin olla uusruotsalaisia.

http://yle.fi/uutiset/3-9394689

SVT: Yksin maahan tulleet pakolaisnuoret ajautuvat usein huumekierteeseen
Ilman vanhempiaan elävät pakolaisnuoret ovat joutuneet huumeita myyvien jengien kohteiksi.
Yrjö Kokkonen

Ruotsiin yksin tulleet pakolaisnuoret ovat huumeita myyvien rikollisjengien tärkeä kohderyhmä, kertoo Ruotsin televisio SVT(siirryt toiseen palveluun).

Tilanne Tukholman alueella on pahentunut nopeasti. Tukholman metron vartijat ovat lähettäneet varoituksia noin puolen vuoden ajan. Vartijat kertovat huumekaupan yleistymisestä metroasemilla.

Poliisin kiinni ottamista heroiinin väärinkäyttäjistä Rinkebyn, Tenstan ja Husbyn lähiöissä 90 prosenttia on yksin maahan tulleita pakolaisnuoria, kertoo poliisi.

Suuri osa Tukholman heroiinikaupasta on siirtynyt Sergelin torin tienoolta näihin lähiöihin.

Poliisi uskoo, että huumejengit ovat ottaneet pakolaisnuoret erityiskohteekseen ja kauppaavat heille huumeita heidän asuinlähiöissään.

SVT:n haastattelema yksin tulleita pakolaislapsia auttavan järjestön johtaja Musse Hossaini on murheissaan nuorten kohtalosta. Hossainin mukaan ongelma on seurausta yksin tulleiden lasten epätoivoisesta tilanteesta.

– Tapaan päivittäin vastasaapuneita ja yksinään tulleita, joissa näen merkkejä huumeongelmasta. He ovat suojattomia, eikä heillä ole aikuisia, joiden puoleen kääntyä ongelmissaan. Heillä ei ole perhettä ja he tuntevat itsensä ulkopuolisiksi. Huumeiden avulla he voivat löytää yhteenkuuluvuutta ja ystäviä, hän pohtii.
 
Ei uskoisi samaksi kaupungiksi mistä HS:n(NYT) toimittaja Maria Petterson toimitti raportin viime vuonna...

Ruotsi lupasi panna lopun jengiväkivallalle, kun 16-vuotias poika ammuttiin raa’asti bussipysäkille Malmössä
Ahmed Obaidin kuolema nousi perjantaina Ruotsin suurimpien lehtien isoimmaksi uutiseksi.

555439f2786f4d1eb6ee8a58a489e933.jpg

Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Malmössä hiljennyttiin perjantaina kunnioittamaan 16-vuotiaan Ahmed Obaidin muistoa. Poika ammuttiin torstai-iltana raa’asti bussipysäkille Rosengårdin kaupunginosassa.

Lehtitietojen mukaan Obaidia ammuttiin useita kertoja suurikaliiperisella pistoolilla heti, kun hän astui ulos bussista Amiralsgatanilla. Ampumisella on useita silminnäkijöitä, ja poliisi on ottanut kiinni ainakin kolme ihmistä tapaukseen liittyen. Yhtään varsinaista epäiltyä poliisilla ei kuitenkaan ole.

Poliisin mukaan teolle ei näyttäisi olevan selvää motiivia. Poliisin mukaan voi olla mahdollista, että ampuja ampui väärän ihmisen. Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkemmin teorioistaan.

Ampumapaikalle perustettiin perjantaina kotitekoinen muistoalttari, joka täyttyi nopeasti kynttilöistä ja kukista.

Obaidin kuolema nousi perjantaina Ruotsin suurimpien lehtien isoimmaksi uutiseksi. Hänellä ei tiettävästi ollut minkäänlaista rikos- tai jengitaustaa. Dagens Nyheterin (DN) haastatteleman Obaidin isän mukaan poika opiskeli ahkerasti ja halusi lääkäriksi.

”Muutin tänne Irakista, koska en halunnut nähdä lasteni kuolevan”, isä Najm Obaid sanoi DN:lle.

Ahmed Obaidin nimi julkistettiin perheen toiveesta. Perhe muutti Irakista Malmöhön vuonna 2007, jolloin poika oli kuusivuotias.

Malmössä on kahden viime viikon aikana tapahtunut viisi eri ampumistapausta. Kuolleita on kaksi. Virallisia tilastoja murhista Malmössä ei ole, mutta paikallinen media on laskenut, että niitä oli 12 vuonna 2016. Se on kaikkien aikojen ennätys.

Uutistoimisto Reutersin mukaan suhteutettuna kaupunkien kokoon Malmössä tehdään kolme kertaa enemmän murhia kuin Lontoossa. Malmössä asuu noin 340 000 ihmistä.

Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman lupasi perjantaina Obaidin ampumisen jälkeen hallituksen tekevän kaikkensa, jotta jengiväkivallan kasvu Malmössä loppuu.

Jengit ovat käyttäneet keskinäisissä välienselvittelyissään jopa käsikranaatteja.

Malmön poliisi on kuvannut kaupungin tilannetta ”kriittiseksi” ja pyytänyt hallitukselta hätäapujoukkoja. Tiukennetut rajatarkastukset Ruotsin ja Tanskan välisellä rajalla ovat syöneet poliisin voimavaroja. Marraskuussa Malmön alueen pääsyyttäjä Ola Sjöstrand sanoi, että poliisin rikostutkinta ”on romahduksen partaalla”.

”Olemme valmiita tarjoamaan tarvittavat resurssit ja lainsäädännön muuttaaksemme tilanteen”, Ygeman sanoi uutistoimisto TT:lle Reutersin mukaan.

Iso osa poliisin ongelmista johtuu turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta. Vuonna 2016 noin 30 000 ihmistä haki turvapaikkaa Ruotsista, ja yli 90 prosenttia maahanmuuttajista tulee Ruotsiin Malmön tai sen lähikuntien kautta.

Turvapaikanhakijoiden määrä kuitenkin putosi viime vuonna merkittävästi vuoden 2015 ennätyksestä, jolloin turvapaikkaa Ruotsista haki 163 000 ihmistä. Myös vuosina 2013 ja 2014 turvapaikkaa Ruotsista haki useampi kuin viime vuonna.

Osa Malmön poliisin ongelmista johtuu todennäköisesti myös Ruotsin poliisin organisaatiouudistuksesta, jota on kritisoitu ankarasti. Osa poliittisista puolueista sekä poliisien ammattiliitto on vaatinut Ruotsin ylipoliisipäällikön Dan Eliassonin eroa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005045804.html?ref=rss
 
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkoma...tkuu-ruotsin-suurkaupunkien-lahioissa/748948/

Aseellinen väkivalta jatkuu Ruotsin suurkaupunkien lähiöissä

xlarge-05715142.jpg

Poliisit tutkivat rikospaikkaa Malmössä, missä 16-vuotias nuorukainen ammuttiin Rosengårdin lähiössä torstaina. KUVA: JOHAN NILSSON / TT / EPA

Ulkomaat 15.1.2017 11:06
STT
Ampumiset Ruotsin suurimpien kaupunkien lähiöissä ovat jatkuneet viime viikkoina, ja niissä on kuollut useita ihmisiä. Poiminnat kuolemaan johtaneista ampumistapauksista perustuvat poliisin raportteihin ja mediatietoihin. Tiedot saattavat myöhemmin tarkentua.

– 12.1.2017 Malmö, Rosengård, 1 kuoli

16-vuotiasta nuorukaista ammutaan illalla bussipysäkin tuntumassa. Poika kuljetetaan sairaalaan. Myöhemmin hänen vahvistetaan kuolleen.

– 3.1.2017 Malmö, Fosie, 1 kuoli

Pyörätieltä löydetään illalla vakavasti haavoittunut reilut 20-vuotias mies. Mies viedään sairaalaan. Myöhemmin hänen vahvistetaan kuolleen.

– 25.12.2016 Göteborg, Biskopsgården, 1 kuoli

Rappukäytävästä löydetään illalla noin 20-vuotias haavoittunut mies, jota on ammuttu mahdollisesti ulkona. Mies kuolee myöhemmin sairaalassa.

– 13.12.2016 Tukholma, Tensta, 1 kuoli

Metsäalueelta kuullaan ampumisen ääntä illalla. Poliisi löytää vakavasti haavoittuneen miehen. Mies kuolee sairaalassa seuraavana iltana.

– 8.12.2016 Malmö, Fosie, 1 kuoli

Noin 25-vuotias, vakavasti haavoittunut mies löydetään aamuyöstä. Hän kuolee myöhemmin sairaalassa.

– 2.12.2016 Tukholma, Rinkeby, 2 kuoli

Noin 25-vuotiaat veljekset ammutaan kuoliaaksi kahvilassa illalla. Rikospaikalle tulleet poliisit kertovat, että heitä heitetään esineillä, mutta kukaan ei tiettävästi loukkaannu.

Raa'alle väkivallalle ja ampumisille ei näy loppua Ruotsin suurimmissa kaupungeissa ja niiden lähiöissä. Malmön, Tukholman ja Göteborgin seudun ampumisissa on kuollut ainakin yli 60 ihmistä kolmessa vuodessa.

Äskettäin kuolleiden joukossa on 16-vuotias nuorukainen, jota ammuttiin bussipysäkin tuntumassa Malmön Rosengårdin lähiössä torstaina.

Sekä Malmön että Tukholman alueilla ampumistapaukset lisääntyivät viime vuoden aikana, selviää STT:n poliisilaitoksilta keräämistä tiedoista. Malmössä myös kuoli aiempaa enemmän ihmisiä ampumisissa.

Malmössä henkirikosten ja jengirikollisuuden tilanne on vakava, arvioi poliisijohtajan tehtävää hoitava Klas Friberg.

– Aivan liian monta nuorta miestä on surmattu täällä, hän sanoi TT:n mukaan.

Johtava syyttäjä Ola Sjöstrand arvioi marraskuussa Sydsvenskan-lehdelle, että Malmön rikostutkinnoissa oltiin "lähestymässä romahtamista". Taustalla ovat murhatutkintojen suuri määrä ja poliisiorganisaation ongelmat.

Lisäksi todistajia voi olla vaikeaa löytää, koska ihmiset pelkäävät esimerkiksi uhkailua.

Tilanteeseen perehtyneen viranomaisen mukaan rikollisiin ja rikollisverkostoihin kytkeytyvät ampumiset ovat lisääntyneet Ruotsissa 25 vuoden aikana.

– Tämäntyyppisissä rikoksissa on ollut kasvua, kun taas perheissä tapahtuvat ampumiset ovat vähentyneet, sanoo yksikönjohtaja Daniel Vesterhav Ruotsin rikostenehkäisyneuvostosta (Brå) STT:lle.

Vesterhavin mukaan monilla ampumisilla on yhteys lähiöissä toimiviin rikollisten verkostoihin.

Huumevelkoja ja riitoja

Ampumistapauksia oli viime vuonna Malmössä ainakin noin 150 ja Tukholmassa ainakin yli 100, selviää STT:n poliisilta keräämistä tiedoista. Luvut ulottuvat marraskuun puoliväliin tai loppuun, mutta ovat silti suurempia kuin koko vuonna 2015.

Malmössä ja Tukholmassa ampumisissa on haavoittunut useita kymmeniä ihmisiä vuosittain. Tähän sisältyy vakavia ja lieviä vammoja.

Aseita rikollisten on usein helppo saada käsiinsä, selviää Brån tiedoista. Samaa asetta voidaan käyttää useita kertoja eri ampumisissa.

Ampumisen taustalla voi olla esimerkiksi huumevelka tai ihmissuhderiita. Osallisina ovat usein 18–30-vuotiaat miehet.

– Rikollispiireissä liikkuvat ovat herkkiä pahastumaan. He eivät halua menettää kasvojaan kaveriensa edessä ja vaikuttaa heikoilta, Vesterhav kertoo.

Eriarvoistumisen taakka

Monet Ruotsin ampumisista ovat tapahtuneet maahanmuuttajalähiöissä. Lähiöiden taakkana ovat usein sosiaaliset ongelmat ja rikollisuus, ja monilla alueilla poliisilla on suuria vaikeuksia hoitaa tehtäväänsä.

– Segregaation (alueiden eriarvoistumisen) pysäyttäminen on aivan olennaista tilanteen kohentamiseksi, mutta tarvitaan myös toimiva oikeusjärjestelmä ja yhteiskunta, jossa poliisilla on riittävästi resursseja, sanoo tukholmalaispoliisi Martin Marmgren.

Ruotsin hallitus linjasi viime kuussa, että vakavien väkivalta- ja aserikosten rangaistuksia pitää kiristää. Poliisikunnasta on jo pitkään vaadittu tiukempaa linjaa vakaviin rikoksiin.

– Voi olla niin, että nuoret tekevät todella törkeitä ryöstöjä ja että saamme heidät kiinni. Seuraavana päivänä he saattavat kuitenkin kulkea taas vapaina ja tehdä uuden törkeän ryöstön, Marmgren sanoo.

STT pyysi luvut ampumistapauksista sekä niissä haavoittuneista ja kuolleista Tukholman, Malmön ja Göteborgin alueen poliisilaitoksilta vuodesta 2014 lähtien.

Vuoden 2016 tiedot ulottuvat Tukholmassa 16.11. asti, Malmössä 30.11. asti ja Göteborgissa 1.12. asti. Ampumisten määrä oli Malmössä ja Tukholmassa suurempi kuin koko vuonna 2015.

Ampumistapausten määritelmissä ja tilastoinnissa voi olla alueellisia eroja. Saadut tiedot antavat joka tapauksessa yleiskuvan tilanteesta.

Muilla Ruotsin alueilla tapahtuneet ampumiset ja niiden uhrit eivät ole mukana tiedoissa.
 
Mestarietsivä Pettersson on haalittava Brysselistä ja lähetettävä selvittämään asiat kesämekossaan. #hs
 
Sweden's leading shopping mall is deemed a no-go zone, with police blaming gangs of unaccompanied minors who have arrived in the country for spate of attacks
  • Nordstan mall in Gothenburg, Sweden, has seen an spike in sinister behaviour
  • Migrant teens have been reportedly threatening shoppers and staff in the area
  • In some cases, 150 teenagers descend upon the troubled mall causing havoc
  • Shopper and a shopkeeper were robbed with a broken glass held to their throats
By Gareth Davies For Mailonline

PUBLISHED: 20:39 GMT, 16 January 2017 | UPDATED: 20:39 GMT, 16 January 2017

Sweden's leading shopping mall has been deemed a no-go zone amid a spike in violence police say has been caused by unaccompanied migrants.

Police are on high alert patrolling the Nordstan mall in Gothenburg after a spate of incidents involving staff and shoppers being threatened by gangs.

In some cases, the number of youngsters outnumber the police and the rise in the sinister behaviour has seen the sales take a hit.

3C2F033400000578-4125726-image-a-20_1484599042423.jpg

The Nordstan mall in Gothenburg where migrant teenagers are said to be causing havoc

Many shoppers are now afraid to even visit the complex, according to RT, and even officers are being threatened by the gangs.

'We have seen an increase since last autumn, with mostly unaccompanied minors who are staying here in Nordstan,' one of the police managers, Jonas Bergqvist, told Expressen.

'In the evening they deal drugs and violence between fractions sometimes occurs.

'If there are conflicts from their home countries, they bring them here.'

The trouble appears to start at around 8pm - the time shops shut for the day - when groups of up to 150 teens descend upon the mall.

3C2F03B900000578-4125726-image-a-21_1484599050866.jpg

The area being declared a no-go zone has meant the mall, pictured, has taken a hit in sales

Police say the rise coincides with the increased number of unaccompanied migrants entering the country.

A number of those involved are said to be youths from Syria, Afghanistan and Morocco, according to RT.

Among the alarming incidents include a youngster and a shopkeeper who were robbed with a broken class held to their throats.

Added to the chaos is the fact that police are finding it increasingly difficult to charge the offenders due to the lack of identification, meaning the teenagers are merely handed over to social services.

Officer Rikard Sorensen told RT: 'I've had people in front of me that look like they are 35, but who claim to be 15.

'I can't prove they're lying so we have to release them,' Rikard Sorensen, another officer.'

The troubles have seen the mall labeled a no-go zone, according to Expressen.

An area is listed as such if there have been dangerous cases of muggings, robberies, harassment, and sexual assault.

Read more:
 
Kaikki hyvin, rikollisuus laskee Ruotsissa...näin meille kerrotaan... YKSITTÄISTAPAUKSIA

http://areena.yle.fi/1-3936581

Katsoin aamulla tämän Ukkolan ja kaupunkimaantieteen professoria Mari Vaattovaaraan keskustelun. Väistämättä mieleen tuli, että kyseinen henkilö ei ehkäpä ollut aivan oikea henkilö vastaamaan esitettyihin turvallisuutta ja sen katoamista koskeviin kysymyksiin (tietystä kaupunki- ja yhteiskuntarakenteiden osaamisestaan huolimatta). Yhteiskunnassa kokonaisrikollisuus voi laskea, mutta laskeeko se rikollisuus kaikilla alueilla - tämä on se olennaisin kysymys tässä ongelmassa. Toinen on sitten se, että kuinka suuri osa tiettyjen alueiden rikollisuudesta lopulta enää ilmoitetaan poliisille? En laisinkaan ihmettelisi vaikka huomattavaa osaa ei enää ilmoitettaisi, koska alueet ovat jo luisumassa yhteiskunnan ulkopuolelle, joten seurauksena voi myös olla se, että yhteiskunnan tuki- ja turvallisuusrakenteisiin ei enää luoteta tai niitä ei koeta omiksi, josta seuraa se, että vain räikeimmät rikollisuuden muodot tulevat julki ja suurin osa rikollisuudesta "käsitellään alueen sisällä", se voi pitää sisällään sovittelua, kostoa tms.

Tavallaan raivostuttavakin keskustelu, kun 150 (jos muistan oikein) ampumatapausta vuodessa Malmössä ja yli 100 Tukholmassa ei ole enää "yksittäistapauksia" vaan kyse on huomattavasta ongelmasta, jollaista tuskin on ollut käsillä 20- tai 30-vuotta sitten. Asetelmaa pahentaa sitten vielä se, että ne keskittyvät tietyille alueille, jolloin alueiden sisäinen turvallisuus romahtaa täysin. Eivätkä alueet enää ole viranomaisten hallinnassa, mikä on fakta eikä kuvitelmaa.

vlad
 
Sveduissa ihan pikkuisen kuohuu taas. Joukkoraiskaus facebookin live-lähetyksenä. Asialla, tadaa, matut. Suomalaisesta artikkelista ei tietenkään löydy tekijöiden taustasta mitään, muualla kundien lärvitkin jo tiedossa. Kovin arabin näköistä ovat. Varmaan syrjäytyneitä rasismin uhreja tai jotain...
Vähän ihmetyttää että millainen tampio tekee tuollaista live-lähetyksenä, mutta sitten kun tarkemmin ajattelee, niin miksi eivät tekisi? Eivät he siitä mitään rangaistusta kuitenkaan saa, vaikka kiinni tietysti jäivätkin. Jotain yhdyskuntapalvelua parikymmentä tuntia, maksimissaan. Matuille Svedut ovat pelkkä vitsi, joille voi tehdä mitä huvittaa, ja joilla ei ole munaa edes rangaista väärintekijöitä.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701222200057844_ul.shtml

Viimeksi muokattu:
Sveduissa ihan pikkuisen kuohuu taas. Joukkoraiskaus facebookin live-lähetyksenä. Asialla, tadaa, matut.

Jotenkin pelkästään se, että lukee pelkän otsikon ja siitä voi päätellä syylliset, kuvastaa surullisesti koko maan rappiotilaa. Uudet Ikeat, H&M:t ja Sony-Ericssonit siellä mylläävät miten huvittaa ja ruotsalaiset pyytelevät vaan anteeksi olemassaoloaan.

edit. kai noista keppostelijoistakin iso joukko on "ruotsalaisia", siis maassa syntyneitä, jotka paskat nakkaa länsimaisista arvoista.
 
Kun rotta syntyy hevostalliin, niin onko se rotta, vai hevonen?
 
Onhan se mukava, että Facebook siivoaa vihapuhetta yhdessä viranomaisten kanssa...:facepalm::facepalm:

Rikostutkintaan tuli vaikeuskerrointa: Uppsalan raiskausvideota ei näytä löytyvän
Maanantaina näytti vakaasti siltä, että kolme miestä raiskasi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 30-vuotiaan naisen Uppsalassa. He kuvasivat tapahtuman ja latasivat sen reaaliajassa Facebookiin. Videon tavoittamassa suljetussa Facebook-ryhmässä on 60 000 jäsentä. Ainakin 200 ihmistä näki raiskauksen reaaliajassa.

Upsala Nya Tidningin mukaan miehet kuvasivat vielä silloinkin, kun poliisi tuli sisälle asuntoon ja puhutti uhria, joka toimitettiin sairaalaan. Sunnuntaina miehet vangittiin. Miehet ovat 20-vuotiaita.

Tiistaihin mennessä filmiä ei poliisin vetoomuksista huolimatta ole löydetty, ja rikostutkijoiden työ on hankaloitunut, kertoo tiistain Upsala Nya Tidning.

- Emme ole saaneet kopiota suorasta lähetyksestä. Voi olla, että videota ei ole tallennettu missään, apulaissyyttäjä Magnus Berggren pohdiskelee.

- Jokainen voi panna kuvan internettiin kymmeneksi minuutiksi ja ottaa sen sitten pois. Jos sitä ei ole tallennettu mihinkään, ei siitä jää jälkiä, Berggren jatkaa

Facebook ei luovuta materiaaleja helposti
Facebook on ilmoittanut, että arkaluontoinen materiaali talletetaan tarkasti. Toisaalta yhtiö ei noin vain luovuta materiaalejaan ulkopuolisille. Pahimmassa tapauksessa Ruotsin viranomaiset joutuvat hakemaan amerikkalaisesta oikeusistuimesta päätöksen, joka velvoittaisi Facebookin luovuttamaan nauhoituksen. Tähän kuluu useita kuukausia.

Ilmeisesti nauhoituksia on tehty kaksi. Raiskauksesta epäillyt kuulustelivat naista kameran edessä sunnuntaiaamuna ja yrittivät saada tämän sanomaan, ettei mitään raiskausta ole ikinä tapahtunutkaan.

Ruotsin television uutiset on haastatellut Andrea Ottosonia, joka moderoi kyseessä olevaa suljettua Facebook-ryhmää. Ottoson nukkui kotonaan, kun videolähetys oli käynnissä. Aamulla hän heräsi, alkoi seurata sivuston kommentointia ja hetki hetkeltä järkyttyneempänä yritti saada selkoa siitä, mitä oli tapahtunut.

- Kirjoitin kaikille reaaliajassa lähetystä katsoneille ja kehotin heitä kertomaan kaikki tietonsa poliisille.

"Voin hirveän pahoin"
Ottoson on nähnyt joitakin kohtauksia:

- Nainen makasi aivan elottoman näköisenä. Naisen kasvoja ei nähty ainakaan näissä kohtauksissa. Minä voin hirveän pahoin.

Sunnuntain tapahtumakulku muuttui alkuviikon aikana epäselväksi. Ilman filmitodisteita syyttäjän todistelu vaikeutuu.

Poliisi tutkii tapahtumia raiskauksena, törkeänä kunnianloukkauksena ja huumausainerikoksena. Yhden epäillyn asianajajan mukaan syytteet kiistetään.
http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2339339
 
Hieno lähestymiskulma itse tapaukseen...Onnea ruotsi..

Ulkomaat 23.01.2017 20:50
"Raiskauksen reaaliaikainen lataaminen nettiin ei ehkä ole mikään rikos"

Kolme miestä raiskasi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 30-vuotiaan naisen Upsalassa.

Kolmikko kuvasi tapahtuman ja latasi sen reaaliajassa Facebookiin. Videon tavoittamassa suljetussa Facebook-ryhmässä on 60 000 jäsentä. Ainakin 200 ihmistä näkikin raiskauksen reaaliajassa. Upsala Nya Tidningin mukaan miehet kuvasivat vielä silloinkin, kun poliisi tuli sisälle asuntoon ja puhutti uhria, joka toimitettiin sairaalaan.

Sunnuntaina miehet vangittiin. Miehistä yksi on 25-vuotias ja kaksi 20-vuotiaita.

Tapahtuman jälkiselvittelyissä on noussut esiin Ruotsin rikoslain hämmästyttävä vanhanaikaisuus. Upsalan yliopiston siviilioikeuden professori Mårten Schultz arvelee, ettei raiskauksen reaaliaikainen kuvaaminen ja välittäminen suorana internettiin ole minkään rikoslain pykälän mukaan rikollista.

– On laillista kuvata jopa pahasti alakynnessä olevaa ihmistä, ellei uhri satu olemaan lapsi. Jos kameraa käytetään eräänlaisena aseena ja se vaikka painetaan kiinni kuvattavan kasvoihin, voi kyseessä olla häirintä. Jos jotain kuvataan salaa, on kyse salakatselusta, mutta tässä tapauksessa kuvaaminen ei ollut missään mielessä salaista, Schultz listaa.

Entä jos videon netissä nähneet ihmiset levittävät videota edelleen?

– Meillä on henkilötietolaki, mutta se on heikko laki. Vuodelta 1998 on laki sähköisistä ilmoitustauluista: sivujen hallinnoijan on poistettava sivuiltaan rikollinen materiaali. Mutta ketään ei ole sen lain mukaan tuomittu, ja lakina se on paperitiikeri.

– Rikoslaissa on ollut tällaisen teon mentävä aukko. Olemme tienneet ongelman jo 20 vuoden ajan, Schultz summaa.

Lähteet:

http://www.unt.se/nyheter/uppsala/i...-att-filma-och-sprida-valdtakten-4514445.aspx

http://www.unt.se/nyheter/uppsala/fortsatte-filma-nar-polisen-kom-4513444.aspx
http://www.savonsanomat.fi/ulkomaat...wbi=c2b40c8189ce5b8e1e4d8ad3ee153ab1#comments
 
Eiköhän noi Ruotsissa pääse vapaalle jalalle. Kun ei oikein rikosta näytäkään tapahtuneen.
 
Back
Top