Maavoimien paikallisjoukot uuteen kuosiin

Tvälups

Ylipäällikkö
yle 28.4.2014 klo 6:03
Maavoimien paikallisjoukot uuteen kuosiin – Malli julki tänään
Uusien paikallisjoukkojen tehtäviä ovat esimeriksi joukkojen perustaminen, alueen valvonta, paikallisten kohteiden suojaaminen, erikoisjoukkojen vastainen toiminta sekä yhteistoiminta siviiliviranomaisten kanssa.

Varusmiehiä puolustusvoimain taisteluharjoituksessa. Kuva: Lauri Paju / Maavoimat / Puolustusvoimat
Maavoimat uusii paikallispuolustustaan. Ensi vuoden alusta alkaen operatiivisten ja alueellisten joukkojen rinnalla toimii paikallisjoukot, jotka ovat puolustusvoimien sodan ajan joukkoja. Tänään maanantaina julkaistavan mallin taustalta löytyy vuosi sitten lanseerattu uusi taistelutapa.

– Tämä uusi taistelutapa ei sovellu käytettäväksi paikallisjoukkojen käyttöön, vaan nimenomaan alueellisten joukkojen käyttöön. Lisäksi alueellisten joukkojen kehittäminen on käynnissä, niin haluttiin erottaa puhtaasti paikalliseen toimintaan tarkoitetut joukot omaksi kokonaisuudekseen lähinnä toiminnallisuuden kannalta, kertoo maavoimien operaatiopäällikkö Petri Hulkko.

Paikallisjoukoilla tavoitellaan reserviläisten tehokkaampaa käyttöä
Paikallisjoukkojen tehtäviin kuuluvat paikalliset taistelu- ja tukitoiminnot. Paikallisjoukot huolehtivat esimerkiksi paikallisten kohteiden suojaamisesta sekä alueiden valvonnasta. Lisäksi tehtäviin kuuluvat erikoisjoukkojen vastainen toiminta, yhteistoiminta siviiliviranomaisten kanssa sekä muiden joukkojen tukeminen ja paikallishuolto.

Paikallisjoukoilla tavoitellaan tehokkaammin reserviläisten osaamisen hyödyntämistä sekä osaamisen kehittämistä. Paikallisjoukkojen kouluttamisessa hyödynnetään laajasti vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen resursseja sekä vapaaehtoisuutta.

Paikallispuolustusmalli julkistetaan tänään maanantaina.
 
Kuulostaa jopa järkevältä.
 
Periaatteessa hyvän näköinen himmeli. Aika vähän näyttää kuitenkin olevan inkkareita, mutta se taitaa nykyään kuulua asiaan. Spollet, kolme kiväärijoukkuetta ja kevyt krh-joukkue. Ei kovin voimaksa pataljoona. Eihän armeija tietysti olekaan sotimista varten :D
 
Nyt sitten katsellaan, mitä tahtia alkaa tapahtumaan. Organisaatiolaatikoita on tullut 20 vuoden aikana nähtyä.....monia.

Kyllä tässä mahdollisuuksia on. Kunkin pataljoonan esikunnassa on kuitenkin paikat puolelle sadalle ressuaktiiville, joten tarpeet tulevat hyvin pitkälle tyydytettyä.
 
Sais kyllä noihin paikallispataljooniin mielummin pistää ainakin yhden maakuntakomppanian lisää, vaikka ilman sitä virka-appujoukkuetta. SpolK on ihan hyvä olemassa, mutta kuten Hande sanoi, inkkareita on vähänlaisesti. Yks komppania lisää toisi voimaa rajusti enemmän enkä usko, että sijoittamattomat siitä loppuisivat kesken tai muut "varalisät" :D
 
Eikös joskus pitänyt olla niin että noin 70 000 alueellista taistelijaa ja jopa 90 000 paikallisjoukkojen taistelijaa..

Sinäänsä en näkisi estettä miksei tuonne voisi muodostaa sekaan 2-3 vartiokomppaniaa.

Olisi meillekkin rastikoulutumahdollisuudet miettiä kuinka suojata Lappeenrannan Ylen toimitiloja vartiokomppanialla.
 
Viimeksi muokattu:
Otsikko vaan pitäisi kuulua: paikallisjoukkojakin entistä vähemmän!

Toisin kuin otsikko yllä väittää, eivät paikallisjoukot ole mitään uutta. Eikä niitä myöskään lopetettu 30 v sitten. Ne ainoastaan menettivät silloin aselajijoukkonsa. Toimintaa pyörittivät nykyisin lopetetut Sotilasläänit, joiden henkilöstölle kertyi maastoharjoitus- (ns. sh) päiviä enemmän, kuin varusmiesten kouluttajille. Reserviläisten ydinjoukko tuli etenkin maakunnissa paikallisista reserviläisjärjestöistä täydentäen itse vapautuvat vakanssit. Siten tieto ei levinnyt siihen osallistuvien ulkopuolelle. Kertausharjoituksia järjestettiin jopa Horneteja maksettaessa 90-luvulla. Silloin prioriteetti oli: on samantekevää, mitä joukkoja meillä on, ellei niitä kyetä perustamaan.

Osittain kehitys on luonnollistakin; kun ei enää perusteta yli 500.000 reservijoukkoja, ei tarvita yhtä monta Perkkiäkään. Kuten jo mainittiin, inkkareita riittää entistä vähemmän. Toisaalta aivan viime aikojen tapahtumat osoittavat mielestäni ns. harmaan vaiheen nousevat entistä tärkeämmäksi kriisiaikoihin varauduttaessa.

Uutta siis on ainoastaan koko paikallisjoukko -käsite yhdessä kaaviossa. Eri elementit toki on toki vaiheittain julkistettu aikaisemmin, mutta esim. Taistelukoulutusyksikön
toiminnasta ja tekemisistä ovat luultavasti olleet nimeä laajemmin tietoisia ainoastaan siihen sijoitetut. Entisestä muuttunutta on vielä paikallisjoukkojen (siis koko mainitun
kaaviohimmelin) johtamisen olevan ao. joukko-osaston komentajan kakkostehtävä. Sitä ei tarkasteta kaksi kertaa vuodessa kuten varusmieskoulutusta eikä luultavasti ole tulostavoitteissakaan. Syytä on siis toivoa, että järjestelmä saa edes auttavasti riittävät resurssit myös kantahenkilökunnan osalta.
 
Syytä on siis toivoa, että järjestelmä saa edes auttavasti riittävät resurssit myös kantahenkilökunnan osalta.

Samat aluetoimiston heput hommaa hoitavat kuin ennenkin, eli tämä ei kantahenkilökunnan määrään näytä tuovan muutoksia. Onko aluetoimiston heppuja sitten tarpeeksi, on kysymys erikseen.
 
Eikös joskus pitänyt olla niin että noin 70 000 alueellista taistelijaa ja jopa 90 000 paikallisjoukkojen taistelijaa..

Sinäänsä en näkisi estettä miksei tuonne voisi muodostaa sekaan 2-3 vartiokomppaniaa.

Olisi meillekkin rastikoulutumahdollisuudet miettiä kuinka suojata Lappeenrannan Ylen toimitiloja vartiokomppanialla.

Olin ymmärtävinäni että tarkoitus on juurikin se että tuohon himmelirunkoon voidaan piirtää lisää laatikoita paikallisen tarpeen mukaan. Peukut pystyyn että näin myös tapahtuu.
 
Samat aluetoimiston heput hommaa hoitavat kuin ennenkin, eli tämä ei kantahenkilökunnan määrään näytä tuovan muutoksia. Onko aluetoimiston heppuja sitten tarpeeksi, on kysymys erikseen.

Jos wanhat merkit paikkansa pitävät, niin kyllä henkilöstöä on tarpeeksi.:rolleyes:

Juu, saa tosiaan nähdä, mitä ne käpälät ryhtyvät tekemään. Kuten sanottu, himmeleitä ja laatikkohässäköitä on tullut jo nähtyä
 
No nythän alkaa olla niin vähän perustettavaa, että ihme jos jää vermeistä kiinni
 
Kuinkahan moni reservin kerhosteluaktiivi (lippu- ja mitalitoimikunta) luki otsikon: "Paikallisjoukot uuteen kuosiin (m/2015)" ja lähti tekemään vaatetilausta?
 
Pakko sanoa kun noita VEH-keikkoja on itellä niin vähän.

Viime reissulla oli kunnon porukka. Saman henkistä ja ikästä sekä muutenkin kiinnostuksen kohteet kohillaan.

Ja kun oltiin jopa 2 viikonloppua yhessä, niin muodostu jo vähän sisäistä nokkimisjärjestystä sekä pakkikuntia.

Kuten tiedämme niin arvokas asia.

Nyt ollaan viesitelty samalla porukalla että pitäisi yhessä päästä vehtailemaan jne.

Tältä pohjalta toivoisi että noita uusia Paikallis Polkupyörä Pataljoonia voisi muodostaa.

Hauskempaahan se olisi kertailla tutulla porukalla jonka kanssa tullee juttuun.

Eli kokeilen sanoa että noiden porukkojen runkoihin porukan sijoitteluun pitäisi päästä vaikuttamaan reserviläiset itte.

Silloin hommaa saisi tehtyä enemmän motivoivammaksi harrastukseksi.
 
Noinhan sen pitäisi mennä, mutta pahoin pelkään painopisteeksi muodostuvan tietyn sisäpiirin itselleen junailemat esikuntapaikat. Tärkeimpänä käyttövoimana on herrojen henkilökohtainen haave majuriksi ylentämisestä. Toivottavasti olen väärässä.
 
Paikallispataljoona olisi ok, kunhan ytimenä olisi torjuntapataljoona, eikä kiväärikomppania. Nyt tuolle on vaikea keksiä käyttöä sotahommissa. Ajatellaan vaikkapa vähänkään mittavampaa maahanlaskua. Millä tehdään vihulaisen elämä hankalaksi, kevyen krh-joukkueen keskitetyllä tulellako? Lisää porukkaa ja tueksi vaikka Sergeit ja raskaat heittimet, niin olisi edes teoreettista suorituskykyä.
 
Samaa mieltä. Ellei kaikkea ole jo stenattu niin Torjunta, korjaan, Paikallispataljoonille 120mm RsKrh-joukkue, Musteja tarpeen ja paikan mukaan sekä ilmatorjuntaa ja suoratulitusta vahvistamaan 23mm Sergei-jaos tai peräti komppania.

Eniten uudessa (moneskohan jo elinaikanani?) organisaatiossa kiinnostaa se neljäs palikka eli nuo Erikseen perustettavat joukot:
PST-komppanioita
KRH-komppanioita
Kt- ja it-pattereita
PSV-komppanioita
Muita yksiköitä

Erillinen XXXX elää ja voi hyvin!

Erillinen Rajasissipioneeripanssarivaunukomppania... :rolleyes:
 
Suomen Sotilas
1 h ·
Suomen uusi paikallispuolustusmalli julki:

Uusi sodan ajan joukkojen jako rakentuu 1.1.2015 alkaen operatiivisista joukoista, alueellisista joukoista ja paikallisjoukoista.
Poikkeusoloissa paikallisjoukot organisoidaan paikallispataljooniksi.

Paikallispataljoonien henkilöstön kokoaminen ja kouluttaminen perustuu pitkälti reserviläisten vapaaehtoisuuteen.
Reserviläisten oma osaaminen pyritään ottamaan paremmin huomioon ja se mahdollistaa erilaiset urapolut vaativiinkin tehtäviin.
//pm
 
Back
Top